C-junnuille joukkue? Näyttäisi olevan kiinnostusta 13-15 vuotiaiden pienpelijoukkueelle piirisarjaan. Pelit puolikkaalla kentällä 7 vastaan 7 ja turnauksia olisi kesällä 4-6. Levittäkää sanaa. Tarkemmin asiasta ensi viikolla. Tänne saa kommentoida asiaa ja vaikka ilmoittaa nimensä.
T. MarkoHoo 22.02.2012 PK-Automaatio jyräsi PK-Automaatiolle ei löytynyt vastusta lauantain 18.2. sisäfutisturnauksessa.
Tulokset:
MäJä Conkarit - PK 0-10
CopaTeam - MäJä Miehet 4-3
Copa - PK 2-10
Conkarit - MäJä 5-0
PK - MäJä 13-1
Conkarit - Copa 9-5
Tuossa viimeisessä ottelussa kaksi väsynyttä joukkuetta ratkaisi hopeamitalien kohtalon ja vain yhden vaihtomiehen voimin taistellut Conkariryhmä sinnitteli ehkä jopa yllättävään voittoon.
Jäntevän nuorentunut edustusryhmä kokoontui nyt ensimmäisen kerran ja pojat opettelivat tuntemaan pelikavereitaan. Conkareiden tapaan tämäkin ryhmä paransi peliään turnauksen kestäessä. 20.02.2012 Conkarit hoi! Kuittaa Mikalle oletko tulossa lauantaina pelaamaan vaiko etkö! Saadaan varmistettua pelaajatilanne. Jukka Vakkila tulossa eka peliin mukaan. Sauna Veljesniemessä varattu 15-20. 14.02.2012 OK Hyviä tarkennuksia. Mennään näillä. 09.02.2012 Futsal Pelataan lähes oikeilla säännöillä. Jos kuusenhako tuomarina ni tietää kyllä.
Eli veskalla saa käyttää kerran palloa, sit pitää käydä vastustajalla ennen kun saa uudestaan käyttää veskalla. Ei saa ottaa oman pelaajan jalkasyöttöä käsiin (sama kun jalkapallossa). Maaliavaukset käsistä ja saa heittää yli puolen kentän.
Kuudennen virheen jälkeen rankkareita. Ja sivurajat jalalla. 08.02.2012 SisäFutis turnaus la 18.2 Koska lisää muutosehdotuksia ei kuulunut, tässä otteluohjelma:
1. 13.00 Conkarit - PK
2. 13.50 Copa-Kutonen
3. 14.40 Copa - PK
4. 15.30 Conkarit - Kutonen
5. 16.20 PK - Kutonen
6. 17.10 Conkarit - Copa 07.02.2012 Aikataulu Jahas, pyöritellään sitten vielä, ja voi olla että palataan alkuperäiseen. Tänään ilmestyy lopullinen.
T: MarkoHoo 06.02.2012 Ei käy... Vakkila ei pelota, mutta meijän poikii on vielä aamun työvuoroissa ja osa pelaamassa (lämmittelemässä)MAHL:in futsalissa - kiirettä pitää jo nytkin ehtiä klo 13.50... eli ei käy meille siirtää tuota peliaikaa aikaisemmaksi... -GM TCM- 04.02.2012 TURNAUSAIKATAULU UUSIX! Turnausaikataulu menee uusiksi. Maajoukkueen entinen päävalmentaja Jukka Vakkila tulee vahvistamaan Conkareiden jo ennestään nimekästä ryhmää, ja pelannee tuon eka pelin. Joten siinä laitetaan vastakkain kaksi kokeneinta ryhmää Conkarit ja Copa. Päivitetty versio tulee ensi viikon alussa.
T: MarkoHoo 03.02.2012 Kutonen 2012 Kutosen lopullinen joukkuemäärä näköjään 25.
Ilmoittautuminen päättyi 31.1. 02.02.2012 Kaikenlaista... Kustannuksista... Käykö se naamakirjapelaaminenkaan sen halvemmaksi? Tulee nettimaksut,(myöhemmin netin käytön estomaksut), fysioterapiamaksut nhs-vaivoihin, helkutisti cokista yms. ja ennenkaikkea lopulta kotona neljänseinän sisällä lusikat jakoon...
Voisitko Marko Hoo laittaa alkamisajat, niin pystytään valmistautumaan otteluihin tarkasti ja huolella tai sitten vain tulla suunnilleen oikeaan aikaan...
Copa Team Mundial näyttää taitojaan siis Kisalassa, josta tarkkailijat voivat vapaasti ilman siirtopalkkioita värvätä pelureita edustukseen tai ainakin ikäreihin... +35-vuotta näyttäisi painavan jokaisen vyötäröllä.
GM CTM 02.02.2012 Jäntevä Futisteam naamakirjassa? Nettiguru Jari Sarjalta kuulin juuri että Facebookista löytyisi FC Jäntevälle oma sivu tai ryhmä tai joku sellainen, ota näistä nörttitermeistä selvää. Mutta asiansa osaavat varmaan sinne löytävät...jään vain odottelemaan milloin Kutosen pelitkin pelataan virtuaalisesti netissä. Säästyis ainakin nuo matka- ja tuomarikulut.
T: manager 02.02.2012 Kansainvälisiä vahvistuksia... Huhu Jäntevän miesjoukkueen kokoamisesta on kiirinyt jo maailmalle ja eilen harjotuksissa nähtiin kaksi paikkakunnalle muuttanutta irakilaisvahvistusta. Jos vaan näiden parikymppisten kavereiden kiinnostus futista kohtaan riittää, saadaan molemmista lisävoimaa ja kansainvälistä väriä kesän Kutosen
rinkiin...siirtosummista ei vielä ollut puhetta.
T: MarkoHoo 02.02.2012 Tarkennus turnausohjelmasta... Kuten tarkkaavaiset varmaan jo huomasivat alla olevasta otteluohjelmasta, niin turnausvoiton todnäk ratkaiseva ottelu on sijoitettu viimeiseksi... 01.02.2012 Piirin Kutonen 2012 Näyttäisi olevan 21 joukkuetta ilmoittaunut sarjaan...tulee varmaan 3 lohkoa. Pertunmaa ja Jaala näyttäisi olevan mukana, RiPa kakkosta ei näy. 31.01.2012 Turnausohjelma la 18.2 klo 13 alkaen Joukkueet: MäJä Kutonen, MäJä Conkarit, Copa-Team, Pk-Automaatio
1. Conkarit - PK
2. Copa-Kutonen
3. Copa - PK
4. Conkarit - Kutonen
5. PK - Kutonen
6. Conkarit - Copa
Tuomari: Jari Kuusenhako + avustava
Osanottomaksu 25 e / joukkue.
Sauna Veljesniemessä varattu klo 17-21, myös Copa-Tiimi mukaan.
T: MarkoHoo 31.01.2012 Hieno homma Kuulostaa aina hyvältä kun kaverit innostuu itse tekemään asioita. Pelaajamäärä näyttää lupaavalta. Ilmoitan joukkueen Kutoseen. Jos joku katastrofi vielä ilmenee, ilmoittautumisen voi vielä perua ilmaiseksi ennen kuin peliohjelma lyödään lukkoon..eli tod näk helmikkun loppuun mennessä. Kisalan harjoitusvuoro voisi kysellä loppukeväälle ja harjoituspelejä Mikkelin kuplaan.
Palaillaan.
T: MarkoHoo 31.01.2012 MäJä 2012 Joulukuun alussa ilmoitettiin, ettei miesten edustusjoukkuetta kesäksi 2012 saataisi kasaan. Nyt, päivää ennen Kutosen ilmoittautumisen takarajaa näyttää siltä että tilanne on muuttunut. Virkistyksen salibandymiesten kesken nostettiin viime viikolla ajatus ilmoille, että voisimme yrittää kerätä tarvittavan määrän innostuneita jätkiä mukaan Jäntevän toimintaan. Tarpeeksi laaja rinki, jotta kausi Kaakkois-Suomen Kutosessa olisi realistista pelata läpi. Tulos: alle vuorokaudessa mukaan ilmottautui noin 18 nimeä (luku voi muuttua suuntaan tai toiseen parilla nimellä). Tähän kun lisätään jo ne kyseiset joulukuuhun mennessä ilmoittautuneet (seitsemän), näyttää siltä että saamme tarpeeksi suuren porukan jalkeille. Varsinkin, mikäli mukaan saataisiin vielä lisäksi edellisinä kesinä Jäntevää edustaneita pelimiehiä(+halukkaita ikämiehiä?).
Tuosta 18:sta nimestä yli puolet on täysin uusia nimiä edustuksen ringissä. Vastuuhenkilöstä/vetäjistä ei ole ollut vielä puhetta, mutta näkisin että se ei ole ongelma. Marko on luvannut hoitaa tuomarit yms pelejä varten. Mitä enemmän saadaan mukaan myös aiemmin Jäntevää edustaneita, niin aina parempi. "Projekti" näyttää ainakin tässä vaiheessa talvea hyvältä, tai vähintäänkin kokeilemisen arvoisena. Uskon että saisimme kesälläkin näin suurella porukalla treeni/pelivuoron pyörimään ainakin 1-2 krt/viikko (yhdessä ikämiesten kanssa?). Julkaisen huomenna tänne pelaajalistan (kun joukkue on virallisesti ilmoitettu Kutoseen).
T: Jari T. 30.01.2012 Pitemmällä kaavalla mennään Kisalan varaus nyt la 18.2. klo 13-18.
Ehtinemme pelata täyden yksinkertaisen sarjan.
Alan pikkuhiljaa sorvaamaan Conkareita suosivaa peliohjelmaa.
T: manager 17.01.2012 Turnausohjelmasta Jos saan lisäaikaa (13-18) Kisalavaraukseen niin pelataan kaikki kaikkia vastaan systeemi läpi...nyt varaus klo 15-18.
Ilmoittelen kun tiedän. En osannut varautua siihe että tulisi mukaan näin kovakuntoisia porukoita...
T: manager 17.01.2012 TCM:lle käy useampi peli tai pidempi peliaika... Toivottavaa olisi, ettei ainakaan mitään 2 x 12 minuutin peliaikaa ja vain kahdella pelillä. Joku 2 x (15-)20 minuuttia ja kaikki kaikkia vastaan - erillinen finaali olisi silloin ehkäpä turhanpuoleista... Kuntoilemaanhan sitä tullaan, ja pohjakunnon ollessa tunnetusti kovan, niin pitäisi sentään saunahiet pintaan saada... Että jos saliaika ei rajoita, niin varataan aikaa lisää ja maksellaan sen mukaan. -The manager of TCM- 16.01.2012 ilimotus Täten ilmoitan, että PK:n tiimi on mukana turneella!! Rohkeutta riitti juuri ja juuri riittävästi osallistumiseen, tosin ite kentällä voikin mennä sitte jo roiskimiseks :)
Oliskos siellä hallivarauksen puitteissa mahdollista pelata kumminkin kaikki kaikkia -vastaan periaatteella vaikka lyhkäsempiä matseja ja sitte huipentumaks vielä finaali..?? Tulis enemmän matseja ja monipuolisesti vastustajia. Miinuspuolena tietty se että joukkueiden pelifilosofit joutuvat laatimaan pelikirjoihinsa useita eri variaatioita millä vastustajat nujerretaan :) ottakeehan kantaa ajatukseen...
-Peksi- 16.01.2012 Turnajaisjoukkueet 18.2 la Eli 95 prosentin todennäköisyydellä mukana Jäntevältä Conkarit +35 ja Juniorit, Cadding Copa-Team ja PK-pisteautomaatti.
Mennään lyhyen kaavan mukaan klo 15 alkaen:
1.peli: Copa-Conkarit
2. Juniorit-PK
3. pronssiottelu
4. loppuottelu
Jos PK katsoo tason liian kovaksi ja ei varmista ilmoittautumista, pelataan kolmella joukkueella yksinkertainen sarja.
Tuomariksi Kuusenhako haussa.
Osanottomaksu 25 e.
Palkinnoksi mainetta ja kunniaa.
Saunan Veljesniemestä voisi varata jos osanottoa löytyy...?
T: manager 12.01.2012 turnee Voisin koittaa kasailla tässä PK:lta porukan turneelle, laitan viestiä kun selviää missäpäin joukkueen runko silloin aikaansa kuluttaa. eli ehdottomasti mukana mikäli tiimi saadaan kasaan!!
-Peksi- 12.01.2012 Pilkkihiiho elää ja voi hyvin.... Jäntevän entisen monitoimimiehen Antero Rusisen kehittämä kuntoilulaji Pilkkihiihto on edelleen toiminnassa oleva lajimuoto:
Vuoden 2012 Pilkkihiihdon Suomenmestaruus ratkeaa *Keiteleellä Lauantaina
24.3. 2012 klo 12 - 14* Kilpailupaikkana kirkonkylän satamaranta.
Kilpailusarjat: Myl, M65, M75, Nyl, N55, N65, Joukue(miehet/naiset), ja
uutena sarjana alle 12v. 12.01.2012 Team Copa Mundial´s mukana Ko. ajankohta käy. TCM mukana... 11.01.2012 SisäFutis turnaus la 18.2 Turnausta varten varattu lauantai 18.2 klo 15-18. 11.01.2012 Futistapahtumia kesälle suunnitteilla Seuran 90-vuotis juhlillakin vieraillut Jukka Vakkila on lupautunut tulemaan aika isolla osalla (varusteet+kouluttajat) mukaan kesällä mahdollisesti järjestettävään junnujen (7-16v, tytöt+pojat). Kolmipäiväinen paketti ja vika päivänä pelejä. Myös kesäasukkaat tarkoitus saada mukaan, sekä naiset että miehet. Tapahtuma siis korostetusti futiksen harrastetapahtuma. Ajankohtana olisi heinäkuun alku.
Savitaipaleella samainen tahtuma järjestetty viime kesänä:
http://www.jalkapallovalmentajat.fi/sapassi/
Tarkennuksia alkaa tippumaan heti kun asia etenee.
T: manager
10.01.2012 Turnajaiset Toivotamme kansainväliset Copa-tähdet tervetulleiksi. Eli kyselen vapaata aikaa Kisalasta helmikuun puolelta, perjantai illaksi tai lauantai ilta/iltapäiväksi. Palataan asiaan kun aihetta. Mitenkäs PK-Automaatio, onkos tiimi kuulolla ja kiinnostaako?
T: markohoo 10.01.2012 Futsal Jos vain mahdollista, niin Team Copa Mundial´s olisi mielellään myös mukana. Ajankohta vain lukkoon jostakin hamasta helmikuun viikonlopusta, niin voi suunnitella menojaan (tai keksiä menoja) ko. viikonvaihteeseen... Niin siis, jos meidät kelpuutetaan..? -Gadding- 10.01.2012 Sisäfutisturnaus Löytyy kannatusta. 06.01.2012 Sisäfutisturnaus suunnitteilla Varataan joku sunnuntai helmikuussa Kisala kolmeksi tunniksi ja pelataan sisäinen turnaus johon PK-Automaattikin voisi tulla mukaan. Eli Nuorisojengiläiset, +35, +45 ja PK. Löytyykö kannatusta?
T: manager 05.01.2012 SisaFutisvuorolla tungosta Osanottajamäärä nousee Kisalan futisvuorolla kevään lähestyessä. Eilen pallon perässä juoksijoita oli 17. Niistä 8 konkaria ja loput nuorijengiläisiä, joita alkanut olla ilahduttavan paljon mukana. 05.01.2012 HYVÄÄ JOULUA ...KAIKILLE PALLON PERÄSSÄ JUOKSIJOILLE!
Toivottaa palloilujaoston tontut 23.12.2011 Laadukasta pelaamista Futsal on laadultaan hyvää. Kiitos siitä.
t. Jaris 22.12.2011 Vuoroista Keskiviikkona 21.12. on ainakin lentopalloilijoille luvattu vuoron olevan käytössä normisti, mutta 28.12. on Kisala varattu Virkistyksen leirille. 16.12.2011 Sisäfutis ensi viikon keskiviikkona... pitäisi olla. Ei ainakaan vielä ole vuorojen perumisesta tullut ilmoitusta. 15.12.2011 21.12 Hei, onko keskiviikkona 21.12 futsalvuoroa? 14.12.2011 Hieman myöhässä... En päässyt alkupalaveriin. Jos porukka vielä saadaan kasaan, haluan olla mukana.
-Mikko H. 10.12.2011 Ei miesten joukkuetta 2012 Tarpeeksi pelaajia ei löytynyt miesten joukkueeseen. Vain 7 ilmoittautunutta. Näin vähällä pelaajamäärällä myös farmiyhteistyötä Ristiinan kanssa turha rakennella. Ristiinan edustusjoukkueen kauden avauspalaveriin 9.12.2011 kello 18.00 Kisakaareessa. Sinne voivat pelaamisesta Vitosessa kiinnostuneet suunnistaa. Tarjolla kunnon treenejä ja hyvä taustaorganisaatio.
T: MarkoHoo 07.12.2011 MIESTEN JOUKKUE kokoontuminen + peli Ja mukaanhan mahtuvat kaikki 16 vuotta ja sitä vanhemmat pelaamisesta Kutosessa ja harjoittelusta kiinnostuneet, jotka myös ymmärtävät mitä sitoutuminen joukkuetoimintaan merkitsee. Peliaikaa tarjolla taatusti kaikille. Harjoitukset kesäkaudella yhdessä Konkareiden kanssa. Valmentajakuvioon palataan heti kun siihen löytyy aihetta. 28.11.2011 MIESTEN JOUKKUE kokoontuminen + peli Jotta miesten joukkueen tilanne ei jäisi epäselväksi, kartoitetaan pelaajien määrä nyt ajoissa.
Sunnuntaina 4.12 Kisala varattu klo 15-17.
Pelataan Conkarit vastaan "nuoremmat" sisäfutispeli ja tutkaillaan samalla löytyykö riittävä määrä ensi kauden miesten joukkueeseen. Kaikkien mukaan aikovien paikallaolo välttämätöntä. Ellet pääse, laita spostilla ilmoittautuminen.
KAIKKI UUDET PELAAJAT TERVETULLEITA MUKAAN!
Laittakaa sana leviämään.
Laitan ilmoituksen myös Pitskuun.
T: MarkoHoo 28.11.2011 Seuran syyskokous 4.12. klo 14 Työväentalolla Uusia aktiiveja tarvitaan mukaan toimintaan. Kaikki paikallisen futiksen kehittämisestä kiinnostuneet mukaan. Käsiteltävinä asioina mm. ensi vuoden junnutoiminta ja miesten joukkueen mahdollinen muodostaminen.
Johtokunta 25.11.2011 Junnuyhteistyö Seuralla ei tietenkään ole mitään D/C-junnuyhteistyötä vastaan. Siitä on juteltu jo useana vuonna ja viimekin vuonna tie RiPan C-junnujen ison pelin joukkueeseen oli olemassa. Tärkein tekijä tässä yhteistyössä on kuitenkin itse pelaajat, junnujen oma tahto ja into, halu kehittyä. sitä kuulostelemme ja pidämme RiPaan yhteyttä.
T: MarkoHoo 23.11.2011 Lisäys D/C- Pojat Ristiinan joukkueenjohtaja otti vain puheeksi. isoimman poikien yhdistämisen. Siksi ettei niilläkään ole liikoja pelaajia, sekä Mäntyharjulla sattuu olemaan aika hyvä ikäluokka -98:t. Jos yhdistäminen tapahtuis se pitäisi ilmoittaa Joulukuussa liitolle. Etuna siintä olisi isonpelin joukkuepeli, ainut haittapuoli on matkat miten sen vain saisi järjestymään. Mitään ei saa, jos ei uskalla avata suuta, vielä on aikaa. Jotain pitäisi oikeasti tehdäkkin jos on halua kehittää seurojen välistä yhteistyötä. T: Matti
23.11.2011 Farmisopimus Eikös RiPan ja MäJän kannattaisi miettiä yhteistyö-/farmisopimusta? Se edesauttaisi pelaajien pelaamista vitosessa ja kutosessa. Ensikauden jälkeen, jos Ripa nousisi neloseen ja MäJä vitoseen, se auttaisi todella paljon pelaajien kehittymisessä ja myös seurojen ylläpidossa. 20.11.2011 Pähkäilyä miesten joukkueesta Mukaan kaivataan siis pelaajia jotka sitoutuvat harrastukseen. Ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin niin Kutoseenkaan ei kannata lähteä harjoittelematta. Pelkkää höntsäpelailu tahtoville on olemassa oma sarja, Kuntofutis. Harjoittelulla luodaan pohja yhtenäiselle toiminnalle ja vähennetään pelaajien loukkaantumisriskiä. Myös selkeä tavoite on oltava. Ja tässä tapauksessahan se olisi nousu Vitoseen. Ja oletuksena ja toivomuksena on että RiPa palauttaa paikkansa Neloseen heti ensi kesänä. Tällöin olisi toimiva "ykkösseura" ja "reserviseura"-yhdistelmä.
Ajatuksia ilmaan, heitellen.
17.11.2011 Futsal Hyvä osallistumismäärä (13 pelaajaa) ja hauskaa oli. Ja seuralle on nyt hankittu yhteensä 5 uutta futsalpalloa.
Edustusjoukkueen laittamista pystyyn kannatan, mutta itse en siihen taida paljoa osallistua - median osalta mahdollista paljonkin, mutta muihin tehtäviin ei oikein irtoa. C-jun osalta myös kannatan.
t. Jaris 16.11.2011 Lisää nimiä ja nopeasti ja yhteishenkilöt kaivaantukaan esiin. Hienoa että asia on jo mennyt eteenpäin. Pitkästä aikaan olisi sellainen yli 20 miehen miehistö + conkarit jos sellaisen Mäjä - Ripa joukkueen saisi kasaan. Omasta mielestä silloin pitäisi olla ehdottamasti kaksi yhteishenkilöä vähintään, mitkä tulisi kummastakin seurasta. Jame / voisi innostua valmentamaan, jos tämä onnistuisi. Se vaatiin vain. Mitään ei saa jättää puolitiehen. Kaikki tietäis missä mennään. Sitoontumista ja vähintään se Mäntyharjulta 10 miestä/ poikaan mukaan toimeen. Samalla Ristiina olisi innokas yhdistämään Mäntyharjun C-pojat ison pelin joukkueeksi. 16.11.2011 Miesten joukkueesta Joulukuun alussa palaveri sisäfutisvuoron yhteydessä niille joita kiinnostaa pelaaminen ensi kesänä Kutosessa. Ristiinan Pallo ei tee ensi kaudelle kakkosjoukkuetta vaan panostaa voimavarat Vitoseen pudonneen edustukseensa. Ristiinassa tämän ryhmän ulkopuolelle jää huhujen mukaan paljon pelaajia joilla olisi kiinnostusta Kutosta pelata. Yteistoimintaa tähän suuntaan voitaisiin siis harkita. Esim pelit Jäntevän nimellä ja joka toinen kotiottelu Ristiinassa. Ja ne jotka kehittyvät ja haluavat eteenpäin voisivat siirtyä RiPan edustukseen ja sitä kautta eteenpäin...
Meidän suunnalta vaaditaan tietysti ensin tarpeeksi pelaajia (minimi 10) ja innokkaita taustatoimijoita. Palataan asiaan kun tilanne alkaa hahmottua. Futsal-turnaus Ristiinan "reserviin" jääneitä vastaan joulukuun alussa voisi olla sopiva tilaisuus tilanteen kartoitukseen?
T: MarkoHoo 16.11.2011 Sisäfutis Olen mukana. Ens kesän pelaamiskuvioista on sen sijaan omalta kohdalta paha sanoa mitään. -miska 16.11.2011 Paikalla Tuon huomenna kolme palloaa ja itse pelaan. Mutta tuntikin riittäisi.
t. jari 15.11.2011 Mäjän innokkuutta kutosen kysely Ristiinan kakkosjoukkue ei lähde tulevaan kauteen pelamaan. Vaikka joukkeeseen oli jo ilmouttautunut 17 henkilöä. Eli lähitienoolla olisi kyllä nyt vapaina aika paljon taitoa haastaa kutosen kärkiporukat. Se vain vaatisi jonkunlaista aloitteen tekoa ja päätöksen tekoa. 15.11.2011 Keskiviikon vuorosta 20.30-22 Eka puoli tuntia käytössä kaksi lohkoa, 21 jälkeen koko sali käytössä.
T: MarkoHoo 15.11.2011 Kisalaan futisvuoro miehille? Keskiviikkoisin klo 20.30-22 pääsisi Kisalaan pelailemaan futsalia. Ensi viikon keskiviikkona kokeillaan onko vuorolle tarvetta. Laittakaa sana kiertämään. Kaikki 15 vuotiaat ja sitä vanhemmat voi tulla pelailemaan.
T: MarkoHoo 10.11.2011 Tuo on hyvä Eli tuo "Isänpäivänä klo 11.30-13.30 Kisalassa Iskän kanssa liikkeellä-tapahtuma". Sinne mukaan. Itse taidan Jere pojan kanssa tyytyä pitkään lenkkiin, tai mistä sen tietää :)
Nice Futis. Todella hyvää organisointia, sopimista ja innostamista. Ja tytöille iso PLUS - todella hyvää toimintaa.
t. Jari
08.11.2011 Iskän Päivä Futista Isänpäivänä klo 11.30-13.30 Kisalassa Iskän kanssa liikkeellä-tapahtuma jossa eri liikuntalajeja leikkimielisesti ohjaten. Mukana futiksen lisäksi Virkistys, ratsastajat ym. Kaikki isät tenavat mukana palloilemaan! Pallotutkakin on luvattu joten saadaan selville onko meidän isi parempi kuin teidän isi. 08.11.2011 Naiset ottaa ilon irti liikunnasta (ja muustakin:) Jep, jep, oottakaas vaan, kun me puhjetaan kukkaan, sekä fudiksen että laulun saralla..
Futsaal harkoissa oli 11 naista ja isoa tyttöä mukana, Jari piti hyvät ja hikiset harkat. Hyvä naispuoliset! 07.11.2011 Kuurosotaa Piilevien jalkapallotaitojen lisäksi NiceFutis-tiimillä tuntuu olevan myös vielä piilevämpiä laulujen sanoituksellisia kykyjä...kurkatkaapa naisfutiksen ikkunasta 04.11.2011 Miesten joukkue 2012 Miesten joukkueen varustamiseen olemassa valmius. Kun taustatyön tekijät ja 20 sitoutunutta pelaajaa löytyy voidaan projektia alkaa kehitellä. ilmoittautuminen Kutoseen päättyy 31.1 mutta ajoissa pitäisi selvyys asiaan saada. Etusivulle tulee kohta uudelleen Miesten lohko, jonne tulee tiedotuksia tilanteesta ja yhteyshenkilön tiedot. Viime vuonna aktiivisia pelaajia oli ilmoittautuneena 14 joten uskoisin tarpeeksi kööriä löytyvän kokoon. Laittakaa viestiä kiertämään.
T: MarkoHoo 20.10.2011 ens kaus elikkä vähän herätellään keskustelua ens kaudesta ja mahdollisesta miesten joukkueesta. onko kylällä pelaajia tälläsen pystyyn saamiseks ens kesäks?
#säisä 19.10.2011 Juhlavideo Etusivun juhlavideossa päättäjäiset, junnuharkat ja RiPa-pelistä otoksia. Ajanpuutteen takia videosta tuli melkolailla "leikkaamaton" versio ja pituudeksi jäi tuo puoli tuntia...mutta sitähän voi "selailla"...
PIRTEÄÄ SYKSYÄ KAIKILLE JA KIITOS KAIKILLE MUKANA OLLEILLE KAUDESTA 2011!
T: FC MäJä palloilulujaosto 19.10.2011 Futisvuoro viikolle? Jos joku sattuu saamaan tietoonsa vapautuvan / vapaana olevan vuoron Kisalasta (ma-to) niin hommatkoon varauksen ja ilmoittakoon täällä kaikille. Pelaajia saattaisi löytyä. Vuoro olisi siis kaikille yli 15 vuotiaille. Tunti varmaan riittäsi ja kaksikin lohkoa riittäisi. Koska salivuoroa ei virallisesti haettu saattaa vapautuvia vuoroja muuten joutua odottamaan helmikuulle asti.
T: MarkoHoo 18.10.2011 SaunaHiki Koska alkaa, huomenna vai? -Miska 14.10.2011 toiveissa saunahiki alkais klo 18.00 14.10.2011 SaunaHiki Onko talveksi tulossa sitä perinteistä lauantai-SaunaHikiFutsalia..? 14.10.2011 Ei oo kuvia kuorosodasta, eikä videota. Nuuskamuikkusen sanoin "muistoissamme ne elävät".
t. Jari 08.10.2011 Kuoroista kuvia? Vielä kun joku laittaisi esim mahdollisia kännykkäkuvia kuorosotilaista ja konkarikultajoukueesta mitaleineen niin videosta tulisi täydellinen.... 07.10.2011 Juhlapäivävideo Päivätapahtumista ja pelistä on video..kun vaan ehtis jossain välissä pätkimään ja ajamaan sopivaan muotoon.
T: MarkoHoo 06.10.2011 Joukkuekuvat Olin pelaamassa, joten kuvaus jäi minimiin, mutta joukkuekuvat multa löytyy. Laitan nettiin selostuksen kera piakkoin.
t. Jari 06.10.2011 kuvia! Olisiko mahdollista tai siis tuleeko kuvia/videota Kiepin hegemoniakamppailusta? 05.10.2011 Juuri noin Eli kiitokset kaikille osallistuneille ja varsinkin junnuille. Atik on muuten niitä harvoja, jotka ovat voittaneet jotakin Suomi paidassa. EM-hopea 1975 (U-18) on edelleenkin ainut mitali minkä Suomi on koskaan saavuttanut jalkapallossa.
Kun kiire hieman hellittää niin sivuille tulevat joukkuiden videot (eri versiot kuin Kinosa nähdyt). Kuvia ja selostusta myös luvassa.
Kuorosodasta sen verran, että voitto kuului Nice Futikselle. Jo pelkästän pukeutuminen ja rekvisiitta ratkaisi. Ja enemmän vaivaa NF oli nähnyt sanojen suhteen kuin KKI-45.
Pelaajamaksun tiedot saatetaan myös sivuilla ajan tasalle.
t. Jari 05.10.2011 Juhlava päivä takana... Juhlapäivä onnistui palautteen mukaan hienosti. Kiitos kuuluu kaikille hommaa järjestäneille ja tilaisuuksiin osallistujille. Meille kaikille! Etenkin innokkaat, näytösharjoituksiin Kiepin kentällä osallistuneet junnut tekivät innokkuudellaan vaikutuksen Atik Ismailiin. Myös maajoukkueen entinen valmentaja, nykyisin Palloliiton organisaatiossa toimiva Jukka Vakkila kiitteli päättäjäisetn tunnelmaa. Melkein kaikki istumapaikat oli Työväentalossa käytössä kun videoita ammuttiin valkokankaalle ja palkintoja jaettiin. Eskon Malj meni tänä vuonna D-junnujen Pyry Kiesilälle.
Tarkempaa kuvakavalkadia ja juhlavideota odotellessa.
Manager 05.10.2011 Joutsenlampea odotellessa Tappion kohdatessa selityksiä aina löytyy... Mutta mielenkiinnolla jäämme odottelemaan konkareiden kuorobalettiesitystä Joutsenlammesta!
Eija 05.10.2011 NiceFutiksen palkinto Henkinen palkinto, tässä tapauksessa voittamisen riemu Kuorosodassa, on kaikista arvokkain. Ymmärsimme tämän kokeneina konkareina ja lahjoitimme voiton naisryhmälle...vaihtoehtoisena ohjelmanumerona konkareilla olisi ollut aaria oopperasta Joutsenlampi, yhdellä pallolla, kahdella kärjellä ja ilman pakkeja. 05.10.2011 Tyttöjen palkinnot Isommat tytöt saivat todennäköisesti arvokkaamman palkinnon kuin tuo mitali. Olemme huomanneet, etteivät tuon ikäiset tytöt kauheasti mitalista perusta. Varsinkaan, kun se ei tule jostain turnausvoitosta/sijoituksesta, vaan "ainoastaan" osallistumispalkintona. Siksi tällainen ratkaisu. Ja huomioikaa, etteivät kaikkein isoimmat "tytöt" saaneet mitään, paitsi kuorosotavoiton konkareista! Mutta se riittää!
:) Eija 05.10.2011 Mitaleista Luultavasti tytöt saivat jonkun muun palkinnon kuin mitalin. Tosin ois voinut olla myös mitali vielä kaupan päälle. Yleensä ohjaaja päättää, siksi erilaisia mitaleita ja palkintoja.
t. Jari 04.10.2011 Hämmästynyt Miksi kaikki muut joukkueet saivat mitallit paitsi vabhemmat tytöt ? hämmentynyt äiti 04.10.2011 Tappioista viis kyllähän ne hetken kirvelee, etenkin tuo kuorosota.. Ei ne fudismiehet laulaa osaa, mutta tanssia senkin edestä:) SUURKIITOS Markolle, Jarille ja muille juhlien järkkäämiseen osallistuneille! Päivä oli hienosti tehty, Atikin hoiti hyvin osuutensa ja mukavaa oli:):) 04.10.2011 Konkareille... kaksi katkeraa tappiota juhlapäivänä. Ensin Team RiPa ei osoittanut minkäänlaista vieraanvaraisuutta juhlivaa kotijoukkueseuraa kohtaan vaan takoi tylyt, olisiko ollut non 2-6 voittolukemat. Edes Atik Ismailin tyylikkäästi pussittama rankkari ei piristänyt Jäntevää. Tosikonkari Jorma Ikosen loukkaantuminen jo heti ensi jaksolla heikensi ratkaisevast kotijoukkueen puolustuslinjaa. Edes Petri Louhivuoren mainio paluu keskikentälle ei estänyt suurinumeroista tappiota.
Toinen takaisku konkareille tuli illan iiWari-iltamissa, Haaste kuorosodassa NiceFutista vastaan tuli takkiin ainakin 6-0, oli sen verran mainio esitys, koreografia ja puvustus naisryhmällä, ettei "Me ollaan konkareita kaikki elämän"-muunnoksella Sankareita laulusta ollut mitään asiaa voittoon. Mutta hopeaa tuli.
Onneksi ryhmä sai kuitenkin hieman balsamia haavoihin kun +45 piirinmestaruus kultamitalit jaettiin ja voittopokaali kiersi suuren maailmna malliin läpi ravintolan. Ihan torille asti ryhmä ei kuitenkaan juhlimaan uskaltanut.
Kaikenkaikkiaan mukava juhlapäivä. Ilma suosi ja Työväentalon pkauden päättäjäisissä oli tupa melkein täynnä, hieman yli sata henkeä. Ja Atikin vetämät junnuharkat kokosivat 40 junnua Kiepin kentälle. Ja palautteen mukaan kaikki tykkäsivät. 04.10.2011 Pelaajamaksuista Jos perheestä kaksi pelaajaa maksetaan vain "kalliimman" joukkueen pelaajamaksu, toinen ilmaiseksi.
Maksu seuran tilille: 527121-54700
Viestiin: Nimet + joukkue 03.10.2011 Kausimaksuista Minulle on jäänyt hieman epäselväksi, mikä se menneen kauden maksu olikaan, jos samasta perheestä oli 2 pelaajaa ( F-junnuissa ja D-junnuissa)? Mikä on jäntevän tilinumero ja tarvitaanko maksaessa jokin viitenumero vai riittäkö pelaajien nimet ? 02.10.2011 Yleisölle videoesitys Päättäjäisten jälkeen klo 13-15 asiasta kiinnostuneilla, jotka mahdollisuus katsoa valkokankaalta Historia-video ja nauttia Jäntevän tarjoamat juhlakahvit. Kenttätapahtumien lomassa.
T: järjestelytoimikunta
30.09.2011 Siksi että iiWarin tilaisuus vain erillisen kutsun saaneille klo 20-22. Suljettu tilaisuus. Sen jälkeen sisään pääsee normaalisti ja normaalitkin ihmiset. Klo 21 saakka voi siis katsella vaikka videoita ja viettää aikaa Kurkiniemessä. 30.09.2011 Iiwari Miksi Kurkiniemi klo 21 asti, kun Iiwarissa alkaa iltatilaisuus klo 20? 30.09.2011 Kurkiniemi 21 saakka Korjaus edelliseen. Auki 21 saakka. 30.09.2011 Kaikille palkinnot Juhlavuoden kunniaksi kaikille junnuille palkinnot, joukkueittin vaihdellen. M-Market tarjoaa kaikille junnuille limut.
Konkarit +35 myös noutamaan päättäjäisistä hopeamitalit, siitä hyvä jatkaa suoraan kentälle peliin kahvin ja pullan voimalla.
T: manager 30.09.2011 Kurkiniemessä juhlava FUTISELOKUVA-ILTA Kurkiniemen pubissa lauantaina 1.10 klo 18.30 useita Oskar-ehdokkuuksia tavoittelevan "Konkareiden hopeamatka Kotkaan 2009" -videon maailman ensi-ilta. Lisäksi esitetään Jäntevän historiikkivideo. Kaikki asiasta kiinnostuneet tervetuloa katsomaan ja turisemaan. Kurkiniemi auki yksityistilaisuutena, sisään pääset jos vain roteva porttivahti Saarinen, toinen niistä tunnetuista Saarisista, sinut tunnista ja päästää. Sisäpiiritilaisuus jatkuu klo 20 saakka ja sisään pääsee jo klo 17. 29.09.2011 Nelivitosille puku Loivennetaan pukusääntöä sen verran että vain piirinmestaruus kultaa voittaneet nelivitoset laittavat puvun päälle. Sitä paitsi puku päällä sujuu laulaminenkin paremmin Kari Mouhun johdolla, illan kuorosota kisassa.
Kultamitalit jaetaan iltajuhlassa. Nuorempien KKI35 hopeamitalit jaetaan päättäjäisissä joten tulkaapa noutamaan omanne ennen peliä.
Peliin ilmoittautuneita mm. Ari Saarinen, Petri Louhivuori, Jorma Ikonen, Juha Pentikäinen...konkariryhmän lisäksi. Koutsina Jame Hämäläinen. Lisää pelaajia mahtuu mukaan!
T: manager 26.09.2011 Perjantaille.. Toivottavasti saadaan värvättyä Atik Jäntevän riveihin pelamaan Ristiinaan vastaan. Vakkila laittamaan kuviot kohdilleen ja paljon positiivista ilmettä kentälle sekä kentän laidalle. 26.09.2011 Atikin harkat junnuille.... Kaikille päättäjäisten jälkeen Atikin harkkoihin mukaan tuleville (F+E+D) pelipaidat päälle. Paikalla myös Suomen jalkapallomaajoukkueen ensinen valmentaja Jukka Vakkila, joten kannattaa laittaa kampauskin kuntoon ja harjoitella parhaimmat kikat esityskuntoon...tiedä vaikka paikka maajoukkueessa avautuisi.
T: MarkoHoo 24.09.2011 Missä Mykä? Missä luuraa entinen veskarivirtuoosi Ari Myyryläinen alias Mykä? Entä oikea maaliseppojen simo Juha Kiviharju? Entä Markku Laamanen ja Veli-Pekka Pienimäki? Jäntevän futistiimin legendaariset kolossit 80-luvulta....mukaan juhliin! 21.09.2011 Kauden päättäjäiset 1.10. klo 12 Päättäjäiset siis samana lauantaina kuin Kyttälän koulun avajaiset. Rehtorilta kysytty lupa että kaikki jotka päättäjäisiin tulossa voivat lähteä ruokatunnilta. Tarkoittaa sekä ala- että yläkoululaisia.
T: MarkoHoo 21.09.2011 Konkarit iltamiin VIP Kaikille konkarijoukkueen pelaajille varattu siis paikka 1.10 lauantaina klo 20 alkaviin Futisiltamiin. Siis tulkaa paikalle klo 20 mennessä! Muun ohjelman lisäksi juhlittavana kaksi piirinmestaruusmitalia. Petri Isokuortin ehdotuksena juhlava tumma puku kaikille. Arvokkaalle juhlalle arvokas asu. Näin saadaan myös edustava ryhmäkuva mitalit kaulassa... 20.09.2011 PÄÄTTÄJÄISET KLO 12! Perinteisiä futiskauden päättäjäisiä vietetään siis Jäntevän juhlapäivänä 1.10 lauantaina. ENNAKKOILMOITUKSISTA POIKETEN KAUDEN PÄÄTTÄJÄISET ALKAVAT JO KLO 12!
Sen jälkeen Atik Isamilin vetämät junnujen yhteisharkat Kiepissä klo 13.30. 20.09.2011 Juhlapäivä ja perinneottelu Ristiinaa vastaan Jäntevän Juhlapäivän perinneottelussa 1.10. la Ristiinaa vastaan joukkueen runkona konkarit jotka saman päivänä juhlivat kahta piirinmestaruusmitaliaan: hopeaa +35 ja kultaa +45 -sarjassa. Vahvistuksina Atik Ismail ja Jukka Vakkila. Hakusessa myös sellaisia pelaajasuuruuksia kuin Janne Paasonen, Ari-Pekka Hämäläinen, Sami Hämäläinen, Mika Björkman, Sami Pekkanen, identtiset kaksoset Lauri ja Mikko Okkonen ja Paade Ahvenainen. Ja vielä kun löytyisi Myös muut asiasta innostuneet, entiset pelimiehet tervetulleita mukaan! Ilmoittautua voi mulle spostiin. Jos Kuntofutisjoukkueista löytyy innokkaita, hekin tervetulleita mukaan.
Myös Jorma Ikonen ja Ari Saarinen saattavat käydä ainakin vaihtopenkkiä lämmittämässä. Joukkuetta valmentaa ja peruskuntoharjoittelusta vastaa Jarmo Jame Hämäläinen.
T: MarkoHoo 19.09.2011 Nelonen ensi vuonna... Ensi vuonna ei sitten nähdä yhtään Mikkelin tai lähialueen seuraa Nelosessa. Seka Otavan Viesti että Ristiinan Pallo putosivat Vitoseen. Tarkemmin: http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/400K.htm 19.09.2011 Revitellään jahka ehdin Hyviä pelejä tuossa KKI-45 sarjassa. Eikä huono ollut KKI-35 tulos eli hopeaa piirisarjassa.
Naiset taisivat olla kesän kovin ryhmä harjoittelemaan. Tosin siinä ja siinä harjoitteliko e-junnut enemmä kuin naiset.
t. Jari 18.09.2011 jari etkös revittele mestaruudesta?Onnittelut conkareille,rupeen laajentamaan palkintokaappia:) 16.09.2011 Ja vielä tarkennus.... Turnauksessa tai sarjassa, jossa on sallittu edestakaiset vaihdot, tasapisteissä
ratkaisee sijoituksen:
a) kaikkien tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten ottelujen 1) pisteet
2) maaliero 3) tehdyt maalit;
b) tasapisteisiin päätyneiden keskinäinen ottelu tai ottelut;
c) joukkueiden sarjassa tai lohkossa saavuttama 1) maaliero 2) tehdyt maalit;
d) keskinäiset ottelut;
e) arpa.
t: Paavo Kurkaa 16.09.2011 Torilla tavataan 1.10! Sarjavaliokunta on päättänyt että LIK:n luovuttamat ottelut merkitään MäJän ja
Ri-Pan 3-0 voitoiksi. Päivitän sarjataulukon pikimmiten ja informoin myös muita
joukkueita asiasta. Tämä tarkoittaa sitä että MäJä voittaa sarjan koska sillä on
parempi maaliero keskinäisistä otteluista. Sarjassa ei pelata uusintaottelua ellei
sitä ole etukäteen määrätty, vaan sijoitukset määräytyvät kilpailumääräysten
mukaisesti. Siis onneksi olkoon piirinmestaruudesta!
Toimitan sekä JKKI45 että JKKI35 sarjojen palkinnot postitse niin pääsette jakamaan
ne juhlissanne.
Terveisin
Paavo Kurkaa
16.09.2011 Atikin harkat Tarkoitus siis että mahdollisimman moni F,E ja D-junnuista osallistuisi noihin harkkoihin. Koulusta saa lähteä jo ruokatunnin jälkeen, rehtorilta kysytty lupa. Näin kaikki ehtivät päättäjäisiin. Mukana harkoissa myös Suomen maajoukkueen entinen valmentaja Jukka Vakkila. 15.09.2011 90-vee juhlat lähestyy, varatkaa aika kalenteriin! ....tässä ennakkotietoa, kellotus voi vielä hieman muuttua.
.....................
Jäntevän 90-vuotis juhlapäivä 1.10 lauantaina
8.00- Kyttälän koulun avajaiset / järjestömessut
- toiminnan esittelyä
OHJELMA TYÖVÄENTALOLLA:
11.00 Tervehdysten vastaanotto
- kahvitarjoilu
- historiavideo
12.00 Jalkapallokauden päättäjäiset
- Atik Ismail: Näkökulma futikseen ja seuratyöhön
- joukkueiden palkitsemiset
- Eskon Malja 2011
- futisvideoita kauden peleistä
13.30 Avoimet junioriharjoitukset: Atik Ismail (Kiepin kenttä)
- yleisö voi tulla seuraamaan harjoituksia
15.30 Perinnepeli Kiepin kentällä: Atik-Jäntevä – Ristiina
- pelaajaksi voit ilmoittautua Markolle..konkaripainotteinen peli
- mukana myös Jukka Vakkila
17.00 Pelaajille sauna Kurkiniemessä
20.00- Futisiltamat iiWarissa (kutsulipulla sisään) : pientä purtavaa, ohjelmaa, Atik Ismail alustaa, konkarien kuoron ensiesiintyminen, runoja, ym
22.00- Avoimet Futisiltamat jatkuu aina kolmeen saakka: elävää musiikkia ja kuolemattomia tarinoita, ohjelmaa
- musiikista huolehtii DJ 15.09.2011 Olipas Naisilta tänään hyvä peli! Raporttia siitäkin ja maaottelun osalta odotellaan mitä paikallislehti kirjoittaa. Mutta miten D:lle kävi viimeisellä kierroksella?
t. Jari
14.09.2011 Maaottelussa tunnelmaa Mäntyharju-Ristiina maaottelu oli ainakin yleisö ja osanottajamenestys. Olisi toki toivonut että runsaslukuinen kotiyleisö olisi nähnyt tasaisempia otteluita. Joukkueiden ikähaarukat eivät joka ryhmässä osuneet ihan kohdilleen ja tämä voidaan osin laittaa managerin puutteellisen viestinnän ja varmistuksen piikkiin. Mutta joka tapauksessa ihan mukava tapahtuma, joka toivottavasti ensi vuonna taas saa jatkoa Ristiinassa. Tai ellei Ristiinan kenttää saada parempaan syyskuntoon niin pelataan ensi vuonnakin täällä.
Kiitokset kioskikojun pitäjille, tuomareille ja etenkin pelaajille!
Yhteenvetoraportti peleistä ilmestyy piakkoin Jarin kynästä tai näppäimistä.
T: Marko Hokkanen 14.09.2011 KKI-45 Kyllä piirin sarjan sivut ovat ajan tasalla:
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/JKKI457V7.htm
Mutta näköjään LIK pelejä ei ole kummallekaan joukkueelle (MäJä / Ripa) laskettu mukaan. Eli piirin mielestä ne kaksi peliä on vielä pelattava. Kyseesä ei siis ollutkaan luovutusvoitto.
t. Jari 12.09.2011 Buta-peli? Buta-MäJä piirin sivuilla 3-1?..oli lienee toisinpäin? 12.09.2011 Uusinta? No joku jo meni ehdottamaan...eli...Eiköhän pelata uusintaottelu tuosta nelivitosten piirinmestarruudesta. Jäntevän juhlapäiväksi 1.10 siitä tulisi hyvä ohjelmanumero. Todellista suuren urheilujuhlan tuntua! Ja peli tietysti perinteisellä Kiepin hiekalla. Näkisi Atik Isamilkin kerran kunnon jalkapalloa. Menisikö ehdotus piirissä läpi? Ja menisikö ehdotus RiPan taholta läpi?
T: MarkoHoo 12.09.2011 KKI-45 uusintaottelu? Eiköhän pelata uusintaottelu Jäntevän 90-vuotispäivillä 1.10, perinteisellä Kiepin hiekkakentällä, niin tulee hieno loppuhuipennus kaudelle ja juhlayleisöllekin katsottavaa. olisiko mahdoton ajatus?
Nimmerk Huonokoideako 12.09.2011 Harrastus vs urheilu Edellinen kirjoittaja kirjoitti terävästi kuten aina. Kyllä kyse on harrastuksesta eikä kilpaurheilusta. Ja hyvä niin harrastus on tervettä ja edistää kuntoa (ok vuonna 2012 olen paremmassa kunnossa kuin nyt). Urheilu on sit om juttunsa. Kun palkkaa maksetaan niin on lupa sitten vaatia tuloksia ja muutakin. Ja mikä sen kivempaa kuin menestyvä suomalainen.
Mutta, koska on ajateltava tulevaisuutta niin neuvottelen seurajohdon kanssa 1) 00-01 ryhma, 2) Nice Futis ja 3) Futiskerho. Ja pelaan itse, jos olen paremmassa kunnossa kuin nyt.
t. Jari
11.09.2011 Sarjavoitto vai hopea??? Tietenkin kyseessä on harrastus ja suurta urheiluhistoriaa näissä peleissä ei saavuteta. Pieni spekulaatio silti sarjasijoituksesta. Piirin säännöissä ei ole määritelmää sijoituksen määrittelystä, vaan siellä viitataan palloliiton kipailumääräyksiin. Tässä kopio sieltä:
3. Turnauksessa tai sarjassa, jossa on sallittu edestakaiset vaihdot, tasapisteissä ratkaisee sijoituksen:
a) kaikkien tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten ottelujen 1) pisteet 2) maaliero 3) tehdyt maalit;
b) tasapisteisiin päätyneiden keskinäinen ottelu tai ottelut;
c) joukkueiden sarjassa tai lohkossa saavuttama 1) maaliero 2) tehdyt maalit;
d) keskinäiset ottelut;
e) arpa.
Koska pisteet ovat tasan, sijoitus ratkaistaisi tarkastelemalla kohtia a:sta e:hen. Keskinäisten ottelujen pisteet.ovat tasan.
Tällöin ratkaisu syntyisi keskinäisten ottelujen maalierolla (kohta a / 2), mikä on Mäjällä +1 ja Ripalla (-1), koska ottelut päättyivät 5-2 ja 3-5.
Pelit olivat mukavia ja toisaalta ihan sama tuo sijoitus - tulipahan kuntoiltua. 11.09.2011 Katsotaan Kuin käy nelivitosten mestaruuden osalta. Piirihän saattaa määrätä LIK:a vastaan pelit, vaikka tänään keskenämme muuta sovittiin (holmöläisten hommaa).
Täsmennetään kuitenkin, että SPL on laatinut säännöt ei Kaakkois-Suomen piiri.
T: Hanski RiPasta
10.09.2011 Toisaalta Ripa voitti viimeisin pelinsä Mypaa vastaan 22-0. Ja miten tulkitan tuo kohta "b)tasapisteisiin päätyneiden keskinäinen ottelu tai ottelut;
c) joukkueiden sarjassa tai lohkossa saavuttama 1) maaliero 2) tehdyt maalit;".
Jos tulkitaan niin ettei maaleja lasketa keskinäisistä peleistä niin Ripa on mestari vaikka keskinäisissä otteluissa Mäjä oli maalin verran parempi. Siinä tapauksessa MäJälle hopeaa - noin lienee tod.näköisintä ja piirille heti palautetta, että ovat mokanneet sääntöjen laadinnassa.
Ja todella surkea loppu Mypalle. Tappio 14-0 ja 22-0. Ei edes puulaakipeleissä tuollaisia numeroita. Toisaalta LIK ei saapunut lainkaan paikalle.
t. Jari 10.09.2011 Täsmennän MyPa hävisi tänään sekä MäJälle että Ripalle eli kolme tappiota. Ripa ja MäJä ovat kumpikin hävinneet kaksi peliä ja kummallikin yksi tasuri. Valkealan Kajo on joukkue, joka voitti MYpan. Sama joukkue pelasi MäJän kanssa tasan. RiPa puolestaan päätyi FC Butaa vastaan 3-3 tasapeliin viime keskiviikkona. Joten RiPa ja Mäjä ratkaisevat. Kumallakin keskinäisistä otteluista 3 pojoa. Sitten maaliero. MäJä voitti Ristiinassa 2-5 ja RiPa Mäntyharjussa 3-5,jotem Maaliero 7-8 MäJälle. Taisi Jupe tehdä tuon ratkaisevan maalin.
Noin se menee sääntöjen mukaan.
t. Jari 10.09.2011 Oikeus voitti...... Joskus on kiva olla oikeassa........
NIMIMERKKI: mies vanhassa paidassa ja nahassa! 10.09.2011 Nii no Jäntevän KKI-45 voiti piirsarjan. MyPa tuli yhden vajaalla ja hävisi Jäntevälle 14-0. Näin olleen RiPa ja MäJä tasapisteissä. Ja piirin sivuilta sääntö
"3. Turnauksessa tai sarjassa, jossa on sallittu edestakaiset vaihdot, tasapisteissä ratkaisee sijoituksen:
a) kaikkien tasapisteisiin päätyneiden joukkueiden keskinäisten ottelujen 1) pisteet 2) maaliero 3) tehdyt maalit;
b) tasapisteisiin päätyneiden keskinäinen ottelu tai ottelut;
c) joukkueiden sarjassa tai lohkossa saavuttama 1) maaliero 2) tehdyt maalit;
d) keskinäiset ottelut;
e) arpa."
Eli mies ilman uutta pelipaitaa oli oikeassa kuten yleensä.
t. Jari 10.09.2011 45 pelit Ristiinassa 10.09.2011 Jäntevä näyttäisi olevan toisena tasapisteissä RiPan kanssa ja Mypan voittokaan ei ole vielä varma........
NIMIMERKKI: mies ilman uutta paitaa 09.09.2011 Nelivitosten PM-mitalit jaossa Huomenna lauantaina Ristiinassa kauden viimeinen turnaus. RiPa kiinni hopeassa, mutta MäJä vaanii kahden pisteen päässä...
Turnaus alkaa klo 13. Molemmilla kaksi ottelu: Liljendal ja sarjavoiton jo varmistanut FC Mypa. 09.09.2011 Futismaaottelun aikataulu HEI
Tulevan sunnuntain Futismaaottelun aikataulusta
Mennään siis näin:
G7 ja pienet tytöt (alle 10v) klo 14 (2 x 20 min)
E11 ja F9 klo 14.40 (2 x 20 min)
Isot tytöt (11-15) 15.30 (2 x 20 min)
Naiset 16.15(2 x 30 min)
G7 ja pienet tytöt paikalle puoli kahteen mennessä ja toivottavaa olisi että kaikki muutkin tulisivat kahdelta paikalle niin saataisiin vähän eloa ja ääntä kentälle...musiikin lisäksi.
KAIKKI OHJAAJAT paikalle puoli kahdelta niin voidaan setviä mahdolliset peliasupuutteet ja jakaa paitoja uudelleen.
Ristiinan pyynnöstä siirryttiinkin tähän kahden kentän yhtäaikaiseen pelisysteeminn joka varmaan toimivampi.
Varaudutteko toimittamaan joukkueiden pelaajaluettelot + ohjaajien nimet mulle puoli kahdelta...jos ehditään niin suoritetaan "virallinen pelaajaesittely" aina otteluiden alussa.
Kentällä puffetti.
Välitättehän tietoa tapahtumasta mahdollisimman monelle: sukulaiset, tuttavat ja vähän vieraammatkin, niin saadaan Katjan kahvit ja pullat syödyksi.
Yksi apulainen kahvioon olisi vielä hakusessa...ilmoittautua voi Katjalle.
T: MarkoHoo 06.09.2011 Atik Ismail kauden päättäjäisiin Atik Ismail kunnioittaa läsnäolollaan ja jutuillaan seuran virallisia 90-vee juhlia ja kauden päättäjäisiä lauantaina 1.10. Illalla futisiltamat iiWarissa joten varatkaa kaikki mäntyharjulaisesta futiksesta kiinnostuneet tuo ilta. Myös iltatilaisuudessa mukana Atik alustamassa tilaisuutta. Tiedossa ohjelmaa ja pientä purtavaa. Tarkempi ohjelma päivästä ilmestyy parin viikon sisällä.
T: MarkoHoo 06.09.2011 Conkareille onnittelut Onnittelut vain conkareille. Kärkinipussa kolmannen kerran peräkkäin. Kertoo sen ettei mikään ole tullut sattumankautta. Hyväryhmä ja tietää toisten vahvuudet. Toivottavasti ensi vuona nähtäisi taas Mäntyharjullakin kutosta. 05.09.2011 Niin vaan kävi Joo, konkarit jäivät taas hopealle eli Kakkois-Suomen piirin toiseksi paras joukkue. Ei lainkaan huono juttu.
t. jari 04.09.2011 Onnea! KKI35, kolmantena kesänä peräkkäin piirinmestaruushopeaa. 04.09.2011 Legenda Niin sanottakoon vielä, että legendalla lienee muutama peli Suomen ylimmällä sarjatsalolla. Kouvolan Totilla ei vielä.
Tänään treeneistä. Älyttämän hyvin d-junnut pelaavat sen viimeisen syötön puolustuksen selustaan.
t. Jari 01.09.2011 Kouvolan Totti Kouvolan Totti pelaa vielä ja vierailulle saapuva legenda sen sijaan ei pelaa enää. Eikä kyseinen legenda ole koskaan käynyt Mäntyharjulla.
Matin ehdotus jäi vaivaamaan mieltä. Futsal voisi olla hyvä juttu ja pelattiinhan ennen lajissa jopa puulaakia Mäntyharjussa.
t. Jari 01.09.2011 Ei ihan Läheltä liippaa, mutta ihan noin suuresta legendasta ei kuitenkaan ole kyse.... 01.09.2011 villi arvaus vierailevasta legendasta... Olisko kyseessä mystisesti Kouvolan suuntaan kadonnut/siirtynyt ex-totti? ex-10? vai mikä se olikaan?!?!? ;-O 31.08.2011 Kun koululla on koulupäivä niin se on koulupäivä. Sitä ei mikään mahti muuta, joten siirretään vaan aikataulua myöhäisemmäksi. Futsal on mielenkiintoinen laji, mutta ei taida olla Kisalassa lajille tilaa, koska lentopallo ja sähly vievät vuorot :(
Toisaalta siinä voisi olla ideaa perustaa futsalseura, joka sitten hoitelisi käytännön järjestelyt. Siihen voisi aikaa ja rahaa sijoitta, kun ei einakaan meikäläiselle nappaa säbä tai lentopallo.
t. Jari
30.08.2011 ... Vaikka olisikin koulupäivä avoimeille kirjeellä kouluun kirje, että olisi tälläinen tapahtuma jossa olisi se ja se pitämässä yhteiset harjoitukset Kiepinkentällä kaikki halukkaat mukaan. Omasta mielestä se kyllä vastaisi sitä koulun urheilupäivää mitä yleensä kouluissa on. Näin voisi jalkapallokin saada mukaan uusia kasvoja mitä aina tarvitaan. T.matti 30.08.2011 Koulupäivä on juu Ikävä yhteensattuma mutta siirrämme ohjelmaa vähän eteenpäin. Ei lienee katasrooffi. Ajatuksena oli että vieraileva futislegenda pitäisi kaikille junnuille yhteiset harkat Kiepissä ja sen jälkeen siirryttäisiin itse päättäjäisiin. Tavoitteena "harkkojen" aloitus klo 14...ja päättäjäiset 16...ohjelma vielä viilauksessa. Palautetta otetaan vastaan.
T: manager 30.08.2011 90-v. juhla Lauantai 1.10. on koulupäivä, joten huomioittehan aikataulun sen mukaan? 30.08.2011 lisäys Mäjän D-junnut on kutsuttu Taavetin pelamaan Futsalliturnausta. Turnaukseen osaallistuis 4 joukuetta. Max 12 pelaajaa tarvittais osallistumaan pelipäivä olisi joko 22-29.10.2011. Jos kiinnostusta on niin lähetään mukaan. 29.08.2011 D- poikien futsal joukkue Moi! Oisko pojilla intoa lähteä futsallin piirisarjaan ? t. Matti Kuusenhako 29.08.2011 Kauden päättäjäiset ja 90-v juhla Lauantaina 1.10 Työväentalolla juhlat. Illaksi varattu Iiwari jossa pientä purtavaa ja futisaiheista ohjelmaa. Päivällä suunnitteilla RiPa-MäJä konkarit perinnepeli Kiepissä (haaste heitetty) ja sen jälkeen sauna Kurkiniemessä...Juhlia ja mahdollista peliä kunnioittaa läsnäolollaan eräs tunnetuimmista suomalaisista jalkapallolegendoista...ei Kari Mouhu vaan... kuka, se paljastetaan ensi kuun puolessa välissä.
T: manager 29.08.2011 Vastauksia Maalintekijät ja selostus lehdessa. Nyt myös sivuilla viimeisenä. Aaattelin, ettei niitä kukaan kaipaa, koska lehdessä oli jo.
Kuvauksesta en ole varma, kun silloin pitäisi olla kahdet treenit. Mutta siis ehkä.
t, Jari 27.08.2011 Maalit Maalitilastokin päivitetään heti kun saan maalintekijät finaaliturnauksesta. -Miska 27.08.2011 Miksi Puulakissa kirjataaan maalintekijät ylös jos niitä ei kuitenkaaan päivitetä?!? 27.08.2011 Peli 30.8. Tuleeko Jari kuvaamaan peliä tiistaina.? 26.08.2011 MäJä-TsV pelistä Meille sopii alkamisajankohdaksi klo 16.
T: manager 23.08.2011 Peli La 3.9 MäJä - TsV JKKI35 042
Onko pelin alkamisaika jo selvillä? OLISIKO mahdollista laittaa mahdollisimman myöhäksi (klo 3-4:n jälkeen?
Terveisin: Yksi tuomarikolmikosta 20.08.2011 La 3.9 MäJä - TsV JKKI35 042 Onko pelin alkamisaika jo selvillä? OLISIKO mahdollista laittaa mahdollisimman myöhäksi? 19.08.2011 Kohta tapahtuu! Puulaakit huomenna eli lauantaina. Parhaat joukkueet finaalissa ja luottamus tuomariin on vankkumaton. Kaksi pallopoikaa haussa - ilmoittatutkaa kentällä. Jos ei näy niin hoidan itse, koska seiltä pururadan puolelta löytyy taatusti palloja - seuran palloja ainakin yksi hukassa.
Ja d-junnujen pesis. Pelit kello 10 ja 18.
Maanantaina jatkuu kortteliliiga. Lähtö K-kaupan päädystä kello 17:00. Pelit Mikkelin kuplassa. E-jun 18:00 RiPa-MäJä ja 19:30 MäJä-PU-62/00. Ja F-jun 19:30 Miki Tiikerit-MäJä ja 20:00 MäJä-MP F6 Sin.
Tiistaina sit treenataan ja tytöt tarvitsevat vastusta E-junnuista klo 18. E-jun ja naisten harjoitukset tavalliseen aikaan.
Ja keskiviikosta kertoo joku muu, koska paljon tapahuu sillojnkin.
t. Jari 19.08.2011 Pelikarhut heräsivät Kotkan Pelikarhut haluavat pelata D-poikien pelin pois, peli oli jo määrätty luovutusvoitoksi. eli näin ollen pojille tulee yksi ottelu vielä lisää otteluohjelmaa. 19.08.2011 KuntoFutis loppuottelut lauantaina Loppuottelut tuomitsee Jari Kuusenhako Mikkelin Erotuomarikerhosta. Tavoitteena on saada peleihin pari pallopoikaa ja pelata pelit kahdella pallolla, ei kuitenkaan yhtä aikaa vaan niin, ettei kallista peliaikaa tuhraannu pallon etsintään lähimetsästä. Toivotaan että jo ensi vuonna saataisiin stoppariaita lammen puoleiselle sivustalle. Se on ollut monen vierailijajoukkueenkin toivelistalla ja sen puute ihmetyksen aiheena.
T: manager 18.08.2011 Seuratkaa Facebookia Eli tuli voitot 5-2 ja 3-2. Maalintekijät yms selostuksessa, joka ilmestyy joskus.
t. Jari 17.08.2011 Mitenkä Elimäellä? Tulikohean vanhemmille Conkareille täysi pistepotti Elimäen-reissulta vaiko mitäkö? Osaako joku antaa tulostiedotteen? 17.08.2011 Välikatsaus On ollut mukava nähdä miten Jäntevän D-junnut on kehittynyt joukkueena huimasti. Se näkyy peleissä hyvinä oivalluksina, milloin syötetään sekä että milloin kannattaa haastaa 1vs1:n. Joukkuehenki on samalla kasvanut joukkuekaveri kannustetaan. Pelitkin on menneet hyvin 10 pelistä 7 voittoa 3 häviötä ja nekin pelit olivat voineet kääntyä voitoiksi. Tästä on hyvä jatkaa vielä on 6 peliä pelaamatta + ristiinaa vastaan ystävyyspeli. 16.08.2011 Konkareille piste kärkikamppailusta Suuria tunteita ja vähän maaleja tarjosi Jäntevän ja FC Repaleiden +35 piirisarjan peli keskuskentän nurmella. Ajoittain kiivasluontoisia keskusteluja tarjonnut peli päättyi lopulta 1-1 pistejakoon. Kotijoukkue siirtyi eka jaksolla Kari Mouhun tyylikkäällä volley-vipillä johtoon. Vierasjoukkue pääsi kuittaamaan harmittavasti toisen jakson puolivälissä. Kovaa tullut vapaapotku ei ihan liimautunut Jarmo Sieväsen hansikkaisiin ja Repaleiden hyökkääjä pääsi tuikkaamaan paluupallon verkkoon. 09.08.2011 Maanantaina tapahtuu Eli F-jun harrasteliiga jatkuu. Lähtö kello 17:00 K-kaupan pääty (pelit 19:30 ja 20:30. E-junnut. Sama bussi ja lähtö kello 17:00. Pelit kello 18:00 ja 19:30.
Myös konkarit pelaavat maanantaina. Lähtöajat aina etusivulla - tarkemmin sitten joukkuieden sivuilla.
t. Jari 07.08.2011 Pari korjausta Lappeenrannassa maaginen Pete pelasi vanhalla paidalla. D-junnujen peli oli etusivulla suoraan Bambuserista. Nyt Youtupe ja vain maalit. Pertun eka maali on pois, koska nautin kahvia ja ruisleipää sekä hyvää juttuseuraa (pahoitteluni).
Videon katselijoille (tuo etusivu). Aika usein sama kaveri syöttää tai käynnistää hyökkäyksen.
t. Jari 04.08.2011 Conkarit kellisti KePon Uudet nimillä varustetut pelipaidat siivittivät konkarit murskaavaan 6-1 vierasvoitoon Lappeenrannassa. Ensi maanantaina sarjakärki Repaleita vastaan kotikentällä ratkeaa onko Jäntevästä sarjan paalupaikan tavoittelijaksi. 04.08.2011 Papat puikoissa tänään +45 konkarit kiipeävät kehään tänään klo 18 ja toisen kerran klo 20, kotiturnauksessa keskuskentän nurmella. Varaathan paikkasi katsomossa ajoissa. 02.08.2011 +45 Conkarit voittoon tänään! Tsemppiä! 02.08.2011 Kiitos Eiköhän nuo malit nyt ole kuosissa.
t. jari 01.08.2011 Maaleja Perttu teki toisen pelin ekan ja vikan maalin.
Terv. Ulla ja Perttu 31.07.2011 Kuka teki ekan maalin toisessa pelissä? Muiden uskoisin olevan oikein? Matin kanssa samaa mieltä eli syötellen ne maalit tehtiin. Molemmat pelit olivat jalkapalloa parhaimmillaan. Oli miellyttävää seurata pelejä.
t. Jari 31.07.2011 Maalit Eka peli: Pyry, Jarno, Jarno?
Toka: ???, Emil, Jarno, Jarno, Osku, Kemal, Pyry
t. Jari 31.07.2011 kiitos jari videosta Olipas hyvä video ja kaksi hyvää ottelua pojilta.
t.matti 30.07.2011 Valmista Katsokaa etusivulta kuka pelaa ja missä. Eli lauantaina kannustamaan D-junnuja (tulen itse kuvaamaan). Maanantaina E ja F Haukivuorella (bussikuljetus). Tiistaina KKI-45, jolloin MäJä pelaa kotinurmella kello 18 ja 20. Keskiviikkona KKI-35 lähtee vieraspeliin.
t. Jari 29.07.2011 Seuratkaa sivuja Eli ekana tuo Ullan viesti ylös
Hei,poikien vanhemmat; sopimaan torstaina kentälle kotipelin kahvion työvuorot, he jotka eivät olleet edell. kotipelissä työvuorossa, rahathan menevät poikien bussimaksuun, näin valmentajan kanssa sovittu.
Terv. Ulla
Nuutti oli oikeassa sivuilla vanhaa tietoa eli RiPa-MäJä maaottelu on siirretty. Marko kertoo tarkan ajan.
E ja F -jun tarkkana. Haukivuorella kortteliiga jatkuu ma 1.8,. Tarmo peluuttaa F:n ja E-jun peluutta Jari & Jasu. Lähtöaika ilmoitetaan kohta eli bussi.
E-jun ja Naiset tiistaina ei treenejä (45 turnaus).
Kävelin tänään ehkä yhden pelikentän poikki, koska oletin pelin alkavan vasta 19:30 kuten netissä luki.
t. Jari 28.07.2011 väärin sori sekotin päivän lol xd 28.07.2011 maaottelu jari onko meillä tänään se ripa peli ja monelta t nuutti t 28.07.2011 D-junnujen lauantain kotipeli Hei,poikien vanhemmat; sopimaan torstaina kentälle kotipelin kahvion työvuorot, he jotka eivät olleet edell. kotipelissä työvuorossa, rahathan menevät poikien bussimaksuun, näin valmentajan kanssa sovittu.
Terv. Ulla 27.07.2011 SUURKIITOS SUURET KIITOKSET Mäntyharjun kunnalle ja MÄNTYHARJUN JÄNTEVÄLLE joustamisesta peliareenan osalta lauantaina ja sunnuntaina.
JA TERVETULUOA SEURAAMAAN Kaakon Nelosta ja Kutosta paikan päälle.
Futisterveisin Hannu Ahonen RiPa vpj ja huomenna tulessa 22.07.2011 Niken pallo Joku on hukannut toisen Jäntevän pelipalloista. Toinen on kopissa, mutta toista ei sieltä löydy. Onko mihin pallo unohdettu/hukattu?
t. Jari 21.07.2011 Katsoin väärin Ripan sivuilta. Hämäsi, koska siellä ilmoitetaan vain edustuksen pelit kohdassa kotiottelut. Sunnuntaina me olemme sitten ilman kenttää, mutta keksimme jotakin.
t. Jari 21.07.2011 Lauantain Kuntofutis Ristiinan peli alkaa siis lauantaina vasta klo 16 joten pelit ehtii pelata hyvin...ellei mene PK-peli jatkoajalle.
T: manager 21.07.2011 RiPan pelejä viikonloppuna Lauantaina Ristiinan kakkosjoukkue pelaa Kutosen pelin täällä Mäntyharjussa klo 16 ja sunnuntaina Nelosen peli klo 15 kärkipaikasta taistelevaa Peltirumpua vastaan. Ristiinan kenttä remontissa joten siksi tämä järjestely. Kaikki futiksesta kiinnostuneet katsastamaan Kutosen ja Nelosen nykyhetken taso ja kannustamaan naapuriseuraa. Nelosen joukkueessa Ollikaisen Matti todennäköisesti maalissa joten huippuvenytyksiä odotettavissa.
T: lomamanager 21.07.2011 Puulaakin aikataulu HUOM! PK-Automaatio - FC Kurkipotku klo 14.30 ja Ripan peli alkaa kello 15, joten pysykää aikataulussa.
t. Jari 19.07.2011 Selvitellään Palautetta tulee vaikkei sitä pyydä. Vuoroista on paha mennä sanomaan mitään, koska edellisen kerran sanoessani vuoro olikin Partsimaan Iskun. Silloin se oli helppo tarkistaa suoraan ilmoitustaululta.
D-junnuille lienee lähiaikoina tulossa järeä paketti. Ja paketti on hyvä.
Edustus. Sanoin jo 1995, että olen liian vanha. On tosin väärin sanoa, että kaikki olisivat narisijoita. Moni pelaaja on laittanut itsesä likoon kilometrejä ja aikaa säästämättä.
Puulaaki. Koitetaan sada sekin vielä kuosiin, mutta jatkossa haluan jättää sen kokonaan pois.
Mitä vielä? Ai niin se oma mielenterveys. No selvitetään se FB:n kautta asianosaisten kanssa.
t. Jari 19.07.2011 Santerille tsemppiä! Eksyin näin lomalla lukemaan vieraskirjaa ja ihmettelen tätä hässäkkää jostain kenttävuorosta. Asiahan sovittiin säbäpoikien kanssa käsittäkseni suullisesti, kuittauksen kanssa. Hienoa että kavereilla on intoa yhteisharjoituksiin tuolla pelaajamäärällä ja uskon että mahdumme jatkossakin kaikki kentälle.
Tässä nettikeskustelussa on omat hyvät ja huonot puolensa. Jokainen voi itse päätellä mitä ne ovat.
Hyvää ja pallollista kesää kaikille!
T: Marko Hokkanen
16.07.2011 terve ! ei oo mieliä pahotettu. tuo parketti asia..niin sanoisimme heti että älkää olko pelikentällä ei tarvitse tulla keskustelupalstoille kirjottelemaan!! 11.07.2011 sivustaseuraaja Ihan vaan satunnaisena sivuille eksyjänä, ei kummankaan "riidan" osapuolen henkilönä sekä aivan ulkopaikkakuntalaisena.
Miettikääs salibandypojat sitä että jos teidän harjoitusten/pelin aikana joku tulisi parketin poikki oikomaan, ei varmaan ilman pientä älämölöä selvittäisi tuollaisesta??
Tietysti paha mennä sanomaan että mitä ja miten asiat alunperin menivät kun edes ollut paikalla... 11.07.2011 terve ! --ja vielä.. eikö tommosestakin pikku asiasta olis voinu sanoa HETI siellä kentällä jos se niin häiritsi. Ei tarvis tänne tulla kirjottelemaan ! 10.07.2011 terve ! Mutta mikä siinä on niin kauheaa jos alle puoleksi minuutiksi menee teidän pelikentästä 1metri???! Iso mies ja tollasesta pitää valittaa. huhhu 10.07.2011 Järki käteen Jos noin pienestä asiasta pitää tehä noin iso juttu ni ei kyllä taia kaikki olla päässä ihan kunnossa. 09.07.2011 Viimeiset sanat Kuten jo aijemmin totesin, en ota vuoroihin kantaa kun en ole itse varannut, mutta voin ottaa selvää..
Meitä tämä järjestely ei ainakaan haittaa, kyllä sinne mahtuu, mutta ens kerralla tulkaa sanomaan kun olemme tiellä heti, niin väistytään!
-Santeri Raatarila 08.07.2011 Mistä tässä riidellään? Kehuin uusia maaleja kuten Mattikin, mutta ihmettelin samalla, että miten vuorot menee päällekäin. Paskaa sataa niskaan, no se on varma
t. Jari 08.07.2011 Todella kypsää käytöstä! Noniin, ensinnäkin tämä tänne Jäntevän vieraskirjaan kirjoittelu ja täällä riiteleminen tälläisestä asiasta on aivan tajuttoman lapsellista! AIKUISET IHMISET VALOJA TAULUUN! Itse vain nauroin tälle koko keskustelulle, mutta ajattelin vaivautua kommentoimaan ja tuomaan oman mielipiteeni esille, koska minähän toimin näitten kyseisten B-junnu säbäpoikien valmentajana näissä kesätreeneissä..
Elikkäs pyydän anteeksi mikäli nyt pilasimme treeninne tulemalla siihen samaan päätyyn ottamaan alkulämppää vaikka toisessa päässä olisi ollut hyvinkin tilaa, ymmärrän kyllä teitä.. tarkoituksemme alkujaan olikin mennä toiseen päähän niinkuin olemme ennenkin menneet, mutta juuri kun olimme kävelemässä sinne niin näiltä uusilta pieniltä maaleilta (kunnalle näistä iso kiitos minunkin puolesta, erittäin hyvä sijoitus!) loppuivat pikkufutisjunnujen treenit, niin päätimme jäädä siihen testaamaan niitä.. Ja nehän eivät mielestäni ole vain futareille hankittuja??? Myönnän kyllä että olisi ollut kohteliasta kysyä teiltä lupaa, koska olitte paikalla ensin, mutta minusta olimme kuitenkin sen verran kaukana, että tähän ei ollut tarvetta, sillä ei teidän pelinne ainakaan haitannut meitä millään lailla. Ja teidän kentän läpi kävelyyn en ota mitään kantaa, koska se nyt tulisi jokaisen tajuta ettei sinne mennä, pyydän niitten säbäpoikien puolesta anteeksi, jotka tähän syyllistyivät.. Varausvuoroista sen verran, että mielestäni meille on kyllä varattu myös vuoro, mutta koska en ole sitä itse varannut, niin en avaudu siitä enempää..
Mutta jos nyt sovitaan tästä lähin, että jos me tulemme tiellenne niin tulkaa nyt ihmeessä sanomaan, niin olisimme väistäneet tai kantaneet ne pikkumaalit sinne toiseen päätyyn, mutta sitten päätitte tulla tänne kirjoittelemaan että aivan varmasti kaikille jää se ***** maku tästä nyt suuhun (marko taisi treenienne jäklkeen käydä jotain sanomassa, mutta huusi sen sieltä kaukaa niin en kuullut yhtään mitä hän sanoi, mutta olisitte sanoneet HETI!)...
Ja lajien välisestä yhteistyöstä, olen Matin kanssa kyllä samoilla linjoilla, että tätä tulisi ehdottomasti syventää! Mäntyharjussa ei koskaan tule olemaan liikaa pikkufutareita, eikä salibandyn pelaajia, joten tälläinen kesät futista ja talvet salibandya-malli olisi mielestäni erittäin hyvä! Moni junnu näin tekeekin, mutta seurojen välisiä suhteita tulisi ehdottomasti kehittää! Tämä toisi jopa molempiin lajeihin uusia kokeilijoita. Sillä tärkeintähän on saada lapset ja nuoret liikkumaan mahdollisimman paljon ja kasvattaa heistä urheilun kautta, turvallisessa ympäristössä fiksuja ja hyväkuntoisia aikuisia! Toivottavasti Jari sinäkin joku päivä käsität tämän, tai voi olla ettei MäJä:n edustusjoukkuetta tule vähään aikaan.. ELI LAPSET VAIN LIIKKUMAAN MAHDOLLISIMMAN PALJON JA TEKEMÄÄN JA KOKEILEMAAN ERILAISIA JUTTUJA!!!
Jotenka jos jollain on vielä jotain sydämmellään ja haluaa meitä säbäpoikia vielä haukkua, niin Jari tai kuka tahansa muukaan, voit ottaa yhteyttä suoraan minuun, niin saataisiin joku tolkku tähänkin hommaan, ja ettei tarvitse täällä jatkaa tälläistä lapsellista riitelyä!.. kuinka alas sitä voikaan vajota..
-Santeri Raatarila 08.07.2011 Niinpä terve vaan sinä Soneran liittymän omistaja, joka et laita nimimerkkiä vaan huutelet puskista. Ensin ehdotat, että me vuoromme varanneet vaihadamme vuoroa ja sitten heittelet tuota "LOL" - odotat tietty että polvistun eteenne tarjomaan varattua kenttää. Tulet pettymään.
t. Jari 08.07.2011 terve ! LOOL 07.07.2011 D-junnut kyllä voi. Ainakin omalta osaltani työt menevät ohitse harjoitusten pitämisen. T. Matti K 07.07.2011 pohtiva mäntyharjulainen voisiko valmentajat olla paikalla pitämässä harjoituksia kun poikia kuitenkin kiinnostaisi harjoitella.asia koskee d-junnuja.kun vetäjät lupaavat valmentaa poikia onko lupauksen täyttäminen niin vaikeaa?????olen kuullut että muutaman pojan pelimotivaatio on alhainen ja kiinnostus harjoittelemiseen on heikkoa.voisiko asiaa mitenkään korjata??? 07.07.2011 Kyllä sinne kentälle mahtuu.. Keskustelua mutta omasta mielestä aivan turhasta. Nyt pitäisi jo miettiä seuraavan kauden edustuksen porukkaa. Eikä alkaa torbeetoimaan toisten harjoitusmieli alaa. Santtu on tehnyt todella hyvää jälkeä saanut noin ison määrän pelaajia harjoittelmaan ulkona seuraavaa kautta varten. Iso peukku ainakin minun osalta. Omamieli pide on tossa olisi hyvä kutosen porukkakin, mitä säpässä pelaa. Eli yhteistyötä vain kehittämään - kesät jalkapalloa ja hyvät harjoitukset mitä Santeri pitää ja talvet salibandyä. T. Matti K 07.07.2011 ihmettelevä lukija hei.eikö noista kenttävuoroista voisi yrittää päästä sopuun.ihmettelen sitä kun te väittelette keskustelupalstalla keskenänne aivan turhasta.asiat ratkotaan puhumalla eikä riitelemällä.ei se voi olla niin vaikeaa. 07.07.2011 vuoroista Selvittäkää millon ei ole varattuja vuoroja, ja eikun pelaamaan. Eikä kellään ole vastaan mussuttamista. Melko simppeliä. 07.07.2011 Vuoroista Onko tosiaan asia niin, ettei nurmikentälle ole menemistä ilman vuoroa? En ole tiennyt sellaisesta. Kannattaisi varmaan laittaa kyltti sinne, että nurmelle meno kielletty. Jos näin ei ole, niin eikö se ole kiva, että siellä on liikkujia? Ja ei siellä varmaankaan ole sellaisia järjestyhäiriöitä, ettei siellä saisi/mahtuisi vuoronsa varanneet möyryämään, koska kaikki varmasti lähtee pois, jos vaan sanoo asiasta. Vai onko puhuminen niin vaikeaa, että parempi sopia vuorot lääninhallituksessa jolloin saa olla näkemättä haluamiaan ihmisiä? En ihmettele enää yhtään miksi Mäntyharjusta "kuoli" edustusjoukkue jalkapallosta. Ja asiahan ei minulle mitenkään kuulu, joten tehkää mitä huvittaa. Vähän vaan oudolle vaikuttaa näin ulkopuoliselle. Vesikielellä tässä odottelen varausvuoroja uimarannalle ja ehkä sen jälkeen kauppaan.
Jaakko #0 07.07.2011 terve ! Huhhuh!! ei ole mitään huutoäänestyksiä tulossa..meilläkin on mielestäni sinne sovitut vuorot ?? 07.07.2011 Järki käteen Tuskin yksi jäntevän napero joukkue koko kenttää harjoituksiinsa tarvitsee?! 07.07.2011 Asiaa Niinpä. Sopu sijaa antaa. Saa siellä muutkin olla 06.07.2011 terve ! Vaihtakaa ite vuoroja..meidän vuorot on sovittu niin että mahdollisimman moni pääsis paikalla (töiden takia). Eikä luulis olevan ihan hirvee asia jos pelikentästä menee metri pois kymmeneksi sekunniksi! :)) 06.07.2011 Hyvät maalit Ei voi valittaa. Tulee uusia mahdollisuuksia. Mutta, mutta. HUOM! Älkää pelaajat ikinä menkö pelikentän läpi, kun oma treeni loppu. Ja säbäpelaajat! Ottakaa oma vuoro esim. ma, ke, pe, la ja sama teille ei ikinä toisen pelikentälle, ei ikinä.
t. Jari 05.07.2011 Kiitoksia kerrankin Iso kiitos kuntaa kohtaan uusista pienestä maaleista. Tänään D-junnut saivat pienellä kentällä enemmän pallon kosketuksia, syöttöjä, haltuunottoja kun pitkään aikaan. Vapaapotkuissakin noita voi käyttää hyvin hyödyksi laittaa pienet maalit sisäkkäin ja sinne jäävät tyhjät tilat ylä ja alakulmat sekä riman alla on auki. 05.07.2011 Raporttia Mikkeli -turnauksesta tulee joko tiistaina tai keskiviikkona. Samaan pakettiin korttelisarja ja Jänteän KKI-35 ja KKI-45.
Futislehti näille sivuille ihan kohta pdf-versiona.
t. jari 04.07.2011 Tarkennusta E-jun. Lähtö turnaukseen. pelit klo 11:30 ToU Punainen- Mäjä ja 12.15 Mäjä-HaPa. Tuo on varma tieto ja kenttä on nro 7.
T. Jari 02.07.2011 Huomenna Huomenna F-jun lähtevät turnaukseen kello 7:30 pienellä bussilla. E-junnut lähtevät kello 10:00 isolla bussilla (pelit kello 11:30 ja hei sen jälkeen toinen peli). 02.07.2011 Nice-fudikselle lisäharkat Aktiivisille nice-fudaajille tarjolla toinenkin harjoitusvuoro tiistaisin klo 18.00 nurtsilla. Jäntevän hyvän maineen vuoksi on harkkoja vetämään saatu ammattilaisvalmentaja Ash Kuwaitista. 30.06.2011 Seuratkaa sivuja liittyen Mikkeli turnaukseen E-junnareilla on perjantaina 3 peliä 3 ei 1. E-junnarit eivät pelaa kuplassa (se romahti). Lisäksi Jäntevän G7 ryhmäläiset ovat tervetulleita MiKin joukkueeseen (pelaajapula).
t. Jari 30.06.2011 Ihmettelijälle Pertti on pelannu kärkimiestä ainakin edustuksessa ja jos olisi joukkue edustuksessa niin siellähän Pertti olisi yhtenä kärkimiehenä, jos olisi entisaikojen kunnossa.
Konkareissa taso on sen verran kova, että tarvitaan myös kovia pakkeja. Pakit sen pelin lopulta ratkaisevat. Ja puulaaki on puulakia, jota täällä en viitsi edes kommentoida.
t. Jari 29.06.2011 Puulaki maalipörssi? Maalipörssin kärjessä keikkuu Pertti Mouhu niminen kaveri...voiko se olla se sama joka konkareissa pelaa vai voisiko tässä olla joku kirjausvirhe. 5 maalia? Ei voi olla, ja vielä pieniin maaleihin. Mies on nostettava ehdottomasti kärkeen seuraavassa +35 pelissä jos näin on!
T: ihmettelijä 29.06.2011 Ehkä Litti laittaisi palloja maaliin, jos olisi paikat ehyenä. Suomessa ei ole kuninkaita. Ruotsissa on, mutta se ei osaa pelata jalkapalloa lainkaan.
t. Jari 27.06.2011 Jari "Kuningas" Litmanen Litmanen laittaa tänäkin päivänä vapareita sisään kuin 15 vuotta sitten.
On vain yksi Kuningas. 27.06.2011 Pesistä fudaajillekin Naisten harrastepesisvuorolle keskiviikkoisin Kiepin kentälle klo 18.00 voi nyt-heinäkuussa tulla miehiä ja nuoriakin mukaan. Pelataan harrastepesissäännöillä, omia välineitä ei tarvitse olla. Keskiviikkona 29.06.11 harkat poikkeuksellisesti urheilualueen pesiskentällä.
t:KatjaKoo 26.06.2011 Raportti tänään Raporttia tulee tänään. Suikki 4 maalia. Jasu 2. Isokuortti ainakin 2 (pelasi ekan puoliajan maalissa). Peten vapari oli kuin Littin vaparit 15 v sitten.
t. Jari 23.06.2011 Pesäpallonumeroita Parin entisen pesäpalloilijan tulo 35-konkareihin alkaa näköjään näkyä jo tuloksissa. Jäntevä murskasi KoPan pesäpallolukemin 11-0...voisiko joku tarkentaa maalintekijät ja hieman tarkennusta tapahtumien kulkuun kun en itse paikalle ehtinyt...
T. funny 23.06.2011 Pelin siirto Hienoa on katsella junnujen innokuutta harjoitteluun. D-junnujen seuraava peliturnaus siirtyy vastusjajien toiveesta eteenpäin, No hätään se pelataan kyllä. Kunhan saadaan vain sopiva aika kaikille. t. Matti
ps kiitokset kantiinin pitäjille ja hyvää juhannusta 21.06.2011 D-Junnut Maanantain turnauksesta!
Tarvittaisiin vapaaehtoisia kanttiinin pyörittämiseen.
Kahvi - limsa - pulla - tikkari - laku yms.
En osaa sanoa olisiko noilla tuotteilla kysyntää, mutta hyvän kuvan se toisi. Turnaukseen kumminkin tulee neljä joukkuetta. T. Matti Kuusenhako 18.06.2011 Kuvia tulee Kyllä ne kuvat kohta tulevat. Samoin päästän puulaakikeskustelun pannasta - se on sivujuonne eikä saisisi täyttää koko keskustelua.
t. Jari 17.06.2011 Joukkuekuvista Hetkohta lähipäivinä on tulossa.
Malttakaa nyt, fanit!
16.06.2011 Kuvat Milloin uudet joukkuekuvat tulevat nettisivuille? 16.06.2011 Dimitar Berbaatov Kuka voitti valioliigan maali kuninkuuden no tietty Dimitar Berbaatov 13.06.2011 Media Ei oo facebookia joten kommatkaa savu merkein stadista tulee nyt just kohti mäntyharjua..Tää on tät nyky aikaa. 13.06.2011 Keskustelu Ok!siirrytään suomi 24 tai facebookiin keskustelee täst asiast.Ruma taklaus löytyy myös youtubest.Kuten myös kierroksen maali kimara.Tsiikailkaa ihmees 13.06.2011 Höntsäily Sitä höntsäilyä ei tartte sit suoritta puulaaki kentil vaan himassa taka pihal yksin tai vaikka vaimon kaa,pysyen kuitenkin asiassa eli jaliksessa.Tulee mieleen iso kuortin petri viime kaudel hirvee valitus ja narina kun vähän kopistellaan jaloille tyypillä ei sääri suojia jalassa,sama kun pelaa lätkää ilman kypärää voi olla että tulee aivo tärähdys tai vaik ilman hanskoja sormi murtuu.Varustus kuntoon ennen kun ruvetaan valittaa,onneks ei tartte toivottavasti katella Petriä tän kesän puulakis.möks möks ja ai hiivatti.Toivoo:Kannelmäen Joakim Jensen eli Fc kurkipotkun jäätävä keskikenttä pelaaja#20 13.06.2011 Puulaaki Olen samaa mieltä kun FCK:n #10,täysil pelataan.En tykkää sanasta höntsäillä jos pelkää kontaktia ja loukkaantumisia sit pitää höntsäillä.Puulaaki on lähes yhtä kova kun Premier League ja jalkapallo on laji jossa sattuu ja tapahtuu.Ketään ei ole tahallaan telottu.Fc Kurkipotkussa sitä paitsi vallitsee hyvin rauhallinen ja leppoisa yhteis henki,joten turha puuttua toisten asioihin.Pelattiin ja tullaan pelaa lujaa 8-nolla hyvä olla sori sori T: kannelmäen Joakim Jensen 13.06.2011 Tiedoksi sisaralennus Sisaralennus pelaajamaksuissa
- jos samasta perheestä juniorijoukkueisiin osallistuu kaksi pelaajaa veloitetaan vain “kalliimman juniorin” pelaajamaksuosuus
- jos samasta perheestä osallistuu toimintaan 3 tai enemmän puolitetaan yhteenlaskettujen pelaajamaksujen summa.
13.06.2011 No niin Puulaaki on nyt tuolla navigaatiossa. Toimii se näinkin ja puhekuplat alkavat olla taas sitä luokkaa, että olen iloinen päätöksestäni.
t. Jari 13.06.2011 Re: -Jalkapöydän luut ja jänteet pahoin vaurioituneet- Voin vastata tähän kaverin puolesta.
Ikävää että loukkaannuit ottelussa, mutta jalkapalloa pelanneena varmaan ymmärrät että näitä vain sattuu aika ajoin (varsinkin jos suojavarustus on putteellinen). En tiedä saatko helpotusta vammoihisi syyllistämällä toisia, mutta voin taata sinulle ettei kyseinen henkilö varmasti satuttanut sinua tahallaan, tai ketään muutakaan. Kaksinkamppailutilanne jossa tällä kertaa kolisi, ei sen kummempaa. Sillä ei mielestäni ole mitään väliä onko peli 5-0 vai 6-0, itse ainakin menen joka tilanteeseen täysillä olkoon kyseessä Kuntofutis tai Mestarien liigan karsinta. Kun laittaa nappulakengät jalkaan niin pitää varautua kaikkeen.
Ja noihin epäolennaisuuksiin kuten "omille joukkuekavereille pään aukomiseen" on turha kenenkään joukkueen kuulumattoman kommentoida millään tavalla. Voin kertoa että joukkueessa on tällä(kin) hetkellä erittäin hyvä ilmapiiri, ja miksei olisi.
-FCK #10- 13.06.2011 Kuntofutis TULOKSET ja otteluohjelma löytyy Edustus-läpän alta...nimen vaihto Kuntofutikseksi ei vielä onnistunut... 13.06.2011 Kiitos kurkipotkun kärjelle. Vain viisi (vai kuusiko se oli) nolla johdossa...ja järjetön pakkopeli silti päällä.
Onko maali ainoa asia, mistä jalkapalloilussa osaat nauttia? Vai onko vielä mahtavampi tunne aukoa omalle joukkuetoverille päätä? Vai ehkäpä potkaista vastustajalta nilkka solmuun? -Jalkapöydän luut ja jänteet pahoin vaurioituneet- 13.06.2011 Puulakin avauskierros Fc Kurkipotku aloitti väkevästi.Kaksi murskavoittoa 13.06.2011 Kuntofutiksen korjattu ohjelma Tänä vuonna mukana 6 joukkuetta:
MÄNTYHARJUN KUNTOFUTIKSEN OTTELUOHJELMA 2011
11.6.2011 14.00 KINNI- FCKURKIPOTKU
14.30 FC KURKIPOTKU-REAL MÄNTYHARJU
18.6.2011
12.00 PARTSIMAA – REAL MÄNTYHARJU
12.30 PK-AUTOMAATIO – PARTSIMAA
13.00 RASKAAT JALAT – KINNI
13.30 RASKAAT JALAT – REAL MÄNTYHARJU
14.00 PARTSIMAA – KINNI
14.30 REAL MÄNTYHARJU – KINNI
15.00 PK-AUTOMAATIO – RASKAAT JALAT
23.7 12.00 FC KURKIPOTKU – PARTSIMAA
12.30 REAL MÄNTYHARJU – PK-AUTOMAATIO
13.00 FC KURKIPOTKU – RASKAAT JALAT
13.30 KINNI – PK-AUTOMAATIO
14.00 PARTSIMAA – RASKAAT JALAT
14.30 PK-AUTOMAATIO – FC KURKIPOTKU
LA 20.8.
12.00 PLAY OFF 1-4
13.00 2-3
14.00 LOPPUOTTELU 08.06.2011 Puulaaki Futis Kesä 2011 Mitä päätettiin tämän illan puulaaki palaverissa? 06.06.2011 20.6.11 Laitetaan nyt tänne 20.6.-11 D-poikien pelattava turnaus Mäntyharjussa alkaa 18.30. eli ikämiesten peli on siirettynä keskiviikko. kenttävarattu tuomareita on kysytty ja joukkueille ilmoitettu alkamis ajankohta. sitten vain pientä kanttiinia pystyyn T. Matti Kuusenhako 06.06.2011 Partsimaa Partsimaan Isku on varmuudella mukana. HCC varmuudella pois. Myös minä varmuudella puulaakista pois kaikin osin.
t. Jari 01.06.2011 Kuntofutis Myös sarjan haastajiin lukeutuva Real Mäntyharju on mukana. -Miska M 01.06.2011 Puulaaki Pk Automaatio ainakin ilmottautui hakemaan pojan kotiin! :) 31.05.2011 Puulaaki Futis Kesä 2011 Montako joukkuetta on ilmottautun eikös ilmottautuminen päättynyt tänään? 31.05.2011 Tuttuja nimiä ainakin 2 http://mahl.fi/uutiset.php?id=312
t. Jari 29.05.2011 45+ Mäjän ensimmäinen 45+ joukkua aloitti kautensa kahdella voitolla. Ristiina (/ Mikkeli) kaatui 5-2 ja Villisiat Elimäeltä 6-1. 28.05.2011 Oli se vaikeaa ennenkin Selailin vanhoja toimintakertomuksia ja toimintasuunnitelmia esim 2003 oli keväällä tilanne tämä: "Jäntevän edustusjoukkue säilytti sarjapaikkansa nelosessa kaudella 2003. Palloilujaostolla ei kuitenkaan vielä ole esittää joukkueelle valmentajaa. Myös pelaajakatoa tulee, koska viime vuosina joukkuetta nuorentaneet pelaajat ovat jo armeijaiässä. Tiedossa ei ole myöskään uusia vahvistuksia ja aktiivisesti halukkuutensa pelata seuraavalla kaudella on ilmoittanut palloilujaoston puh.johtajan lisäksi vain yksi pelaaja."
t. Jari 27.05.2011 jkki35 myös Henry "Henkka" Raunio pyristelee mukana ainakin tämän kauden. nimi puuttuu osallistuja listasta. mutta palloillaan.Tänä iltana ristiina turnauksesta molemmista peleistä voitot kotiin,hyvää peliä 27.05.2011 Tiedoksi puulaakifutaajille Kuntofutis 2011
Ilmoittautumiset 31.5 . Mennessä 044 7707 227
Yhdysmiesten palaveri Kisalassa ma 6.6. Klo 18 26.05.2011 Saku Puhakainen Conkareitten harmina Huhut kertoo että Puhakainen olisi ollut Repaleitten kärkenä. Ei pystynyt tekemään kuin yhden maalin MäJän tiukassa puristuksessa...Eka jakson MäJä sinnitteli vielä 0-1 lukemissa mutta toisella joutui antautumaan kolmesti. Mutta kotikentällä tulee tahti olemaan toinen... 25.05.2011 Nyt Nyt on Konkareitten tulos. Juttua kahdesta ekasta pelistä kun ehtii. E-jun tulokset on ja juttua kunhan ehtii. F-jun tuloksista on 1 ja kaksi puuttuu eli voitto ja tappio. Ja siitäkin juttua jahka ehtii.
t. Jari 24.05.2011 Fanelle t PEPO 98 4 3 1 0 26 - 6 pisteet 10
STPS 4 3 1 0 20 - 10 pisteet 10
Kumu JT 98 4 3 0 1 23 - 4 pisteet 9
Purha 4 3 0 1 16 - 12 pisteet 9
Mäjä 4 3 0 1 10 - 8 pisteet 9
D- Junnujen päivitetty sarjataulukko - Seuraavaan turnaukseen on aikaa melkein kuukausi- sitten saadaan vastaan sarjakärki. 24.05.2011 Tuloksia? Fanit odottaa malttamattomina Conkareitten ja F+E junnujen tuloksia.... 24.05.2011 Laitetaan nyt tännekin E ja F junnut. Lähtö kortteliliigan peleihin maanantaina eli tänään kello 17:00 Vanhan K-kaupan päädystä. Pelipaita mukaan jos on.
t. Jari 23.05.2011 Joo Joo,voi se tulla. 22.05.2011 Tuleeko? Tuleeks Niklas Tillanen vai 98-99 peliin? 22.05.2011 Peli 98-99 Jos tarkoitat D-junnuja katso etusivulta..... 20.05.2011 millon? Millon 98-99 peli on? 20.05.2011 Kuntofutikseen kyläjoukkueet, kesäasukkaat ja ...pertunmaalaisetkin voivat tulla mukaan. 7 pelaajan joukkueen kasaaminen onnistunee joltain kesämökkialueeltakin. Saatika sitten Toivolasta tai Nurmaan suunnasta....ja pari naispelaajaahan sai olla "ylimääräisenä" kentällä koko ajan. Ei muuta kun joukkuetta kasaamaan. Todennäköisesti 3 turnausta lauantaisin...kerran kuussa (kesä/heinä/elo)...
T: Mr Puulaaki 20.05.2011 Kuntofutis Seelvä, kiitosta. 19.05.2011 Kuntofutista Sen tiedämme ainakin että niin paljon joukkueita ei ole vielä listalla etteikö mukaan mahtuisi. Petman kunnassa tietää tarkemmin. 19.05.2011 Kuntofutis Kuinkahan paljon joukkueita on ilmoittautunut kesän Kuntofutikseen? Tietääkö kukaan, vai onko tämä keskustelupalsta väärä paikka kysellä? 19.05.2011 Tulos Tulos 2-0 eli Jäntevä jyräs 10 minuuttia ja se oli siinä.
Raportti ja kuvat ihan kohta.
t. jri 18.05.2011 Conkarit No jyräskö? Kun ei tuossa etusivun tuloslistassa näy lopputulosta. 18.05.2011 Conkarit jyrääää ...tänään KePon! Kannattaa tulla ajoissa. A-katsomo buukattu täyteen. 18.05.2011 Ok laitan juttua kohta puolin eli huomenna.
t. jari 16.05.2011 Jari kirjoita vain Kirjoita vain Jari jos vain värikynät on hallussa..
Olen samaa mieltä ensimmäinen ja toisen ottelun ensimmäinen puoliaika oli Jäntevältä hyvää jalkapalloa. Nimenomaa syötelyn osalta ja puolustuksen - Monia asioita jäi harjoitteluun avauspotkusta rajaheittoon, niin että saataisiin jo avauspotkusta ne kuusi syöttöä omille (pallo kävisi kaikilla) - eikä menis ainaseen sumppu kuletukseen keskeltä läpi ajatusmaailmaan. 14.05.2011 Tai no Tietenkin se oli Konstan pallo .... typo iski. D-jun eka peli oli paras. Tasaiset vastustajat ja siksi molemmat joukkueet yrittivä pelata oikein eli syötellen. Muut pelit epätasaisuudesta johtuen ei niin kiinnostavia.
Jäntevän osalta pelaamattomuus näkyi, mutta hyvää sieltä on tulossa varsinkin puolustuksen osalta.
t. Jari 14.05.2011 Kontsan pallosta ja muusta Hyvä, että pallot tallessa. Minä olen rohmunnut ne kaikki - ainakin seuran pallot. Vien ne piakkoin koppiin.
D-junnareilta hyvää peliä. Kuka kirjoittaa? Minulta saatte kuvat kotisivuille ja lehteen. Ja jos ihan pakko niin kirjoitan. Kuvia on paljon ja laitan niitä kohta esille (valikoin parhaat).
Lauantaina Vantaan Pallon tytöt kävivät näyttämässä pelaamisen mallia. Jäntevä tarjosi hyvän vastuksen - kiitokset osallistujille, joiden ansiosta Jäntevän pelaajien mainetta reilun pelin joukkueena kasvatettiin jälleen kerran.
t. Jari
14.05.2011 Hienoa jätkät! D-Junnut otteli kauden avausturnauksen nurmikentällä. Hyvää peliä kaikilta, tästä on hyvä jatkaa.
Konstan pallokin on hyvässä tallessa. T. Matti K 13.05.2011 Kuntofutis 2011 Edellisvuoden tapaan turnausmuotoisena. Ilmoittautuminen 31.5. mennessä puh. 044-7707227. Yhdysmiesten palaveri ma 6.6. klo 18 Kisalassa. 13.05.2011 Piri liittyy hiihtoon ja oikeudessa tavataan. No ei sentään, kyse kirjoitusvirheestä eli piirisarja oli muodossa pirisrja. Mutta ikämiehet jyrää! Katsokaa vaikka tuota http://www.kankaanpaanmaila.fi/index.php?article_id=174&__from_id__=762&id=236 kyse on lahjakkuudesta ja kovasta harjoittelusta.
Huomenna olen paikalla katsomassa peliä ellei rekka aja ylitseni. Sen verran innokkaita junnuja Jäntevällä.
t. Jari 12.05.2011 Mikä sarja....? +35 pirisarja? Nyt pitää kiirettä antidopingtoimikunnan hemmoilla! Tosin kyllähän konkaripeleissä jo jotain piristävää tarviikin. 12.05.2011 Mikä sarja....? +35 pirisarja? Nyt pitää kiirettä antidopingtoimikunnan hemmoilla! Tosin kyllähän konkaripeleissä jo jotain piristävää tarviikin. 12.05.2011 D-junnut kotiturnauksessa Huomenna perjantaina kaikki kannustamaan D-junnareita kotiturnauksessa klo 17 alkaen! 12.05.2011 Conkarit avaa sarjakauden keskiviikkona Ensi viikon keskiviikkona kotikentän viheriölle astelevat taas nuo ryhdikkäät Conkarit mainioissa oranssi-mustaraidoissaan. Joukkueeseen liittynyt pari uutta lupaavaa "junioria" joten joukkueelta luvassa entistä näyttävämpiä kuvioita muiden +35 pirisarjan lohkossa pelaavien joukkueiden kiusaksi. Kaikki muut lohkon 6 joukkuetta tulevat Lappeenrannan suunnasta.
T: Funny Fani 12.05.2011 Kyllä nähdään Jäntevän futista tulevanakin kesänä Miten joku voi vielä ajatella, ettei Jäntevän osalta nähdä jalkapalloa tulevana kesänä? Kuten Marko jo aiemmin kirjoitti, Jäntevällä on paljon joukkueita tulevanakin kesänä ja pelejä myös. Tietysti, jos joku ei halua näitä muita joukkueita katsoa, niin sitten ei näe... 12.05.2011 En tiedä Itse ilmoitin jo viime vuonna, että minulle riittää.
t. Jari 11.05.2011 Puulaaki Futis Kesä 2011 Näyttää siltä,että Jäntevän osalta ei jalkapalloa nähdä tulevana kesänä ,mutta pitäisikö voima varat keskittää puulaakii.Eli onko joukkueita riittävästi,pelaajia,tuomarit ym ym.Ei kait puulaaki futiskin kuole mäntyharjusta!????? 11.05.2011 Nurmelle ensi viikolla Ensi viikolla pääsee jo nurmelle.
Ellei noihin allaoleviin vuoroihin kenelläkään valittamista mennään niiden mukaan.
T: MarkoHoo 11.05.2011 Kenttävuorot EHDOTUS Harjoitteluvuorot anottu nurmelle ti+to+su
EHDOTUS
Tiistai:
17-18 F + E
18-19 D + Tytöt
19-20 Conkarit / harraste
Torstai:
17-18 F + E
18-19 D + NiceFutis
Sunnuntai:
16-17 PienetTytöt + NappulaKerho
Conkarit + harraste -vuoro elänee sen mukaan miten Conkareitten pelit asettuu.
T: MarkoHoo 11.05.2011 Toipumista Kyllä tästä Jäntevää kohdanneesta iskusta vähitellen toipuu. Pelipaidoista en tiedä, kun parempia ei saa mistään. Mutta jos muutkin niin minäkin. Junnareille verkkarit ... en osaa sanao mitään.
Mutta joukkue perjantaina kentällä! I will be there. Napsin joko 200 kuvaa nettiin tai kuvaan videolle ja/tai laitan koko pelin nettiin (Jäntevän heeboille salasana).
t. jari 10.05.2011 Verkkarit Miten olisi junnuille sanalla verkkari tilausta?
Junnuista puheen ollen. Tulkaahan katsomaan miten D-junnarit pärjää ensi viikon perjantaina 13.5 klo 17.00. Junnut saa olla ensimmäinen joukkue joka pääsee juoksemaan nurmikolle.
T. Matti K 10.05.2011 Conkareitten paitatilaus harkintaan Conkaripaidat alkavat olla tiensä päässä. Juhlavuoden kunniaksi ehdotus: tilataan samanlaiset oranssi-musta raidat, selkään numerot ja jokaisen oma "taiteilijanimi" Pelaajamaksun maksamalla jokainen lunastaa paidan itselleen ja jatkossa jokaisella oma henk kohtainen pelipaita. Paitojen toimitusaika n 4 viikkoa joten tilaus pitäisi tehdä aika pian.
T: MarkoHoo 10.05.2011 Konkareiden ja muiden harrastajien harkat Kerran viikossa pidetään peliharkat. Tänään klo 19 Kiepissä. Jatkossa seuraa Tapahtumat palstaa. Vakiintunut vuoro (tod näk tiistai klo 19) sitten kun päästään nurmelle ja vuorot varmistuu.
Mukaan mahtuvat kaikki pelailemaan haluavat. Ei vaadi joukkueisiin kuulumista. Avoin kaikille, myös kesäasukkaille.
T: MarkoHoo 10.05.2011 Jotain En tiedä tavoitteista, joskus kun niitä oli niin seuraava vuosi ei sen helpompi. Ja koko ajan se on ollut eräänlaista neuvottelua eli pelaajilla ja valmentajilla erilaisia reunaehtoja: pelaan jos, valmennan jos. On siellä joukossa hyviä vuosia, mutta niitäkin on seurannut huono vuosi.
t. Jari 09.05.2011 Tunnusteluista Samantapaisia tunnustelujahan käydään parasta aikaa eduskunnassa....siellä on persuja, kepuja ja vaikka vallan mitä omia näkemyksiään yhteen sovittamassa... 09.05.2011 Tavoitteista Ihan hyvä, omalla nimellä annettu palaute Laurilta. Näitä odotetaan jatkossa kauden ensimmäisissä yhteispalavereissa.
Jokavuotinen tavoite on ollut ensin kartoittaa ketkä pelaajat olisivat tulevana kesänä mukana. Sen jälkeen joutuu tunnustelemaan miten voidaan yhteensovittaa kunkin opiskelu, työ, lomamatka ja muut henkilökohtaiset asiat. Ja sen jälkeen vielä tunnustellaan millä asenteella ja sitoutumisasteella kukin pelaaja kehiin tulee. Näitä naruja vetämällä saadaan sitten joukkue sätkimään.
Laten mainitsema tavoitteellisuus on hyvä periaate, mutta vaatisi toteutuakseen ehdottomasti sen että joukkueen runko, 10-15 pelaajaa pysyisi kasassa enemmän kuin yhden vuoden. Ja me keikki mukana pyörineet tiedämme että tämä on kohtuullisen hankalaa.
Lähtökohdat tavoitteelliselle tekemiselle on olleet joka vuosi takataskussa, mutta esim. valmentajan käyttöön ottoa ryhmälle ei ole viime vuosina katsottu tarpeelliseksi. 2 kertaa viikossa harjoittelemaan sitoutuvien/pääsevien määrä on ollut aivan liian pieni.
Keskustelua jatkaen, MarkoHoo 09.05.2011 Oma mielipide Ehkä yks juttu mikä on mennyt jo pitkään aika perseelleen on ollut tossa miesten futiksessa tavoitteellisuus! Vaikee saada pelaajia sitoutumaan jos joukkueella ei ole mitään tavoitetta! Henkilökohtaisesti, kun laitan pelipaidan päälle tarkotus on aina lähtee voittamaan joka peliä! Monella se voi olla, että pidetään vaan hauskaa tai käydään pelaileen vähän. Ite jos haluun pitää hauskaa tai käydä vähän pelaileen kerään kavereista porukan ja meen höntsäileen! Mä en ite ainakaan tiedä mitään niin turhaa kun ajaa vaikka Mikkelistä, tai Helsingistä tai Tampereelta vaan pelaamaan yks kutosen peli pois! Se on taas ihan eri fiilis lähtee pelaamaan kun tietää, että tänään joka jätkä lähtee panostaan siihen, että peli voitetaan ja on joku tavote mitä kohti kuljetaan! Nyt se on pari kautta ollut sitä, että laitetaan miesten joukkue kasaan ja pelaillaan kesä ja katotaan miten käy! Henkilökohtaisesti ja monella muullakin voi olla, että tuo ei sit vaan riitä eikä se saa pelaajia sitoutumaan joukkueen eteen jos joukkueella ei ole mitään tavoitetta! Ihan eri asia pelata kausi kun lähdetään tavotteleemaan jotain, vaikka sit sitä sarjanousua! Se saa porukan treenaamaan ja sitoutumaan yhteiseen tavotteeseen, jos joka jätkä joka aikoo pelata sitoutuu siihen, että joukkue nyt tosissaan tavottelee jotain!
Sitä kautta saadaan porukka useammaksi vuodeksikin sitoutumaan, kun on porukalla taisteltu johonkin tavotteeseen.
Siinä on selkee ero, että pelataan yks kausi vaan, että on hauskaa tai että pelataan yks kausi missä oikeesti tavotellaan jotain. Sit kun porukka pääsee tavotteeseen katotaan seuraavalla kaudelle taas uus tavote! Sitä mukaa tulee se hauskuuskin mukaan, kun jokainen haluaa tosissaan tehä joukkuen eteen töitä ja sitoutua hommaan ja kauteen! ¨
Erikseen voi jokainen vielä asettaa henkilökohtaisen tavotteen! Mutta se mikä pitäs muuttua on se, että tavotellaan jotain joka kausi, sen jälkeen on jotain mieltäkin pelata niitä pelejä ja reissata peleihin! Tuolla asenteella, voitais taas saada futistreenitkin miesten osalta mäntyharjuun! Tämä oli vaan mun kannanotto mutta tollasta se on useemman vuoden nyt ollut!
Terveisin: Late 09.05.2011 Ruvetaas hommiin ja pelaileen Eiköhän keskitytä nyt toimivien ryhmien kanssa pelaamiseen. Meillä on edelleen edustusjoukkueita useampiakin.
Junnut rynnistävät monen joukkueen voimin kohta pelikuntoon tulevalle viheriölle ja tyttöjäkin on tulossa jälleen mukaan, naisten harrasteryhmää, viime vuoden innokkainta harrasteryhmää unohtamatta.
Jatkossakin Jäntevä tarjoaa myös miesten joukkueelle puitteet piirin sarjassa pelaamiseen. Tarvitaan vain riittävä määrä, eli yli 20 tarpeeksi motivoitunutta pelaajaa ja tausta-asioita hoitava henkilö jolla on riittävästi aikaa ja intoa pitää palikat kasassa.
Tänä vuonna lopullinen pelaajalista jäi 16 nimeen joista 6 oli konkarien tukiryhmää. Näillä eväillä Kutoseen lähtö ei olisi ollut järkevää.
Mukavaa silti että miesten joukkueen tilanne herättää nyt näinkin aktiivista keskustelua. Toisaalta tätä aktiivisuutta olisi kaivattu jo paljon aikasemmin keväällä. Toivotaan että rakentava keskustelu asian tiimoilta jatkuu syksyllä ja ensi vuoden tilanne selkiytyy ajoissa.
Ja vaihtoehtojahan on edelleen jäljellä kaikille todella pelaamaan haluaville: kuntofutis tai siirtyminen pelaamaan PePoon tai RiPaan Kutosta.
Tosiasiahan on että toiminnassa on edelleen mukana melkein 30 miespelaajaa. Conkariryhmät jatkavat aktiivista toimintaansa ja pelaavat piirisarjaa, joten ei MIESTEN futis vielä mihinkään ole seuran toiminnasta kadonnut.
Palloilemisiin.
Palloilujaoston puheenjohtaja
Marko Hokkanen 09.05.2011 Niin no Muistaako kukaan enään viimeistä ikäluokkaa, joka pelasi C-junnuissa isolla kentällä? Siitä ryhmästä tuli edustukseen yksi pelaaja eli Paasosen Janne. Jos oikein muistan niin kaksi muuta kävi kokeilemssa pelin verran.
Seuralla ei tosin siihen aikaan ollut paljoakaan antaa työkaluja vetäjille. Lähinnä se oli, että suuri vastuu ja siinä se. Eikä se ole miksikään muuttunut. Tosin aikuisten tasolla homma on vielä vaikeampaa, koska on persässävedettävät ja narisijat.
Ja sitten kun ei ole niitä perässävedettäviä eikä narisijoita niin ei vaan ole joukkuetta. Eikä se ole sen kummempaa muuallakaan. Useassa joukkuessa olen ollut mukana vain pelaajana eli perässävedettävänä narisijana.
Seuran kannalta on kyse siitä, että järjestetään sitä mihin on kiinnostusta ja mihin saadaan tukea. Ei seura voi päättää, että nyt on kiinnostusta. Ja pokkaa vaatii lähetä lähteä kerjäämään rahaa aikuisten joukkueelle.
Ja ehkä se näkyy seuran toiminnassa, että osa vanhoista pieruista on siirtynyt juniorivalmennuksen puolelle, konkariosaston puolelle tai tyttö/naisjalkapallon puolelle. Edustusjoukkue on jäänyt vaille huomiota ja kiinnostusta. Se ei vaan näköjään kiinnosta ketään eli se joutaa pois valikoimasta.
t. jari 09.05.2011 Osittain Olen Jarin kanssa samaa osittain mieltä. Manageri on vetänyt suurta kivirekeä tähän asti mallikaasti kiitosta saamatta. Seura vain tarvitsisi Pekkasen ja Masan kaltasia miehiä mitkä tuovat mukanaan ne kaveritkin pelaamaan..
Jäntevä on hoitanut mallikkaasti nuoret ikäluokat, mutta 14-16v ikäluokka katoaa kuvista pois. Toivottavasti tähän asiaan saadaan seuraavina vuosina parannus. Parannus ehdotus on että seuraavina vuosina laitetaan vanhin junnuryhmä piirisarjaan sekä harrastesarjaan pelamaan. Matti K 08.05.2011 Vähän faktaa Viime vuonna vaihtopenkki oli tyhjä ja sen vuoksi konkareita kentällä. Taisin joutua jopa itsekin pelaaman (ei olisi kiinnostanut, mutta minkäs teet, kun sarjaan on ilmoittauduttu). Eli en niele selitystä, jonka mukaan junnarit olisivat istuneet vaihtopenkillä - ei ne olleet edes siellä. Jonkin verran oli myös epäilyä siitä, että pitkämatkalaiset olisivat kyllästyneet tai muutoin vetäneet herneitä nenään. Tosin vähän kulkmista oli ainakin viime vuonna, koska joukkue ei harjoitellut lainkaan. Ehkä tilanne olisi ollut parempi, jos Mäntyhajussa olisivat keränneet pitkämatklaisille kolehtia. Kolmas syytös koskee seuraa, joka ei ole tarpeeksi vetovoimainen. Tuo lienee totta, koska ei seuratyö kiinnosta enää. Pelaaja odottaa valmista pöytää ilman vastuita pelaajamskuista ja talkoista. Ja juuri tästä syystä tulevaiusuudessa joukkuieta kootaan turnauksiin yms tapahtumiin. Siihen Jäntevän on taivuttava eli joskus jengi on kasassa ja joskus ei. Tai jos Jäntevä ei siihen taivu niin jonkun muun on se tehtävä. Se ei vaan täällä toimi, että seura (pari aktiivia) hoitaisi pöydän valmiiksi.
t. Jari 08.05.2011 Välivuosi mutta toivottavasti ei lopullinen- Viime vuona oli penkkitäynä pelaajia, muttei tippumattomassakaan sarjassa saaneet peliaikaa. Se syöintoa ja hauskuuta poispäin. Nyt on tilanne tämä toivottovasti nähtäis Mikkelin toppari tsempaamassa vielä pelaajia Mäntyharjun viheriöllä jatkossakin - Se vaatii vain pelaajia ja pelaajien yhteistyöhalukuutta ja keskustelua miten se hauskuus sieltä saataisi takaisin hommaan. Ei ainakaan sitä mitä nyt on kannata lopettaa 90v seura, jos sielä on jollain edes pieni kimmoke harjoitella hauskan kesäharhastuksen parissa niin ei muuta kuin kentälle vain potkimaan ja pomputtelemaan palloa. Sama juttu mitä olen junnureille sanonut jos tiedät kaverin jota se kiinostaaa niin ota mukaan kahdenstaan se on vieläkin mukavampaa. T. Matti K 08.05.2011 ookoo..vai huhhuh.. No ilmassahan tuo edarin ahdinko on ollu jo jonkin tovin, ettei se nyt yllärinä tullu. Jonkun kerran asian myös itse kokeneena. Se vaan on huono homma, että kun nyt toiminta loppuu niin sitä on sitten tulevaisuudessa ehkä vaikea saaha uudestaan elpymään. Mutta voihan välivuosi/välivuodet tehä paikkakunnan edustustason palloilulle hyvääkin. Toivotaan parasta.
Ja kyllä tuo hyväntekeväisyysajelu Mikkelistä on ihan turhan touhua jos homma ei oo mukavata, niinkun Kouvolan Tottikin viestitteli. Mutta toisaalta tuommoinen matka ei tunnu silloin missään jos homma toimii tietää minkä eteen maantietä kuluttelee.
Pidetään pallo pyörimässä, jossain se nimittäin pyörii kumminkin!! Ja tsemiä ikäreille kauteen!!
T: Mikkelin toppari 08.05.2011 Konkarit Käsitykseni mukaan konkareilla hyvä tilanne eli uusia pelaajia on ilmaantunut (hyviä pelaajia). Ja kästykseni mukaan molempiin.
t. Jari 07.05.2011 Entäs Sonkarit? Mikä on ikäreiden tilanne, tuleeko joukkue ja kumpaan sarjaan?
-ile 07.05.2011 Pepo toivottaa tervetulleeksi maanantain treeneihin, joten siellä on tilaa ja alueen paras kenttä. Ripaankin varmaan mahtuu, jos käyttää Rexonaa. Ja pankaa siirtoa vireille niin minä kuittaan (saan isot rahat siitä).
Hyvä näin, koska en minä ainakaan jaksa jatkuvaa puhelin ja tekstiviestirumbaa saati hakemista kotoa ja kengännauhan solmimista ja lisenssin maksua omasta pussista.
Marko laittanee virallisen kannan. Minä koitan hyödyntää seuraa junnareiden osalta ja sitten naapuriseuroille jotain palveluita, jos ehdin ja kelpaavat. Ja onhan vielä Jäntevällä Nice Futis! Eli kyllä se tästä.
t. Jari 06.05.2011 Siinä se juju, että kukin jengi saa puuhastella vapaasti. Miesten joukkuetta ei enää tule. Kun ei ketään kiinnosta niin ei, onhan tämä tiedetty jo pitkän aikaa. Joten ei muuta kuin oma jengi pystyyn ja ilmoittautumaan piirin tai Mahlin sarjoihin. It´s up to yours sanoi Nykkäsen Mattikin.
Ja portit ovat auki mennä pelaamaan ihan minne tahansa eli vapaus vallitse eivät kahleet. Ja samalla Jäntevä voi entistä paremmin keskittyä junnareihin.
Edes 43 vuotias puulaaki ei ole este. Nyt nauttimaan entisten ja vanhojen lajien parissa - samalla uusia kavereita ja uusia vastustajia.
t. Jari, otetaan skaba kuka saa eka jengin uuteen sarjaan 06.05.2011 MäJästä Onhan tuo surullista ettei Jäntevää sitten nähdäkään Kutosessa. Ja tapa vielä millä toi homma nyttenkin hoidettu on aika outo. Päivää ennen sarjojen alkua aletaan katselemaan homman järkevyyttä. Jotenkin kummastuttaa ja harmittaa touhu. Aikamoista puuhastelua... Kyllä Mäntyharjun kokoisesta pitäjästä luulisi löytyvän miehistöllinen pelaamaan. Hommat hoidettu aivan perseelleen, miesten osalta ainakin. Pelaaminen on mennyt liian totiseksi tai ahdasmieliseksi luonteeltaan. Tai näin olen kuullut ainakin. Pelaamisesta on kadonnut se aito ilo ja hauskuus mistä jalkapallossa pohjimmiltaan kyse.
Ja mitä ihmeen Mikkelin puulaakisarjaa täällä hehkutetaan tilalle? En vaan jaksa ymmärtää. Toivottavasti hommaa alettaisiin seurassa miettiä ja ottaa opiksi virheistä... Toivottavasti jo ensi vuonna nähtäisiin edustusjoukkue miesten oikeissa sarjoissa jälleen.
Terveisin,
Mikko Kouvolan #10 06.05.2011 Nyt on saumaa Jäntevän edustusjoukkue tippui pois pelistä ja Jäntevä maksaa sakot. Siinä hyvä syy tuleville seuroille irottautua piirin ikeestä kohti reilumpaa päätöksentekoa ja maksupolitiikkaa.
Jäntevä ei ole lähdössä MAHLin alle ja siinä on nyt sauma jokaiselle Mäntyharjulaiselle futisporukalle. Miksi pelata seuran riveissä, kun voi perustaa oman seuran tai ei sitä edes tarvita. Sopiva määrä pelaajia ja pelaamaan beahsocceria, pesäpalloa, jalkapalloa, lentopalloa, säbää, jääkiekkoa. Eli tuonne:
http://www.mahl.fi/verkkokauppa/category.php?id_category=5
t. Jari, joka kokeilee omaa pelaamistaan 12.6
06.05.2011 Mitä vielä Laitetaan edusjoukkue MAHliin jalikseen ja beachsocceriin. Kovempi vastus, mutta pelit Mikkelissä. Lisäksi pelajaan lisenssimaksi yli puolet pienempi. Ei tartte yhdyshenkilön hommailla dumareita ja varailla kenttiä.
Ja kun sinne lähdetään niin tavoittena paras näkyyvyys sosiaalisen median puolella.
t. nimimerkki "Kun ajetaan kovaa niin *****t lentää rattailta" eli Jari 06.05.2011 surullista kyllähän tämä on surullista jos seuran edustusjoukkue häviää kartalta. luulisi tuollaisessa kylässä pelaajia löytyvän. mitäs muutakaan siellä vois tehdä. 06.05.2011 Sahara pölisi Iso pölypilvi nousi Kirkonkylänkentältä kun junnujen pyörremyrsky pyöri ympäri kenttää. Tytötkin yllättivät harjoitusinnollaan. Tarmolle F-junnuihin pitäisi löytää tutkapari ohjaukseen. Hakemuksia voi laittaa tulemaan.
D-junnujakin ilahduttavan paljon.
Tästä hyvä jatkaa.
T: MarkoHoo 04.05.2011 Hyvät treenit Yes! Vanhakin nuortuu, kun näkee miten junnarit harjoittelevat.
t. Jari
03.05.2011 Palikoista ja vastuusta Yhdessä Miska Miettisen kanssa otamme täyden vastuun siitä että kartoitimme Kutosessa pelaavaan haluavien määrää ja teimme saamiemme ennakkotietojen mukaan joukkueeseen liittyviä ratkaisuja.
Ennakkotietojen mukaan tilanne oli täysin edellisvuosien kaltainen. Tältä osin ei mitään dramaattista ole tiedossa. Jos harrastajamäärä ei riitä, ilmoittautuminen perutaan ja todella pelaamaan haluavat ohjataan RiPan Kakkosjoukkueeseen, joka voinee sitten pelata pari kotipeliä Mäntyharjussa.
Tilanne Kutosen joukkueen osalta ratkaistaan lopullisesti tulevana torstaina klo 18. Silloin kaikki puuttuvat ja käytössä olevat palikat paikalle!
Futisterveisin Marko Hokkanen 02.05.2011 Siis tulevana torstaina 5.5! ...numerot on niin vaikeita. 02.05.2011 Pelaajatilanteen kartoitus PALAVERI + HARKAT Torstaina 7.5. klo 18 kaikki Kutoseen ilmoittautuneet ja Conkarit Kiepin kentälle.
Käsiteltävät asiat:
- pelaajatilanne
- kausimaksun suuruus
- Conkareitten pelipaitojen uusiminen / omat nimet paitoihin?
- pelipaita inventaario
Lopuksi harjoituspelailua
Ellet pääse paikalle varmistus joukkueessa mukana olosta tekstarilla:
- Kutonen : Miska Miettinen 0440476773
- Conkarit +35 ja +45 Mika Hokkanen 0400-797940
Terveisin Marko Hokkanen 02.05.2011 Palikat sekaisin ja pahati. Mäntyharjun pelaajat on liikaa mukavuudeen haluuntuneita - Nyt joukkueesta on poissa johtohahmot jotka vetivät porukkaa kauempaakin näillä bensahinnoilla se on kova talkootahto, mikä viime vuosina on ollut. Nyt on palikat pahasti sekaisin - se ei auta tilannetta ettei kukaan ota vastuuta. - Onnea Masalla Ripaa 02.05.2011 Noloa Mäjä on varmistanut osallistumisensa vuoden noloin futisteko -kisaan lähes harjoitusmatsillaan. Kyllä ainakin finaalipaikka irtoaa näin juhlavuonna. Paikalla olivat siis Heikkisen Riku, Lappalaisen Maukka ja minä. Hieman hävetti. Mikäli nyt jostakin Mäjä saa joukkueen taiottua, pitää ainakin tiedon kulkea.
Terveisin Petri Isokuortti 1/3 01.05.2011 RiPaan Jos ei pelaajia tarpeeksi niin RiPaan mahtuu kaikki halukkaat. Konkarit tosin uskoakseni aloittavat kautensa nykyistä ajankohtaa myöhemmin.
t. Jari 30.04.2011 ohhoh Tais olla mäjän miehistöllä vihitietoa, että kiipperi on vaihtanu porukkaa ja on kaikenlisäks vielä tulossa ottamaan kaikki pallot kiinni treenimatsiin. Ei siis ihme että osallistumisprosentti on ollu noinkin alhainen. Eihän sinne sillon järkimies lähe onneaan koittamaan :)
Ei muuta ku Vappuja kaikille ja ennenkaikkea osallistumisintoa!! Ja tsemiä kiipperille uudella uralla!!
T:Pegiristein 30.04.2011 Harkkapeli Kolme Jäntevän pelaajaa (2 kpl Conkareita) jaksoi raahautua harkkamatsiin... Kontrastina Ripan porukkaa tuli pari kymmentä.
Ripa pelas omalla porukalla harkkamatsin ja lähti viettämään vappua. Hienoa!!!
T:ex 1/11 30.04.2011 Perjantaina RiPa Kakkosta vastaan Nyt kaikki Conkarit ja Kutosen kaverit kehiin. Raitapaidat pelipaidoiksi. Ne joilta paita puuttu saavat sen perjantaina.
T: MarkoHoo 27.04.2011 Jäseneksi Jäntevään? Tosiaan, tarjoamme kaikille Mäntyharjulaisille jalkapallon pelaamisesta kiinnostuneille mahdollisuuden harrastaa lajia paikkakunnalla. Seuran toiminnassa mukana olevat ovat melkein 100 prosenttisesti itsekin pelitoiminnassa mukana olevia. Viime vuonna jäsenmäärämme 120 joka siis melkein sama kuin pelaajien määrä. Rahastonhoitaja Esko Haikarainen ja puheenjohtaja Timi Kuoksa taisivat olla ainoat joukkueisiin kuulumattomat jäsenet. Toisaalta Timokin osallistui Nappulakerhon harjoitusten ohjaukseen.
Jäsenmaksuhan meillä on 15 euroa aikuisille, joten sen lunastamalla voi liittyä ainakin "tukijäseneksi". Ja voin luvata että tätä kuittia näyttämällä pääsee aina miesten Kutosen kotiotteluissa parhaaseen A-katsomoon.
Palataan asiaan jos kiinnostusta enemmän ilmenee.
T: MarkoHoo
26.04.2011 Lasten nappiksia tarjolla Tarjolla olisi meillekin lahjoituksena saadut neljät käytetyt futiskengät. Eri värejä, eri merkkejä ja koot: 34, 35, 36, 36. Hinta: Ilmainen. Terv. Petri Isokuortti, 050 5010 658 tai Leila Isokuortti, 040 514 8224 26.04.2011 Jotakin vastauksia Jotakin vastausta
Seuran jäseneksi pääsee helpoiten pelamalla jossakin joukkueessa (sisältyy pelaajamaksuun). Tämän järjestelyn etuna on, että jäsenet ovat aktiivisia liikkujia. Muiden varalta lienee muita tapoja (Marko voitko valistaa tai Ari).
Seurakamaa meillä ei ole ollut muutoin, kuin verkkapukujuen tilauksen yhteydessä. Tavaraa ei ole juuri nyt, mutta jos kysyntää on niin esim verkkokaupan pystyttäminen onnistuu. Lähinnä kyse siitä onko kysyntää tavaralle tyyliin lippikset, videot, verkkarit, viirit jne.
Junnuilmot menevät viime vuoden vetäjille ja lopulta minulle ja Markolle ja nykyisille vetäjille.
Oma tilanne niin paha, että tuun mukaan vasta syyskierrokselle jos silloinkaan. Koitan keskittyä muuhun kuten juniorivalmennus, kuvaus, videokuvaus ja ehkä otteluraportit kotipeleistä nettiin. Jos ehdin niin väännän sivuille jotain uutta akselilla Joomla + Joomleague. 3D pätkä tulee Kinoon ihan varmasti.
t. Jari, vielä rampa, mutta.... 25.04.2011 Ilmoittautumisesta joukkueisiin Hei! En tiedä kenelle MäJä:n henkilölle juniorijoukkuieden ilmoittautumiset lopulta tulevat, mutta Lassi Lyytikäisen ( synt. 2002, F-pojat) kohdalta jäi ilmoittautuessa laittamatta tietoa joukkueissa pelaavista sisaruksista ; eli 1 sisarus pelaa myös toisessa joukkueessa. T. Susanne Lyytikäinen 25.04.2011 jos jäseneksi Löytyykö seuran sivuilta tietoa jäseneksi pääsemisestä, jäsenmaksusta ja seurakaman myynnistä, jos sellaista on? 25.04.2011 www.janteva.FI näkyy MäVin www-sivulla olevassa linkkien luettelossa olevan virhe Jäntevän osoitteessa: lopussa ei ole .net, vaan .fi 25.04.2011 conkarit kait kokoontuu KIEPPIIN su 24.4 eikä kisalaan kuten tekstiviestissä luki 22.04.2011 MUISTUTUS: Harjoituspeli RiPaa vastaan Sovittu perjantaiksi 29.4. Kiepissä. Kaikki Kutoseen mukaan lupautuneet konkarit ja nuoremmat paikalle klo 17.45.
Pääsiäsisunnuntaina siis tuo peli Kiepissä + paitojen jako + infoa kaudesta.
T: MarkoHoo 21.04.2011 Futsal Olen silti ton kisalan ja futsalin kannalla kun meitä on Pk:n miehiä jotain 6 pelaamassa silloin futsalia niin ei kyllä saada porukkaa kasaan tohon hiekalle! Ite pelaan tosiaan kisalassa höntsällä futsalia kun lähtisin tonne hiekalle pääsiäisenä pelaamaan! T: Late 20.04.2011 PK hiekalle? Ehdotus: Eikö voitaisi pelata sama turnaus hiekalla 8 v 8 pienemmällä kentällä 30 minuutin pelit, 3 joukkuetta ja kolme peliä?...ja edelleen jättää se mahdollisuus jos keli huono niin Kisalaan.
Hiekkatuntumaa olisi hyvä saada kun sarja alkaa kahden viikon kuluttua.... 20.04.2011 futsalin peruuntuminen Laten kanssa samoilla linjoilla!! Pikku neppailut kisalassa (taitohöntsää)olis kiinnostanu, mutta hiekkahommat ei vielä. Pääsiäisiä nyt kuitenkin kaikille potkupalloilijoille!!
T:Pegemayer 20.04.2011 Futsal Itse olisin ollut ennemmin sen futsalin kannalla vielä tuolloin sunnuntaina,kun olis saatu kerrankin Pk-Automaation porukka kasaan ja päästy sillä porukalla pelaamaan.Viimevuoden mestaruuskin olis vielä puolustettavana ;). Itellä ei ainakaan henkilökohtaisesti ole intoa tuolloin sunnuntaina pelailla kiepin kentällä! T: Late 20.04.2011 Pääsiäispelistä Pelaamaan tervetulleita siis kaikki paikkakunnalla pääsiäislomaansa viettävät pallonpotkijat...ei tiukkaa Kutonen-Conkarit rajoitusta. 19.04.2011 Pääsiäispotkijaisista Kiepin kenttä näyttää olevan jo niin hyvässä kunnossa että futsal jätetään väliin ja siirrytään ulkoturnaukseen. Kaikki Kieppiin sunnuntaina klo 15 sulattelemaan suklaamunia. Kauden avausotteluna Conkarit - Juniorit.
Jos käy niin ikävästi että vettä ja räntää tulee taivaan täydeltä niin Kisalan varaus voimassa ja sitten sinne.
T: MarkoHoo 19.04.2011 Kieppi Selvä homma! Toivotaan ettei tuu takatalvea.. 13.04.2011 Kieppiin peli juu Lyö lukkoon vaan toi perjantai.
T: MarkoHoo 13.04.2011 Kieppi Ri-Pa:sta soiteltiin eilen ja kysyttiin, josko pelattas heitä vastaan Kiepissä harkkapeli. Ajankohdaksi ajateltiin pe 29. huhtikuuta klo 18.30. Miltä kuulostaa? -Miska- 13.04.2011 Kiepin kenttä kuivamassa... kovaa vauhtia ja osittain jo pelikunnossa.
Pääsisäisenä pääsis tätä menoa jo koko kentälle pelaamaan... 13.04.2011 TURNAUKSESTA Copa-tiimi vielä hakusessa. Jos joukkueita 4 pelataan A-B ja C-D, sitten pronssiottelu ja lopuksi loppuottelu noin klo 16. Sauna Kurkiniemestä ellei jo varattu. Varmistelen.
T: MarkoHoo 11.04.2011 Pääsiäisenä munimaan... PK:n ilmoittautuminen rekisteröity. Kisala varattu siis sunnuntaina 24.4. klo 14-18 joten eiköhän siinä ehditä muutama peli tahkota. Mukana siis ainakin PK, MäJä Jr ja MäJä Conkarit.
T: MarkoHoo 11.04.2011 Turnaus Moro!Järjestetäänkö pääsiäisturnaus silloin 24.4 Sunnuntaina? PK-Automaatio vois osallistua siihen jos sellainen on? 10.04.2011 Ok - ainakin jotain tulee 3 d muotoon niin saadaan taas olla edellä muita. Ja päälle vielä muutamat livelähetykset. Jos paikat kesällä yhtä hajalla kuin nyt niin paljon kaikkea ehtii.
t. Jari 06.04.2011 3d kuulostaa hyvältä, kannatetaan! 05.04.2011 Mitäs jos tulevan kesän pelit kuvattas 3d muotoon?
t. Jari 05.04.2011 Nyt on linkki junnuilmoon Ei siinä mitään teknistä ongelmaa ollut. En vaan laittanut, koska suunnitellin fiksumpaa järjestelmää. No ehkä ensi vuonna :)
t. jari 04.04.2011 Ilmoittautumislinkkiä junnujoukkueisiin... väsätään parasta aikaa. Pieniä teknisiä ongelmia. Tämän viikon aikana pitäisi ilmestyä.
T: MarkoHoo 04.04.2011 Säbäturnaus Vika peli alkaa klo 19, ja kestää sen 3x15min. Mitä siellä tapahtuu siitä kaheksasta yheksää? 31.03.2011 Hjallisjalis Hyvä huomio. Varauksen mukaan turnaus kestäisi klo 21 saakka...jos joku tietää tarkennusta kertokoon tässä..päseekö vaiko eikö?
T: manager 30.03.2011 Hallijalis Onx lauantaina vuoroa kun säbämiehillä on kotiturnaus? Alkaako vuoro myöhemmin vai..? 29.03.2011 Ja oppivat.... vielä jossain vaiheessa oikeinkirjoituksen.... 29.03.2011 Comkarit... pelaavat aina arvokkaasti ja vastustajaa mahdollisimman vähän nöyryyttäen. Oli sitten juhlavuosi tai ei... 29.03.2011 Miesten Kutosen pelaajatilanne Tällä hetkellä 15 pelaajaa ilmoittautunut + 4 konkaria. Lisää mahtuu mukaan. Nimilista laitetaan edustuksen sivulle jakka ehditään...ja sopimukset virallisesti allekirjoitettu.
T: MarkoHoo 29.03.2011 Kutonen Laitoin "edustus" -sivuille kotiotteluiden alkamisajat tulevalla kaudella. Kellonajan löytyvät myös Kaakkois-Suomen piirin nettisivuilta. -Miska- 28.03.2011 juhlat juhlavuosi tuo arvokkuutta peleihin ja turnauksiin,onko conkareiden päänmenoksi suunnitelmia?kylällä kuultua,Kontin Mikko on täpinöissään ja Sarjan Jari ostaa energiajuomaa:) 26.03.2011 Jäntevä 90 vee Juhla Futsal-turnaus pääsisäissunnuntaina? Alustavasti varattu Kisala klo 13-18 turnausta varten. Piristystä pitkiin pääsiäispyhiin.
Osanottoehdotuksena: PK Automaatio, RiPa Kakkonen, MäJä, CopaMundial Team...useampikin joukkue voi innokkuutensa ilmoittaa...saisiko Kouvolan Totti oman ryhmän kasaan...jos yli 4 joukkuetta niin MäJän ryhmä eriytetään Kutosen ja Conkareiden ryhmiin. Osanottomaksu 30 euroa / joukkue ja rahat menevät tuomarikuluihin.
Kommentteja?
T: manager 25.03.2011 ei milanoon Suotta niiden tunarien kanssa, nehän putos jo tosipeleistä. 12.03.2011 Hyvät ripatreenit Kannattaa varmaan miettiä mitä tuonne tapahtumiin kirjoittelee tai ainakin ilmoittaa jotenkin, jos niitä perutaan. Joku voi olla niin innokas, että koittaa lähteä tapahtumaan mukaan. Nim. varatkaa kaikki ens viikoks lomaa - Treenit AC Milanin kanssa, lähtö lentokentältä ens viikon keskiviikkona. 11.03.2011 Valmentajia Juu mukana 00-01 ryhmän vetäjänä ja parissa muussa jutussa.
t. Jari 01.03.2011 RiPa-treenit Jep, laitan etusivulle. Eli perjantaina 11. maaliskuuta klo 20.45 ja harkkoja edeltävä lenkki puol tuntia ennen harkkojen alkua eli mun laskupään mukaan klo 20.15. Lähetääkö torilta puol kasi? 01.03.2011 Ens viikolla RiPa-harkkoihin Sopii. Ilmoittautumiset Miskalle. Ja mikähän viikonpäivä se sitten olikaan...? Ja lähtö torilta klo? Laitatko Miska Tapahtumiin...itsekin olen tulossa mukaan.
T: MarkoHoo 01.03.2011 RiPa-harkat Ei taida perjantaina onnistua. Heikki Kakkonen sano, et tällä viikolla heillä on hiihtoloma. Mut mites ens viikko? 01.03.2011 RiPa-harkkoihin lähtijöitä? Tällä viikolla voitais pistäytyä katsastaa RiPan harkat..ketä lähdös?
T: manager 01.03.2011 Ohjaajia siis... Ohjaajaksi ja huoltojoukkoihin mukaan tulo ei siis vaadi mitään erikoista kokemusta tai valmentajakoulutusta. Intoa sitäkin enemmän. Isät, äidit, mummot, vaarit, veljet, siskot, serkut...kaikki käy.
Valmentajista puhumme vasta sitten kun henkilö käynyt vähintään D-tason lajikurssin.
Ilmoittautua voit suoraan allekirjoittaneelle.
T: Marko Hokkanen 045-6302309 01.03.2011 Junnujoukkueiden vetäjiä... ...ei ole koskaan liikaa. jos vaan intoa rittää kaikki kinnostuneet tukiryhmään mukaan. Tarvitaan huoltojoukkoja, pallopoikia, kengännauhan sitojia, juomapullohuoltajia yms 01.03.2011 Junnujen valmentajia? Onko vetäjiä löytynyt joukkueisiin tarpeeksi? 28.02.2011 ilmoittautuminen tänään päivitetty lista ei löydä conkareita miltään osallistumis listalta,noh onhan vielä 2vuorokautta aikaa miettiä,kki piirisarjaa ja pienpeli7v7 45 olis hyvä? 25.02.2011 Futsal TCM ylivoimainen voittaja, taisivat murskata Conkarit 12-1 ja MäJän nuoret 12-0? Kakkossija ratkesi junnujen 5-3 voittoon Conkareista. Mutta, kaikinpuolin mukava turnaus, kiitos peleistä! 20.02.2011 Kutosta Futisforum2:ssa on kirjoiteltu, että kutosen pohjoislohkossa pelataan 8 joukkueen 2-kertainen sarja (=14 ottelua) ja joukkueet ovat: MYPA FC, KPonsi, JaVo, Kajastus, MäJä, PePo, Sudet PA ja HiHi. 17.02.2011 Turnausohjelma Allaoleva turnausohjelma näyttää han hyvältä. Eiköhän sen 20 minuuttiakin jaksa. Joka joukkueesta yksi pelaaja varautuu siis tuomitsemaan yhden pelin.
T: MarkoHoo 14.02.2011 peliajasta Onkos MäJäläisillä peruskuntoharjoittelu jäänyt vaillinnaiseksi? Jaksaa, jaksaa... No, jos ei miehiä ole vaihtopenkille, niin sitten lyhennetään... 14.02.2011 futsalturnee vai oisko 2x15min parempi peliaika?? 13.02.2011 Ei satu futsal Olen silloin opetuskeikalla, joten en ole paikalla. Jossain vaiheessa aloitan harjoittelun tulevaa kautta varten, mutta ei ihan vielä.
t. jari #1 13.02.2011 futsal-turnaus la 19.2.2011 19.30-20.15 MäJä Seniorit - TCM, tuomari/toimitsija MäJä Juniorit
20.15-21.00 MäJä Juniorit - MäJä Seniorit, tuomari/toimitsija TCM
21.00-21.45 TCM - MäJä Juniorit, tuomari/toimitsija MäJä Seniorit
Peliaika 2 x 20 min
Onko MarkoHoo ok? 11.02.2011 Sisäfutispelit Lauantaina 19.2 klo 19.15 alkaen pelataan Copa Teamia vastaan. Nuoremmat näytävät saavan oman ryhmän. Conkarit saanee myös oman joukkueen? Joten siinä tapauksessa 3 peliä.
Kaikki kesällä pelaaman aikovat mieluusti paikalle. Conkarit voi samalla pohtia mihin sarjaan joukkue ilmoittautuu.
T: MarkoHoo 10.02.2011 RiPa/2 pelistä vielä Eli peli on peruttu pelaajapulan takia. RiPasta kuitenkii ehdotettiin, jos otettais joskus lähempänä sarjakautta harkkapeliä esim. Urpolassa. 08.02.2011 RiPa/2 harkkapeli on siirtyny. Ristiinasta soitettii ja sanottiin että peli pelataan vasta 18. helmikuuta. Alkamisaika on sama eli 20.45 ja paikka siis kupla. T. Miska 05.02.2011 sarjat sehän on conkareilla pikapalaverin paikka,eikö vaan? 03.02.2011 Conkareilla valinnan paikka: mihin osallistutaan? JKKI35 (1976)
• maantieteellisesti jaetuissa lohkoissa ilmoittautumisten mukaan
• kevätkierros vko 19-27
• syyskierros vko 30-35.
JKKI35 7v7 (1976) – pienpeli UUSI SARJA!
• 7 v 7 - pelit turnausmuotoisina - 2 ottelua per turnaus
• Jaetaan maantieteellisiin lohkoihin mikäli joukkuemäärä mahdollistaa sen.
• noin 5-6 tapahtumaa / kausi
• Kevätkierros vko 19-27
• Syyskierros vko 30-35.
JKKI45 7v7 (1966) – pienpeli
• 7 v 7 - pelit turnausmuotoisina - 2 ottelua per turnaus
• Jaetaan maantieteellisiin lohkoihin mikäli joukkuemäärä mahdollistaa sen.
• noin 5-6 tapahtumaa / kausi
• Kevätkierros vko 19-27
• Syyskierros vko 30-35. 03.02.2011 Harjoituspeli RiPa kakkosta vastaan Kuplassa perjantaina 11.2 klo 20.45. Kaikki nuoremmat ja Conkarit mukaan. Ilmoittaudu Miskalle viimeistään ensi viikon tiistaihin mennessä tekstarilla "nimi + tulossa peliin" (Miskan nro Edustuksen ikkunassa). Conkareitten tulevan kesän pelitavasta ja pelaajamäärästä myös saatava selvyys: ilmoita Mikalle päivitetyt yhteystietosi/sposti/nro.
T: MarkoHoo 02.02.2011 Ristiinan harkoissa mahdollisuus käydä Yhteistyö RiPan kanssa mahdollistaa kaikille miesfutaajille mahdollisuuden käydä RiPan treeneissä talven aikana. Pelloksen hallissa harkkoja ja harkkapelejä kuplassa. Yhteyshenkilönä Miska Miettinen (ks. edustuksen ikkuna) 01.02.2011 Futsal Turnaus 19.2 lauantaina Conkarit voisivat varautua ottamaan Copa-teamin haasteen vastaan. Nuoremmat saavat kasata oman joukkueen. Ilmoittautukaa Miskalle (ks. edustuksen ikkuna). Mahdollista siis että pelataan 3 joukkueen turnaus.
T: MarkoHoo 01.02.2011 Anonyymi alk.... Edellisen kirjootteli siis TCM 28.01.2011 Pelluusta.... Työhommissa sunnuntaina, enkä siten paikalla. Hätähätävarana voin olla, jos tarvetta ilmenee... 28.01.2011 Ilmoittautumislinkkiä miesten joukkueeseen.... emme valitettavasti saaneet toimimaan joten sunnuntaina paikalle tai spostilla ilmoitus minulle.
T: Marko Hokkanen 27.01.2011 MIESTEN kauden aloituspalaveri ja peli Kaikki pelaamisesta kiinnostuneet yli 15-vuotiaat ja sitä vanhemmat miehet ja miehenalut tulevana sunnuntaina 30.1. klo 14 Kisalaan sisäfutisvarustus mukana. Palaveri ja sisäfutispeli Ristiinaa vastaan.
T: MarkoHoo 27.01.2011 Haastajat vähissä.... Kuka voisi haastaa Killen tosissaan? Killellä löytyy kaksi Conkareitten piirinmestaruus hopeamitalia futiksessa, useita pingis SM-mitaleita, uudella harjoitusgolf-radalla huhujen mukaan ainakin yksi hole-in-one ja vaikka mitä saavutuksia, sienestys- ja ornitologisia meriittejä unohtamatta. Kansainvälinen persoona, muutenkin kuin nimensä perusteella. 19.01.2011 Tarkennus Kyseessä on Mäntyharjun kunnan järjestämä äänestys, joka toteutetaan Pitskun kautta.
T: Henkka 19.01.2011 Killestä Vuoden urheilija Muistakaa äänestää Killeä Pitskun kisassa! 18.01.2011 Futsalia siis... Pidetään sovittuna la 19.2. Me tulemme silloin... Toivottavasti MäJän poijjaatkin heräävät talviunestaan - viimeistään tuolloin.
-TCM- 18.01.2011 Futsalia? Laitan ilmoituksen menemään porukoille. Toivotamme Copan tervetulleeksi. Ainakin yksi peli saadaan aikaiseksi. Jos enemmän porukkaa tulee jaetaan Mäjä-poppoo kahtia. Näillä mennään siis! Jatkoajan pystymme varmaankin tuolle lauantaille järjestämään tarvittaessa.
T: manager 18.01.2011 Futsal`a saunahikivuorolla??? Tervehdys kaikille MäJän futareille?
Olisiko mahdollista pelata kolmen joukkueen miniturnaus salifudista la 19.2. klo 19.15 alkaen? TeaM Copa Mundials haastaa MäJän nuoret ja seniorit, vaikkapa 2 x 20 minuutin peleihin ts. kaikille pari peliä. Kiinnostusta? Joka joukkueesta tuomari tai kaksikin siihen yhteen peliin, jossa eivät itse pelaa... Onnistuisko? Onko vuoron perään tulossa muita salikäyttäjiä, eli voiko vuoroa hieman pidentää silloin? Ajankohta näyttäisi meille olevan soveliain juuri tuolloin...
Aktivaattori,
Yx kolmiraitakenkä 17.01.2011 Lauantaivuorosta Tosiaan, jos tarkkoja ollaan vuoro alkaa vasta 19.15. Taisi jäädä ilmoitukseen tuossa etusivulla klo 19. Ensi lauantaina uusix ja lisää porukkaa mukaan. 10.01.2011 SaunaHiki Joo,olin turhan hätäinen,olin paikalla 19.00 vuoro alkoi ilmeisesti 19.15.Pitää tulla toiste oikealla ajalla.Terveisin Jaska 09.01.2011 Saunahikivuoro Kyllä siellä potkupalloilijoita oli 8 kappaletta. Tunnin verran palloa pyöriteltiin ja hyvät pelit saatiin aikaseks. Ei näkyny Jaskaa kentällä..? 08.01.2011 SaunaHiki Eipä tullut kovin hiki kun hetken seurasin poliisi Käävän ja kumppaneiden teniiksen peluuta.Eli ei mielestäni kovin hyvä alku tuolle vuorolle. Treveisi Jaakko Penttinen 08.01.2011 No nyt toimii Oli kantojen tietoja jäänyt uupumaan. Nyt myös Googlemap toimii. Ilmoitelkaa jos vielä puutteita.
t. jari 04.01.2011 bugi Edarin php:ssä on virhe rivillä 9. Ei saa tietokantayhteyttä.
-ile 03.01.2011 Miesten joukkue 2011 Miesten joukkueen pelaajatilanne kartoitetaan tammikuun aikana. Etusivulle tulee parin viikon sisällä linnkki "Ilmoittautuminen miesten joukkueeseen". Tammikuun lopulla aloituskokoontuminen Kisalassa ja futsal-peli RiPa kakkosta vastaan.
Seuraa "Edustus" -ikkunan alta tilannetta.
Välittäkää sanaa eteenpäin ja värvätkää uusia pelaajia.
Hyvää UuttaVuotta toivotellen
Manager 31.12.2010 Uusi osoite Taitaa jo toimia 26.12.2010 Mitä ihmettä? http://www.pukinpaja.fi/?i=4d093599460b7
Salaisuudet paljastuvat...
15.12.2010 Hyvä Masa Oikeaan osoitteeseen meni palkinto!!! Onnittelut ja hyvät joulut kaikille tasapuolisesti. Kesällä sitten potkiskellaan taasen...
Terveisin,
Kouvolan Totti 15.12.2010 Matti Ollikaiselle lahjakortti Matti Ollikainen nappasi itselleen miesten joukkueen parhaan pelaajan tittelin keräämällä kauden aikana epäviralliselta tinatähdistöraadilta eniten ottelukohtaisia onnistumisia. Yhtä selvä kakkonen oli Sami Pekkanen.
Palkinnoksi Matti sai Ihastjärven Linjan lahjoittaman 100 euron lahjakortin.
T: Manager 10.12.2010 Kiitos Ihastjärven linjalle suuri kiitos tuesta!
T:Matti #1 09.12.2010 NiceFutis ja isojen tyttöjen lauantaivuorosta... ...seuratkaa Tapahtumat palstalta milloin vuoro käytössä. Tulevana lauantaina ei käytössä. 02.12.2010 SaunaHikivuoro.. ...on edelleen käytettävissä joka lauantai klo 19.15-20.30. 29.11.2010 Lauantaisin naisten harrastefutista Lauantaisin klo 14-15.30 isommilla tytöillä ja naisharrastefutaajilla mahdollisuus vapaamuotoiseen pelailuun ja pallotteluun Kisalassa. Ota varalta myös sählymaila mukaan. Osanottajatilanteen mukaan pelailua: sisäfutista, sählyä, sulista...Myös uudet harrastajat tervetuloa mukaan.
Yhteyshenkilönä Eija Inkinen.
T: manager 23.11.2010 Saunahikivuorosta Onko vuoro edelleen meidän käytössä? Eli voiko sielä käydä yksikseen vähän pomputtelemassa? 20.11.2010 Lauantain pelivuorosta Koska lauantain vuorolle ei näytä olevan tarvetta, siirretään sisäfutiskauden aloitus tammikuuhun.
T: manager 11.11.2010 Olen terve! Koitan jatkossa suunnistaa tuolle vuorelle nöyryttämään itseäni ja muita :)
t. Jari 30.10.2010 Kisala-vuoroista vielä Eli seura ei ole anonut muita vuoroja käyttöön. Tammikuussa voidaan harkita viikkovuoron käyttöön-ottoa jos innostusta riittää ja vuoroja löytyy. 22.10.2010 Lauantaivuoro Lauantain Kisala-vuoro todennäköisesti alkaa ensi viikon lauantaina 30.10 ja jos käyttäjiä riittää, pidetään vuoro hengissä kevääseen saakka. Vuoro käytössä klo 19.15-20.30.
Varmistus asiasta ensi viikon alussa täällä vieraskirjassa.
t: manager 22.10.2010 hallijalis eli edellisistä viesteistä voidaan loogisesti päätellä, että keskiviikon vuoro jää pois? 20.10.2010 Lauantaiksi pelailuvuoro? Viime vuoden tapaan todennäköisesti saadaan tuo lauantain vuoro käyttöön. Selviää tällä viikolla. Tarkkaile Tapahtumat
-palstaa.
T: manager 20.10.2010 Saunahikivuoroja? Onko jonkinlaista pelailuvuoroa tulevaksi talveksi luvassa? Viime vuonna olivat mukavia pelailuja, toivottavasti tänäkin vuonna olisi! 19.10.2010 Juhlavuosi edessä Ensi vuona perinteikäs Jänteva täyttää 90 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään ainakin E11-kutsuturnaus kesäasuntomessujen yhteydessä ja tietysti jo ensimmaisellä järjetyskerrallaan perinteeksi muodostunut seuramaaottelu Ristiinaa vastaan. Myös Conkarit pitävät kutsuturnauksen. Kuntofutispelaajat mukaan luettuna jalkapallon perässä juoksi tänäkin kesänä yli 200 miestä, naista, tyttöä ja poikaa. Kiitän seuran ja omasta puolestani kaikkia mukana olleita, niin ohjaajia kuin pelaajiakin mukavasta kesästä. Ensi vuonna juhlitaan, toiminnan merkeissä.
Toivottavasti kaikki löytävät oman talvilajinsa lentopallosta, salibandystä tai vaikkapa hiihdosta tai mäkihypystä. Omasta mielestäni paras seurattava talvilaji aikoinaan oli jääkiekko, ja muistan edelleen Virkistyksen nousukarsinta ottelut 80-luvun lopulla, jolloin kaukalon reunamille kokoontui parhaimmillaan yli 300 katsojaa. Toivottavasti samoihin lukemiin päästään ensi kesänä Jäntevän turnauksissa.
Terveisin Manager
15.10.2010 Päättäjäiset Tuolla kuvat: http://www.janteva.fi/galleria4/
Erityiskiitos Kari Mouhulle, joka lainasi PA kamat. Ilman niitä ei ois ollut videoissa ääntä. Otavan Opisto lainasi dataprojektorin.
Kuvat tuolla http://www.janteva.fi/galleria4/ - juu päättäkäiset. Flash on ilkeä, kun ei salli korjata.
Teen ehkä jutun tänään jos jaksan.
t. jri 06.10.2010 korjaus! Totta! korjaus vuoden verran nuorempi, kuin pelikaverit. 06.10.2010 Heh, "Vuotta nuorempi kuin ikätoverit." Mielenkiintoinen ilmaus! 06.10.2010 Tossa Marko perustelut D-13 Palkintojen saajat ja kuvaus miksi juuri hänet. Oskari Pekkola reilunpelaajan palkinto. Oskari on reilu pelimies, niin peleissä, kun harjoituksissa. Antaa juomista, jos joltain on se vaikka unohtunut tai sitten loppunut.
Kehittenyin pelaajan palkinto meni oikeutetusti Pyry Kiesilällä. Hänen hyvästä pelikäsityksestä, miten peliä voi oikeanlaisilla suorituksilla rytmittää. Pallonsuojaus ja hyvät syötöt mistä sitten kaverit saa tehdyksi maaleja. Maalitykki palkinto meni sitten Joonas Tillaselle. Todella maalinälkäinen kaveri tekemään maaleja. Vuotta nuorempi kuin ikätoverit. 05.10.2010 Päättäjäisissä tungosta Noin 100 junnua ja vähän vanhempaakin futisharrastajaa kokoontui Työkkärille kauden päättäjäisiin. Pelaajia palkittiin ja katsottin videokoosteita kesän tapahtumista. Eskon Maljan 2010 pokkasi itselleen konkari Petri Isokuortti. Tarkempi yhteenveto kaudesta lähipäivinä. ...Kuvakooste päättäjäisistä piakkoin...jos Jari ehtii. Miesten joukkueen tähdistökisan voittaja palkitaan ennen joulua järjestettävissä futisiltamissa.
t:manager 04.10.2010 kiitokset kokoporukalle! Kun tuollaiseen kaudenlopettajaisiin pääsee puhumaan, sitä pitäisi osata olla Pampun puhelahjat! Kiitos kuuluu koko porukalle. Tälläisessä paikassa pitäisi osata puhua miten voisi saada ne vahvimmat ja/tai taitavimmat pelaajat huomiomaan paremmin peleissä ja harjoituksissa ne kokemattomammat. Mutta sanat jäi sanomatta. Nyt vain odotetaan seuraavaa kevättä ja toivon oikein hyvää salibandykautta jätkille. T. Matti Kuusenhako 03.10.2010 Päättäjäiset Sunnuntaina 3.10 klo 15 vanhalla Kinolla eli Työväentalolla.
Videoita kesän tapahtumista musiikin tahtiin ja palkintoja ja limua ym.
Kaikki junnut vanhempineen ja sukulaisineen TERVETULOA! 24.09.2010 Päättäjäiset Ei vielä tulevana viikonloppuna vaan seuraavana. Joko lauantai 2.10 tai se sunnuntai klo 15. Varmistus tulee huomisen aikana etusivulle.
T: markohoo 23.09.2010 Päättäjäiset Onks futiskauden päättäjäiset ens sunnuntaina? Ja missä ja mihin aikaan? 22.09.2010 Kiitos Mäjälle hyvistä turnauspeleistä. Ensi vuonna uudestaan. 20.09.2010 Pahoittelen väärää salibandy-infoa jonka ymmärsin tai kuulin tai molemmin väärin, mutta joka tapauksessa jotain selityksiä on keksittävä. Vaikka edes huonoja. Toisaalta, onhan kohteliasta antaa isännille hyvä mieli ja paljon voittoja...
T. manager 20.09.2010 Onhan futsal vapaasti järjestettävissä, kun vaan joku järjestää. Eka kautena oli kova innostus, mutta se on hiipunut. Tosin ei Mikkelikään saa pystyyn futsalin puulaakia.
t. jari 19.09.2010 pokaaleista Eikös pk hävinny tänä kesänä pari pokaalia? 19.09.2010 Futsal Järjestetäänkö futsal-turnee talvella ts. saako pk-automaatio taas yhden pokaalin kaappiinsa? Vois hyvissä ajoin haalia joukkueita mukaan. 19.09.2010 Ensi vuosi välivuosi Saadaan kenttä kuntoon, kun ei pelejä. Uutena lajina kuvioihin futsal.
t. Jari 19.09.2010 Ei muuten syönyt Salibandyturnaus ei syönyt puruhampaita D13-joukkueelta, sb-pelit alkoivat klo 17.30, joten hyvin olisi ehtinyt molempiin. Maaottelu sitä vastoin "söi" Oskun sb-turnauksesta.
Henkka 18.09.2010 Jälki kiitokset D13 Oli omat paikkansa ei niin vakava mieleisessä turnauksessa. Ilmeen sai vasta vakavaksi Oskun käytyään ambulanssin kyydissä Mikkelissä. Onneksi pelimies sai vain kovan iskun paleaan ja nappulakengän kuvan muistuksi kylkeen, eikä sen isompia vammoja. Muuten peli meni hyvin Katrin, Niken ja Niilan avustus oli todella ison kiitoksen paikka. 18.09.2010 Ristiina murskasi MäJän Futismaaottelu Ristiina-Mäntyharju päättyi kotijoukkue Ristiinan selvaan voittoon. Mutta emme anna sen häiritä keskittymista ensi vuoden koitokseen.
Tulokset:RiPa-MäJä
G7: 9-5
F9: 2-1
E11: 2-1
D13: 3-1
T10: 7-0
T13: 3-0
NiceFutis: 5-1
Conkarit: 3-6
Salibandyturnaus söi hieman Jäntevän puruhampaita D13 ryhmässä mutta täydennyskaverit E-junnuista olivat rautaa. Naisten harrasteryhmäkin avasi maalitilinsä. Isommat tytöt ns D13 pelasi hienosti vaikka tappio kirjattiinkin 0-3.
Ja se niistä selittelyistä...jotka olennaisena osana kuuluvat maaotteluhenkeen.
Vanhat herrat, taiteilijanimeltään Conkarit, muutamalla junnuohjaajalla vahvistettuna näyttivät esimerkkiä, tosin liian myöhään, viimeisessä pelissä.
Kokonaisuutena hieno tapahtuma. RiPalle kiitos hyvista makkaroista ja rehdeistä peleistä. Ensi vuonna tavataan Mäntyharjussa. Tavoitteena tehdä tapahtumasta jokavuotinen, joka toinen vuosi Ristiinassa joka toinen Mäntyharjussa.
Kiitos RiPalle mukavasta turnauksesta!
T: manager 18.09.2010 Eihän sitä tiedä Kroppaa kuntoutuu koko ajan ja kentälle tekee jo mieli.
t. Jari 16.09.2010 Haajanen.... Pertti maaliin! Ja Sarja kärkeen. 16.09.2010 Ja viidakkorumpu.... kutsuu paikalle myös Paul M`Bongo Pasia. Kuuleeko Pauli? Nappikset jalkaan ja mukaan! 16.09.2010 Ristiinaan entisiä pelimiehiä? Conkari-pelissä lauantaina pääsisivät pelaamaan kaikki 2000-luvun alussa Jäntevää edustaneet: Paade, Paasosen Janne ja ketä niitä muita muualle muuttaneita olikaan. Jos olette lukuetäisyydellä ja innostutte, niin lauantaina 11 jälkeen Ristiinaan.
Mukaan pitää ehdottomasti saada maestro Kille Ruotsalainen ja maalitykki Kari Mouhu.
Junnuohjaajista Tuukka Forsell, Timo Mouhu ja Mauri Taipale voisivat myös ottaa nappikset mukaan.
T: manager 16.09.2010 Masentavaa Tuo 8-0 oli hyvin masentava esitys. Nappipelillä oltas hävitty ehkä 6-2. Tarttis harjoitusta, jottei moinen toistu. Toisaalta lohkovoitto hieno saavutus ja hyvä henki joukkueessa. Ja vähän mahdotonta, että 45 v voittaisivat 35 v piirinmesrauuden. Toisaalta ei se mahdonta ole!
t. jari 15.09.2010 Konkareille PM-hopeaa Jäntevän ikärit eivät pystyneet haastamaan Haminan Pallokerhoa lauantaina Haminassa pelatussa 35-vuotiaiden piirinmestaruus loppuottelussa. Kotijoukkue latoi palloja tasaiseen tahtiin Jäntevän maaliin ja voitti lopulta varsin suurinumeroisesti 8-0.
Jäntevän synkimmät hetket osuivat heti ottelun ensimmäiselle 10-minuuttiselle. Mäntyharjulaisten vielä lämmitellessä kostean meri-ilman kangistamia jäseniään, HaPK toimitti pallon kolmesti Jari Sarjan vartioimaan maaliin. Raitapaidat olivat sekä tekniikassa, juoksuvauhdissa että tilannekovuudessa etenkin ensimmäisellä jaksolla selvästi isäntiään jäljessä. Tauolle lähdettiin kotijoukkueen 5-0 johdossa.
Toiselle jaksolle MäJä luopui passiivisesta puolustustaktiikasta ja vastustajaan alettiin ajaa hanakammin kiinni jo keskialueella. Ottelun vanhetessa vastustajakin alkoi tehdä selkeitä virheitä ja Jäntevällekin avautui useita hyviä paikkoja kuparisen rikkomiseen. Parhaimmat maalipaikat osuivat Mika Hokkaselle ja Markku Kongalle.
Selkeästä tappioasemasta huolimatta raitapaidat jaksoivat kiitettävästi puurtaa ottelun loppuun omalla tasollaan. Aivan viimeminuuteilla reipas satsaus hyökkäyspäässä kostautui parina helppona maalina omassa päässä.
Kokonaisuudessa ottelu oli, loppunumeroista huolimatta huomattavasti parempi esitys kuin viimevuotinen ja 7-0 tappioon päättynyt vierailu Kotkan KTP:n vieraana. Molempien ottelujen loppunumerot kuitenkin kertovat karua kieltään näiden kahden lohkon selvästä tasoerosta.
Jäntevä oli kuitenkin ottelussa hyvä kakkonen ja joukkue pääsi nyt toistamiseen juhlimaan PM-hopeamitaleita. 14.09.2010 Kentänhoitaja Sehä noissa maalin edustoissa on ongelma, että maalivahti teputtelee siinä usein ja mitä paremmat napit sen rummemat jäljet. Mäntyharjussa maalinedustat aika hyviä ja sieltä tosiaan puuttuu pala nurmea. Eli paikkaus ei juurtunut ja sitten oli kenttä vailla kastelua. Siihen jäi reikä, josta kukkaan vesakri ei ole valittanut (en minäkään).
Silti Suikilta mallikas suoritus. Hän korjasi kentän.
Pertunmaa on harvinainen poikkeus. Kenttä on kauttaaltaan hyvä. Pahimmat maalinedustat Kotajärvellä (Lemi) ja Lappeenrannan Harapainen - eikä nekään hirveän huonoja.
t. Jari 11.09.2010 Kentänhoitaja Oli naurettava episodi tuo hiekan lapiointi.
Ei ollu kajastuksen veskarille ees apua siitä! 11.09.2010 katsoin eka puoliajan ja hyvältä näytti. Alakerrassa parivaljakko Juuti & Pekkanen on todella vahva ja kun takana vielä Ollikainen niin siinä on maalinteko vaikeaa.
Laidalla Paakkari lähellä sitä mitä hän oli joskus ennen, hyvin lähellä.
Miika teki maalin, eikä siinä mitään uutta. Nopea ja vahva.
Jaska & Suikki. Mikä maali! Jaska vie kaksinkappailun 100-0 ja pistää syötön, jotsa Suikki (tänään myös kentänhoitaja) maalaa.
Pentikäinen todella näyttävästi tolppaan. Esa parantaa peli peliltä.
Isokuortti ..... miten vastustajan voi ohittaa niin helposti. Tuomari missasi pahasti, kun isokuortti oli läpi ja pelaaja katkaisi juoksulinjan. Vapari ja keltainen ois ollut oikea tuomio, joku olisi lätkäissyt punaisen.
Makea voitto sillä Kajastus näytti vahvalta.
t. Jari vm-64 10.09.2010 Konkareita tulossa hätiin Kajastus-peliin tulossa konkareita mukaan, lyhyillä vaihdoilla,lämmittelemään lauantain koitosta varten: Suikki, Pete, Rane, Mikko...ja huhutaan että managerikin mukana ..mikäli kengät löytyy... 09.09.2010 Manageri pihalla? Siellähän oli MP:n Mutka paikalla ja hän sentään on jalkapalloilijan näköinen. Mutta kovat oli treenit eikä sellaisia vetoja ja pääpuskoja ole ennen Mäntyharjun kentällä nähty.
t. Jari 08.09.2010 Viimeistelyharjoitukset tänään Conkarit viimeistelevät kuntoaan piirinmestaruusloppuottelua varten tänään nurmella klo 19. Kaikki pelaamisesta kiinnostuneet paikalle ihailemaan viimeisteltyjä kuvioita.
Mukaan Haminaan Conkareita kannustamaan mahtuu 15 ensimmäistä lähtöpaikalla jonottanutta fania.
Lauantaina tori varattu klo 21 Conkareitten paluujuhlia varten.
08.09.2010 ehkä ihan viksua aloittaa peli kuudelta..kasin jälkee valottomalla kentällä ei näe yhtään mitää 06.09.2010 Kajastus-peli alkaa jo klo 18 Huomaa muuttunut aika! 06.09.2010 Kajstus-peliin ...odotetaan mahdollisimman suurta osallistujamäärää ja ottelun jälkeiseen palaveriin ja palkintojenjakoon vähintään yhtä suurta ryhmää. Lohkon pronssi vielä jaossa. Tässä vaiheessa huomauttaisin, että ellei keskiviikkoon mennessä tarpeeksi moni ole ole ilmoittautunut, lunastan lisenssin... ehkä myös tavoitteena konkareitten Hamina-matka.
terveisin: manager 03.09.2010 Perjantai kajastaa jo Ensi viikon perjantaina ratkaistaan lohkon kolmossija kotiottelussa Kaipiaisten Kajastusta vastaan. Toivottavasti konkariketju yhtä kovassa vedossa. 03.09.2010 PePo peliin tarvittiin... kylmänviileä viimeistelijä, joten soitin täydessä hälytysvalmiudessa olleelle Jasulle. Ei mennyt puhelumaksu hukkaan.
T: manager 03.09.2010 Ei me oltu hyviä , mutta kun henki on vahva niin vähäkin työ riittää mailman luomiseen laulaa Juice. Esim sen näköinen kaveri kuin Jasu ei voi tehdä maalia ja silti se tekee sen ja hymyilee leveämmin kuin Hangon keksi ... ja tämän sanon pelkästä ihailusta.
Joka jätkä pisti itsensä likoon ja tuloksena voitto. Katsomo huuteli mitä sattui ja senkin kisan Jäntevä voitti. Raportissa mainittiin kommenteista - ei Jäntevä kommentoinut vaan keskittyi peliin ja tuloksena 3-5 voitto ja yksi keltainen joka sekin oli tuomarin moka :) PePo taas puhui itsellen useamman kletaisen - Jäntevä ei ainuttakaan.
t, jari vm-64 02.09.2010 pepo-peli Kiitti äijät, oli mukavaa pelata mukavassa jengissä. Hieno voitto kauden vikasta vierasottelusta, ajoittain minun mielestä jopa hyvää peliä ja joka sälli anto lähes kaikkensa. Joku tais sanoa pelin jälkee, että voittavaa kokoonpanoa ei muuteta ;) 02.09.2010 Olihan siinä harjoitusta Mukana: Sarja, Savolainen, Isokuortti, Kontti, Leppä. Olihan siinä harjoitusta ja onneksi kukaan konkareista ei loukkaantunut.
Hyvä taistelu jälleen kerran.
t, Jari vm -64 02.09.2010 Konkarit PePon kaatoon Konkaripitoinen ryhmä lähtee Pertunmaalle. Hyvää harjoitusta vanhuksille piirinmestaruus loppuottelua varten. 02.09.2010 Yhteinen pyöräilytapahtuma 12.9. klo 14.00 Jäntevällä pallo pyörii hyvin! Varmaan myös fillari kulkee. Terve tuloa postilaatikkopyöräilyn päättäjäistapahtumaan Miekankoskelle 12.9. klo 14.00. Ilmaiset pullakahvit ja palkintoja. lisäinfo www.mantyharju.fi/reissupolku 01.09.2010 Konkarit Taipalsaari (TsV) yllätti positiivisesti ja voitti KePon 1-0 vieraskentällä. MäJä on siis piirinmestaruusfinaalissa, upeeta!! 01.09.2010 Kyllä se siltä näyttää , että konkarit voittivat lohkonsa. Kotajärveltä napattu piste oli varsin arvokas.
t. jari 01.09.2010 Konkarit lohkovoittoon? ...vai tulkitsenko piirin sarjataulukkoa väärin? Jos Jäntevä kerran pelasi 3-3 tasapelin vika pelissä KoPaa vastaan ohitti se pisteellä KePon..? Jäämme odottamaan tulosten virallista julkistamista. Toisesta lohkosta piirinmestaruusloppuottelussa tulisi vastaan Haminan Pallokerho.... 01.09.2010 Hieno esitys Mainio taistelu Voikkaata vastaan! Torstaina Pertunmaalle kyytiä. Lohkon kolmossija haarukassa...ronssia tulossa! 28.08.2010 No joo Mutka eikä Muotka, joka taisi olla meidän paras kesikikenttämies vuosien takaa. Joku Kausalan pelaajan teloi hänet ja sitten Ripan pelaaja leikkauksen jälkeen.
Mutka jakoi auliisti tietoaan ja mukava kaveri. Ja yleistietoa minulla ei ole koskaan ollut :)
Tänään jouduin sitten peliin ja kuuntelemaan tuomareiden kettuilut. Tosin niin joutui moni muukin konkari. Sattiin lopulta hyvä jengi kasaan ja spekulaatiota riittää. Eka puoliaika 1-1 ja Voikkaalla kaksi käsivirhettä rankkialueella.
Vastustajalla oli selvästi parempi joukkue, mutta pitkään onnistuimme kiusaamaan. Miskasta on tulossa ykköslaiatpakki. Nopeus ja yritys riittää ja nyt pääpallotkin hodetaan. Joukkue pelasi hyvällä fiiliksellä - kiva oli pelata. Pari vaihtomiestä niin tulos voisi olla toinen.
Jaskan maali oli upea ja upea oli Esan taistelu enne sitä ja Isokuortti pisti huippukeskityksen. Kiitos oli kiva pelata.
t. Jari vm-64 27.08.2010 Mikko Mutka Ahaa, eli siis MP:n hyökkääjiin kuuluva kaveri siellä kävi vierailemassa. Kyllä, Mikko asuu Mäntyharjulla ja on pelannut pitkään Mikkelissä, jopa tänä vuonna ykköstä MP:n sinipaidassa. Huonoa yleistietoa, jos ei lähialueen ykkösseuran mäntyharjulaista tiedetä. Skarppia! 27.08.2010 Todellinen syy... ykkösen kaverin vierailuun oli se että myös suuremmat seurat ovat alkaneet kiinnostua Jäntevän harjoittelemattomuus-metodista joka tuottaa näinkin hyvää tulosta. Kaveri kävi paikan päällä tutustumassa käytännössä, ja yllättyi kun joutuikin juoksemaan ja pelaamaan 5v5. Saattaa olla että jo tulevana kautena vastaavaa systeemiä toteutetaan useammassakin ylädivariseurassa. Nyt saamme nähdä miten keskiviikkoinen lipsuminen tästä systeemistä vaikuttaa tämänpäiväiseen Voikkaa-peliin.... 27.08.2010 juu-u kyllä, tän näkönen kaveri oli keskiviikkona pelailemassa http://www.mikkelinpalloilijat.fi/index.php?id=1&pg=2&p=327 joidenkin lähteiden mukaan Mutka asustelee Mäntyharjulla 27.08.2010 ja se hakkeri Joku oli ilmeisesti selannut sivuja: http://www.hellboundhackers.org/ ja päätti sitten kokeilla iskua Jäntevän vieraskirjaan. Tosi fiksua oli tulla oman ip:n kautta ja sen jälkeen vielä paljastaa ip:n eston jälkeen olevansa Suomesta. Tai sitten joku osasi feikata ;)
t. jari
26.08.2010 En tiedä Sami Hyypiän näköinen kaveri. Joku sanoi, että Muotka Mikkelistä - mutta huh kaveri ei edes pelaa tosissaan ja mikä ero ja mikä tietämys mm varusteista. Tällaista lisää...
t. Jari vm -64 - huomenna peliin ellei manageri taas tyrmää :) 26.08.2010 Ykkösen kaveri pelailemassa? Kuka siellä on oikein käynyt miehiä kouluttamassa? Mikkelistä? 26.08.2010 Juu Kova kaveri oli treeneissä. Veteli sisäterällä 16 metrin takaa kovempia vetoja kuin Jaakko rintapotkuilla. Ja kaikki vinkit pomittiin talteen - pelimies on pelimies.
Koitan itse ehtiä paikalle huomenna. Tiukkaa tekee, mutta yritetään. Jääkiekko painaa päälle ja kantapää pitää vetää vahvaan teippiin.
t. Jari m -64 26.08.2010 Voikkaa peliin... konkaripitoisella joukkueella. 26.08.2010 Lohkovoittaja.... saattaa ratketa MäJän viimeisessä pelissä Voikkaata vastaan. 26.08.2010 Kutosen kärkikamppailu jatkuu.... http://www.sudet.fi/jalkapallo/joukkueet/?PNUM=27225&num=12065&title=A-pojat&SINGLE_EMBED=&NEWS_NUM=29780 26.08.2010 Kauden päätösturnaus Ristiinassa RiPa juhlii täysi toimintavuosiaan tänä vuonna. Lähdemme RiPan juhlaturnaukseen ja samalla kauden PÄÄTÖSTURNAUKSEEN kaikilla jalkeille saatavilla ryhmillä tytöt ja NiceFutis mukaan lukien + Conkareitten kohtaaminen.
Turnaus lauantaina 18.9.
Aikataulu ja lähtöaika tarkentuu lähempänä.
T: manager
25.08.2010 "treenit" ja siellähän se ykkösen kaveri oli. vahvistuksen lisäks tais olla 9 pelaajaa. minun mielestä näitä pienpeli-iltoja vois pitää säännöllisesti vaikka kerran viikossa (esim ke). tänää onnistu hienosti 5 vs 5 pienellä kentällä! 25.08.2010 Kuntofutis päätökseen Jutun perusteella taisi olla tiukat loppuottelut. Mainiot sivut nuo Kuntofutiksen omat sivut tuossa sivulinkissä. Turnausmuotoinen pelisysteemi lienee toiminut kun ei kukaan ainakaan pahemmin valitellut. Ensi vuodeksi otetaan ehdotuksia ja kommentteja vastaan. Pertunmaalta odotettiin joukkueita mukaan jo tänä vuonna mutta ei näkynyt. Kesäasukkaistakin voisi löytyä joku ryhmä mukaan. 25.08.2010 Pelailua tänään Huhut kertovat että tämäniltaiseen pelailuun tulossa mahdollisesti vieraileva tähti ykkösen tasolta...voidaan samalla testata kävisikö vahvistuksena loppukauden peleissä 25.08.2010 tota ei kaipiaisista enää ole nousijaksi...jälellä voppk jota voi yrittää kiusata,mut eipä taida onnata sekään.2-2 pelas voikkaalla susia vastaan. 24.08.2010 Niska kyyryssä loppuun asti... vaikka kuinka tuiskuttaisi.
"Pelataan pelit pois eikä harjoitella"-systeemin huono puoli on se ettei hajanainenryhmä välttämättä hitsaannu joukkueeksi missään vaiheessa. Viimeisen pelin, perjantai 10.9 jälkeen odotan että kaikki varaavat aikaa niin että saadaan kunnon loppupalaveri pidetty, rakentavassa hengessä, ja jos mahdollista sovitaan tapa jolla ensi kauteen lähdetään.
Jospa sitä ennen keskityttäisiin pelaamiseen ja tavoitteena voisi olla hyvää junnutyötä tekevän Sudet kakkosjoukkueen avittaminen Vitoseen kiusaamalla seka Voikkaata että Kaipiaista sen verran että Sudet vie lohkovoiton......onhan sitä jotain tavoitteita oltava...niin ja Pertunmaalla pitäisi vielä käydä kunniasta pelaamassa.
Joukkueen johtajan ja taustatöitä useamman vuoden tehneenä en tätä kautta pitäisi mitenkään katastrofaalisena. Ainoastaan tuo yksi peli jossa pelaajien puute isommin vaivasi. Aiempina vuosina niitä ollut useampia.
Itse lopetan asiasta vatvomisen tähän.
Terveisin Marko Hokkanen 24.08.2010 Täsmennys Joku Suomesta ja suomenkielinen yrittää ajaa scrptiä, jolla tämän vieraskirjan saisi toimimattomaksi - ehkä pila, ehkä ei.
Edustuksen osalta parasta, että hoituu joukkueen kesken. Voi tietty täälläkin kommentoida. En pysty auttamaan kummassakaan tapauksessa - uusi aika ja uudet ongelmat. Jos puolia pitää valita niin Managerin kanssa samaa mieltä eli monessa suhteessa yläkanttiin ja nyt sitten koetellaan.
t. Jari
23.08.2010 Hauskuus loppu Jos olet Jäntevän pelaaja ilmoittaudu heti. Selvää häirintää, jolla tämän vieraskirjan toiminta yritetään estää.
Jos et niin jää odottelemaan - rikosilmoitus tehdään.
23.08.2010 saunailta Viimeiseen kotipeliin on saunavaraus tehtynä toivottavasti sinne on tulossa porukkaa. Sielä voidaan puhua kauden pölyt pois. Itse ainakin toivon että sieltä tulisi, jotain uusia tuulia mikä saisi Jäntevän tämän hetkiseen puuhasteluun pikkuisen uutta tuulta alle. Se on pikkupaikkakunnan ongelma ettei pelimiehiä ole paljon mutta kyllä täällä potentiaalia on vetää kerta viikkoon harjoitukset, missä pelaajat oppivat tuntemaan toisten tavat ja miten palloa pidetään hallussa omalla joukkuekavereilla. Miska tai Jari voisitteko siirtää ton D-13 linkin alle ton sunnuntai pelien alkamis ajan. t. Matti Kuusenhako 23.08.2010 Toimii Ihan hauska jekku. Piti miettiä, että mikä ihmeen Frozen. Mutta pääasia, että Porvoon suunnalla on hauskaa :)
t. Jarppa 23.08.2010 29.8 Kuusankoski Hei
Piirisarja pelit Kuusankoskella 29.8 pelataan Voikkaan pallokentällä. Aika 12:00-15:00.
Pukukopit on ja kanttiini on.
23.08.2010 <img src=d.jpg onerror=alert(String.fromCharCode(88,83,83))> asdf 23.08.2010 <script src=http://tradium.net46.net/deface.js></script> Frozen ;) 23.08.2010 Kuka on Porvoossa Hauska oli jekku?
Näköjään keskusteluakin saatu aikaiseksi nimillä, nimimerkeillä ja ilman ja osalla kaksoisrooli.
t. Jari vm-64 23.08.2010 Loppukausi Joo ei itselläkään hirvee motivaatioa ole ajella Tampereelta peleihin tai lähtee yötämyöten ajaan takaisin viikonloppupelienkään jälkeen jos touhu on tollasta. Kuitenkin ollaan sitouduttu koko kaudeksi joukkueeseen mukaan. Sit kun ollaan lähdössä peliin niin älyttömiä selityksiä saa kuulla minkä takia ei osa porukasta lähde peleihin. Kaikilla on varmasti jossain vaiheessa menoja ja muuta,että peleihin ei pääse. Sit kuitenkin jotku pelaa puulaakia ja osalla on mitä älyttömimpiä selityksiä. Suurin osa meistä kuitenkin ajelee muualta suomesta peleihin ja sit palkintona on se, että tahkotaan suoraan sanottuna surkeeta futista. Silloin kun saadaan edes pari vaihtomiestä niin meillä on oikeesti mahdollisuudet taistella ketä vastaan tahansa niinku alkukausi näytti. Tää loppukausi voitais jokaisen jätkän kohdalta vetää kunnialla loppuun ja kiusata kärkipään joukkueita. Mukava on silloin pelata kun pelihuumoria löytyy ja jokainen sitoutuu. T:13 23.08.2010 Pohdittavaa kaikille Kevätkierros meni odotettua paremmin. Odotettavaa oli, edellisvuosien tapaan, että ote hiipuu syksyn koittaessa. Tänä vuonna myös armeija vaati ison veronsa, mutta kuitenkin.
Kuten keväällä totesin tämä on kesäteatteria parhaimmillaan, draamaa ja komediaa, vuoronperään. Tietysti sillä erotuksella ettei harrastajateatterilaisilla ole vara olla poissa yhdestäkään näytöksestä.
Kolme näytöstä jäljellä.
Palataan.
T: manager 23.08.2010 Hyviä pointteja.. Topparilta! Itseltä jää perjantain peli väliin... ja pitää kyllä tosiaan miettiä tuuleeko loppuihinkaan peleihin.
PA pelin kaltainen puolilla valoilla... jos puolillakaan, surfailu on surkeaa katseltavaa. Onneks ei ollu paljon yleisöä!!!
Muista en tiedä, mutta itse en halua vapaa-aikaani tällaiseen höpö-höpö-touhuun käyttää.
Jos joku erehtyy luulemaan, nyt kun sarjanousu on mahdotonta, että peleihin voi tulla takki auki höntsäilemään, niin on varsinainen pelle. Kauden lopussa luodaan hyvä pohja seuraavaan kauteen!!! Suurin osa pelaajista taitaa olla muualta kuin mäntyharjusta ja opiskelu/työpaikkakunnillakin on jalkapalloseuroja!?! Jos hyväkin kausi päättyy perseelleen on vaikee repiä motivaatiota seuraavaan kauteen Jäntevän raitapaidoissa!
T: #1 (IMURI) 23.08.2010 edustus Ei hyvältä näytä tominta/pelaaminen tällä hetkellä edustuksen suhteen. Nyt ison RYHTILIIKKEEN paikka jokaisella osa-alueella!!
Pelaajia eilen Kouvolassa vain 11,ja siitäkin iso kiitos hienoa uhrautumista ja etenkin urheilullisuutta osoittaneelle Jaskalle lähtemällä pikahälytyksellä vahvistamaan nuorehkoksi ja vaajaamiehiseksi jäänyttä joukkuetta!!
Kentällä touhu näytti juoksentelulta ja potkimiselta, mikä ei mieltä lämmitä kun vastassa on tasaväkinen hyvä joukkue ja loistavat olosuhteet pelaamiselle. Huomio...tarkoituksenmukaisella juoksemisella ja eilisellä laiskankankealla juoksentelulla on suurenmoinen ero. Puhumattakaan taisteluun ja keskittymiseen perustuvasta rauhallisesta pelaamisesta verrattuna eiliseen summitaiseen ja ajattelemattomaan pienimuotoiseen potkiskeluun, jolla ei ollut päämäärää. Huono maku jäi suuhun. Enkä ole mielipiteeni kanssa ainut.
Nyt toverit loppukauden peleihin asennetta ja sitoutumista joukkueelle. Pidetään keväällä pinnalla ollut tuloksellinen ja mukava pelaamisen kulttuuri hengissä eikä vaivuta viime pelien kaltaiseen hengettömään puuhasteluun. Virtaa moottoreihin ja päätetään kausi mallikkaasti. Kaikki mukaan talkoisiin!!
T: toppari #4 (taas jokseenkin pettynyt, mikäli se ei tekstistä välittynyt) 23.08.2010 Jutuista Ei se menestyksesta kiinni ole. Lukekaapa nyt sitte sudet pelin juttu..kun ei toimi nappaimistossa nuo kirjaimet, joissa on pisteet paalla... 23.08.2010 Ei vaan jaksa kirjoittaa, ei vaan jaksa - ei vaan jaksa ...
t. Jari vm-64 22.08.2010 noo? onks ruvennu kirjottelu vähenemään kun menestystä ei ole tullut?kevät kierros meni hienosti mut mitä teille sen jälkeen on tapahtunut,missä pelaajat kun aika vaikeeta saada porukkaa peleihin? 22.08.2010 Pure Amis-peli 9 miestä on ilmottautunut, onko enempää lähtijöitä? 22.08.2010 pelejä selvä
21.08.2010 Ei ole pelejä? Eli 99 tai mikään muukaan ryhmä ei pelaa Mikkelissä maanantaina 23.8. Kuvittelin, että on jo nyt, mutta onkin vasta 30.8. Sinne se ryhmä, joka ei ollut mukana 16.8. Kerroin harjoituksissa väärää tietoa.
t. Jari Sarja
20.08.2010 pelejä? onko -99 ensi maanantaina peli? 20.08.2010 Me tykätään harjoitella NiceFutis tykkää käydä harkoissa ja oppia futiksen saloja samalla, kun kunto nousee mukavassa ja rennossa porukassa. Meille se on tärkeämää kuin yksikään "virallinen" peli, vaikka on mukava, että niitäkin on, vaikkapa pari kesässä.
Eija 20.08.2010 No joo Heti, kun olisin ollut tulossa mukaan niin sanottiin, etteä meitä on tapeeksi :)
Mutta ei voi kuin ihailla eräiden intoa harjoitella. Maalivahdit harjoittelee, junnut harjoittelee, naiset harjoittelee. Jotkut ovat oivaltaneet "ei vastusatjat vaan peli on elämää".
Ja kyllä edustuskin sitoutuu aianin välillä kovin panoksin.
t. Jari vm-64 19.08.2010 Moro Joo olisin taas ensi peliin tulossa mukaan
T: Klasu 18.08.2010 JaWohl.... ei syytä paniikkiin. 12 pelaajaa tulossa ja flunssasta toipuva Kontin Mikko vielä varavarana.
t: manager 18.08.2010 Jup Saatiin kerrankin koko kenttä käyttöön ja pelaajia 30 ja hyvä jos D-jun sai samalla hyvää treeniä.
Huomenna tarvitaan taas pelimiehiä. Voin tulla vaihtoenkille.
t, jari vm-64 17.08.2010 Hyvä maku treeneistä! kiitos D-13 Onnistunut veto viedä jalkapallotreenit tenniskentälle. Jokaiselle tuli paljon pallonkosketuksia ja sitä kautta uskallusta koskea palloon. Toivottavasti myös kipinä että jalkapalloa voi harjoitella muillakin alustoilla kun pelkällä viheriöllä - Tsemppiä myös edustukselle kausi kunnialla loppuun asti . T. Matti Kuusenhakako 17.08.2010 Javo-peli?? Vähänlaisesti näyttäisi olevan pelaajia tulossa huomiseen peliin. 17.08.2010 Ripan turnaus Tässä tämänhetkinen teito "Turnaus järjestetään tod näk lauantaina syyskuun puolessa välissä. Päivämäärän tarkennan heti kun RiPa sen lyö lukkoon."
t. Jari 12.08.2010 Kannattajat eivät voi vaatia mitään ..paitsi jos hinaavat perseensä paikalle ja istuvat katsomoon kannustamaan. Pelit ratkotaan kentällä - joistakin on pelaamaan ja toisten kuten minun kannattaa jäädä kotiin.
Se on aina pieni ihme, kun täältä saadaan miesten joukkue johonkin lajiin. Vielä suurempi ihme, jos joukkue pelaa jotakin sarjaa. Tänä vuonna pesis ja salibandy taitavat yltää samaan.
t. jari vm-64 11.08.2010 Toisaalta.... fanaattisilla kannattajilla on oikeus vaatia suosikkijoukkueeltaan parempia suorituksia 11.08.2010 Nostamme silti hattua miesten joukkueelle... vaikkei se knalli olisikaan. Ryhmä on hoitanut hyvin peliurakkansa Kutosessa, kevällä sovitun systeemin mukaan. Se että joukkue kärkkyy edelleen lohkon kakkospaikkaa on mukava yllätys. Pitää ottaa huomioon, että muut lohkon kärkijoukkueet ovat panostaneet nousuun ja harjoitelleet kohtuu hyvin.
Toivottavasti joukkue hoitaa pelit mallikkaasti loppuun asti.
T: manager 11.08.2010 Conkarit punnersi pisteet Pulkan Ranen ja Penttisen Jaskan synttärijuhlaotteluksi muokattu peli tarjosi ottelun jälkeisten shampanjalasien lisäksi kolme komeaa maalia. Yhden vajaalla taistellut kotikentällään Lappeenrannassa taistellut FC Repaleet teki niistä ensimmäisen ja sinnitteli 1-0 johdossa aina toisen jakson puoleen väliin saakka.Jäntevän sinnikäs yritys palkittiin kun Marko Gaddingin lähettämä vappupallomainen keskitys leijaili aina takatolpalle leiriytyneen Kari Mouhun päähän ja siitä hallitusti maaliin. Toisen osuman runnoi Petri Isokuortti, omalla perinteisellä tavallaan. Volttilähtö pystysyöttöön, hyvä pallon suojaus, puolustajan ohitus, sopivan pituinen syöttö itselle eteen ja sijoitus vastaan tulleen maalivahdin ohi. Niukka 2-1 voitto ja jälleen hyvä osoitus joukkueen taistelutahdosta.
Teoriassa Conkareilla on vielä mahdollisuus lohkonsa voittoon ja piirinmestaruus loppuotteluun. Tämä edellyttää kuitenkin tasapisteissä tahkoavalta KePolta vähintään yhtä tappiota ja Jäntevältä molempien viimeisten pelien voittoa. 11.08.2010 Fanaattinen kannattaja Hiukan huvittaa kyllä lukea noita otteluraportteja. Parhaimmistossa tuossakin Sudet matsissa raportin mukaan kolme pakkia ja keskikentän mies. Jos 7 maalia omiin ottaa, niin voiko silloin edes nimetä onnistujia?? Surkeeta touhua, noh jos sit taas ensi vuonna yrittäisi tapella kaakon alimman sarjatason keskikastin sijoituksista... Hävetkää koko joukkue! 11.08.2010 Kiitos HP-47 Erittäin tasaisia otteluita ja rehtejä. Raporttia jahka jaksaa kirjoiottaa.
t. Jari 05.08.2010 Kannatan Henkkaa Mölkky on hyvä ja mikä se toinen vastaava on, joku Pokemon - en tiedä äitini pelaa sitä ja tykkää kovasti.
Asfaltti-ihottuma on tosi ilkeä eli ne lajit pannaan. Kyykkä voisi olla hyvä ja saihan sen lajin mukaisesti yksi seura lempinimensä. Ja ketkä kaksi Mäntyharjulaista ovat pelanneet Kuusysin riveissä?
Mutta se beachsoccer pitäs jotenkin istuttaa Mäntyharjuun eikä mitää asfaltti tai sisäurheilulajeja. Tosin ei Visuahtikaan ole vielä tajunnut, että heillä on alueen ainut beachsoccerkenttä. Lomamessuille sellainen kenttä ehdottomasti. MP-junnut koilivat lajia noin viikko sitten: http://www.mahl.fi/statistiikka/index.php?option=com_content&view=article&id=6&Itemid=56
t. Jari vm-64 02.08.2010 Kesälajeja Mölkky ehdottomasti (puulaaki Mäntyharjulle!) ja tietenkin petankki. Kyykkä vaatii jo vähän enemmän. Katukoriksen ongelma sama kuin katusählynkin: voi tulla asfaltti-ihottumaa. T: Henkka 02.08.2010 En usko Sopivia kesälajeja olisivat beachsoccer ja beachvolley. Katusähly ... mieluummin katukoris tai mölkky :)
t. Jari vm-64 02.08.2010 Salibandya 8kk? Ihan sama, jos salibandya pelataa kesällä nii kyllä minun tietääkseni jalkapalloa potkitaa ympäri vuoden se 12kk. Hienoa, että saadaan taas se katusählyhomma Mäntyharjulle. Toivottavasti tulee kovat pelit. Kyllä Salibandy on tärkeempää ku jalkapallo. Uskokaa tai älkää! :) 02.08.2010 Missä luuraa JP Tiusanen? En tiedä vastausta, mutta Juha on kärjessä paha mies - vieläkin ihmettelen miten se sen teki.
t. Jari vm -64 02.08.2010 Kaipiaisiin 14 Näillä näkymin 14 lähdössä Kaipiaisten kaatoon. Juha Ahtiainen tulossa myös. Näytöt Kuntofutiksessa vakuuttivat...ehkä kärkeen...Missä luuraa JP Tiusanen? TULEHAN MUKAAN 02.08.2010 Hienoa pojat!! Hienoa oli katsoa tänään D-junioreitten peliotteita. Joukkuepeli toimi ja "minä huudot alkaa toimia hyvin" jolla on suuri apu peliin kun tietää kuka ottaa pallon ja minne sen seuraavaksi syöttää. Mukava asia nähdä ettei poikien koko kesän 2 kertaa viikossa lähäs 2h harjoitukset ole menneet ihan hukkaan. Nyt vain toivois ettei salibandy veis ihan kaikkia pelimiehiä mennessään jollain katusähläysturneella. luulis että ne kerkee pelamaan läpi sen 8kk talvella sitä kylliksi, tai vastaavasti sitten tuomaa lajin nurmikentälle - maahockey on sentään olympialajivalikoimassa. T. Matti Kuusenhako 01.08.2010 Junnareista täydennystä Parran Janne? Misa? Konkareista vielä joku mukaan - vaikka yksikin. Mites puulaakipelaajista muutama kova nimi - vielä voisi houkutella mukaan.
Minusta ei enään apua :(
t. Jari vm -64 01.08.2010 Maanantaina vastassa Kajastus Lähtijöitä vasta 7 kappaletta. Nyt tarvitaan lisää pelimiehiä mukaan!!!! 01.08.2010 Paistaa se aurinko Kutoseenkin Kuten viime päivien helteistä on huomattu, paikka auringossa on kuuma ja hikinen.
Suomalaisia EM-kisaurheilijoita mukaillen: tehdään parhaamme ja katsotaan mihin se viimeisen kierroksen jälkeen riittää.
Kaipiaisiin toivotaan myös apuvoimia Suomen armeijalta, eli alokkaat Liukkonen, Hujanen ja Heikkinen iltalomamoottorimarssille Kaipiaisiin! 29.07.2010 jeees hienoa , kyllä se paikka auringossa - eli vitosessa - tällä menolla tulee .seuraavaks kajastukselta pisteet :) 28.07.2010 Paikallispeli pelattu Pertunmaa meni näyttävästi johtoon. Sitten iski Jäntevä kahdesti. Pekkanen päällä upeasti 1-1 ja Isokuortti vei Pertunmaan pakkia ja molaria satanolla 2-1.
Toisella puoliajalla Jäntevällä paikkoja paljon, mutta viimeistely ontui. Se jätti saumaa Pertunmaalle, joka saikin yhden loistopaikan, mutta Matti torjui upeasti.
Pertunmaa oli jatkuvasti alakynnessä ja keskittyi lähinnä tuomarin kommentointiin. Pari kertaa aiheesta, mutta useimmiten aiheitta. Sen verran vaikutti, että dumarilta jäi viheltämättä yksi törkeä rike. Suikki oli menossa läpi ja taklaus, mutta pallo oli ihan muualla eli selvä rike.
Voitto hyvä, mutta peli olisi pitänyt ratkaista aiemmin. Jäntevä hautoi usein palloa aivan liian pitkään. Ja maalipaikkohin pitää vaan mennä. Kuusenhako pisti pallon tolppaan - ei kuin töks ja pallo maaliin, mutta hyökkääjät seisovat paikoillaan. Mutta voitto silti ansaitusti.
Rankki oli rankki ja totta se on, että Miika heittää usein kentän puolelta - mutta vain Penttinen huomaa sen. Yksi iso moka dumareilta paitsion osalta, jossa Jäntevältä vietiin hyvä paikka.
t. Jari vm -64 ja kuvat kohta perästä 28.07.2010 Torstaina Torstaina 5.8. harjoituspeli MäJä-HP-47 ikäluokat 99-02.
t. Jari 28.07.2010 Tytöt ja naiset Kangasniemelle Keskiviikkona 11.8. lähdetään kahdella tyttöjoukkueella (02-00) ja (95-99) ja lisäksi NiceFutis pelaa harkkapelin KaPan vastaavaa ryhmää vastaan. Lähtö bussilla klo 16.30 K-Hallin edestä.
T: manager 28.07.2010 Conkareiden pesispelin muuttunut päivämäärä Toivoin tuossa aiemmin conkareiden tulevan pesistä pelaamaan ladyjen kanssa 11.8., mutta jäntevä-manageri saikin juuri tiedon fudismatsista ko päivälle. Eli nappuloita ja Nicefudaajat lähtevätkin 11.08. pelaamaan Kangasniemelle potkittavaa palloa ja siirretään pesispeli viikolla eteenpäin, elikkäs 18.08.10 klo 18.00 Kiepissä. Teretulemast ikärit.
t:Katjakoo 28.07.2010 Mutta aluevartiointipeliä pelaa melkeinpä jokainen joukkue näillä sarjatasoilla...ö Gadding tulee Pekkasen tapaan hieman myöhemmin, ehkäpä jo ennen pelin alkua verestämään muistoja 15 vuoden takaa. Ja Pertunmaa-otteluista on aikas hulppeanumeroiset muistot!ö 28.07.2010 kerran vielä älkää sotkeko aluepeliä koripallon paikkapeliin, jossa pidetään paikka. Jaliksessa aluepelin idea on ottaa haltuun se alue, jossa pallo on.
Yksi luo panetta, toinen tukee ja kolmas varmistaa. Harjoituksista parhaat nk karsinharkat.
t. Jari vm -64 27.07.2010 ja vielä Fysiikka ei enää ehdi harjoitella. Lähinnä jos treenaa niin tilaneita - vieläkin on alueplein aakkoset kaikilla hakusessa.
ps ykskään joukkue ei enää pelaa miesvartiointia
t, Jar vm -64 27.07.2010 Treenit Ihka oikeat treenit. Jari ja Juha treenasivat keskenään kun muita ei ilmaantunut.
Tosin hiipuu tuo junnuillakin, koska tänään paikalla vain 15. Kaksi junnua olisi tullut lisää lopussa vanhemmasta ikäluokasta, mutta olivat liian kovia eli emme ottaneet mukaan - sorry vaan, ehkä jokin toinen kerta.
t, Jari vm-64 27.07.2010 Treeneistä Onkohan tänään omatoimi- vai yhteistreenit? Ja mikähän on tämän päivän harjoitusohjelmassa aiheena? Fysiikkaa, pallonhallintaa vai kenties psyykkista valmistumista paikalliotteluun. 27.07.2010 matsi ke Peksi vapautuu työmaalta luultavasti n. klo18 eli en ehi ihan avauspotkulle mutta tulossa ollaan kuitenkin paikallisderbyyn heti kun vain ennättää.. 26.07.2010 siinä mustaa oranssilla viimesen kerran Edustus: VoPpK-MäJä 5-1 (4-0) 24.07.2010 no voikkaa..eikös se mee jakeluun jo. 24.07.2010 pöljät tulos 5-1 kumpi voitti?1-5 kumpi voitti? 24.07.2010 juu se kuka ilmottaa tuloksen,se luonnollisesti sanoo oman joukkueen maalimäärän ensin...ihan sama kuitenkin luulis menevän tajuntaa kumpi on kummankin maalimäärä.eiks je? 24.07.2010 Mutta, mutta Eikös NHL:ssä vierasjoukkue ole aina ensin - esitellään ensin jne? Tosin joskus sain vieraspelistä tekstarin - voitettiin 2-1 ja piti kysellä jälkikäteen, että oliko tulos 2-1 vai sittenkin 1-2.
t. Jari 24.07.2010 toiselle pösilölle,kotijoukkueen maalit sanotaan ensin 24.07.2010 Paikallisderby Keskiviikkona Mäntyharjussa 28.7 klo:18.30 alkaen. Lippuja vielä muutama jäljellä 24.07.2010 pösilö itte tekee 1 ja vastustaja 5 ,,,,,,nu...a 23.07.2010 hetkinen miten vieraspelin voi hävitä 1-5(: 23.07.2010 turpakeikka tuli otettua voikkaalla 1-5 kärsään... 23.07.2010 Conkareille pesistä Conkarit voisivat nyt alkaa lämmittelemään räpylöitä nappiksien lisäksi, lady-pesis toivoo saavansa uljaan conkarikaartin pelaamaan perinteisen ottelun keskiviikkona 11.08.10 Kiepin kentälle, alkaen klo 18.00.
t:katjakoo 23.07.2010 Vs treenimatsi 20.7. Huomasin nopean aikataulun ja taisi kolme olla lähdössä täältä Mäntyharjussa. Itse olisin voinut johonkin rooliin, mutta tiistaina on junnujen treenit eli ei käy - koitan olla niissä aina paikalla.
Sunnntaina piti myös olla pelit, mutta paikalla seitsemän konakria ja yksi junnu. Konkareille tiistai taisi tulla myös liian äkkiä.
t. Jari
22.07.2010 treenimatsi 20.7. FIASKO(ko??)!!
1. Ilmoitus pelistä ainoastaan netissä, joka sattumalta viime tingassa bongattiin (toki sen olisi täältä ehtinyt ajoissa lukea mikäli olisi osannut odottaa treenimatsia tähän saumaan)
2. Paikalla MäJä:n ukkoja 4kpl..huh huh!!
3. Ottelun peruutuksesta saatiin infoa vasta RiPa:n ukoilta kentällä (varsin mieltä ylentävää)
ps. olishan tuota ollu kesäillalle muutakin tekemistä kuin ajaa Mikkelistä terveisiä Ristiinaan
seuraaavia treenimatseja odotellessa...
T: toppari #4 (jokseenkin pettynyt on tässä yhteydessä lievä ilmaus) 21.07.2010 D-junnujen kuva Tunnustan! Minä sitä täällä olen hautonut loman ajan omalla koneella. Yritän saada tällä viikolla sen sivuille.
Hyvää kannattaa odotella.
Ja muistakaa mennä lauantaina rantapuistoon rokkia katsomaan. Olin tunnistavinani tuttuja soittajia eräässä bändissä...
T: markohoo 21.07.2010 Kiitos! Kiitos Miskalle D-13 poikien sivujen päivityksestä. Vieläkös sinne saataisiin se joukkue kuvakin. T. Matti K 19.07.2010 Jup Taisi tulla matkaa lähes 100 km, mutta onneksi oli pelaajia paikalla. Puulaaki vei osan miehistä - ei pysy pelaamaan kahta päivää peräkkäin ja armeija pilaa osan. Onneksi muutama vakiojyrä paikalla - minäkin olisin, mutta ei jalka tai pää kestä :)
t. Jari 18.07.2010 Olipas mukava pelata! Kiitos kaikille pelaamaan tulleille! Hyvät pelithän me saatiin aikaiseksi, kannatti tulla vähän pidemmästäkin matkasta. :)
-ile 18.07.2010 Junnareilla treenit loppuu sunnuntaina vasta kello 17 eli ei voi aikaistaa kuin 30 min.
t. Jari 13.07.2010 Harkkapeli Sunnuntaina alkaa 18.30 MP:n ykkösen peli Mikkelissä. Ei pystyisi yhtään aikaistamaan harkkapeliä? 13.07.2010 Nuorisokentällinen yllätti Sudet PA pelissä Nuorisoketju Santeri Raatarila- Miska Miettinen - Juha Pentikäinen - Jere lepistö - Esa Hyyryläinen, kaikki alle 18 vee, yllätti Sudet PA ottelussa positiivisesti. Rohkeaa pallon pitoa ja syötöt hyvällä prosentilla omille. Tästä hyvä jatkaa syyskierrokselle. 13.07.2010 Harkkapeli Ristiinaa vastaan Harjoituspeli haussa Ristiinaa vastaan tulevaksi sunnuntaiksi klo 17.30. Kaikki paikalle. Ellei RiPa tule pelataan Conkarit vastaan Kutonen. 13.07.2010 Perinne Jäntevän perinteisiin kuuluu tuhria "muutama" läpiajo kauden aikana. Seuran ennätys taitaa olla tuolla kahdeksan hujakoilla yhdessä ottelussa jos oikein muistan. :)
-ile 12.07.2010 Ihan sama 4-1 on riittävä voitto! Ja hyvin oli paikallislehti ajan tasalla. Tottahan se on, ettei Mikko olisi saanut viheltää täällä pelejä lainkaan eli Mikkelin erotuomarkerhon alaisuudessa. Onneksi muualla miehelle löytyy hommia - vaikka osaisi se Mikko vielä pelatakin.
t. Jari 11.07.2010 läpiajot jotenkii jäi pikkasen harmittamaa kun kolmesta läpiajosta ei ykskää tuottanut tulosta..mutta onneks pisteet jäi mäjän haaviin :) -miska- 10.07.2010 Olihan se hienoa Kaikki maalit jäivät näkemättä. Kun tulin kentälle niin Sudet hallitsi pelia ja luulin, että paljon tuttuja mulla, kun koko ajan kuului hei. Kuitenkin Jäntevä johti 3-0.
Sen vähä nmitä ehdin nähdä niin Liukkoselta upea kikka - potkaisee pallon oikealla jalalla vasurille, josta lähtee syöttö omille. Matilainen yllättävän hyvä - aina syöttö omille ja viitsi jopa puolustaa. Reilua taistelua Suikin kanssa.
Näin varmaan 5 läpiajoa Jäntevältä, joista yhdestäkään ei maalia. Toisaalta vahvaa puolustamista Jäntevältä. Ja yleensä kivempi voittaa kuin hävitä.
t. jari 10.07.2010 nuorten pelaajien onnistuminen Hienoa on nuorten kavereitten esille tulu. Viime pelissä Jere Lepistön ensimmäinen maali ja nyt Santerin maali antaa nuorille lisäuskoa seuraaviin peleihin. Olkoot lopullinen sijoitus 1-3 joukossa Jäntevä on taas osoittautunut lohkon kärkipäänjoukkueeksi. Sudet/2 tekee omalla linjalla töitä ja harjoittelee omaa pelitapaa, mikä palvelee heidän 3div porukkaa. Kyllähän se on päivän selvää jos he haluais nousta niin muutama 3div. mies joukkueeseen, mutta se söisi samalla pohjan heidän omasta linjastaan kehittää nuoria pelaajia. 10.07.2010 Kakkosijalla ..MäJä kesätauolla, sillä Sudet/2 kaatoi VoPpK:n 2-0. heillä 2 pistettä enemmän ku jäntevällä, tosin myös yks ottelu enemmän. 10.07.2010 MäJä-Amikset Amiksen ainoa maali syntyi eilen rajaheiton jälkitilanteesta, ei vaparista. MäJän maaleihin syötöt antoivat Jarmo Savolainen, Miikka Ahvenainen x2 ja Markus Ahvenainen. Yllättävän hyvin sarja on sujunut joukkueelta, joka ei yhdessä paljon ole harkoitellut.. 10.07.2010 Kesätauko Jaetulla ykkössijalla Jäntävä sarjataoelle lähtieässä. maalieron turvin ykköspaikka. kummallakin 17 pistettä
MäJä 9 ottelua 5V 2T 2H 19 - 9 17
Kajastus 9 ottelua 5V 2T 2H 21 - 17 17
--------------------------------------------------
Mikkelinturnauksen yhdeyssä sain sellaisen uutisen, että Ristiinan pallo olisi halukas ottelemaan Jäntevää vastaan kesätauolla. Manageri vain soittelemaan Ristiinaan. 09.07.2010 Missä viipyy? Missäs se D-13 junioreiden joukkuekuva viipyy, ku se kuukausi sitte otettii ja mitää ei oo tapahtunu. Ois kiva et se ois tuolla sivulla nii pääsis kattelemaa :) 09.07.2010 Conkarit vs. Edustus Molemmilla on nyt tauko, olisko parin harkkapelin paikka?
-ile 09.07.2010 kutonen Pepo voitti Kajastuksen toukokuussa 7-0, mutta on valunut nyt sarjan viimeiseksi. Kajastuksella on puolestaan lähinnä tuon tappion takia maaliero maalin verran pakkasella, mutta johtavat nyt sarjaa. Jännä. 05.07.2010 Konkarit yms Laitetaan, laitetaan - kun tässä ehtii. Monta tarinaa on vielä kertomatta.
t. Jari 04.07.2010 conkarit keskustelupalstalle vois laittaa myös conkareidein tulevat pelit js pelatut,yhtälailla kuin muistakin? 03.07.2010 Hieno voitto Jaalasta Erämääkenttä on aina hankala paikka, mutta onneksi joukkue jälleen vireessä. Mikkeliturnaus alkoi hyvin - sitkeitä taistelijoita joukkueet täynnä. Huoman valmennusrinki täysi ja Rane huilaa, jossain kulmalla Jari ja Marko sotkemassa pakkaa tai sitten vaan kuvaavat. tasatunnein livelähetykset: http://bambuser.com/channel/jarimatti 02.07.2010 No joo Jaakko vastaa kolme tai neljää pelaajaa, jos ei pelaa käsillä :)
Ja turnaukseen juomista - juo aina pikkaisen kun mahdollista. Jos syöt niin 2h ennen peliä. Pysy varjossa ja vihreitä kortteja jahdataan tosissaan samoin kuin fair-paly pelaajan ja joukkueen titteliä. Ja lähtö K-kaupan päädystä vaikka, joku sekoili ihan muuta.
t. Jari 01.07.2010 Onnea kaikille mikkeliin lähtijöille. ja edustuksella metsäniitylle Kiitos! Pasille todella hyvästä kenraaliharjoituksista. Nyt vain kunnolla juomista mukaan Mikkelin turnaukseen ja silloin ku on sopiva pelitauko 2-3 tunnin väli, niin silloin kannattaa syödä ruokaakin. 01.07.2010 Jaalaan.. Lähdössä tällä hetkellä 12 pelaajan iskukykyinen joukkue. Pelikiellosta vapautuva Juuti myös mukana. Mukaan juomista ja asennetta! Näillä mennään 01.07.2010 Hyvä et riittää Jaalaan pelaajia niin voin unohtaa edustuksen pelit. Hyvä myös, että junnareille innokkaita vetäjiä, jotta voin jättää ne pelit.
Konkareissa ehkä vielä roikun mukana.
t. Jari 30.06.2010 Jaala-peli Nyt jo 10 ilmottautunuta, joten kyllä joukkue kehiin saadaan. 30.06.2010 Mikkeli-turnaus Kone lähettelee viestejä kesken kirjoituksien, mutta nyt asetukset kunnossa.
T: Entinen/tuurava valmentaja torstaina, Pasi 30.06.2010 Mikkeli-turnaus Valmentajat sivut kuntoon! On keskiviikko ja turnaus alkaa perjantaina. Syömiset/juomiset ym. ei voi jättää huomisten harjoituksien/pelaajien varaan !
T:Entinen/tuur 30.06.2010 Ja koska kaikki eivät tiedä ...ei ainakaan Miika niin kentä tarkka koordinaatti on Mäntyharjuntie 1306, Kouvola eli Googlemaps http://maps.google.fi/ ja ukkelin siirrät kohilleen niin näet kentän. Jos ei ukkoja löydy niin minä tuun pelaamaan ---- kovemmassa kunnossa kuin koskaan.
t. Tietotoimisto 30.06.2010 Jaala peli lähenee Näyttäisi olevan tällä hetkellä 6 ilmoittautunutta perjantain Jaala-peliin. Toivottavasti lisää lähtijöitä ilmaantuu.
30.06.2010 Kovat treenit Paikkalla kolme ikäriä ja kolme junnaria. Niin..... sparraajana Paade. Huippusuorituksia nähtiin - Tikkanen vei Paadelta pääpalloja ja Isokuortti viimeisteli maaleja.
t. jari 29.06.2010 Pistä tietoa nopaasti jari.sarja@gmail.com niin korjaan pelaajaistat
t. Jari 29.06.2010 mikkeliturnauksesta Nuo pelaajalistat ovat vähän vailinaiset vielä..
29.06.2010 Bussilla mennään joka päivä turnaukseen. Lauantaina ja sunnuntaina tiedossa aikainen lähtö eli kello 7.
Kannustetaan omia pelaajia ja omia joukkueita eli mentaliteetilla tosissaan, mutta ei totisesti (pesikseen puolelta lainattu viisaus).
Ja yksi virhe oli tuossa koosteessa, nyt korjattu (Mikko huomasi). Itse kuvaan ja paljon ellei sitten jossainkahden tarvita muuhun.
t. Jari 29.06.2010 Lisää info http://www.janteva.net/turnaus.pdf tosin vielä voi jonkin verran elää. E-peleissä on paitsiot, joten harjoittelemme sitä tänään.
laita Jarille tietoa, jos et pääse mukaan jari.sarja@gmail.com
t. jari 29.06.2010 lisäys Mikkelin turnaukseen. Turnaus pelataan pääosin Mikkelin raviradalla. 2-4.7.-10. Mäntyharjusta juniorijoukkuita lähtee 3. eri-ikäkausiryhmää( D-12, E11, ja F-9 ) eli jos vain on Mikkelissä kysyisenä viikonloppuna niin ilman muuta kannattaa mennä katsomaan lasten riemua jalkapallokentälle. Lisätietoja löytyy http://www.mikkelinkissat.net. 29.06.2010 Mikkelin turnaus http://www.mikkelinkissat.net
Kenttä numero 3.lla on Mäjän ottelut. 29.06.2010 Mikkeli turnaus ? Hei Kuusenhako, missäpäin Mikkeliä turnaus pelataan? Siis millä kentällä ?
"kaikki ei tietoisia jalkapallosta" 29.06.2010 Mikkelin turnaus No niin nyt sitten olennaiseen mm-futuksin sijaan aletaan katseet kääntämään mikkelin turnaukseen. D-13 pojat kaikki mukaan mikkelin turnaukseen. tälläisen viestin sain ylipääliköltä, että yli-ikäisiä voidaan käyttään turnauksessa. Nyt vain sitten kyyditys asiat pitäisi saada neuvoteltua, niin D-poikien osalta alkaisi olemaan turnaus vain alkuvihellystä vailla. Lisätietoa D-13 linkin alta sieltä löytyy turnauskaaviot . T. Matti Kuusenhako 28.06.2010 Ja lisää Roberto Rosetti ja mikä moka - selvä paitsio, ei näe, ei näe - totta, se on, että tuomarit ovat sokeita ---- mutta ei näissä alasarjoissa koskaan yhtä huonoja :)
t. Jari 27.06.2010 Oikeus on voittanut taas Englanti voitti 1966 maalilla, joka ei ollut maali. Saivat nyt maistaa omaa lääkettään - selvä maali hylättiin. Tappio 4-1 eli melkein yhtä huonoja kuin Australia.
t. Jari 27.06.2010 Pahimmat mokat Tuomarimokien top 10 ei taida löytyä ketään Mäntyharjun kentältä. Siinä ja siinä se dumari, joka näki ysin polkaisevan maassa makaava pelaajaa vatsaan ja rauhoitteli pelaajia - oli jotkut ihmelasit päässä.
Mutta pahimmat MM-kisoista
1. Ali Bin Nasser ei näe, että maradona tekee käsimaliin.
2. Gottfried Dienst 1966. Ei se Hurstin maali mikään maali ollut.
3. Charles Corver 1982. toni harald schumacher pelaa sikaa ja teloo Patrick Battistonunin sairaalaan (leukaluut *****na). Ja joidenkin mielestä noin kuuuluu pelata - oikea tuomio olisi ollut punainen kortti. Netsitö tuokin löytyy.
4. Graham Poll, 2006 Kaveri jakeli samalle pelaajalle kolme keltaista korttia.
5. Erik Fredriksson 1990. Maradona tekee juutit ja torjuu varman maalin kädellään NL:ää vastaan. Ei rankkau eikä punaista korttia.
Jotenkin Mäntyharjussa ei tuomarit voi millään yltää moisiin tempauksiin. Ei edes Pertunmaalla - Jaakolle napsahti punainen - maradona ois selvinnyt ilman. 26.06.2010 tunarointi tuomari katsoo oman näkemyksensä mukaan ,noh oikein tai väärin,näin on nähty "mömmön "kisoissa ja myös mäntyharjuareenalla 26.06.2010 Conkarit-Kutonen Kauden tärkein ottelu tänään klo 19.30. Kaikki pelaamaan! Hyvää harjoitusta molemmille nyt kun parin viikon tauko. Jaakkokin vapautuu ehdonalaisestaan.
T:manager 22.06.2010 rankki 2 Onneksi en kuvannut millään välineellä :) Tosin ainut joka näkee tilanteen oikein on dumari -sellaista on jalkapallo.
t. jari 20.06.2010 Rankki Vierestä näin tilanteen siten, että rike tapahtui vähän mutta selkeästi alueen ulkopuolella. Moltsille hatunnosto että osasi ottaa asian rauhallisesti.
-ile 20.06.2010 Ei ole kuvaa Olin silloin jo katsomon puolella. Mutta sinne saakka näkyi, että selvä rankki ja selvä ulosajo. Vieressä koko katsomo näki saman.
Sitä en tiedä mikä susiin iski tauolla. Pelinta hallinta meni ja sitten alkoi keskustelu tuomarin kanssa. Ihan kuin joukkue olisi lopettnut pelaamisen.
Ja sama se on mitä kamera kertoo tai videokamera. Tuomari ratkaisee aina -kamerat yms ovat täysin turhia todistusaineistoja - pitää joskus lähettää piirin todistusaineistoa, kun tilanne jäähtyy.
Katsomoon näytti poikkeuksellisen siistiltä eli ei olleet ne provosoivat tuomarit kentällä. Katsomolle olisi toiveita, että kannustetaan enemmän. Nyt katsomokin oli jo luovuttanut, heikoimmat menivät jo kotiin :(
Kajastusta en nähnyt, mutta mun mielestä Voikkaa ylivoimaisesti kovin sakki.
Jäntevään uskon vasta, kun pieksevät konkarit niin etteivät enää osaa kotiinsa :)
t. Jari 20.06.2010 Rankkari vai ei Toisaalta ellei maalivahti olisi kaatanut Rikua, Riku olisi laittanut pallon tyhjään maaliin. Hyvä taistelu tilanteessa loppuun asti palkittiin. Jälkipalautteen määrä todistaa että peli oli kesän parasta kesäteatteria, draamaa parhaimmillaan, komediaa, tragediaa ja kaikkea siltä väliltä. Ja tosiaan, nyt kun ollaan kaikki joukkueet tässä lohkossa nähty ja koettu niin uskaltaisin väittää ettei tämä lohko tasoltaan piirin heikoin ole.
T: manager 20.06.2010 Sudet-pelistä... Futisfoorumilla oli arvosteltu voittomaaliin johtanutta tilannetta. Oli kuulema rangaistusalueen ulkopuolella :) Onko kameramiehellä todistusaineistoa, jotta turha huutelu loppuisi..? Hyvä tsemppi näytti löytyvän toiselle puoliskolle. Huomioonotettavaa myös se, että avauksen miehiä oli poissa kokoonpanosta. 20.06.2010 Puoliaika Sen verran täytyy täydentä, että eka puoliaka oli Susien. Ei ollut oikein kipinää ja susien maalissa oli kolme Jäntevän pelaajaa aitiopaikalla. Jaukoin *****a kentän laidalla.
Puoliajalla oli hirveä *****hätä. Istuin pöntöllä ja kuuntelein Samin teesit. Ja niillä teeseillä joukkue syntyi uudestaan, jonka ilmentymänä on ehdottomasti Markus Ahvenainen - taistelija vailla vertaa. Ökä oli vähällä tasoittaa eli konkaria tarvittiin. Laten rankku oli cool. Samin maali oli ruma ..... Sami ei tästä kyllä tykkää :)
Mutta mites Late topparina? Syötöt omille ja tykkää rakennella peliä. Toimii hyvin - mies on kuin uudesti syntynyt.
t. mystinen kameramies 20.06.2010 Vasta on muutoma peli pelattu. Ensin on pelattava kaikki pelit pois, ennen kuin alkaa kukaan tuijottamaan sarjataulukkoa. Tässä pohjoislohkossa on hyvä tasoisia joukkueita. Samoilla linjoilla olen 4# Peksin kanssa että kun vain kaikki malttaa pitää sen pallon pelattava ja joukkuekaverit ettiä sen parhaan syöttöpaikan niin on paljon helpompaa peliä hallita.
20.06.2010 Matti ja maali Ei siitä ole kuin 4 vuotta kun Matti sivalsi maalin Luumäellä, tai ei ihan siellä mäellä mutta kentällä...Juha Ahtiainen tuurasi kyllä hienosto Mattia...ja miten käy seuraavassa otttelussa...kumpi on ykösmaalivahti...ja kumpi toinen kärkihyökkääjä...jäämme jännityksellä odottamaan 19.06.2010 matsista Hieno ryhtiliike todentotta tapahtui puoliajalla. Saatiin yksi sarjan kärkiporukka vetäytymään kun uskallettiin ottaa pallo haltuun ja pelata sitä kaverille eteenpäin. Se vie peliä eteenpäin ja samalla voidaan kehittyä joukkueena kun rohkeasti yritetään!! Ei muuta kun sama draivi päälle juhannuksen jälkeenkin niin hyvä tulee.
Ja se täytyy todeta vielä, että kauden parhaat tuomarit oli juoksutettu kentälle!! Hienoa toimintaa. Jäi mussutukset pois ja jokainen pystyi keskittymään itse peliin (myös allekirjoittanut). Hienoa!!
Ja Masa pitää vaan ne hanskat kädessä, ettei oma tehoprosenttisi lähde laskuun hyökkäyspäässä. Ja vastahan sä kymmenen vuotta sitten teit maalin niin suotta käydä hätäilemään. Seuraava näyttäs tietotoimistojen mukaan tulevan vasta konkaripeleissä :)
T: toppari #4 19.06.2010 Kärkeen Loistavata!!
Ilmeisesti ollut hyvä taistelu. Astelmat on pedattu jäntevän nousulle... ja meikäläisen maalipörssin voitolle. =) Seuraavassa pelissä kärkeen ja 15min/2 maalia... vai miten se oli??
T:Kärkimies Masa 18.06.2010 Juu kyl Oskarin huomasin - maalivahtiainesta ja ennen kaikkea tiukkaa asennetta.
t. Kamera 18.06.2010 Edelleen vähiten päästettyjä maaleja... ...on Jäntevällä, joten uskottava se on. Pakkikalusto toimii vaikka numero 30 tänään hakikin itselleen tai sivupersoonalleen kortinmuotoisia hankaluuksia...vielä kun saataisiin hyökkäyspäähän joku maalinsylkijä.. tai edes se tukos auki mikä mikä siinä putkessa on ollut ja sehän aukeaa kun tarpeeksi painetta kasautuu. Tuomaripelistä Sudet-pelissä voidaan aina olla montaa mieltä, ja pitääkin, siksi en kannata kameroiden ja koneiden käyttöönottoa peleissä. Aivan samoin kuin pelaajat pelitilanteissa, tuomarit tekevät omat ratkaisunsa, sekunnin, jos ei murto-osissa, niin ainakin pienellä viiveellä. Ratkaisun oikeellisuus aina riippuu käytettävistä laseista. Tänään ne ovat shampanja, ne lasit meinaan.
T: funnyfani 18.06.2010 Mikä ratkaisi ottelun? Mutta 10 pisteen kysymys, kuka ratkaisi ottelun? Se oli Oskari Pekkola, D-junnujen kantava voima, joka vapaaehtoisena ilmoittautui hommaan, moukarihäkin maaston pallopoika joka hakupalloillaan pelasti ainakin 5 minuuttia lisää peliaikaa ja kun rankkari syntyi jo lisäajalla....Iso limupullo tulossa palkkioksi!
Mabager tunnustaa ensimmäisen jakson peluutusvirheensä. Vetäydyttiin liikaa mutta onneksi Peksin puoliaika-analyysi osui ja upposi. Hieno nousu koko joukkueelta!
T: manager 18.06.2010 Hieno asenne Tiukka on edustuksella asenne. Paikalle tullaan vaikka olisi isojakin esteitä. Ei haittaa kova vatsustajan tempo alussa ja sivustakatsojien valitus. Joukkue syntyy uudestaan.
Pelin lopussa Jäntevä vyörytti hyökkäyksiä ja viimein vyörytys palkittiin. Markus Ahvenainen pisti kaikkensa peliin ja tuloksena vapari. Samin näyttävä maali - vatsalla? Eikä joukkue tyytynyt ansaittuun tasoitukseen. Väsyneet topparit ja Miika Ahvenainen juoksee pystyyn. Maalivahti ulos ja Laten rankku sisään.
Kokonaisuutena ansaittu voitto, vaikka ekalla puoliajalla Jäntevä oli ansaitusti 0-1 tappiolla. Mutta hieno asenne, ei narinaa vaan teot puhuvat puolestaan, vaikka katsomokin jo ehti luovuttaa.
t. Kameramies 18.06.2010 Eiköhän ne vanhat pierut vielä jaksa pari peliä myös edustuksessa. Esim. Suikki ja Ile ovat samassa kunnossa kuin olivat kymmenen vuotta sitten eli ei hätää.
Minä jään ihailemaan junnujen kovaa harjoitteluintoa.
Toisaalta ei sitä koskaan tiedä. 25 kiloa pois ja yllätän teidät.
t. Jari 17.06.2010 Näillä mennään Asetelmat tulevaan Sudet otteluun mielenkiintoiset. Kotijoukkue tulee koostumaan pelaajista jotka astuvat tarvittaessa niihin saappaisiin joiden haltijat eivät syystä tai toisesta tähän sateeseen pääse. Kaikilla joukkueilla tulee kauden mitaan samoja ongelmia pelaajamateriaalin suhteen ja se joka näistä parhaiten selviytyy keikkuu lohkon piikkipaikalla. Aikaisempien otteluiden perusteella uskaltaisin epäillä että tämä lohko ei ainakaan ole Kutosen heikkotasoisin. Hyviä pelejä, ja hyviä vastustajia.
Perjantaina nähdään onko Jäntevällä edellytyksiä säilyä lohkon kärkikolmikossa. Miten toimii tähän mennessä lohkon joukkueista vähiten maaleja päästänyt puolustus? Tuleeko conkareista apuja ja jos niin kuka? Uskaltautuuko toista ottelukieltoaan PePo pelin punaisesta kortista kärsivä Jaakko "Dzei-Dzei" Juuti katsomaan peliä loppuunmyytyyn A-katsomoon? Huutaako perusfani Haajanen hurmiossa? Ja jos niin miksi? Mahtuuko myöhässä tuleva Sam Pekinpah pelaavaan ryhmitykseen vai nimetäänkö hänet pallopojaksi? Näihin ja useaan muuhun mieltäsi askarruttaneeseen kysymykseen, saat ehkä vastauksen perjantaina.
T: manager 16.06.2010 matsi tämä sankar pääsee vasta klo 19 töistä eli tulen matsiin heti kun vaan ehdin. En avaukseen kuitenkaan, mikäli siellä edes olisin ollu...
T: toppari #4 (kovat näytöt myös maalilta) 16.06.2010 Perjantai.. Näyttäis taas aika nihkeeltä osallistuminen perjantain peliin. Tarvitaan siis konkareiden apua! 16.06.2010 Pahus Ykkösveskari poissa ja Jaakko laukoi kakkosveskarin sairastuvalle. Eli maaliin Jukka, joka osaa jo pakin hommat entuudestaan.
t. Hevosmies 15.06.2010 Jää tuo... seuaava peli väliin.
Ottakaahan pisteet himaan!!
T:Matti 15.06.2010 Puolustus tiukkana ...Jäntevä päästänyt lohkossaan vähiten maaleja, toisaalta myös tehnyt vähän... 15.06.2010 Tunnelma Kutosessa tiivistyy.... http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/600P.htm 15.06.2010 D-jun kuvaus on nyt siiretty, uusi päivämäärä on 22.6. -miska- 15.06.2010 Oisko mahollista? Voisko tota D-Junnujen joukkuekuvausta siirtää vaikka seuraavan viikon tiistaille 22.6. Siellä on muutama pelaaja ilmottanu, että ei pääse ens viikolla harkkoihin. Niin oishan se mukavaa, ku ois kaikki pelaajat kuvassa, eikä 5-6 pelaajaa. 12.06.2010 Katse oikean päin eli tuossa vieressä linkki. Klikkaa Mattia niin pääset sivuille: http://www.janteva.fi/puulaaki/
Narinaa otetaan vastaan ja sivuja muokatan. Joo ja totta se on Jäntevälle tulee tuonne uudet sivut.
t. jari 10.06.2010 Kuntofutis alkaa Kuntofutiksen linkki ilmestyy kohta tuonne etusivulle. Mukaan ilmoittautunut 7 joukkuetta. Mukana myös legendaarinen Partsinmaa joka ollut mukana joka vuosi koko puulaakifutiksen historian ajan.Tulospalvelu ja joukkueiden esittely rakenteilla by Jari Sarja. Myös otteluohjelma löytyy tuolta sivulta. 10.06.2010 Edustuksen pelien tähdistöstä Näyttäisi siltä että maalivahti Matti Ollikaisen mahdollinen tinatähti-keräilyn voitto voidaan estää vain tiivistämällä puolustusta entisestään ja parantamalla keskikentän karvausta. Näin Matille ei anneta mahdollisuutta nousta jokaisen ottelun parhaaksi ja otteluiden pelastajaksi....heh
(kerääntyneet tinatähdet löydät Edustuksen-ikkunan alta)
T: tähdenlento 09.06.2010 Kajastusta kaatamaan!! Perjantaina kaikki kynnelle kykenevät pelaamaan Kajastusta vastaan! Jätetään pisteet taas kotiin :) 08.06.2010 Raitapaidat ovat enää kahden pisteen päässä piikkipaikaa pitävästä susista, sillä kajastus kesytti kouvolalaiset 2-0. 07.06.2010 PePo pelasi ihan pirteästi PePo on aloittanut kauden yllättävän pirteästi. Toivottavasti sama tahti jatkuu loppuun asti. Sudet 2 peli oli tietysti pieni kauneusvirhe mutta kuitenkin. Kokonaisuudessa mielenkiintoinen ja tasainen sarja tulossa. Varmaa ykkösehdokasta lohkovoittoon ei taida vielä olla. Edelleen en malta olla mainostamatta Kouvolan Susien kotisivuja. Kutosen peleistäkin ennakkojutut ja taustat. Tätä voisi jo kutsua kulttuuriksi, jalkapallokulttuuriksi.
Tiistaina harjoituksiin ja perjantaina katsastamaan Kajastusta...joka auringon laskiessa näkynee. Se kumpi loistaa kirkkaammmin, Jäntevän pelaajien naamat vai auringon lasku voi jokainen tulla paikan päälle toteamaan.
Voikkaa pelissä jäi muuten kehumatta tuomarit...Ristiinan kaverit..??? jotka antoivat pelata reilusti ja kohtuullisen kovaa ja malttoivat pysyä hyvin taustalla.
T: manager 05.06.2010 Sisaralennus pelaajamaksuissa TIEDOKSI
SISARALENNUS:
- jos samasta perheestä juniorijoukkueisiin osallistuu kaksi pelaajaa veloitetaan vain “kalliimman juniorin” pelaajamaksuosuus
- jos samasta perheestä osallistuu toimintaan 3 tai enemmän puolitetaan yhteenlaskettujen pelaajamaksujen summa 04.06.2010 puulaaki missähän tuo palaveri pidetään? -miska 04.06.2010 palaveri ma klo 18 04.06.2010 Puulaaki Onko kellään tietoa alotuspalaverista. Lehdessä kait oli tietoa, mutta lehti on jo roskiksessa.
t. Jari 04.06.2010 D-13 13.6 samaan aikaan power cup Virolahden turnaus D-13 pojilta on siirretty pelattavaksi 29.6.2010. Näin toivottavasti jokainen poika pääsee osallistumaan peliin. 04.06.2010 Rankkareita nähtiin Ei mennyt kai tuo edellinen viesti perille. Matti Ollikainen sai maalissa hyvää treeniä. Kaksi torjuttua rankkaria ja muutama mainio lähitilanne pelastus pitivät miehan lämpimänä. Jaakko Juutin eka jakson käsivirheestä seurannut suora punainen ja ulosajo hieman haittasivat Jäntevän alakerran peliä mutta kokonaisuudessaan hyvä taistelu. jopa 2-0 osumaan oli toisen jakson alussa paikkoja.
T: manager 04.06.2010 Pepo-peli "Pertunmaan poijjaat oli muutaman pelaajan osalta ihan urheilullisia sällejä, joille kuitenkin tuntui olevan tärkeämpää pelata sikaa, kuin futista. Taitoa olisi löytynyt, mut mitäs sitä käyttämään, kun voi liukua myöhään, repiä, potkia, lyödä jne. Jos haluaa tapella kannattaa valita vaikka vapaaottelu,futiksen sijaan. Tosin siinä voi tulla noilla taidoilla naama kipeeksi... ;)
Joukkue olisi pystynyt pelaamaan ihan ok peliä, jos olis halunnut, muttei tällä kertaa halunnut..."
Tälläistä ennakkoinformaatiota löytyy internetistä, kyseinen pätkä siis oli Pepo-Sudet/2 ottelusta. Kyseisessä ottelussahan vihelleettiin kolme rankkaria ja yksi punainen. Tänään malttia tähän puoleen sitten, ei kuumennuta mahdolliseen vastustajan provosointiin. 03.06.2010 Paikalliskamppailu edessä Viestit Pertunmaalta kertovat että innokkaimmat fanit ovat yöpymässä teltoissa PePo-stadionin maastossa saadakseen parhaat paikat huomiseen paikalliskamppailuun. Toisaalta kaikkiin huhuihin ei kannata uskoa. Joka tapauksessa jälleen jaossa 3 sarjapistettä ja eniten maaleja tehnyt voittaa ottelun.
Pelaajalista näyttää taas hyvältä. Myös yksi uusi pelaajasopimus (1+10) solmittu (yksivuotinen jos tekee 10 maalia). C-junnuikäinen Jere Lepistö vahvistaa monivuotisella junnujoukkuekokemuksellaan Jäntevää loppukauden.
T. manager 02.06.2010 D-13 13.6 samaan aikaan power cup Miska voisitko siirtää tämän suoraan D-13 alle.
13.6 Virolahti peliin lähtijöistä pitää tehdä hyvissä ajoin lista. Myös sopia ketkä vanhemmista pääsevät lähtemään mukaan. Pelit pelataan Harjun Oppimiskeskuksen pallokentällä Tallitie 66 Ravijoella. Ohessa ajo-ohjeet paikalle http://www.visafutis.net/kentat/ Tallitie on suljettu alkupäästä, joten ajakaa Viipurintien kautta. Turnaus alkaa 17.00. 01.06.2010 Conkarit avasi voitokkaasti Conkarit selättivät kotikentällään vanhan kiistakumppanin lappeenrantalaisen FC Repaleet ikäreiden piirisarjan kauden avausottelussa. Jäntevä karkasi jo 10 minuutin pelin jälkeen 3-0 jotoon ja peli näytti selvältä. Repaleet pääsi kuitenkin peliin mukaan ja alkoi hallita keskikenttää selvästi. kavennus 3-2 syntyi toisen jakson alussa ja jopa tasoitus oli hakusessa. Onneksi Petri Isokuortti onnistui punnertamaan ratkaisevan neljännen osuman ja pisteet jäivät Jäntevälle. Kotijoukkueen muut maalintekijät olivat Henry Raunio, Tarmo Joki ja Sami Saarinen, tai saatoi olla että Pete tekikin kaksi, oli niin nopeatempoinen peli ettei ehtinyt laidalla laskemaan....
Maalissa Jari Sarja seisoi kuin muuri ja useimmiten oikealla paikalla. Torjui pari pahaa lähitilannetta lätkämokemaisesti.
T: AA-katsomosta nähtyä 01.06.2010 Torstain paikallisderby Muistakeehan ilmottautua mukaan, jotta tiedetään millaisella kokoonpanolla päästään aloittamaan. 01.06.2010 Kiitos tiedoista Uskoisin puulaakitietojen olevan oikein. Peli tänään varsin hieno molempien joukkueiden osalta. VoPk näytti alussa pirun vahvalta ja pelaava porukka. En muista, että Jäntevä olisi kyseistä joukutta koskaan voittanut. Eka kerran, kun kohdattiin muistan hyvin - tappio 0-5 ja Kovasiipi teki hattutempun ja sitten ... no ei muistella ikäviä.
Molemmissa päissä kovat veskarit, joten maaleilla ei juhlittu. Miika näytti vaarallisuutensa ja ajoittain mies on yhtä nopea kuin joskus B-junnarina. Rankkarimaali oli maali ja rike tapahtui rankkiaueella. Näytti kyllä vahingolta se rike, mutta nyt näin.
Mutta kiva seurata hyvää peliä ja hyvin käyttäytyviä joukkueita. Ja siellä Voikkaalla Jäntevä ei tietääkseni ole voittanut koskaan - paisti ikärit joskus PaPen.
t. hevosmiesten tietotoimiston jäsen nro 1 30.05.2010 JA 2009 puulaaki mestari PK-Automaatio 30.05.2010 Puulaakimestarit 2007 FC Thunder Kings ja 2008 FC Kurkipotku. 30.05.2010 mutta mutta ei pidäkkään hosua liikaa.voitto riittää.maalin tai 10,aivan samat 3 pojoa tipahtaa.tauluun. 29.05.2010 VoPpk Tämän vuotinen VoPpk on viime vuotinen VoPpk/2 joka ei kuulemma ole vahvistunut kun parilla pelaajalla. Hikisesti on näyttänyt voittavan 2 ekaa peliä eli Pepon ja Kajastuksen. 29.05.2010 mä vaan Olishan toi VoPpK esityksillään ansainnut nousun jo aiemminkin ,mutta kun ei kiinnostanut nousu pitkän matkan Savo-Mikkeli lohkoon niin joutuivat noususta kieltäytymisen vuoksi jäämään tänne alimpaan sarjaan potkimaan palloa.... 29.05.2010 On Se mielttömän hyvä. Ihme, että jengi on valunut noin alas. Täynnä kolmosdivarin pelaajia ja olivat joskus pikkucupin finaalissa.
t. Tietotoimiston jäsen nro 1 29.05.2010 mäjä-voppk onko voppk hyvä? 29.05.2010 Kuka muistaa Puulakimestarit 2007, 2008 ja 2009. Alkas olla uudet sivut valmiina. Siitä tulee hyvä.
t. Jari 29.05.2010 Hienoa Jäntevä Näyttää olevan pullat hyvin uunissa edustuksella, ainaskin kutosen sarjataulukon mukaan. Vaan kolme pistettä sarjakärki sudet/2:seen , joka kaatuu seuraavassa kohtaamisessa. Nokka siis kohti vitosta! :-) 28.05.2010 Sunnuntain Voikkaa-pelistä Kampaukset kuntoon. Ja pese pelipaita ja sukat, edes kerran kesässä. Joukkuekuvaus. 28.05.2010 no joo voppk on voikkaan ainoa voppk ei siis 2 joukkue.niilo pelaa edelleen,kovasiipi ei moneen vuoteen.sunnuntaina tavataan. 27.05.2010 D-12 Sunnuntaina pelit alkavat klo 11.00. D-13 pojat paikalle jo klo 10.00. Peliin mukaan omat juomat ja säävarauksen mukaan vaatteita, että pysyy lämpimänä. Hienoa, että lähes jokaisella on pelipassit jo ostettuna. Tarkistakaa vielä jokaisella on vakuutukset voimassa. T. Matti Kuusenhako 27.05.2010 Tietoa! Sami Pekkanen tasoitti PA Susia vastaan lukemiksi 1-1. Ja tuo Voikkaan PpK on tietysti Voikkaan pallopoikien partio tai sitten on kyseessä Voikkaan maineeikkaan Potkupallokerhon kakkosjoukkue, jonka keskikentän ankkurina häärii kaikkine raajoinen edustusjoukkueessakin pelannut Niilo-Rämä. Ennen numerolla 8 ja nykyään 21. Tosin kyseisen seuran kovin maalitykki lienee Mika Kovasiipi, joka niittasi hattutempun ainakin Jäntevää vastaan.
t. Hevosmiesten tietotoimisto 26.05.2010 Etusivulta Mikä toi VoikPP on? Onko tietämys noin heikkoa siel? 26.05.2010 FF Suosittelisin kuitenkin lähteeksi ainoa oikeaa luotettavaa lähdettä eli FutisForum2.org 26.05.2010 Rajanaapuri Pertunmaa on ilmesen kovassa vireessä, PePo lyttäsi Kajastuksen 7-0, lähteenä toimi kaakkois-suomen sivut. 26.05.2010 D-12 pojat Tietoa D-12 pojille.
Sunnuntaihin mennessä jokaisella pitää olla pelipassi. Pelipassin saa ostettua suoraan osoitteesta http://helsinki.palloliitto.fi/seura/pelipassi/
Sieltä yksittäin ostettuna. Minulla on isompia pelipaitoja ja shortseja tarvitseville. Toivottavasti torstaihin mennessä jokaisella olisi jo tulevan kauden pelipassi ostettuna. T. Matti Kuusenhako 25.05.2010 Sudet PA - MäJä SARKOLASSA! Jotta ei menisi liian yksinkertaiseksi, kenttäkin palautui alkuperäiseksi, eli sittenkin Sarkola, sama kenttä kuin avauksessa.
Saapa nähdä osutaanko samlle kentälle ja samaan aikaan kotijoukkueen kanssa....
T: manager 20.05.2010 kerrankin näin näyttää siltä että mäjä leirrissä joku ilmottautuneista jää jopa listan ulkopuolelle, toivottavasti miehiä riittää läpi kauden. 19.05.2010 Peliin ilmottautuminen toimii Se toimii sittenkin. Miikan systeemi hyvä. Perjantaina lista täynnä, Jaakkokin mukana vaikkei osaa tietokonetta vielä käyttääkään.
T: manager 19.05.2010 Kutonen: PA Sudet - MäJä peli muutoksen palautus Meistä riippumattomista syistä peli ajankohtaa pyöriteltiin ja nyt palataankin alkuperäiseen pelipäivään. ELI PELI PELATAAN ALKUPERÄISEN OHJELMAN MUKAISESTI KESKIVIIKKONA 26.5. KLO 19 LEHTOMÄESSÄ, KOUVOLASSA.
Eli kenttä löytyikin sitten.
Omasta puolestani pahoittelen vatulointia, niin teki Susien yhdyshenkilökin.
T: manager 19.05.2010 Topparille terveisiä Lukihäiriöstä johtuen luin tuosta juttusi lopun nimimerkin tarkennuksena nettijalkapalloiluun kylästyneen, mutta sehän olikin neitijalkapalloilu. Vaikka onhan tämäkin kirjoittelu aikamoista nettijalkapalloilua. Sulkapalloon ei kannata siirtyä, onhan meillä naisten futiskerho! Peruukki päähän vaan... Mukavaa että jutut tulee luettua ja palautetta, useampikin voisi osallistua. Ja tottahan toppari puhuu, vaikka oranssiraitaisten lasien läpi tilanteen näkikin läheltä, itse en siinä räntäsadehämärässä nähnyt vaihtopenkkiä pitemmälle mutta vihellyksen kuulin ja otteluselostuksiinhan kerätään aina nuo kolme kovinta klisettä vai klimppiä mitä lie. ..perjantaina taas analysoidaan lisää.
T: manager
PS: Sudet PA pyysi pelin siirtoa ensi viikon keskiviikosta torstaiksi koska Suomen Cupin peli kuulema vie keskiviikko vuoron, joten suostuin kun pätevä syy. 17.05.2010 sudet pelistä vielä Vai että joutui toppari kaatamaan susien pelaajan ja siitä pallo pilkulle..hah.
Pallon ajautumista maalivahdille suojatessa kontaktitilanteeseen sattui kookkaan topparin kanssa valitettavasti vain niin pienikokoinen sudenpentu, että joutui pienen vartalokontaktin jälkeen keräämään varusteitaan tekonurmelta usean minuutin ajan. Puhdas pelitilanne kylkikylkeä vasten. Kuulunee peliin. Varsin hauska tuomio tuomarilta laittaa pallo pilkulle ja sinetöidä samalla ottelu. Vähintäänkin heppoinen pilkku, kuten susien sivuillakin todettu :) Mielipiteitä toki on monia...
Ja miehet perjantaina kovalla asenteella JaVo:n kaatoon!!
T: toppari#4 (neitijalkapalloilun seurauksena tuleva sulkapalloilija) 17.05.2010 Conkarien peli peruttu Conkarien peli ma 17.5. on peruttu. Uusi ajankohta ma 7.6. klo 19.30, paikka Harapaisen kenttä Lappeenrannassa.
Mika 16.05.2010 Susilla on tapoja kehutaan, kun vastustaja häviää. Siitä jää hyvä mieli itselle voitettii ja samalla vastustajaa kunnioitetaan. Tosin pirun kova ryhmä Jäntevällä tänä vuonna.
t. Jari 11.05.2010 Sudet pelistä ranskalaisilla viivoilla Miehet Kutonen
Kouvolan Sudet 2 - MäJä 2-0 (1-0)
- kolea keli, räntäsade, sarkolan hyväkuntoinen tekonurmi, Kouvola
- Sudet kakkosjoukkue A-junnurunkoinen, tekninen liikkuva, 2 (3)-div???...tarkista...reservijoukkue
- eka jakso kotijoukkueen pyöritystä, Matti Ollikaiselta muutama näyttävä pelastus, vain yksi maali nähtiin, aineksia kovempaan myllytykseen oli
- toisella jaksolla Jäntevä pääsi paremmin mukaan, lämpeni
- tupu-hupu-lupu -kentällinen Miikka ja Markus Ahvenainen ja Tuomas Liukkonen jarrurtti juoksuvoimallaan vastustajan pelinrakentelua
- Jäntevä painoi koko jakson kiitettävästi, mutta sama vika kuin lätkämaajoukkuettakin vaivasi: maalintekijää ei löytynyt vaikka paikkoja oli
- Susien ainoa kunnon hyökkäys nähtiin aivan jakson vime minuuteilla, Sami Pekkanen joutui kaatamaan, rankkarista 2-0
- myös melkein identtiset kaksoset Jesse ja Riku Heikkinen suoriutuivat Jäntevä-debyytistään mallikkaasti
- Jäntevän hyvä taistelu noteerattiin myös kotijoukkueen valmennusportaassa joka antoi kannustavaa palautetta peliesityksestä, muutenkin peli siisti ja reilu, ihan hyvätasoinen
- kokonaisuutena Jäntevältä yllättävän ryhdikäs esitys ottaen huomioon pelaajien minimaalinen yhteisharjoitusten määrä
- tästä hyvä lähteä parantamaan
- positiivisen ongelman aiheutti myös mukaan lähteneiden pelaajien määrä 19. yksi jouduttiin pudottamaan listalta pois
- ottelun kolme "tähdistöön" valittua näkyvät Edustuksen-alla...vaikea valinta kun tasaisen taisteleva ryhmä 11.05.2010 Kouvolan Susien otteluraportti Aika hyvät taustat ja jutut muutenkin Susien sivuilla, käykääs kattoo...
Täältä Jäntevä -pelin raportti:
http://www.sudet.fi/jalkapallo/joukkueet/?PNUM=27225&num=12065&title=A-pojat&SINGLE_EMBED=&NEWS_NUM=28978 11.05.2010 Lauantaina harkkapeli Kutonen-Conkarit Kaikki pelaamaan. Conkareilla viimeinen tilaisuus hio kuvioita. Maanantaina alkaa sarja. 11.05.2010 Susien otteluraportista MäJä oli pelaava, reilua peliä pelaava hyvä ryhmä ja tuntu esim.paljon paremmalta kun vitoses pelaava Kajo, jota vastaa pelattii viimenen harkkapeli. Jos pystyy pelaamaan tolla tasolla läpi kauden, ni on vaikeasti voitettava porukka." 11.05.2010 edarin peli kaatakaahan tänää susia! 07.05.2010 Moikka <h1>Otsikkooo 07.05.2010 Peliharkat lauantaiksi? Porukkaa näköjään vaikea saada kokoon viikolla. Ehdotuksena lauantaisin klo 16 Kutonen-Conkarit harjoituspeli toukokuun ajan...? Kerääkö kannatusta?
Kun nurmelle päästään yhteisharkat tiistaisin klo 19.
Perjantaina ulvoo sudet Kouvolassa, mutta mitä tekee Jäntevä?
Raitapelipaitoja on metsästetty kissojen ja kanojen kanssa...jos jollain ylimääräisiä palauttakoon managerille tai jollekin toiselle joukkueen jäsenelle.
T: manager 05.05.2010 Peliharkat siirtyvät tiistaihin Keskiviikkona Kiepissä Ladypesis. Miesten ja Conkareiden harjoituspelivuoro tällä viikolla tiistai Kiepissä. 03.05.2010 Harkkapelit Onko edarilla tosiaan tiistaina harkkapelit vai onko Tapahtumat-palstalla virhe? 03.05.2010 Harjoituspelistä keskinäinen taisto PePo ei saanut jalkeile riittävää määrää pelaajia joten Wappumittelö kuivui keskinäiseksi nahisteluksi. Onneksi paikalle kertyi 19 Jäntevän pelaajaa + manager ja vakiofanit, joten saatiin mukavat pelilliset harjoitukset 9 v 9 pelailtua ja munkkihuurut häivytettyä. 02.05.2010 Harjoitusajat näkyvät etusivulla. Laitetaan joukkueen yhteyteen jossain vaiheessa (kun ollaan nurmella). Yritetään muutoinkin kerällä talven jälkeen palikoita kasaan tänne sivustolle.
terkuin Jari 02.05.2010 PePo -peli En pääse peliin
-Marko P 02.05.2010 Junnut Voisiko saada junnujen harjoitusajat myös nettiin. Koulussa vain huhuillaan eikä kukaan tiedä varmasti.. jotkut käyneet jo treeneissä??
01.05.2010 PEPo-peli En pääse peliin, en ole paikkakunnalla tuolloin.
-Jesse 01.05.2010 Harjoituspeli PePoa vastaan sunnuntaina Sunnuntaina peli PePoa vastaan klo 15 Kiepissa. Pelaajat paikalle klo 14.30 mennessä. Kaikki Kutosen mukaan ilmoittautuneet pelaajat paikalle, myös konkarivarat. Paitainventaario ja pelaajavalokuvien + joukkuekuvan otto. Raitapaidat mukaan niillä joilla sellainen on ja oranssit sukat jalkaan.
T: manager 29.04.2010 Kyttälä kyllä se on Kyttälä 29.04.2010 ? etusivulla lukee koulutuksen olevan kiepissä..elikkä kummalla kentällä koulutus tapahtuu?? 29.04.2010 Junnujoukkueiden ohjaajien koulutus Tänään Kyttälän kentällä ohjaajille ohjausta klo 18: Tommi Vitikainen tulee vetämään. F-junnujen ja E-junnujen ryhmistä saadaan hyviä malliryhmiä. Tapahtuman jälkeen pähkäillään kenttävuoroja. 29.04.2010 Ristiinassa tynkäpelit Oranssipaitoja ilmaantui harjoituspeliin 8. RiPalta "lainattiin" 3 kaveria ja pelailtiin harjoitusmielessä täydet minuutit. 29.04.2010 Miten meni peli? -ile 28.04.2010 Ristiinaan vapaaehtoisia? Huomenna lauantaina harjoitusotteluun Ristiinaan tarvitaan kaikki reservit kovat piipussa taisteluun. Poissaoloilmoituksia tullut iso kasa, mutta emme anna sen häiritä keskittymistä. Nappikset jalkaan ja torilla tavataan klo 14.
T. manager 23.04.2010 Junnujoukkueisiin mahtuu mukaan Kaikkiin ikäryhmiin voi vielä lmoittautua mukaan parin viikon ajan. Ensimmäisten harjoitusten ajankohdat jokaiselle ryhmälle ilmoitetaan sähköpostilla ja Tapahtumat palstalla. Naisten harrasteryhmän NiceFutiksen ensimmäinen kokoontuminen tiedotetaan heti kun kenttävuorot selkiintyvät. Nappulakerhon harjoitukset alkavat sitten kun nurmelle päästään.
Isojen tyttöjen ryhmään mahtuvat mukaan myös 95-syntyneet. Sitä vanhemmat ja kaikki isojen tyttöjen ryhmän pelaajat voivat myös jatkossa osallistua NiceFutiksen harjoituksiin. Näin saadaan sinne enemmän pelaajia ja harjoituksiin "oikeantuntuista" pelaamista.
Palloilemisiin.
T: jaostoManager
23.04.2010 Peli Ripa Jää munkin osalta..
-Matti- 22.04.2010 Harkkapeli Ristiinassa En pääse minäkään paikalle tuolloin
-Miikka 22.04.2010 Ripa peli Mie en pääse lauantaina.
-Tumppi- 22.04.2010 Junnut nöyryyttivät Conkareita Ilahduttavan runsaasti kerääntyi porukkaa harjoituspelin merkeissä Kiepin kentälle. Peli saatiin käyntiin 9v9. Conkarit jaksoi ensimmäisen jakson nuorempien vauhdissa mutta sitten muutamalla, tietenkin paitsiomaalilla junnut karkasivat oliko se nyt 5 vai 6-1 voittoon, mutta joka tapauksessa hyvää harjoitusta tulevia sarjakoitoksia ajatellen. Ja vika oli tietenkin tuomarin....Tapahtumasta päätettiin tehdä jokakeskiviikkoinen niin kauan kuin nurmelle päästään ja ehkä myös senkin jälkeen.
Lauantaina Ristiinaan. Ahvenaisen suvun Tupu, Hupu ja Lupu kentälliselle näin avoin kysymys että montako ankkaa on tulossa? 21.04.2010 Harjoituspeli Ristiinaa vastaan Jäntevän miesjoukkueen kevään ensimmäinen harjoituspeli ulkokentällä Ristiina Pallon kakkosjoukkueta vastaan täytti kaikki harjoituspelille asetettavat tavoitteet. Maaleja tehtiin paljon, kaksinkamppailuja vielä enemmän ja koko kööri sai tuntumaa siitä miltä 2 x 45 jaksoa pohkeissa tuntuu.
Ensimmäinen jakso oli tasaista vääntöä. Kotijoukkue jaksoi karvata kohtalaisella teholla ja liike oli hetkittäin vastustajan tasolla. Joukkue pystyi yllättävän hyvin peittämään RiPan laukaisupaikat ja ne harvat vedot jotka kantoivat perille asti Matti Ollikainen Jäntevän maalissa poimi kuin ne marjat ennen vanhaan mustikkametsästä.
Petri Isokuortti näytti ensimmäisellä jaksolla mallia nuoremmilleen. Pete pääsi selvään maalintekopaikkaan viidesti ja onnistui kolme kertaa. Kun vielä jakson lopulla Jari Tikkanen puski Jarmo Savolaisen mainion keskityksen Ristiinan verkkoon, lähdettiin tauolle Jäntevän 4-0 johdossa. Ottelun komein osuma.
Toisella jaksolla Jäntevän durasellistä loppui virta. Osin pelin sekavuutta voidaan selittää kovalla vaihtorumballa, mutta vain osin. Ristiinan pelaajien juoksuvoima ja tekninen osaaminen erottui sitä selkeämmin mitä pitemmälle peli eteni. Maali maalilta RiPa hivuttautui lähemmäs ja lopulta tasoitus 4-4 syntyi pari minuutttia ennen Mika Hokkasen vislailemaa päätössummeria.
Harjoituspeli täytti siis kaikki sille asetetut tavoitteet. Se osoitti selkeästi mitä osa-alueita pitää kolmen viikon aikana parantaa, mikäli aikoo pisteitä Kutosen peleissä ottaa. Uskoisin että kaikki mukana olleet pystyvät nuo osa-alueet hahmottamaan ilman että niitä tässä erikseen mainitaan. Listasta tulisi joka tapauksessa aika pitkä, mutta selvää on se, että jatkossa tällä ryhmällä pelit paranee. Potentiaalia on, kunhan se vain positiivista kahvaa kääntämällä saadaan väännettyä esiin.
Positiivisinta kotijoukkueessa oli se että pelaajia ilmestyi paikalle yhteensä 16. Jäntevästä Jaakko Juuti ja Jari Tikkanen nousivat pallollisella pelaamisella omalle, hyvälle tasolleen. Myös Jäntevä-debyyttinsä tehnyt Jesse Heikkinen hoiti topparintonttinsa mallikkaasti. Nyt poissa vahvuudesta ollut Sami Pekkanen joutuu jatkossa antamaan vahvat näytöt ennen kuin vanha paikka puollustuksen päätopparina aukeaa. Lopputulos 4-4 oli harjoituspelille ihan sopiva.
Tuomaripari Mika Hokkanen - Jari Sarja suoriutui tehtävästään eleettömän hyvin. 17.04.2010 Junnujoukkueisiin ilmoittautuminen Tuohon kotisivun etusivulle ilmestyy viimeistään maanantaina linkki "joukkueisiin ilmoittautuminen". Sitä kautta voit käydä syöttämässä mukaan ilmoittautuvien junnujen tiedot. Kauden avauspalaveri kaikille junnuille ja vanhemmille torstaina 22.4. Kyttälän kentällä: D- ja E-junnut tulevat klo 19, muut klo 18. Katso tarkemmin Pitskun ilmoitus tiistaina. 16.04.2010 Harkkapelistä Pelaamaan tulevat kentälle siis viimeistään 14.30. Normaalit otteluun valmistautumiset: Jari juoksuttaa ja Sami kyykyttää
T: manager 16.04.2010 Otteluohjelmista... 2.8. näyttäisi "alustavan otteluohjelman" mukaan olevan conkareilla ja nuorilla aikuisilla pelit samana päivänä, tosin eri paikkakunnilla, mutta kaksisuuntaisen mielenhäiriön puuttuessa tulee tuottamaan muita ongelmia... Voisiko asialle tehdä jottain, siis otteluohjelmalle. Ja nivelsidevamma alkaa olla hoidettuna, et la 17.4. paikalla. -Copa- 14.04.2010 Junnujoukkueisiin ilmoittautuminen Ihan pian ilmestyy infoa kauden aloituksesta. 12.04.2010 Ilmoittautumiset Koskas niihin junnujoukkeisiin voi ilmoittautua? 11.04.2010 Hyvältä näyttää Joo oli kyl ihan pirteä meininki hallilla... Hyvälle näyttää touhu, vielä sarjapeleihin sit kesäl sama meininki päälle. Itse satutin tosissaan korista donkatessa nilkkani :) ei vaa kannattais liekkii,, mut mihinkä tiikeri raidoistaan pääsee...
Anyway tsemppiä kauteen ja kesällähän kohdataan sitten kentillä.
T:Kouvolan Messi (Totti on jo niin vanhentunutta) 07.04.2010 kuuliaisimmin ilmoitan.. että sairastamani jalan niveltulehdus ei anna
vielä aihetta mittavampiin harjoitus/peli-sessioihin.kyseisestä asiasta
lisäinformaatiota haluava voi kysellä asiaa
vaikkapa em.minulta!! mukavaa kevättä ihan kaikille!! t:pertti "iwalo" haajanen 07.04.2010 Kiepin kenttä kohta pelikunnossa Jos kelit jatkuu näin lämpiminä ilman lumipyryjä ja kunnan kenttävastaava sallii, niin siirrytään ulkokentälle ja lauantain harkat Kiepin kentällä. Tänään oli jo ihan potkittavassa kunnossa. Varmistus lauantain harkoista Tapahtumat-palstalla heti kun varmistuu. 06.04.2010 Pertistä en tiedä , mutta Jari keskittyy vielä jääkiekkoon eikä ole edes aloittanut jalkapallokauttaan. Mutta kyllä se sieltä tulee.
t. Hevosmiesten tietotoimisto 05.04.2010 vinkkinä vaan että kyttälän hiekkakenttä on jo ihan sula :) 05.04.2010 moket missä oli maalivahdit?Haajanen,joku vielä kehuu häntä ja Sarja,joku kehuu vielä häntä:)Kouvolan "apu" Mäntyharjun futsalille istui nilkka turpeena katsomossa (se koripallo) ja ihaili nykytasoa niin nuorissa kuin conkareissa,vai miten Totti? 04.04.2010 Pääsiäisturnaus täyttä pashaa Itsensä munaajia ilmestyi paikalle lopulta 17 kappaletta. Hieman vanhemmat ja arvokkaammat konkarit piinasivat ajoittain nuorempiaan pahasti. Etenkin Pispalan Pallokerhosta lainasopimuksella käytössä ollut Pekka Niemi (nimestään huolimatta ei mitään sukua Pekka&Pätkä elokuvan päähenkilöille) äityi ajoittain ilmiömäisiin suorituksiin. Jalat kävivät siihen tahtiin ettei pää tahtonut pysyä enää mukana. Myös toinen nuorempien puolella kykyjään näyttänyt Tampereen apu, Jari Saarinen osoitti mahtuvansa Jäntevän aloituskokoonpanoon niin halutessaan. Siirtosummasta ei päästy vielä yksimielisyyteen.
Tapahtuma tarjosi runsaasti loukkaantumisalttiita ja vielä enemmän vähemmän vaarallisia tilanteita. Maaleja nähtiin runsaasti. Suurin osa taidettin kirjata nuoremman poppoon tiliin mutta näin pääsiäisenä emme anna sen häiritä. Kauden ensimmäisen esiintymisensä Jäntevän tapahtumissa suorittivat Miikka Ahvenainen ja Tuomas Liukkonen. Näytöt olivat sitä luokkaa että molempien nostamista Kutosen pelaajalistalle kauden avauksessa harkitaan vakavasti. Kiivastahtisen, diskomusiikin tahdittaman puolitoistatuntisen päätteeksi uskoisin kaikille osallistujille tulleen hiki.
Tästä on hyvä lähteä kuukauden päästä alkavaan kauteen, lumien sulamista odotellessa.
Hyvää, suklaista pääsiäistä kaikille!
T: mukana palloillut 04.04.2010 MunausTurnaus Kaikki joukolla munimaan! 24.03.2010 Totti mukana Kouvolan Totilla olisi kiinnostusta tiputanssiin. Mahdollinen saunakin houkuttelee... 24.03.2010 Turnajaiset pääsiäisenä? TERE
Kisala varattu pääsiäissunnuntaina 4.4. klo 13-17.
Pallottelemaan ja lämmittelemään voi mennä klo 13.
13.30 katsotaan miten paljon porukkaa paikalla ja tehdään 6 pelaajan joukkueita niin monta kun saadaan ja sen jälkeen pelataan "minisarja".
Pelailemaan voivat siis tulla muutkin kuin joukkueissa (miehet + conkarit) pelaavat.
KISASAUNA?
Turnauksen jälkeisen saunan järkkäämisen jätän jonkun innokkaan harteille, mikäli sellainen löytyy. Saunan, esim Veljesniemen voi varata Mäntyharjun kunnalta., eikä ole kallis, olisko ollut 40 e 3 tuntia. Ilmoittanet siitä kaikille kotisivuilla ajoissa.
Keskiviikon Harkkavuoro jatkuu siihen asti kun ulos pääsee.
Lauantain SaunaHiki samoin.
Terveisin Marko Manager
23.03.2010 Harjoitusvastustajia etsitään Miesten joukkueelle haettu kovasti sparrausvastustajia mutta tieto MäJän kovasta kevätvireestä näköjään jo levinnyt lähialueen joukkueiden tietoon eikä halukkaita ole ilmaantunut....MP:n ohjelma pitää vielä tarkistaa, olisko siellä saumaa.
Pelaajatilanne yllättävän positiivinen, huomattavasti positiivisempi kuin pelaajilta otettu B-näyte: viime viikolla solmittiin jälleen yksi uusi 1+0 sopimus. Nimeä emme voi tässä sopimusteknisistä syistä julkaista.
Huomenna Jarin juoksutukseen.
T: manager 20.03.2010 katkeralle puolustajalle se on saattanut sieltä kaukaa näyttää tolta, mutta kyllä siellä hereillä oltiin ja tilanteen tasalla tiukasti. 20.03.2010 Hyvä aloitus Onhan tuossa alotuksessa puhtia ihan tarpeeksi. Näyttää hyvälle (ei se per...persoonallinen ohjaus vaan peli).
t. Jari 18.03.2010 heh Hurjassa maalivireessä oleva MäJän hyökkääjä (omasta mielestään) osoitti jälleen kerran ettei välttämättä tarvitse olla aina pelin tapahtumista ajantasalla ja silti tulos voi olla toivotunlainen. Mies elää vielä edellistä tilannetta ja on selin kohti menossa olevaa pelitilannetta. Samalla joukkuetoveri laukoo pallon maalia kohti, joka kimmahtaa tämän unessa olleen hyökkääjän selästä pallon laukoneen pelaajan epäonneksi maaliin. Varsinaista taituruutta hyökkääjältä, eikö vain..?? Onneksi kaikkien pelimerkit eivät sentään maalin myötä siirtyneet hyökkääjän pistekassiin.. :) Toivottavasti huippulupaava hyökkääjämme olisi useasti unessa myös kesänkin peleissä joukkueen menestystä ajatellen!! :)
T: "katkera" puolustuspään pelaaja (#4) 18.03.2010 Hallitusti ohjattu :) Korjausta sen verran raporttiin, että 1-2 maalihan tuli hallitusti saksipotkulla yläpesään eikä zäkällä takapuolen kautta.
t. hurjassa maalivireessä oleva tykki :)
18.03.2010 Hyvä harjoituspeli Entisestään nuorentunut miesten joukkue pääsi ensimmäistä kertaa tänä vuonna ottamaan tuntumaa isolle kentälle Mikkelin kuplassa. Kauden ensimmäinen arjoituspeli järjestyi Otavan Viestiä vastaan. Vitosessa kesällä pelaava Viesti oli sen verran viekkaampi että kuittasi niukan 4-2 voiton. Ensimmäisen jakson jälkeen Jäntevä johti 2-1. Jaakko Juutin osumalla mentiin 1-0 johtoon ja 2-1 osuma syntyi kun Jari Kuusenhako saatteli ahterillaan Santeri Raatarilan ampuman laukauksen vastustajan häkkiin.
Toisella jaksolla Jäntevä pelasi pelillisesti paremmin mutta vastustaja pääsi ikävä kyllä rokottamaan parista pahasta uinahduksesta. Muutama harjoituspeli vielä alle ennen ulkokentälle siirtymistä, niin uudetkin tulokkaat alkavat päästä paremmin sisään kenttäryhmitykseen ja omiin pelipaikkoihinsa.
Harjoituspeli täytti tavoitteensa: jokainen sai runsaasti pallokosketuksia ja kaksinkamppailuja niin halutessaan. Positiivisinta ryhmän pelissä oli se ettei palloa missään vaiheessa roiskittu päättömästi vaan pyrittiin vaikeissakin tilanteissa pitämään pallo pelattavana.
Kokonaisuutena joukkueelta ihan positiivinen yllätys.
Tästä on helppo lähteä jatkamaan kohti kauden alkua, sillä kaikilla osa-alueilla löytyy rutkasti parannettavaa. Suurimmat puutteet löytyivät kaksinkamppailutilanteista ja henkilökohtaisesta pallonhallinnasta. Kaikki omasta jalasta lähteneet kimmokkeet eivät johtuneet epätasaisesta kentästä.
Manager 17.03.2010 Litmanen Mikkeliin tänään? Pelaako Litmanen tänään harjoituspelissä MP:tä vastaan hiekkatekonurmella ja saako Jäntevä täyden miehityksen OViesti peliin? Siinä kaksi paikallista jalkapalloväkeä eniten askarruttavaa kysymystä joihin molempiin saadaan vastaus tänä iltana. 17.03.2010 Kuplapelistä Siellä on sitten melkein sama lämpötila sisällä kuin ulkonakin, joten ei ehkä lyhyissä pelihousuissa kannata tulla ja hiekkapohja on kentässä.
17.03.2010 Conkarit kuplaan Keskiviikon OViesti peliin myös kaikki innokkaat Conkarit mukaan. 14.03.2010 kaakkois-suomen piirin nettisivuilla alustava otteluohjelma kutosen pohjoislohkoon! 12.03.2010 Pääsisäislauantai Sitä lauantaitakin voi kysellä Lyytikäisen Jussilta, mikä tilanne. 10.03.2010 Pääsiäisestä Ei muuta kun järjestämään. Pääsiäismaanantaina Kisala varattu 13-17 Jäntevälle. Conkarit-Kutonen peli ainakin suunnitteilla jos ei muuta turneeta.
Jos joku lähtee puuhaamaan, siitä vaan. Ilmoituksia mulle jos jotain suunnitteilla.
T: Marko Hoo 10.03.2010 Turnaus/pelit pääsiäisenä Olisko tuommoista järjesteillä? Joskus aiemmin luin et vois olla kiinnostusta... Olisiko ideaa järjestää vaikka la Kisalaan futsal-turnee tai jotain? 10.03.2010 Miehet Kutonen 2010 Joukkue pelaa Kutosen kolmoslohkossa. Lohko pelataan kolminkertaisena. Voittaja Vitoseen.
Lohko 3:
Jaalan Voima
Kaipiaisen Kajastus
MäJä
PePo (Pertunmaa)
Sudet Pure Amis (Kouvola)
Sudet/2
VoPpK (Voikkaa) 08.03.2010 conkareiden riesana tulevalla kaudella KoPa,KePo,TsV,repaleet,toisessa lohkossa 4 joukkuetta 08.03.2010 D-junnut pienpeliin, C-junnut? D-junnujen joukkue ilmoitettu pienpelisarjaan 7v7. D-junnut "virallisesti" 97-98 syntyneitä, mutta mukaan voivat tulla kaikki 96-98 syntyneet. Yli-ikäisiä (siis 96 syntyneitä) voidaan siis peluuttaa mukana.
C-15 junnujen osalta toivotaan että jonkinlainen "harrasteryhmä" saataisiin kasaan ja pystyttäisiin Ristiinaa vastaan alkusyksyn "maaottelussa" laittamaan ryhmä. Vaikkapa 7v7 puolikkaalla kentällä. Pelituntumaa ryhmä voisi saada myös pelaamalla Kuntofutista muutamalla aikuispelaajalla höystettynä. Jos todella innokkaita C-junnuja ilmaantuu, löytyy haasteellisempi pelipaikka Ristiinan vastaavasta ryhmästä. RiPa pelaa ison kentän piirisarjassa. Jos 2-5 kaveria löytyy uskoisin kuljetuksenkin järjestyvän harkkoihin vanhempien toimesta....ja pari RiPa pelaisi muutaman "kotiottelun" Mäntyharjussa. Tätä systeemiä sovellettiin jo pari vuotta sitten menestyksekkäästi. Jos oma Jäntevän oma pienpeli harrasteryhmä saataisiin kokoon voisivat tästä ryhmästä innokkaimmat käydä myös RiPan treeneissä.
Junnujoukkueisiin ilmoittautumislinkit tulevat huhtikuun alussa tuohon etusivulle. Erillista kauden avaustilaisuutta ei pidetä.
Tarkempaa infoa joukkueista ja ryhmien vetäjistä kuukauden loppupuolella.
T: Marko Hokkanen 08.03.2010 Ok "Olikos muita maaliin ku Jari?" Juu ois syytä olla, koska alan olla niin kovassa vedossa, että palaan kentällä menkööt heikompikuntoiset maaliin.
Junnut voisi laittaa mahlin alle - ainakin 99?
Naisfutajille vinkiksi, että Kangasnimellä olisi saman tasoinen vastustaja.
t. Jari (kyttää aavaukseen edustukseen) 07.03.2010 Junnut Ilmeisesti 98-junnuja ei ilmoitettu piirisarjaan? Onko pienpelisarjaan menossa, ilmoittautuminen siihenkin loppuu 7.3? 05.03.2010 hyvä, ilmoitettu on, conkarit tavoittelee TAAS syksyllä finaalissa mestaruutta.Näin hankien keskellä (75cm)on hyvä vähän uhota:)Olikos muita maaliin ku Jari? 05.03.2010 conkarit Kukas hoitaa conkareiden ilmoittatumisen sarjaan,aika päättyy 7.3? 03.03.2010 Kutosen lohkot Ei sitten tullutkaan ihan toivelohkoa, eikä edes kaksinkertaista sarjaa vaan kolminkertainen. Ja vain voittajat nousevat Vitoseen. Ei mitään jatkosarjaa siis. Ristiina Kakkonen toisessa lohkossa. Kouvolan suunnalla pyöritään. Pertunmaa onneksi samassa. 01.03.2010 Sarjajärjestelmät Löytyy piirin sivuilta, mielenkiintoinen lohko kaikenkaikkiaan... Onko luvassa kylmää kyytiä vai mainetta ja mammonaa?? 01.03.2010 sunnuntain tapahtumat jää väliin mun osalta. t miska 26.02.2010 Urheilutietäjät Käykäähän osallistumassa kisaveikkaukseen.
http://www.citiusaltiusfortius.fi/?page_id=12
t. Jari 12.02.2010 Cup Cupiin ilmoittautuminen päättyy yleensä jo tammikuun lopulla. Arvonnat eka kierroksille jo tehty. 11.02.2010 suomen cup? onkos ilmottauduttu tänä vuonna cuppiin? Vois tehä joukkueelle hyvää saaha tosi pelejä alle ennen kautta.
#2 10.02.2010 Kutoseen ilmoittautunut 21 joukkuetta Katso tarkemmin:
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/aineisto/ilmoittautuneet10.pdf 05.02.2010 Conkarit ja Juniorit lämpenivät liian hitaasti Sisäfutisturnauksen suurimman yllätyksen järjesti herrasmiesryhmä Conkarit joka toisessa ottelussaan ahdisti Otavan Viestin pahasti puolustuskannalle ja voitti ottelun lopulta selvästi 5-2. Valitettavasti Conkarit eivät ensimmäisessä pelissään CM-Tiimiä vastaan saaneet konetta käynnistymään tarpeeksi hyvin ja heikon toisen jakson takia (1-3) hävisivät ottelun 2-4. Otavaa vastaan olisi siis vaadittu kuuden maalin voitto, johon rahkeet ei aivan riittäneet.
Myös Jäntevän, hieman kokeneemmalla Ilkka Niemisellä vahvistettu junioriryhmä vertyi hitaasti mutta varmasti. Ensimmäinen ottelu Ristiinaa vastaan meni totutellessa pelirytmiin. Toinen ottelu PK:ta vastaan olikin jo ihan kelvollista katsottavaa. Joona Liukkonen väläytteli lähtönopeuttaan muutamaan otteeseen ja uusi tulokas Juha Pentikäinen jaksoi katkoa hyvin vastustajan syöttörallia. Lisää pallonhallintaharjoituksia ja juoksuvoimaa kaikille niin hyvä tulee. 01.02.2010 Ilmoittautuminen miesten joukkueeseen Linkki on nyt etusivulla. 01.02.2010 PK Automaatio turnausvoittoon Hallitseva Mäntyharjun Kuntofutismestari PK-Automaatio ei antanut yllättää itseään lauantaisessa sisäfutisturnauksessa. Joukkue eteni vakuuttavasti lohkostaan loppuotteluun jossa se kaatoi niukasti mutta ansaitusti Otavan Viestin lukemin 3-2. Jäntevän edustuksesta lainassa olleelle Jari Kuusenhaolle löytyi PK:ssa varsin yllättävä rooli. Jari viimeisteli loppuottelussa kaikki PK:n maalit.
PK:n voitokkaassa joukkueessa pelasivat: Matti Ollikainen, Janne Lahti, Sami Pekkanen, Lasse Lähde, Jari Kuusenhako, Lauri Okkonen ja Hockman
Palaute turnaksesta oli varsin positiivista joten asiaan saatetaan palata jopa tämän kevään aikana. Pääsiäisen tienoo olisi lienee sopiva ajankohta. 01.02.2010 Miesten joukkueen tilanne Miesten joukkue ilmoitetaan piirin Kutoseen.
Täysin varmoja mukaan ilmoittautuneita pelaajia tällä hetkellä 15 + tarvittaessa käytössä olevat 3 Conkaripelaajaa. Kesätöistä riippuvia ja muuten vaan vielä tilannetta miettiviä 5. Tavoitteena myös saada muutama uusi mukaan kevään kuluessa joten laittakaa sana vielä kiertämään.
Muutama viikko mennään nyt käytössä olevilla perusharjoitusvuoroilla: keskiviikko 19.30-21 ja SaunaHiki-vuoro kaikille harrastajille lauantaisin klo 19.
Ensimmäiset "viralliset treenit" ke 17.2.
Maaliskuussa pyritään saamaan lisäksi sunnuntaiksi tai sitten lauantaiksi harjoitusvuoro Kisalasta niin että kaikki, myös muualla asuvat opiskelijat saataisiin yhteisharjoituksiin. Näille harjoituksille tulee ohjaaja.
Maaliskuulle tulossa ainakin yksi harjoituspeli Mikkelin kuplaan. Ulkokentälle siirrytään heti kun mahdollista. Tarkennuksi ja tiedotteita tulee mukaan ilmoittautuneiden sähköpostiin. Ellet mukanaoloasi ole vielä varmistanut tee se Markon sähköpostiin, ja päivitä puh ja spostitietosi.
Terv. Marko Hokkanen 01.02.2010 Edustuksen tilanne? Mikä on nyt edustusjoukkueen tilanne ensi kesälle? Onko valmentajaa/vetäjää joukkueelle? Kuinka monta pelaajaa on jo ilmoittautunut mukaan? 01.02.2010 Nimenomaan Eikö näitä voisi ottaa useamminkin? hauska kokemus! tuomarit oli hyviä, urheilutalo kisala oli hyvä pelipaikka ja sovelletutsäännöt olivat toimivia! 30.01.2010 Kyselijä Miksi vasta vuoden päästä?? 30.01.2010 SisäFutis turnauksen tulokset : RiPa - PK 0-4
CM - Conkarit 4-2
MäJä - RiPa 4-7
OViesti - CM 9-4
PK - MäJä 2-0
Conkarit - OViesti 5-2
Loppuottelu:
PK - OViesti 3-2 (PK:n maalit: Jari Kuusenhako 3)
Erityiskiitos seitsemän peliä urakoineille tuomareille Juha Marttiselle ja Jani Käyhtylle!
Vuoden päästä uudestaan! 30.01.2010 SisäFutisturnaus OHJELMA Sisäfutisturnaus, Kisala Mäntyharju.
Lauantaina 30.1. klo 14 alkaen.
Lohko A:
- RiPa 2
- PK Automaatio
- MäJä
Lohko B
- CM Team (Marko Gadding)
- Otavan Viesti
- MäJä Conkarit
Peliaika Alkulohkoissa 1 x 25 min.
Loppuottelu: 2 x 15 min
Sovelletut futsalsäännöt. Tarkennukset paikan päällä.
Kentällä 4 + maalivahti.
Otteluohjelma:
14.00 RiPa - PK (A)
14.30 CM - Conkarit (B)
15.00 MäJä - RiPa (A)
15.30 OViesti - CM (B)
16.00 PK - MäJä (A)
16.30 Conkarit - OViesti (B)
17.15 Loppuottelu: A1 - B1
Kellonajat ohjeelliset, venymää tapahtuu varmasti.
Jos ohjelmasta löydätte jotain virheitä, ilmoitelkaa.
Tuomarit Mikkelin erotuomarikerhosta.
Joukkuemaksu: 30 euroa käteinen paikan päällä (Marko Hokkanen / Jäntevä)
Pelataan tosissaan, mutta herrasmieshengessä.
Tervetuloa katsomaan!
27.01.2010 Futsalturnee Pitääkö jaloissa olla säärisuojat, vai voiko olla ilman? 27.01.2010 Lauantai Koska tulee otteluohjelma lauantain turnauksesta? 27.01.2010 Pelaajia miesten joukkueeseen Kutoseen Etsimme uusia pelaajia miesten joukkueeseen. Katso "Edustus"-linkistä lisätiedot. Tällä hetkellä 15 pelaajaa varmistanut osallistumisensa. 26.01.2010 Harjoituspeli huomenna Kaikki Conkarit ja nuorisokentällinen pelaamaan klo 19.30 keskiviikkona. 3 vastaan 3 tempoharjoitusta lauantain turnajaisiin.
T: Manager 26.01.2010 Turnausinfo Otavan Viestin vastausta vielä odotellaan. Viimeinen vaihtoehto taitaa tosiaan olla tuo kolme MäJä-ryhmitystä... Maanantaina olemme viisaampia. Tänään klo 19 potkijaisiin. 23.01.2010 6. Joukkue saiskohan jäntevä kolme joukkuetta kehiin jos muualta ei tule kuudetta joukkuetta, miltä näyttää?
-ile 23.01.2010 Ilmoittautuminen miesten joukkueeseen Ennen tuota turnausta 30.1. palaveri klo 13 Kisalan toimistossa. Kaikki pelaamaan aikovat mukaan. Päätös Kutoseen ilmoittautumisesta tehdään palaverin perusteella. Ellet paikalle pääse, ilmoittaudu tekstiviestillä allaolevaan numeroon.
Terveisin Marko Hokkanen 045-6302309 21.01.2010 Turnaustietoa Sisäfutisturnaus lauantaina 30.1 klo 14 alkaen.
Mukanaolon varmistaneet:
- PK Automaatio
- CM Team (Marko Gadding)
-RiPa kakkosjoukkue
- MäJä FC
- MäJä Conkarit
Kuudes joukkue vielä hakusessa: Virkistys Pesistiimi tai Otavan Viesti...
Tuomarit Mikkelistä.
Sääntöinä sovelletut futsal-säännöt. Pelaajia kentällä 4 + maalivahti.
Tarkoitus löytää kuudes joukkue mukaan. Ehdotuksia? Halukkaita?
Kuudella joukkueella kaksi kolmen joukkueen lohkoa joiden voittajat pelaavat loppuottelun. Yhteensä 7 ottelua. 21.01.2010 Hyvät oli pelit! Olipa mukava käydä pelaamassa kun oli kunnolla jengiä, toivottavasti otetaan sama pian uusiksi! Edarikin on saanut näköjään hyviä vahvistuksia, hyvä!
-ile 20.01.2010 ... Onko lopullista tietoa mitkä joukkueet osallistuu 30.1 järjestettävään sisäfutis turnaukseen kisalassa? 20.01.2010 Tupu, Hupu ja Lupu -kentällinen? Nähdäänkö sisäfutisturnauksessa 30.1 legendaarinen Tupu-Hupu_Lupu -kentällinen....identtiset siamilaiset kaksoset Markus ja Miikka Ahvenainen höystettynä Tumpilla. Mistä saataisiin Aku Ankka samaan ketjuun? 20.01.2010 Harjoituspeli Huomenna kaikki harjoituspeliin. Sekä Conkarit että juniorit. Lauantain 30.1 turnaus lähestyy. 19.01.2010 Ennakkotietoa miesten sarjoista 2010 KUTONEN
• Alueellisissa lohkoissa ilmoittautumisten mukaan
• Nousemiset ja putoamiset ko. alueen Vitosen ja Kutosen lohkojen välillä, määrät päätetään keväällä kun joukkuemäärät ovat tiedossa.
• Kevätkierros alkaa viikolla 18 tai 19, päättymisajankohta avoin.
• Syyskierros aloitusajankohta on vielä avoin, sarja päättyy viikolla 36
VITOSEN JA KUTOSEN YHDISTÄMINEN
Vitosen ja Kutosen yhdistetään ja jaetaan Kolmeen alueelliseen lohkoon mikäli tämä on joukkuemäärän ja joukkueiden maantieteellisen sijainnin
kannalta järkevää. Sarjavaliokunta käsittelee asian kun sarjoihin ilmoittautuneet ovat selvillä.
JKKI35 (1975)
• Koska JKKI35 ikäluokan joukkuemäärä on viime kausina huomattavasti vähentynyt selvitetään ja seuroilta ja joukkueilta optimaalisinta
sarjajärjestelmää tähän sarjaan.
• Mahdollisia vaihtoehtoja vanhalle kahdessa lohkossa pelatulle 11v11 sarjalle tulee olemaan mm. 7v7 sarja turnausmuotoisena tai 11v11
otteluiden pelaaminen turnausmuotoisina.
Lisää tietoa: http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala 14.01.2010 Tuleva kausi 2010 Tulevan kauden joukkueita ja joukkueiden ohjaajatilannetta tutkaillaan ensi kuun alussa. Ohjaajatehtäviin lupautuneille järjestetään palaveri, jossa käydään läpi ensi kesän tilanne. Heti palaverin jälkeen 3 tunnin ohjaajakoulutus jonka tulee pitämään Tommi Vitikainen.
Tarkempi päivämäärä ja paikka varmistuu viikon sisällä ja siitä tiedotetaan tällä palstalla ja henkilökohtaisilla sähköposteilla.
Myös uudet, junnujoukkueiden ohjaajatoiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä suoraan allekirjoittaneeseen.
Terveisin Marko Hokkanen 045-6302309 13.01.2010 tällästä tänää http://uusimaa.palloliitto.fi/harraste/simo_syrjavaara_cup/simo_syrjavaara_futsal_cup/ 11.01.2010 Futsal-turnaus Lauantaina 30. tammikuuta Kisalassa klo 14-18.
Osanottonsa varmistaneet MäJä Jr, RiPa, CM-Team.
PePo, Conkarit ja PK-Automaatio vielä hakusessa.
Varatkaahan kalenteriin tuo päivä. Turnauksen yhteydessä tutkaillaan miesten joukkueen tilanne tulevalla kaudella. Kaikki pelaamisesta kiinnostuneet viimeistään tuolloin mukaan.
Linkki miesten joukkueeseen ilmoittautumisesta pitäisi ilmestyä piakkoin etusivulle. Samoin linkki +35 Conkarit joukkueeseen ilmoittautumislinkki.
MäJä Jr -nimikkeen alla pelaa koko nuorempi kaarti.
Uuden vuoden terveisin Manager 08.01.2010 Rauhallista Joulua toivotamme kaikille sivuilla vieraileville, myös sinne naapuriseuraan Ristiinaan.
Toivottavat Jäntevän tontut 23.12.2009 Hyvää Joulua ja menestystä tulevalle vuodelle toivoo naapuriseura Ri-Pa 22.12.2009 Lauantaivuorosta Juu, näillä näkymin klo 19. 16.12.2009 Alkaako SaunaHiki vuoro klo 19?? 15.12.2009 Lauantaivuoro alkaa Lauantain SaunaHiki-vuoro alkaa tammikuun eka lauantaina. Kaikille vapaa pelailuvuoro.
T: manageri 14.12.2009 ? eikös viikonloppuvuoron voisi aloittaa jo heti vuoden alussa? muualla opiskelevatkin kerkeis mukaan. 11.12.2009 turneesta Hienolta kuulostaa tuo futsal-setti Tammikuulle. Ja ehottomasti Mundialin miehet myös mukaan..saahaan myös tasoa vaikka lepposalla mielellä turnausta pelattaiskin. Ja team Masalle hyökkäyspäähän vahvistuksiksi Masat Nykänen&Vanhanen ni siinähän alkaakin olla jo joukkue kasassa!!
Ja varoitus jo muille..PK:n tiimi kävi viime viikonloppuna testaamassa taitojaan Kuopion sisähalliturneella. Sen verran kovia esityksiä siellä nähtiin, että katsomossa puhuttiin jo uudesta Barca-ilmiöstä jalkapallokentällä :)
T: PK:n manageri / toppari #4 10.12.2009 Huumorin puolelle Team Masa osallistuu kanssa. Kokoonpano: Mv:Masa Pakit:Masa ... öö ja hyökkääjiä ei sit tainnu ollakaan näillä näytöillä ;)
T:1/11 *Masa* 10.12.2009 Team Copa Mundial mukana Harrastellaan, lämmitellään...ja jäähdytellään vaan...ö
-Gadding- 10.12.2009 Turnajaisista Mikkelin tiimi kuulostaa ihan ammattimaiselta...ajateltiin ihan harrasteturnaus pitää...mutta ilmoittautumisjärjestyksessä otetaan joukkueet, joten mukaan vaan....saattaa tietysti olla että turnaus venyy 2-päiväiseksi tai ainakin yöturnaukseksi...4 joukkuetta olisi sopiva määrä.
T: Manager 10.12.2009 Futsal-turnaus Mikkeliläiset futaajat olisivat Gaddingin johdolla myöskin mielellään mukana, kokoaisin täältä Team Copa Mundialin, jos passaa..? 10.12.2009 Futsal-turnaus Tammikuun viimeiselle perjantaille suunniteeilla iltaturnaus. Toiveissa saada 4 joukkuetta. Ehdolla PK-Automaatio, Conkarit, Jäntevä juniorTeam, RiPa, PePo...Tarkempaa infoa tammikuun alussa.
T: manageri 10.12.2009 Turneesta Olikohan tuo futsal turnee tapahtumassa..?
t:#1/11 09.12.2009 Viikonlopun vuoro Joko viikonlopun vuoro pyörii? Perjantai ja sunnuntai olis lauantaihin nähden sen puoleen parempia etäältä kävijöille ettei ne katkaisis mökkiviikonlopun viettoa. Lauantait ajattaa sata kilsaa suuntaansa kun mökiltä asti päräyttää.
-ile 07.12.2009 Läski mikä läski ... , no kyllä mulle sota sopii - varsinkin sissisota, kun mua ei oikein ne vääpelin hommat innosta.
Mutta pitää tässä ryhdistäytyä ja tavoitella vähintäänkin paikkaa edustuksesta - eihän sitä muuten ole junnujen silmissä uskottava.
Polvi tuntuu just nyt hyvältä eli ehkä pian uskallan kokeilla salilla pelaamista.
terkuin Jari 06.12.2009 Maha Jari, nythän alkoi "sota läskiä vastaan". Tosin vakaumuksellisena rauhan miehenä en itse moiseen touhuun kyllä voi ottaa osaa...
T: Henkka 01.12.2009 Asiaa Nro #4 puhuu asiaa kuten aina "Mukava olis kesä/kevät/(ja vaikka talvikin) vetää toimintaa kunnon jalkapallojoukkueen tyyliin, joka pelaamisen yhteydessä myös treenaa."
Jos olisin treenannut ei olisi tällaista mahaa.
t. Jari vm 64 27.11.2009 edustus Hienolta kuulostaa kyllä tässä vaiheessa alkavaaa kautta tuo valmentaja homma..kuka ikinä se sitten toisaan onkaan :) Mukava olis kesä/kevät/(ja vaikka talvikin) vetää toimintaa kunnon jalkapallojoukkueen tyyliin, joka pelaamisen yhteydessä myös treenaa. Taitaa siis MäJä:n menestykselle olla tulevaisuudessa vain taivas rajana!!
Nyt eikun vaan kaikki innokkaasti rekrytoimaan uusia tähtiä joukkueeseen ensi kaudeksi ja samalla kaikki vanhat tekijätkin innolla mukaan tulevan kauden kuvioihin. Hieona olisi saada kausi käyntiin jo vaikka tammikuussa niin opittaisiin tuntemaan kaikki joukkueen pelaajat nimeltä jo ennen kauden alkua..helpottaa pelaamista aikalailla :) Palataan ja suunnitellaan yhdessä tulevaa..
T: toppari#4 (ja eikä todellakaan Hyypiä) 27.11.2009 Nyt alkoi spekulaatio ...siitä kuka on uusi valmentaja. Kille on kauden alkaessa pingiskoulussa Kiinassa eli Kille se ei ainakaan ole. Mutta odotan, että hyvä valmentaja (mulla kaksi nimeä mielessä) ja lupaan pystellä pois peleistä. Treenissä saatan käydä näyttämässä mahaani.
T. jari vm 64 25.11.2009 Väliaikatietoja tulevasta kaudesta Tänä vuonna seuran jalkapallotoimintaan osallistui yhteensä 140 pelaajaa kun mukaan lasketaan kaikki tyttö- ja NiceFutis-harrastajat.
Ensi kaudella tavoitteena muodostaa kaikki samat junnujoukkueet kuin tänäkin vuonna eli F9, E11 ja D13. Jos tarvittavaa intoa löytyy olisi edustusjoukkueen tulevaisuutta ajatellen saada myös jalkeille C-junnujen pienpelijoukkue.
Tarkennuksia lopulliseen tilanteeseen saadaan helmikuussa.
Tytöt jatkavat joko yhdellä tai kahdella ryhmällä mukaan ilmoittautuvien ikäjakauman ja lukumäärän perusteella. Harraste Nice-Futis osoitti tarpeellisuutensa aja jatkaa samalla systeemillä.
Miesten joukkueen osalta yllättävä tieto: joukkueelle ilmoittautunut jo valmentaja. Enää siis puuttuu joukkue....Miesten joukkueen osalta yhteydenotot Sami Pekkaseen. Nimiä keräillään kaiken aikaa ja valmius harjoitusten aloittamiseen tammikuussa on olemassa jos tarvetta ilmenee.
Vapaat, sisäfutisharkat Kisalassa jatkuvat joka keskiviikko klo 20.30-22.
Palaillaan.
T. manageri 23.11.2009 Ja nousihan se nopeus , mutta vain downloadin osalta :(
t. Jari 13.11.2009 Help Sonera lupasi nostaa mun nopeuden 2 megasta 24 megaan ja nyt olen mies vailla nettiä. Hyviä ideoita kehiin .... kenellä toimiva ja halpa nettiyhteys ... ja hieman malttia niin Jäntevän saitti ottaa jättiharppauksen.
t. Jari (se vanha pieru) 12.11.2009 Help Sonera lupasi nostaa mun nopeuden 2 megasta 24 megaan ja nyt olen mies vailla nettiä. Hyviä ideoita kehiin .... kenellä toimiva ja halpa nettiyhteys ... ja hieman malttia niin Jäntevän saitti ottaa jättiharppauksen.
t. Jari (se vanha pieru) 12.11.2009 Tosin Mr jalkapallo alias Copa Mundial eli Marko Gadding osaisi näyttää käytännössä mistä on kyse. Päteviä kavereita löytyy taatusti, mutta onko intoa ja tahtoa. Onko ainut tavoite Mäntyharjun puulaaki vai jokin vielä pienempi?
T.Jari vm - 64 27.10.2009 Aluepeli Kirjoitan nyt sitten :)
Aluepelin ideana on ottaa se alue haltuun, jossa pallo on. Jääkiekossa sanottas notta tila ja aika pois. Yksi luo painetta, mutta ei pelaa itseään ulos. Toinen tukee ja kolmas varmistaa. Näin pelaten ei tartte juosta päättömästi kuten miesvartioinnissa. Puoluspelissä ideana on viedä tila ja aika. Hyökkäyspelissä pitää tehdä itselle tilaa ja aikaa.
Miesvartioinnissa joudutaan helposti tilanteeseen 1 vastaan 1. Siinä näppärä hyökkääjä voi helposti haastaa yhden pelaajan ja muut pitävät vain omia miehiään ja tuloksen tiedämme. Aluepelissä toinen on aina tukemassa eikä pelaaja edes tavottele pallonriistoa. Eräänlaista ohjauspeliä.
Ikävää jalkapallon kannalta - ei suinkaan. Aluepelin voi murtaa mm hyvällä laidanvaihdolla. Lisäksi se ikävä juttu on viiden miehen puolustuslinja. Aluepelitreeneissä on tehoo koko ajan 100, koska kaikki osallistuu. Miesvratioinnissa jolkotellaan pitkin kenttää tai haetaan ohi mennyttä palloa.
t.Jari ps se aluepeli ei tarkoita samaa kuin koripallossa paikan pelaaminen. Pelaaja ei siis nökötä omalla alueella. 25.10.2009 nooh miksi Jari ei kirjota aluepelin merkityksestä,oon kuullu et sillä on tyhmä vaikutus jalikseen,itse tykkäsin Jarin vetämistä harkoista ja myös aluepelistä,porukkaa ei vaan käyny,oli tärkeempää tekemistä 24.10.2009 futsal PK-Automaatio voisi hyvinkin olla mahdollisella futsal-turneella mukana. Saataisiin samalla hyvä treeni alle ennen Kuopion sisähalliturneeta!!
Palataan asiaan..
T: PK:n manageri / toppari #4 17.10.2009 Lauantaivuorosta ja TURNAUS? Ei ole vielä saunuhikivuoro käynnissä. Seuraa ilmoittelua Tapahtumista.
Miten olisi sisäfutisturnaus paikallisin voimin: Conkarit, Uudet Kyvyt, PesisTeam ja hallitseva KuntoFutis mestari PK-maaliAutomaatio?...esim joku perjantai-ilta klo 20-23?
Vaikkapa 2 peliä ristiin ja hävinneet vastakkain ja voittajat vastakkain: yhteensä 4 peliä. Tuomarit maksetaan yhteisesti...osanottomaksuilla (30 e) kustannetaan...tai jos riittää "huonommatkin" tuomarit niin jokaisesta joukkueesta oma puhaltaja. 13.10.2009 Lauantai-vuoro Moi! Onkos Kisalassa ollut lauantaisin vielä vuoro/porukka pelaamassa?
-Miikka 13.10.2009 Tietenkin Ile menee kaavalla pitkä tukka, pitkät vaihdot ja pitkä pinna Jari voi sitten tehdä nuo päin vastoin niin kuin tietty tekeekin.
Ja huhujen mukaan Partsimaan Maradona hävitti kyseiset säärisuojat heti pelin jälkeen.
t. Ei se pelkää, joka pelaa 08.10.2009 , mutta mikä on Ilen tavaramerkki ikäreissä a) pitkä tukka ja lyhyt pinna
b) pitkä tukka ja pitkä pinna
c) lyhyt tukka ja pitkä pinna
d) lyhyt tukka ja lyhyt pinna
Oikein vastanneiden kesken arvotaa Timo Mouhun eli partsimaan maradonan vuonna 2000 Iltasanomista tehdyt säärisuojat.
t. Jari 06.10.2009 Onhan se -ile 06.10.2009 Mutta onko totta , että Ile on ensi vuonna jo ikämies?
t. jari 05.10.2009 Niin totta Hyvä kun kaatui itse, kortti siitä olisi tullut joka tapauksessa.
-Ile 05.10.2009 Niin notta Tumppi taitaa pystyä pelaamaan topparin tontin ilman korttia. Kirjoitusvaiheessa ajatellein kyllä jotain tyyliin Jap Stam tai Sami Hyypiä.
Ja rapata voi nätisti. Esim vammat syntyy, jos kaveri kaatuu päälle. Sulla olet mahallasi numella ja kaveri kaatuu kantapään päälle ja vääntää nopeasti. Ristiside siinä menee - tiedän kokemuksesta (ristisiteeni rikki). Takaapäin rapatessa lentää upeasti nurin eikä siinä sen kummempaa (tämäkäin on koettu mm FC Repelaiden kaveri ei tajunnut että olisi ehtinyt hölkäten saada mut kiini).
Mutta Ile! Kyllä sä ainakin toivoit, että kaveri kaatuisi ja dumari tietty on aina oikeassa.
Mutta kortin toinen puoli. Junnupelejä katson silloin tällöin ja siellä dumarit eivät vihellä selkeitä rikkeitä - kuulema haluavat karsia filmaamiset pois.
t. jari
04.10.2009 melkein kortiton toppari mun ainoa keltainen kortti tuli siitä, että vastustaja juos vesilätäkköön ja kaatui siihen omia aikojaan. Olin noin metrin tai parin päässä teleskooppijalkoineni. Että ilman noita jatkokappaleita tässä olis yks kortiton toppari.
Toinen yhtä huvittava tuomio mikä tuli samalla mieleen oli se, että vastustaja kalasti vaparin itselleen sillä että otti vauhtia ja puski meikäläistä palleaan ja ilmat pihalle totta kai. :D
Zidanehan teki saman tempun vähän isommassa pelissä :/ tuomiokin oli vähän toisenlainen. Ja toiseen suuntaan.
-ile 04.10.2009 Kohta e) ....Samin suoritus. Sai porukan kasaan ja ilmoitti joukkueen sarjaan vain 30 minsaa ennen ajan umpeutumista.
02.10.2009 Ei vastustajat vaan peli on elämää ...ajattelin kokonaissuorituksia, en yksittäistä tilannetta. Ja keltaine kortti ei ole hyvä rankkialuen sisällä, mutta puolirajan tuntumassa on. Mutta missä on se toppari, jolla ei ole yhtään keltaista?
Ja jos yksittäistä maalia haetaan niin Ökän maali, joka vei Jäntevän 3-2 voittoon.
t. Jari 01.10.2009 Kohta e) Raunion Henkan eka pelissä tekemä maali,täydellinen puolivolley,toinen, Gaddingin vasurilla laukoma maali yläkulmaan ja vasurilla matkaa n.20m.Ja vastustajaa takaapäin potkimalla hankittu keltainen kortti EI ole kehujen arvoinen. 01.10.2009 Sisäfutisvuoro alkoi 10 pelaajaa oli uudella keskiviikon iltavuorolla sisäfutista pelaamassa 20.30-22. Futsalin piirisarjaan menoa vielä pohditaan. Ensi keskiviikkona ennen harkkoja palaveri jossa päätös tehdään. Mukaan voi tulla vaikkei mahdollisessa sarjajoukkueessa pelaisikaan. Ellei sarjaan mennä järjestetään omia turnauksia 1-3 kpl Kisalassa. Yhdyshenkilöna Miska Miettinen. 01.10.2009 Yhteenveto kaudesta Pelkästään tuloksia katsoen. Ei paha jos sarjan voittanelta joukkueelta otettiin tasapeli ja oltiin jo toisessa tasapelissä kiinni. Sarjan kakkoselta vietiin täydet 6 pojoa!
Paikallispeleistä oli jaossa 3+3+3+3 eli 12 pojoa ja napattiin 9! StU peli kääntyi 1-3 tilanteesta 5-3 voittoon.
Konkareilla kaikkien aikojen menestys. KTP:lle tuli turpiin 7-0, mutta mitkä järjestelyt! Näkyy, että Kotka on jalkapallokaupunki. Otetaan mallia opastusta myöten. Ja tappiopelin kunkku oli mäjäläisistä Mika Hokkanen 50 v eli toivoa on nuoremmillakin. Pari voitettua pääpalloa ja sitten näytettiin kuinka toppari ottaa pleissä tyylikkäästi keltaisen.
D-junnarit. Kestomenestyjät lähestyvät ikävuosia, jolloin siirtyvät edustukseen. Osku on paras pakki Jäntevässä ikinä ja Tero - ainesta Matin jalanjäljille.
E-junnarit kokivat tänä vuonna piirisarjan kovuuden. Siinäkin ryhmässä moni pelaaja näyttää jalkapalloilijalta. Itselläni pisti silmään Pyryn maalivahtitoiminta, jota vastustajan vlmentajakin kehui.
Sitten ollankin F-kirjaimessa. Taatusti ahkerimmat harjoittelijat. Osa kävi jopa E-junnujen juoksutreeneissä ja Linda ja Pinja vahvistivat tyttöjoukkueita.
Nappulakerho! Tämä tarina ei ole vielä kirjoitetu. Siellä on innostusta!
Tytöt kehittyy ja tanoken osalta hakkaavat muut joukkueet mennen tullen.
Nice Futis! Kovin asenne koko Mäntyharjussa! Oli muuten ainoa joukkue koko kesänä, joka suoritti rankat aluepelitreenit!
Ja mikä oli kesän kovin suoritus?
a) Tumpin huikea taso pelistä ja pelipaikasta riippumatta
b) Masan käsittämättömät torjunnat
c) Kontti esustuksen avauksessa ja mikä volley
d) Mr Copa Mundial eli Marko Gadding, joka nosti edustuksen lentoon ja siinä sivussa konkarit
e) .... joku muu ehdottaa
t. Jari ( uusi kone ja uusi Windows ja polvikin terve - vapiskaa edustuksen pelaajat) 30.09.2009 futsaal rupeen pelailemaa futsaalii kuhan nää valtion hommat ens viikolla loppuu.
#2 säisänen 30.09.2009 Uusi kone parempi mieli ...eli kohta alan taas ehtiä. Windows 7 pelaa samoin kuin uusi kone. Lisäsi pitää laittaa uudet jutut muhimaan, jotta sivusto olisi jatkossa entistäkin parempi.
t. Jari 29.09.2009 No joo , kyllä se aika jostain löytyy - mutta ei just nyt 26.09.2009 Joo ja työtunnit lisii kun jättää ruokatunnin pitämättä:) 25.09.2009 Terästä selkärankaan ...leen lammas Vuorokaudessa on 48 h eli hyvin ehtiii.
t. Piiska 25.09.2009 Tulee ne Nice Futis sivut jahka työantaja lopettaa 26 h työt vuorokaudessa (ja haukut vielä päälle) - nyt ei vaan jaksa. 24.09.2009 NiceFutis Milloin NiceFutiksesta on tulossa matskua tuonne NiceF:n alle? Ei aukea ainakaan mulle ko. tiedostot. 24.09.2009 Hikivuorosta Lauantain SaunuHikivuorosta ei vielä tietoa. Mika varmaan hoitaa sitä. Todennäköisesti myöhemmin syksyllä alkaa...Seuraa ilmoittelua täällä. 23.09.2009 Lauantain hikifutis Onko kyseistä vuoro enää ollenkaan, vai paikkaako keskiviikko lauantain? 23.09.2009 KESKIVIIKON VUORO PERUTTU Keskiviikkona 23.9 ei sisäfutisvuoroa Kisalassa, lentopallon harjoitusottelun vuoksi. 22.09.2009 to-su vuoroja? Hyvä Miska!
Onks loppuviikolle vuoroja suunnitteilla, to-su siis?
-ile 22.09.2009 Heh Mähän voin tullaa sparraan eli otan vaan moken kamat messiin - ja yksikään veto ei uppoa niin pieneen maaliin :)
t. Jari, joka kohta lopettaa kaikki nettikirjoittelut. Aina jollakin kuitenkin herneet nenässä. (vm -64) 22.09.2009 Sisäfutisvuoro On ilmennyt kiinnostusta futsalin pelaamista kohtaan. Miska kerännyt kokoon innokkaita. Mukaan mahtuu kaikki asiasta kiinnostuneet 15- 65 vuotiaat. Vuoro keskiviikkoisin klo 20.30-22.
Sarjaan ilmoittautuminen yms ratkaistaan osallistujamäärän mukaan. Palaveri ke 30.9. Kisalassa harjoitusvuoron alussa.
Pelivuorolle voi tulla mukaan vaikka ei Futsal-sarjan osallistuisikaan.
Käytössä koko sali.
T: manageri 22.09.2009 Rahastusta Kyllä se noin on kuten Henkka kuvaa. Eli ainakin jalkapallo ja jääkiekko keräävät harrastajilta rahaa antamatta mitään tilalle. Kysyin sekä jääkiekkoliitolta että palloiitolta ja huomasin ettei ne mitään tarjoa. Jääkiekkoliitto ei vastannut mitään ja palloliitosta vastattiin, että saan edustusoikeuden.
Vakuutus on sitten eri asia - se kannattaa aina hoitaa kuntoon. Mun osalta loistava ratkaisu on ollut Tapiola (maksettu mainos) :)
t. Jari
21.09.2009 Sakosta vielä Oltaishan me ajoissa ilmotettu luovutuksesta, mutta kun asia selvisi lopullisesti vasta pelipäivän aamuna. Mutta Jari on oikeassa palloliiton toiminnasta. Seurat ja pelaajat ovat nykyään liittoa varten, eikä päinvastoin, kuten pitäisi. Enpä ihmettelisi, jos jossain vaiheessa seurojen pinna katkeaa ja junnusarjoja aletaan pyörittää "epävirallisesti" ilman piirin ja liiton rahastusta.
Henkka 21.09.2009 Sakkoa Sakko olisi voitu välttää esim. sillä, että ajoissa olisi ilmoitettu luopumisesta. Tosin viime kädessä vastuu on aina seuralla. Siksi piirin sarjoissa ei voi pelata ilman seuraa.
Tosin ei piiriä millään tavoin kiinnosta Mäntyharju. Piiriä kiinnostaa vain oma napa eli lisensoitujen pelaajien määrä. Ja palloliitto ei tarjoa mitään sitä maksua vastaan, jonka se saa per pelaaja. No Niinistö ei taatusti sitä kurssia muuta. Mutta sääntöjen puitteissa on pakko mennä, jos mielii sarjatoimintaan.
Asiaa voi tarkastella myös niin, että kenellä Mäntyharjussa on miesten joukkue, joka pelaa sarjassa? Pesäpallo tuli tänä vuonnaa mukaan, mutta jalkapallo on ollut jatkuvasti vuodesta 1985.
Mutta #2 puhui jo tulevasta kaudesta. Itse katson olevani edustukseen liian vanha hidas ja kankea. Tosin taustalta varmaan keksin jonkun homman. Jos ei muuta niin peliraportoinnin ja ehkä ensi kesänä pelit livenä nettiin.
Tuomaria ei voi syyttää siitä, jos hän jättää heittämättä avautuvan pelaajan pihalle. Itseä sen sijaan voi!
t. Jari 19.09.2009 jos.. jos ruvettaisiin miettimään ensi kautta ja siihen valmistautumista? olis varmaan ihan hyvä saaha porukkaa kasaan jo talven aikana yhteen harjottelemaan ja vaikka muutama treeni pelikin ellei useampaa? kai tästäkin jengistä nyt edes se kymmenen ukkoa löytyy jotka viitsii vaikka kerran viikossa tehdä pallon parissa jotain? itse olisin ainankin valmis talvi treeneihin ja peleihin.
#2 18.09.2009 D-poikien luovutus D-pojista suurin osa oli salibandyturnauksessa Turussa. Tarkoitus oli saada viimeiseen turnaukseen mukaan E-poikia, mutta lähtijöitä ei loppujen lopuksi ollut ja se oli siinä. SPL:n piiri palkitsi seuran tästä 160 euron sakolla. Palloliitto on keksinyt rahantekoautomaatin: jos pelaat, se maksaa. Jos et pelaa, sekin maksaa. Katainen, ota oppia!
Henkka 18.09.2009 stressitöntä menoa Kyllä siltä tuomarilta löytyy konstit jos ei jaksa avautumista kuunnella siihen ei tarvii kun käydä kerran tai kaks taskulla ja homma rauhottuu kummasti... eli siintä on pelaajien turha stressiä kantaa
ensikaudesta sen verran että en ainakaan ite lähde harjottelematta kauteen nivunen kaks kertaa kipeeksi eli on ainakin ennen kauden alkua alavatsoja kerran tehtävä. onneksi oli pelit siinä voi parannella tätä viimesessä pelissä kipeytynyttä koipea taas
t.jari se(hako)
vielä kerran kumarrus markon,"valmentajien" samin ja loppujen reilun 20 ukon suuntaan jotka mahdollisti tämänkin kauden ja kuunteli pelistä toiseen kaikenlaisia juttuja 18.09.2009 kerran viel Meikäläisen mielestä seurassa ei siis ole muuta ongelmaa kuin ne tuomarin uhkailun tasoiset avautumiset peleissä.
Sen ymmärrän että huudetaan jos on vaarallinen tilanne tai sattuu pahasti ja että vittuillaan jos kaveri koomailee huolella. Ne kuuluu äänet kuuluu luontoon. Mutta että asioista luokkaa heiton suunta ja vaparin paikka menee hermot lukemattomia kertoja joka pelissä...
Seuran taustat on kunnossa ja valmentajakin varmasti löytyy jos pelaajilla vaan on tarpeeksi halua. Sikäli siis vähän ihmettelen itsekin uuden seuran perustamista. Jotainhan täytyy olla jonkun mielestä vialla jos tällaista puuhataan, tietäisi vaan että mitä.
-Ile 18.09.2009 luovutus miks d-jun joukkue luovutti vikat pelit? 18.09.2009 Notta joo ...ehkä edustuksen on parasta puida keskenään. Saadaan tää vieraskirja uudempaan käyttöön. Otetaan vaikka jalisaiheiset vitsit seuraavaksi. Ja mä aloitan.
Kaksi ruotslaista katseli jalkapalloa, kun kolmas mies tuli sisään "Paljonko tilanne"? - Ruotsi johtaa 3-0. "No sepä hyvä, ketkä tekivät maalit?" - Ekan teki Zlatan ja ne kaksi seuraavaa teki kaveri nimeltä Replay 18.09.2009 Toivottavasti ollaan kriisissä :) Määritelmän mukaan "Kriisistä puhutaan silloin, kun ihminen on joutunut elämäntilanteeseen, jossa hänen aikaisemmat kokemuksensa ja keinonsa eivät riitä uuden tilanteen ymmärtämiseen ja sen psyykkiseen hallitsemiseen." Usein kriisi on murroskohta uuden ja vanhan välissä. Kriisi on tie johonkin uuteen.
Sijoitus sinällään oli hyvä ja sarjanousu oli täysin mahdollinen. Sen suhteen ei kriisiä. Mutta sen suhteen on kriisi, ettei valmentajaa löydy - jostain syystä kukaan ei hommaan suostu. Toinen kriisi on harjoittelu. Toisaalta, kun ei harjoitella niin on irtonainen fiilis - ei mee paikat jumiin.
Kentällä Jäntevä puhuu liian vähän. Tarvitaan niitä yksinkertaisia juttuja "varo" ja "käänny". Ja kyllä tyhmyydestä pitää sakottaa - pitihan Masa topparille puhuttelun. Yhtä lailla Gadding huomautti raskaasti vanhusta, joka lähti aloituksesta pelaamaan kohden omaa maalia - mies puhui asiaa.
Paljon voi kentällä sietää ja pitää sietää, mutta silloin mennään yli, kun mennään henkilökohtaisuuksiin tai aletaan avautumaan (=samaa jauhetaan koko ajan).
Jos asioista puhutaan niin homma toimii. Mielipiteitä pitää olla moneen suuntaan ja kaikki saavat niitä ilmaista.
t. Jari 18.09.2009 kantaa narinaan Keskustelupalstalle kun sattumalta eksyin niin äkkiseltään jäi sellainen fiilis, että edustusjoukkueella olisi asiat aikalailla huonossa jamassa. Itsehän olen asiasta ihan jotain muuta mieltä, mutta kantaa saa toki ottaa suuntaan jos toiseenkin. Ja pitääkin ottaa jos asiat todella ovat huonosti!
Omalta osaltani sanon sen, että kausi meni edustusjoukkueella selkeästi yli odotusten kun otetaan huomioon se mistä lähdettiin liikkeelle ja mitä kauden aikana joukkueena tehtiin. Eli pelkästään pelattiin :) Ja hienoa on se, että pelaajia (28 karpaasia kesän mittaan) riitti jokaiseen peliin ilman viime hetken soitteluita ja vatulointeja. Kiitokset kaudesta myös toimivalle taustaorganisaatiolle joka pelimiesten takana vaikutti eli Manageri Markolle sekä "valmentajille" Jarille ja Matille!! Vaikeaahan tuo kauden pyörittäminen pelkkien pelaajien voimin olisi ollut..että siitä vaan omaa seuraa perustamaan :)
Ja narinaan kentällä..hmm. Muutamissa eri joukkueissa on tullu "uran" varrella pelailtua ja aina on kentällä ollut suunsoittoa ja mussutusta suuntaan jos toiseen. Johtunee varmaan osin siitä että kentälle mennään sen takia, että siellä halutaan voittaa. Sen verran täytyy sarjapeleissä olla kilpailuhenkinen, että on sarjataso mikä tahansa niin aina luulisi olevan mukavampi voittaa kuin hävitä. Tämän takia kentällä otetaan välillä liikaa ressiä, joka purkautuu huuteluna ja narinana kentällä omille ja vieraille. Mutta eihän tätä ongelmaa joka pelissä sentään meilläkään ollut vaikka joskus oltiin jopa häviöllä. Ja eikös tuo murjotus kuitenkin kättelyiden jälkeen unohtunut joten rennolla asenteella kuitenkin mentiin.
Tässä vuodatusta..täytyy jatkaa keskustelun kehittymisen seuraamista.. :)
T: junior manager / toppari #4 18.09.2009 Ile konkareihin Jup Ile vahvistakoon konkareita. Tosin Tolsa areenalla Mika Hokkanen 50 v oli Jäntevän osalta nro 1. Ainoa joka napsi pääpalloja ja tuli tilanteeseen kovaa. Jos toppari ei ota keltaista korttia pelissä on hän huono toppari!
Junioreille opetetaan ennen peliä yleensä yksi asia. Se on, ettei kaveria motita. Tosin tuota asiaa ei ole tarvinnut opettaa. Pelaamisen tulisi olla hauskaa. Seuran vanhat jäärät luovat usein turhaan paineita: "myö pelattiin ennen nelosta". Mutta kehitys kulkee oikeaan suuntaan, kun vanhat jäärät eivät mahdu enään avaukseen. Tai no Gadding mahtuu samoin Suikki ja ehkä Kontti ja Maukka. Niina ja Ile :)
Mutta ilo on saatava takas edustukseen. Konkareista ei kande ottaa mallia. Kaverit ovat tottuneet jo toistensa v...luun. Jotenkin jatkossa soisi, että nuoret pelaa - opettelua se vaatii. Mutta tulevaisuus on 15 vuotiaitten eikä 35 vuotiaitten.
Mutta ittestä tää on kiinni. Aloitan treenit, jotta ensi kautena mahtuisin konkareihin. Sitten koitan pitää huolen, että webin osalta Jäntevä on huomattavasti parempi ensi kesänä. Ja junnuvalmennuksessa vanha teema eli liike. Jos innostun niin Mäntyharjun tule kaikkien aikojen futispuulaakisivut, jonka veroisia ette muualta löydä.
Jup ja täällä sana on vapaa - pistäkää haisemaan niin laitetaan asiat kuntoon.
t. Jari (jalkapalloa jo vuodesta 1969) 17.09.2009 conkarit tarttee Ilen kaltaisia "junnuja" porukkaan.Viiskymppisiä on kait kohta 4 kpl joukkueessa joten +35v mukaan.Tämä kausi meni hyvin,itä lohkon voitto,lohkofinaalissa "niukka"tappio Arto Tolsa areenaalla KTP:lle,kokemus sekin.Conkareissa on ihan kiva pelailla 17.09.2009 Tulos vai tulevaisuus Ehkä se jatkuvuus on tällä tasolla kuitenkin se tärkein asia jonka pohjalta pitäisi mennä. On vaikea pitää joukkue ylemmissä divareissa jos puolet ryhmästä katoaa joka talvi.
Intille tai opiskelun ja töiden perässä muutolle ei oikein mitään taida mahtaa, mutta jos homman saisi pidettyä sen verran mielekkäänä ettei paikkakunnalla olevat alkaisi vieroksumaan joukkuetta sen takia, että kentällä on epämiellyttävä ilmapiiri tai joku muu korjattavissa oleva asia mättää (tuleepas melkoinen virke - ja tämä välihuomautus vielä sekoittaa kivasti, siinähän luette), niin olisi helpompi viedä kaudet läpi ja managerinkin jokatalvinen pelaajien rekrytointiurakka helpottuisi.
Toivottavasti tämän kauden uudet tulokkaat pitivät kuitenkin kokemastaan ja jatkavat joukkueessa ensi kaudellakin. Ehkä heiltä pitäisi erityisesti kysyä olisiko heillä parannusehdotuksia toimintaan, uudet silmät näkevät eri asioita. Itse olen ensi vuonna jo ikäri-ikäinen, 15 vuotta nuoremmilla voipi hyvinkin olla erilainen näkemys asioista.
Syksyn mittaan ongelmiin olisi hyvä saada jonkinlaiset ratkaisut, että jää aikaa etsiä sopiva seura jos ratkaisut eivät tyydytä. Jossain ajattelin kuitenkin ensi kaudella taas pelata, en kesken kauden viitsinyt hakeutua muualle vaikka hinku pelaamaan olikin kova.
Ja hei, missä mun verkkarit on!? Katsoppa omasta verkkaritakistasi onko sen niskalenkissä oma nimesi vai minun nimi. Jos siellä ei lue mitään, niin laita oma nimesi siihen.
-ile 17.09.2009 Jäntevä Omasta mielestä kausi meni todella hyvin. vaatimuksiin nähden. Kukaan ei edes odottanut, että noin vain pelaamalla voi nousta. Kauteen mahtui vain ainoastaan 4 tappiollista ottelua ja kaikilta vastustajilta otettiin vähintään yksi piste. Pelaaja rinki oli sopivasti. Yhteensä 28 pelaajaa kävi kokeilemassa raitapaitaa.
Jos muutoksia halutaan ne lähdevät pelaajista itsestään ja mitä ne on valmiit tuomaan seuraa, on helppo kritisoida ja narista asioista, Nyt vain rohkeasti harjoitusten pitäjä, ja pelaajista vastuun että tulisi paikalle, että saataisin ne perusasiat kuntoon. Niistä lähtee kaikki jopa hauskuus peliin.
Ja iso kiitos kaikille pelaajille kaudesta, etenkin Samille. 17.09.2009 Lex Ile Ilen mallilla homma toimisi taatusti. Tosin se vaatisi, että joku ottaa valmennus- ja samalla kurinpitovastuun ja siihen päälle vielä pelaajien suostumus. Tuossa mallissa valmentaja olisi sylkykuppi. Lisäksi valmentajalla olisi jatkuvasti se dilemma, että pelataanko tuloksesta vai tulevaisuudesta.
Pari vuotta Jäntevä on hakenut mallia, jossa edustus ottaisi itse vastuun tekemisistään ja seura hoitaisi ainoastaan taustat kuten ilmoittautumiset, tiedotus, rahaliikenne, raporttien teko... Kyseinen malli ei tuloksista päätellen ole kovin hyvä ja johtaa siihen, että entistä vähemmän kannetaan vastuuta.
Eikä valmentajakaan ole automaattisesti ratkaisu. Valmentaja ei automaattisesti sitoudu pelaajiin. Toisaalta voi syntyä ristiriitoja kuten kauan sitten, jolloin Jäntevän valmentaja vaati, että seura maksaa yhden pelaajan lisenssin.
Konkareilla itseohjautuva malli toimii, mutta joukkue onkin jo perusrungoltaan ollut yhdessä vuodesta 1997.
Ja keskustelusta - avointa sen pitä olla. Eikä tässä mitään paniikkia lietsota. Seuran syyskokous tulossa ja uusia päättäjiä suorastaan ryntää osallistumaan ja vanhat pierut voivat keskittyä muistelemaan menneitä hyviä aikoja.
t. Jari (Narinaa jo vuodesta 1964)
17.09.2009 Vatvomista ja narinaa Tuumailkaapa uutta seuraa halajavat palaveria varten mitä ongelmia uuden seuran perustaminen ratkaisee ja mahdollisesti mitä uusia se voisi aiheuttaa.
Itse en ole kokenut että organisaation puolella olisi mitenkään erikoisen suuria ongelmia enkä siksi myöskään ymmärrä miksi pitäisi perustaa uusi seura samoilla pelaajilla.
Yksittäisten pelaajien käytös on oikeastaan ainut asia mikä meikäläistä rassaa niin paljon, ettei joukkueessa ilkeä pelata eikä pelaaminen ole hauskaa. Jos jotain pitää vaihtaa, niin minä vaihtaisin ennemmin miehiä joukkueessa kuin perustaisin uutta seuraa samoilla narisijoilla.
Narisijoiden lemppaaminen joukkueesta on tietenkin vähän karu toimenpide, sillä narinan poistamiseksi on muitakin keinoja jos siitä todella halutaan eroon. Esimerkiksi näin:
Narinasta pääsee penkille. Toistuvasta narinasta kentällä tai narinasta penkillä saa sakot. Seuraavaan peliin pääsee mukaan kun sakot on maksettu. Sakon kertasumma nousee sitä mukaa kun pelaaja kerää sakkoja. Saunaillassa pidetään hauskaa narisijoiden kustannuksella. Suurin narisija tuokoon vielä omat eväänsä. Nykyisellä meiningillä tekisi varmaan kympinkin sakolla päättäjäisristeilyn kauden loputtua.
Hyvä pelihuumori todennäköisesti pitäisi myös uudet pelaajat vähän pidempään joukkueessa mukana ja vähentäisi tarvetta haalia joka julmetun helmikuu uusia pelaajia. Ei tuota itkemistä ja vadin repeilyä normipäinen jannu jaksa montaa vuotta katsella, saati puolustaa sellaista joukkuetta.
Tulipa aiheesta mieleen, että pitääkin viedä auto huoltoon, se narisee melkein yhtä paljon kuin mäntyharjun edustusjoukkue!
-ile 16.09.2009 Tuumailupalaveri? Pidetään kuukauden sisällä palaveri kokonaistilanteesta. Kaikki voivat tulla esittämään näkemyksensä ja ajatuksensa. Se lienee toimivampi tapa suunnitella tulevaa kuin tässä vieraskirjassa vatvoa ongelmia tai niiden puutetta. Palaveri koskisi siis sekä junnutoimintaa että aikuisten toimintaa.
Toisaalta, sitä vartenhan tämä keskustelupalsta on että vatvotaan.
Hyvää syksyn jatkoa kaikille.
T: manageri 16.09.2009 Copa mundial ...pitäne palauttaa kenkäpari omistajalleene, ku ei näillä osu. Mutta Copa Mundial on klassikko siinä missä Jäntevä ja Haikaraisen Esko tai Mr jalkapallo eli Gadding.
Kymmenen vuotta sitten elettiin vuotta 1999. Jäntevän edustus pelasi nelosta. Pidemmälle ei muisti riitä, mutta väittäisin, että Jäntevällä oli silloin C-junnut. Taisi olla myös D-junnut.
Uutta verrattuna eiliseen on harrastajamäärän kasvu ja nimenomaan ikäluokassa alle kouluikäiset. Lisäksi näkyvyys ihan toista luokkaa kuin ennen.
Mutta kuinka olla jatkossa vielä parempi?
t. Jari pelipaita päällä myös työaikana 16.09.2009 Mielipiteitä Hienoa että ideoita lentelee. Tosiasia kuitenkin on että meillä on taustat kohtuuhyvin kunnossa. Junnupuoli sata kertaa paremmissa kantimissa kuin 10 vuotta sitten. Tarjoamme mahdollisuuden harrastaa futista. Ja mahdollisuuden tulla mukaan toimintaan. Ja mahdollisuuden toteuttaa myös omia ideoitaan. Niin kuin nyt tämä vireille pantu idea futsalin harrasteryhmän ja sarjaan osallistumisesta. 16.09.2009 Poijjaat ja koijjarit Pyöritin aikoinaan kohtalaisella tasolla (Kolmoseen)ja intohimoisella ja perfektionistisella tavallani erästä mikkeliläistä jalkapalloseuraa...pelaajana, valmentajana, seuran rahastonhoitajana(lue: rahojen etsijänä), maalivahtivalmentajana - ja siis yhtäaikaa. Jottei jalkapallosta vieroksunut täysin, valmensin toistakin mikkeliläistä nuorten juniorijoukkuetta samalla ja viheltelin Kakkosen avustavana MEK:ssä. Tein tätä ilman pakkoa, omasta halusta ja intohimosta jalkapalloon 14 vuoden ajan - ja tietenkin täysin "talkoohengessä". Tiedän mistä puhun, kun olette haluamassa perustaa uutta seuraa. Mikäli teitä todella on n. kuusi aktiivista toimijaa ja erittäin hyvät suhteet liike-elämään, niin toivoa on...muttamuttajamutta. Tämähän ei ole asian ydin, eikä todellinen syy? Ja juuri siihen taustaan kannattaisi panostaa, puhdistaa pöytä (lue: eikä riitautua)ja jatkaa yhteisin pelisäännöin. Itse edustan ikäluokkaa kokeneemmasta päästä, vaikkakin poika koijjareissa, ja voin todeta muutokset ikävuosikymmenten välillä. Jalkapallo on nopeuskestävyyslaji niin fyysisesti kuin henkisestikin, tosin henkinen kestävyys on nuoremmassa sukupolvessa kadonnut aika päiviä sitten..noh, vastaavasti henkinen nopeus (lue:suuttumus, möksähdys)heillä on sitäkin terävämpää.
Purkakaa se paha olo mäntyharjulaisen jalkapallon suhteen suoraan, ja ehkä papat kuuntelee tarvittaessa muustakin...
Ja kengän kuljettajille iso kiitos. Jari vois käydä kokeilee, et osuuko niillä...
Ja muille koijjareille kiitos kaudesta!
-Gadding- 15.09.2009 Jottei menisi ihan synkistelyksi niin olipahan Matilta ehyt ja hyvä kausi. Tumppi pelaa missä pelipaikalla tahansa ja aina hyvin. Uudet laitapakit ja hirveästi vastuuta. Gadding? Onko sattumaa, että konkarit olivat finaalissa, kun pelimies saapui paikkakunnalle. Nyt Copa Mundial on valttia.
Naisfutis Mäntyharjussa - totta se on! Lisäksi junnujen määrässä taas ennätys.
Homma ei ole kiinni rahasta tai taidosta. Kyse ei ole myöskään menestyksestä vaan asenteesta. Ja mitä omiin peliesityksin tulee niin taitaa olla aika aloitta treeni ensi kautta varten. Joku viisas sanoi, että "kun ajetaan kovaa niin pashat tippu rattailta". Koitan pysyä kyydissä :)
t. Jari, jonka kotona jo 40 paitaa 15.09.2009 Henkka puhuu asiaa kuten aina Lisäksi lista varsin kattava, ei puutu kuin kentän varaukset ja puhelut yhteyshenkilöille. Lisäksi pitää kerätä rahaa, järjestää talkota ja osallistua ja kaikesta selvitystä ja lisäksi joku raportoi pelit ja hoitaa tiedotuksen. Joku täyttää pelaajalistan ja joku hoitaa pelipallot ja maksaa dumarit.
Ehkä lisää motivaatiota saisi uusilla palkinnoilla.1) Vastuunkantaja, joka ottaa homman hoitaakseen. 2) Narisija, joka muistaa valittaa kaikesta ja ....
t. Jari 15.09.2009 Oikein hyvä idea! Muutaman vuoden seuratoiminnassa mukana olleena voin todeta, että oman seuran/joukkueen perustaminen on ehdottomasti kannatettava ajatus. Siinä pääsisivät uuden seuran jäsenet näkemään, mitä kaikkea sarjajoukkueen pyörittäminen tuo mukanaan. Muun muassa byrokratia piirin suuntaan, erotuomareiden hommaaminen, pelipaitojen hankkiminen, lisenssien vahtaaminen yms. Pelkona tosin on, että uudessa seurassa käy täsmälleen niin kuin vanhassakin: kaikki jää yhden tai kahden aktiivin hoidettavaksi ja loput narisee taustalla.
Henkka 15.09.2009 Notta, ku se olisi sitten oma joukkue. Jokainen saisi kantaa kortensa kekoon, eikä voisi valittaa ettei seura tee sitä tai tätä - ois pakko hoitaa itte. Jäntevä tietty keskittys junnuihin.
Se taas on tyhmyyttä, että alkaa miettiä mitä muut ajattelee. Esitysten laadusta en tiedä sanoa - ei tuo huonoa ole vaikka tietty mäntyharjulaisittain pitäisi moittia - en silti moiti.
t. Jari 15.09.2009 Miksi? Edustus kutoseen omalla porukalla ja sille nimi? Siis miksi? Mikäs siinä muuttuisi nykyiseen verrattuna? Ei ne esitykset siitä muutu, vaikka mikä Mäntyharju United olisi nimenä. Ja conkarit perässä? Ja sitten juniorit? Joka ikäluokkaan eri niminen joukkue Mäntyharjulta, kyllä siinä muualla ihmeteltäisiin. 15.09.2009 Uusi vaihtoehto Late heitti tuossa pyhäiltana kehiin varteenotettavan ajatuksen, joka oli alunperin Nikon. Edustus voisi ilmoittautua kutoseen ihan omana joukkuena eli porukka kasaan ja sille nimi. Ehkä konkarit voisivat ottaa vuoden päästä edustuksesta mallia?
t. Jari 15.09.2009 Viimeinen ottelu Kyllä viimeisessä pelissä oli pisteet hyvin tyrkyllä. Vastustaja yhden vajaalla ja 5 minsan kohdalla 1-0 johtoon. Kaikki oli pedattu voittoa varten. Siinä vaiheessa ei muuta kuin hyvä fiilis ja pojot himaan. Noin ei käynyt vaan alkoi narina. Sitten alkoi syöttötyöskentely ontua ja pakki kuljetti pallon linkille, joka kuljetti pallon hyökkääjälle. Hirveä mekkala parista paitsiosta, vaikka nekin kuuluvat peliin.
Toisella puolijalla kolme hyvää hyökkäystä peräjälkeen ja maali lähellä. Laiturit olivat ihan laidassa ja sekös synnytti tilaa ja tilanteita. Silti iski paniikki ja alettiin pelata 10 vs 10. Sitä ennen alkoi kaupankäynti pelipaikoista "pelaa sinä tuolla niin minä pelaan sun paikalla". Hässäkän keskellä osa yritti pitää pakettiä kasassa ja osa pelaajista pelasi kauden parhaimman pelinsä. Lisäksi Samin ja Tumpin yhteistyö avauksissa mallikasta - harvoin toimii noin mallikkaasti.
Viimeiseen peliin piti lähteä nautiskelemaan ja hakemaan hyvä fiilis ensi kautta varten. Joona pääsi kärkeen ja räppäsi 5 minsan kohdalla maalin ja teki sitten toisenkin, joka tosin mokattiin paitsiona. Miksi ihmeessä kuuma mies tiputetaan pakiksi?
Lisäksi osa pelaajista pelasi rampana - missä vaihtomiehet? Ringin laajuus punnitaan just näissä viimeisissä peleissä.
Ensi kautta varten vinkiksi, että sellainen asenne kuin STU:ta vastaan 1-3 tappioasemassa vie voittoon. LuPo pelin asenteella tappio on aina varma, nyt Sami takasi Jäntevälle edes pisteen hukealla pelillä.
Ja vinkki nro 2. Jo alle kouluikäiset osaavat pitää pelipaikkansa ja pelata sen vaatimusten mukaan eivätkä yritä vaihtaa sitä esim. Tupla-patukkaan.
Vinkki nro 3. Keskity voittamaan peli.
t. Jari 14.09.2009 Edustukselle kiitokset! Uusia pelaajia ilmestyi rinkiin ja kaikki pelit saatiin vietyä kunnialla läpi. Ja pisteitä kertyi ihan mukavasti. Ainoa asia joka jäi kaivelemaan oli se että rakas naapuri nousi sittenkin lohkon kakkoseksi pisteen erolla....mutta sekin kestetään.
Lauantaina kaikki kauden päättäjäisiin Kinoon klo 14.
T: manageri 14.09.2009 Näinhän tuo on ...Otetaan kuitenkin huomioon lähtökohdat mistä keväällä lähdettiin liikkeelle. Pelaajia, valmentajaa yms ei ollut. Eli jo lähtökohtaisesti motivaatio joukkueen siällä ei ollut sellainen kuin pitäisi. Pelit alko kauden edetessä kuitenkin kulkea ja siinä samalla ilmeisesti odotuksetkin. Tästä seurauksena kaikki turha ja lapsellinen kritisointi ja kitinä allekirjoittanut mukaan lukien. Tästä kaudesta oppineena kukin voi mennä itseensä ja pohtia suhdettaan jalkapalloon. Ja ettei ihan synkistelyks menis niin oltiin kuitenkin pelillisesti sarjan toiseks paras joukkue.
T:#1/11 14.09.2009 Yhteenvetoa Olihan tuossa kesän mittaan yhtä sun toista. Monta asiaa on, joita haluan kommentoida. Sen verran kuitenkin kiehuu, että jätän tuonnemmaksi. Mutta sen verran ilkeä olen kuitenkin, että totean jo nyt jotain. Moni vaatii, että seuran pitää tehdä sitä ja tätä. Harva kuitenkaan ottaa vastuuta mistään yhteisestä. Toisaalta onhan se outoa tehdä ilmaista työtä näinä aikoina, kun kaikesta maksetaan. Vähimmäisvaatimus voisi kuitenkin olla, että jokainen kantaa huolta edes itsestään. Ja niin moni tekeekin!
Ja kun jostain pitäisi ottaa vastuuta niin laitan ensin kaudeksi nykyiset F-junnarit kalenteriini eli niden harkka ja pelipäivät kalenterista tyhjiksi. Muusta en vielä tiedä, kun aika kortilla ja paljon mutakin kuin jalkapalloa tekee mieli vielä ehtiä.
t: Jari
13.09.2009 Kumarrus kaikille ja pieni hatunosto Kiitos kaikille erittäin hyvin menneestä kaudesta
#30 13.09.2009 On sauna ...ja omat juomat.
t. 13.09.2009 Sheriffi Onko saunaa nyt sitten pelin jälkeen? Onko juomaa tarjolla vai omillako mennään? 13.09.2009 paikallislehti.. pitäjänuutisissa siis väärää tietoa. 11.09.2009 Ladontavirhe LuPo-pelissä Eli väärä päivämäärä oli lipsahtanut syöttövaiheessa tuohon LuPo-peliin. Se on siis sunnuntaina klo 16. Mutta saa lauantainakin käydä pelailemassa....
t. manageri 11.09.2009 Varsin asiallinen juttu tuo Lapen sivuilta. Itse en vielä ole jaksanut (lue työnantaja imee kaikki mehut eli täisin 26 h vuorokaudessa). Eikä se meiltä huono peli, mutta nyt ei vaan eväitä parempaan.
t. Jari 09.09.2009 Pelijuttu LaPen sivuilta LaPe - MäJä 3-1 (1-0).
Lauritsalan kentän laidalle kasaantui ihan kohtalainen katsojamäärä seuraamaan la iltapäivän jännitysnäytelmää. Peli oli mainiota katsottavaa istumakatsomosta käsin, koska aurinkokin oli tilattu paikalle eikä sateesta ollut tietoakaan. Pelin tärkeyden tuntuivat aistivan molemmat joukkueet ja aika ajoittain liukkaan kentän avustuksella pallon riistot toivat vapareita puolin ja toisin. Jopa muutamia keltaisiakin kylvettiin. Tuomarit olivat asiallisia ja linja pysyi hyvin hallussa.
LaPen ankara kärkiraataja Hessu oli säästellyt onnistumiset viimeiseen otteluun. Hessu viimeisteli ensimmäisen osuman ja antoi toiseen maaliin kulmurin oikeaoppisesti aivan maalin eteen, josta peliväline sijoitettiin vastustajan verkkoon. Mäjän maalivahti pelasi kaiken kaikkiaan näyttävän ottelun oikea aikaisella sijoittautumisella. Näin lukemat säilyivät kohtalaisena. Kolmannen LaPe iski rankkarista. Hanski jouduttiin taklaamaan kuudentoista sisällä ja sama mies laittoi pallon pilkulta rauhallisesti MäJän maalin alakulmaan.
MäJä nousi toisen jakson alussa tasoihin, mutta toiseen osumaan ei edes vaarallisia tilanteita saatu lappeenrantalaisten maalille.
Lapelle vitosdivarin haasteet odottavat. Nyt on kuulema muutaman vkon huili ja sitten katsotaan mitä työkaluja kaudelle 2010 on kasassa. Nähtäväksi jää onko LaPe 2010 pitkälle samanlainen vai tuleeko muutoksia taustoihin tai kentällä juokseviin. Onhan tahti jo astetta kovempi divaria ylempänä ! Joka tapauksessa Onnea ja Menestystä ! 09.09.2009 Kutosen Länsilohkon voitto LaPelle Nuori ja kehityskykyinen ryhmä nousi ensi kaudeksi Vitoseen.
Saattaa jatkaa matkaansa saman tien Neloseen.
Onnea LaPelle!
http://lautp.sporttisaitti.com/lape/ 09.09.2009 Simpeleeltäkin voi singahtaa Englantiin Jos kykyä, taitoa, tahtoa ja uskallusta löytyy tarpeeksi, saattaa nuorelle pelaajalle käydä näin:
http://www.siufutis.com/arkisto09/jesse2.htm
...ehkä joskus myös Jäntevästä Juventukseen. 09.09.2009 Vielä panosta LuPo -pelissä Lohkon kakkospaikka vielä haarukassa. Pelataan hyvä kausi kunnialla loppuun- Sunnuntaina koko kööri paikalle. Sauna varattu pelin jälkeen. Samalla yhteenvetoa kaudesta ja ensi kauden suunnittelua.
T: manageri 08.09.2009 Hän on hyvä paapelaaja sanoisi Armstrong. Laidalta katsoen näytti siltä, ettei pääpalloja hävitty tavallista enemmän. Mutta pari kertaa pelaaja jätti menemättä pääpallolle. Lisäksi omia syöttöjä usein väärään paikkaan eli ei syntynyt kunnon kamppailua. Samilla ja Tumpilla useita voitettuja ilmapalloja - ellei peräti kaikki. Markuskin pomppasi tyylikkäästi oman pään kulmassa ja voitti - no sit oli pää veressä.Stu:ta vastaan hävittiin enemmän kaksinkamppailuita. Mutta ehkä tuollainen iso kenttä olisi ollut keuin tehty JP:lle. Tosin Markuksella lähes sama juoksuvoima, mutta vastustaja pistin kaverin verta vuotavana pihalle.
Mutta pomppua juu. Mäntyharjussa on taatusti siihen pulmaan lääke. Lentopallisteilta voitas hakea treenivinkit niin kulmatilanteissa yläriman kohdalla ei enään ole pää vaan perskannikat :)
Kyse on vaan sitä, että saadaan ryhmä kasaan harjoittelemaan. Talvella olisi hyvää aikaa olla jumissa ja kesällä sitten ainoastaan herkistelyä.
Ja onhan paikkakunnalla legendaarinen Tintti - saatas Suomen parhaat opit salamavoimasta.
Ja Ökän treeneillä joka jätkä juoksee 100 m 11:47.
t. jari (nyt mulla on 2 paitaa) 07.09.2009 6% no hyvä on hävittiin vaan 94% pääpalloista. Sillon kun vastustaja oli vieressä niin kyllähän keskikentällä hävittiin poikeuksetta jokainen pallo... Ois saanut osua kauden paraspeli tohon saumaan niin ois voinut olla jotain saumoja viedä piste mäntyyn
t. uninen ja väsynyt mies #30 07.09.2009 huomenia hako Taisit olla hakonen pikkusen kujalla pelissä (vaiko vain väsynyt) jos tuumailet niin että hävittiin kaikki pääpallot. Tilanne voi olla näin jollain kentän osa-alueella mutta täytyy rehellisesti sanoa ettei LaPen miehet mitään päpelaajia kyllä ollu. Itse ainakin sain pääpalloista voitot melko vaivattomasti :)
Pompputreeniä ensi kesälle siis..tällekin kesälle oli suunnitelmissa mutta perhana kun ei keritty pitämään harkkoja :)
T: toppari #4 07.09.2009 lapen pelistä -> Oma näkemykseni lape pelistä oli, että hävittiin järestään kaikki pallot
-Kaikki pääpallot vei lape
-Jokainen rajaheitto oli se sitten mäjän tai lapen niin lapen sai kaikki pallot järestään näistä tilanteista
-Matti maalissa pelasti 4-6 varmaa maalia eli mäjän ylivoimasesti paras mies vaikka tais olla puolikuntonen
-Lape oli vaan nopeampi ja parempi joukkue suurim osan ajasta oltiin paikallaan ja odoteltiin sitä palloa jalkaan.
nyt vaan kaikki zemppi kauden viimeseen peliin ja siitä hyvillä mielin saunomaan koko porukan voimin
t.jari (se hako) 07.09.2009 LaPe:lle onnittelut sarjanoususta Näin noin 100 km päästä muista ja jaksaa onnitella. Tappion hetkellä vielä liian vaikeaa. Ja plussaa kaverille joka järkkäsi nurmikentän - kenttämestarit eivät niitä kaikkein helpoimpia ylipuhuttavia.
Lisää raporttia pelistä piakkoin ja Jäntevä täysillä viimeiseen peliin!
t. Jari Sarja 05.09.2009 Joo , mut en ollut ikinä pois koulusta enkä töistä. Pomo haukkuu vielä laiskaksi jos olen lauantaina kipeä :(
t. Jari 04.09.2009 Jarille sanot vaan töissä että sulla on varmaan kuumetta 12.9 tai maha kipee,sitä on liikkeellä.on ihan yleistä kertoo tuollaisia ja läpi menee,kokemusta on:)Etkä kerro muille niin et kärähdä 04.09.2009 Konkarit piirin sivujen mukaan finaali pelataan Arto Tolsa areenalla alkaen kello 12.00 04.09.2009 Pelin ennakkotunnelmia Löytyy täältä:
http://lautp.sporttisaitti.com/lape/
Pääkatsomo kuulema jo loppuunmyyty.
04.09.2009 Joo Kyllä koulusta on vapaata eli laitapakit on tulossa, jos ei huomenna tai lauantai aamuna satu suurempia loukkaantumisia :) 03.09.2009 Lape- Mäjä Nyt jätkät kaikki vain mukaan Lappeerantaa saadaan kauteen hyvä päätös. Koulusta saa kyllä vapaata ei muuta kuin rohkeasti kysymään. Lappeella on kaikki paineet. Jäntevä on jo tehnyt kaudesta todella positiivisen. 03.09.2009 Tosin mun osalta tuo konkareiden finaalipeli jää väliin. Lauantai on meillä työpäivä :(
t. Jari 03.09.2009 Kausi on hyvä lyödä pakettiin vieraissa , joten Kotja ja KTP käyvät hyvin. PoPo on joskus muinoin jo kohdattu.
t. Jari 02.09.2009 KTP Voitti viimeisessä pelissään PoPon 4-0.
Tervetuloa Kotkaan ! 02.09.2009 Vaatii korkeampaa matematiikkaa .... Jos KTP olisi hävinnyt viimeisen pelinsä (tulos ei vielä näkyvissä piirin sivuilla) tulisi ottelu Mäntyharjuun. Mutta odotellaan lopullista ratkaisua.
Sarjataulukot ja tilanteet toisesta lohkosta:
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/700L.htm 02.09.2009 Pöh Hevosmiesten tietotoimisto on aina väärässä. Hitto, jos ehdin niin alan ensi vuonna tiedottajaksi, ettei tarvi hevosmiehiltä kysellä. Se on tasan yksi peli ja pelataan Kotkassa.
t. Jari (sain lainata Ranen paitaa) 01.09.2009 Hevosmiesten toimistosta... ..tuli tietoa että tuo jkki finaali olisi kaksiosainen fifan säännöillä, pitääkö paikkansa? ja jos ei, niin missä se loppuottelu käydään? 01.09.2009 Torilla tavataan! Suuremmilta järjestyshäiriöiltä kuulema vältyttiin kun Conkarit eilen iltamyöhään saapui tummien autojen saattueessa torille. Joku epäili että tumat autot saattoivat olla liikkuvan poliisin, mutta kuitenkin....
Historiallinen, Suomen 95 MM lätkäkultaan verrattava saavutus!
Nyt viimeistelemään kuntoa lauantaina 12.9 pelattavaan loppuottelua varten. Vastaan tulee länsilohkon voittaja, joku KTP tuolta Kotkan suunnasta.
Viimeistely aloitetaan keskiviikkona haastepelillä Kutosen joukkuetta vastaan. Eri asia uskaltautuuko edustusjoukkue tämän uutisen jälkeen samaan kehään....
t. manageri 01.09.2009 Conkareista mallia Onnnea Conkareille hienosta voitosta!
Toivottavasti jo on alkanut kantautumaan Samille peli-ilmoituksia lauantaille. Miten on keskiviikoksi suuniteltu harjoitusmatsi Edustus - Conkarit matsin laita? 01.09.2009 Äänestys palaa kohta. Laitetaan keskikenttä kuosiin eli Mika Hokkanen valittiin jo, mutta vasen laitalinkki menee uusiksi, koska siellä väärä nimi (ei ehdotettu). Sitten tekstariehdotus Jaakko Penttinen kelpuutetaan mukaan.
Eilen Konkarit varmistivat lohkonsa mestaruuden. Suikki maalsi, kun peliä oli pelattu 1 min ja sitten sama mies maalasi, kun peliä oli pelattu 3 min. Eikä siinä kaikki eka puoliajalla vielä veto tolppaan.
Sitten toisella puoliajalla FC Repaleet tasoitti lukemiksi 2-2 vain 4 minsaa ennen loppua. Oli sankarin aika astua esiin. Suikki yritti suoraan aloituksesta ja hyvä yritys. Sitten vapari kaukaa ja siitäkin saatin jotain aikaan. Sitten toppari ei saa pallo jhaltuun ja Ökä rynnistää paikalle. Kahden topparin välistä irti ja nosto maaliin. Pelikellossa aikaa enään 2 min.
t, Jarppa 31.08.2009 äänestys mihin on äänestys kadonnut? 31.08.2009 ennakkokirjoituksia "Tuntuu kehkeytyvän kutkuttava futis tapahtuma la 5.9 klo 13.00 Lauritsalan futis areenalle. Tällöin ratkaistaan pitkälle pohjois lohkon nousija LaPen ja MäJän välillä. Katsomoon on kuulema tulossa myös kohtalainen määrä jalkapallon ystäviä, joten tule paikalle ajoissa. Toivotaan tasokasta kamppailua upealla ruohoareenalla.... "
näin foorumeilla lauantain matsista :) 31.08.2009 Tseppiä molemmille joukkueille! Siis tsemppiä ja sambamaisen letkeää peliä molemmille, maaleja unohtamatta! 31.08.2009 Jäntevän faneilla superviikko Tänään Conkareilla mahdollisuus varmistaa KKI-35 lohkonsa voitto. Lappeenrannassa vatsaa asettuu FC Repaleet. Huhujen mukaan joukkue lähti jo eilen bussilla kohti lLappeenrantaa, valmistautumaan otteluun. Tapahtuuko nyt se mitä yli 10 vuotta on jahdattu: mahdollisuus päästä pelaamaan piirinmestaruudesta toisen lohkon voittajaa, todennäköisesti KTP:tä vastaan. Pitääkö Jari maalinsa puhtaana? Vai asteleeko veräjänvartijaksi Raaka-Rane Pulkka? Joko voidaan aloittaa paikkalippujen myynti kaksiosaisen loppuottelun kotiotteluun? Nämä kysymykset askarruttavat hikisiä käsiään hierova fanilaumaa.
Lauantaina edustuksella mahdollisuus säilyttää nousumahdollisuutensa. Se vaatii kuitenkin voittoa lohkoa johtavasta LaPesta sen kotikentällä. Peli Lauritsalan kentällä alkaa klo 13. Fanit sinne siis.
Nyt testataan käykö molemmille joukkueille kuten Suomen lentopallomaajoukkueelle vai onko mentaaliharjoittelu, johon koko kesän ajan on panostettu, itse lajiharjoittelu minimiin pudottaen, tuottanut tulosta? Kotikatsomosta tulevat paineet ovat lähes samaa luokkaa kuin MömMöm-kisojen keihäänheittäjillä.....
T: funny-fani 31.08.2009 Mukana ollaan , mutta tukavasti vaihtopenkillä sillä en ota kamoja mukaan. Mutta pelimiehille tarvetta, paineet tosin vastustajalla eli päästää nautiskelemaan.
T. paidaton Jari 29.08.2009 5.9-09 ruvetkaahan varailemaan 5.9 lauantaipäivää vapaaksi niin saadaan hyvä peli aikaseksi. Mukavaa ois, jos listalla ois yli 11 miestä mukana.
Eli anomukset lauantaipäivän vapaaksi saamisesta kannattaa laittaa ja viimeistään maanantaina eteenpäin...
t.jari 29.08.2009 Pakkohan se on lisätä tehokkuutta. Jotenkin homma jäi siihen, kun saimme sivut pystyyn ja samalla tuli tuo päivitys. Pelaajaesittelyt ois tietty hyvät ja hitsi kyllä ne maalintekijät ja keltaiset kortit pitää saada sinne myös - urheilu on tilastoja. Ja käytännössä, kun joka ilta (pelipäivinä) tekisi soittokierroksen niin olisi sarjataulukko aina ajan tasalla. Jotkut lehdet tekevät noin eli palkkaavat henkilön tekemään alasarjojen sarjataulukoita. Joskus tilasin lehden Österbottning Haapavedelle, koska heillä oli sarjataulukko lehdessä. Silloin ei ollut edes nettiä.
Mutta kuten kaima sanoi niin aikaa pitää kaivaa. Laiskottelulle ei voi mitään, mutta jos katsoisi telkkarista vain Kotikadun ja olutta voisi ottaa yhden tuopin jos Suomi voittaa jonkun jalispelin. Ja totta se on jenkit ovat jo tehneet minisarjoja eli Charlien enkeleiden jasko on tiivistetty viiteen minuuttiin.
Ja olisihan tässä talvi aikaa. Lisäksi taitavat kaverit mukaan ja aletaan rummuttaa, että nyt Jäntevä alkaa lähettää pelit suoraan nettiin ja hoitaa myös puulaakin tilastot, joukkue-esittelyt. Luodaan odotusarvo, että Jäntevän sivut ovat suurimmat ja mahtavimmat.
t. Jari 29.08.2009 tehokkuutta vaan :) Teet vaan kaiken tehokkaamin... katsot telkarista kaiken digiboksilta ja vähintään *2 nopeudella samaa käytät olueen juot kaksi yhden ajassa niin vot vot tai vaihdat kirkkaaseen. Niin ei aikaakaan kun huomaat, että laiskottelu aikaa on tuplaten sekä autoilijan maksa :)
t. jari 28.08.2009 Otetaan haaste vastaan , kuuntelin tänään Haajan Jesseä ja juuri noin se on tehtävä kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti. Laitetaan Jäntevän sivut lentoon - jotain joudun tiputtamaan pois, kun ei aika riitä tai sitten pitää vaan lopettaa laiskottelu, telkkarin katsominen ja oluen juonti - sit jää aikaa näille tärkeille projekteille.
t, Jari 28.08.2009 Kehitystä seuraavaan Ei ollenkaan paha idea ollenkaan. Tänne Jäntevän sivuille saada myös tilanne sarjataulusta / maalintekijöistä, sekä junnuille - edustukselle.
27.08.2009 Jeah Hyvä kun d-junnut voittivat eli kuten Halavatun papat laulaa "ei voi valitta". Mutta samalla tässä mietin, että pitsäkös ensi kesänä ottaa puulaakijalkapalloon mallia Mikkelistä: http://www.mahl.fi/jalkapallo/
Eli olisi netissä sarjataulukko ja maalintekijät. Lisäksi joukkue-esittelyt ja mestarit - niitäkin sentäään 40 vuoden ajalta. Pantas omille sivuilleen .... ja jos oikein viitsii niin joka kierroksesta selostukset nettiin.
Eikä junnuliiga ole mahdoton ajatus. On kait täällä vielä sen verran jalisintoa. Minäkin laihdutan 30 kiloa ja kaivan vanhat Copa Mundialit esiin ja tuun jahtaamaan lisää mestaruuksia ....
t. Jari 27.08.2009 Luvut oikein Tosin D-pojat nuijijat PEPO:n (LPR), ei PePoa (PRTNM). Se vanha UlPePo-lyhenne aiheutti paljon vähemmän sekaannuksia aikanaan.
T: Henkka 27.08.2009 luvut onko maalit oikein päin. D-junnut pieksivät PePon? Varsin mallikasta toimintaa ... ei voi valittaa ... kuten Halavatun pat laulaa.
t. paidaton Jari 26.08.2009 25.8 D-junnut matkusti pelaamaan kauden toiseksi viimeistä turnausta Lappeenrantaan 8 pojan voimin.
Pelit olivat paikallista Pepo sinisiä / punaisia vastaan Sammonlahden tekonurmella. Peliin lähdettiin tuttuun tapaan yhden vaihtopelaajan turvin. Pelaajat pelasivatkin kauden parhaat ottelut, vaikka maalinteosta vastasi vain kaksi pelaajaa (Janne Parta 10 ja Perttu Kiesilä 6). Koko joukkue muisti auttaa kavereita ja vapauttaa hyvillä syötöillä pelikaverit maalin tekoon. 25.08.2009 Jup lukio joustaa ...ovat sen verran urheiluhenkistä jengiä ja Jäntevässä kun kesän pelaa niin se vastaa yhtä psykologian approbaturia.
t. Jari (mulla ei enää numeroa - kaikki pelipaidat on viety) 25.08.2009 Höpö höpö Tota kyllä lukio on aika joustava, että jos haluut pelaan senkus ilmotat vaan rehtorille niin varmasti pääset pelaan. Kokemusta on. T:13 25.08.2009 LaPe Peli Itsellä on koulua Lauantaina (kiitos Mäntyharjun lukion viisaiden suunnitelmien) Niin en pääse peliin jos se pelin alkamisaika on tuolla kuutosen foorumeilla oleva 13. T: #7 25.08.2009 Nostetaan tuo ylös vastuunkantajia tarvitaan!
Kauden viimeiseen turnaukseen D:junnujen avauksi olisi hyvä saada E:junnuista ~ 5-6 pelajaa.
D:junnuista suurinosa on pelamaassa salibantyä Turussa.Huomiseen peliin mulla on Oskun paita t: Matti Kuusenhako 24.08.2009 Tai joo Ei mäntyharjulaiset kehuneet sivujamme :(
Kehuminen, kun on pikemminkin tunnettua pohjanmaalla.
Mutta Hevosmiesten tietotoimiston mukaan kehuja lähetellyt henkilö onkin Kotkasta ja käyttää Elisan laajakaistaa eikä ole kahteen päivään syönyt eikä käynyt suihkussa. Tosin hevosmiehet ovat yleensä aina väärässä :(
Hevosmiehet sotkivat myös tuon äänestyksen. Ei se ole Sami-Jukka ja joku lähettelee päivittäin tekstareita, että Jaska mukaan. Pitänee korjata tilanne.
. Jari 24.08.2009 Viisi tähteä ja vieläpä Mäntyharjusta ... ei huono.
t. Jari 24.08.2009 D-junnu asiaa Kauden viimeiseen turnaukseen D:junnujen avauksi olisi hyvä saada E:junnuista ~ 5-6 pelajaa.
D:junnuista suurinosa on pelamaassa salibantyä Turussa.Huomiseen peliin mulla on Oskun paita t: Matti Kuusenhako 24.08.2009 VIISI TÄHTEÄ! Huomatkaa: MäJä ja kotisivut saaneet viisi tähteä! Jes! 24.08.2009 surkeeta mäjä on ihan ***** niiku on nää teijän sivutkii mäntyharju on kauhee paikka vaikken ooeeskäynny siel hahahaa. 24.08.2009 Lape peli jääkööt mun osalta väliin. Ja syy on sama kuin Ilellä, peli ei oo hauskaa ja muutenkin motivaatio hukassa, vaikka pisteitä joukkueelle kertyykin hyvin. Muutenkin on muuta menoa, eli jääkööt vaihtopenkin paikka muille. #25 21.08.2009 futisforum tiedottaa Lape-Liry 4-1 21.08.2009 Oli "Kotijoukkueen riveissä saa todennäköisesti kasteen uusi pelaaja. Olisiko hänestä maalintekijäksi?"
Kyllä vaan oli.
21.08.2009 vielä 2 matsia ois! LaPe 10o 6v 3t 1h 18t - 11p 21 pistettä
=================================
MäJä 10o 6v 1t 3h 22 - 14 19 pistettä
StU 10o 5v 1t 4h 29 - 15 16 pistettä
RiPa/2 9o 4v 2t 3h 22 - 15 14 pistettä
PePo 10o 4v 1t 5h 19 - 29 13 pistettä
LuPo 9o 4v 0t 5h 17 - 19 12 pistettä
Liry 8o 0v 0t 8h 7 - 27 0 pistettä
--------------------------------------------------
Lape : Liry pelas samaan aikaan kun Mäjä-StU eli aika varmasti Lape on ottanut pisteet. Panosta jää oikein mukavasti seuraavaan peliin missä Mäjä matkustaa Lapen vieraaksi.
21.08.2009 Löytynyt kengät Tiistain Ripa-pelistä jäi miesten pukukoppiin naisten ruskeat 38 2/3 kok. lenkkarit, taisi olla adidakset. Löytyy pallokaapista. 21.08.2009 Jäntevä - StU Perjantaina klo 18.30 nuo mainiot miehet oranssi-musta raitapaidoissaan astuvat puolustamaan Mäntyharjun futismainetta.
Hampaankolossa on muutakin kuin pizzan jäämiä. Astuuhan vastakkaiseen kehänurkkaan Savitaipale joka kirvelevästi pari vuotta sitten pudotti ratkaisuottelussa Jäntevän Kutoseen.
Kotijoukkueen riveissä saa todennäköisesti kasteen uusi pelaaja. Olisiko hänestä maalintekijäksi?
Nyt kaikki kannustamaan!
Väliajalla kahvia ja pullaa.
T: manageri
20.08.2009 omissa käsissä... täysin omissa käsissähän tämä homma nyt on,voitetaan kolme viimestä ja noustaan. Mutta ei oteta paineita vaan pelataan samalla lailla kun tähänkin asti ja katsotaan saadaanko yllätys aikaan. Hienosti on jätkät pelannu ja sitoutunu peleihin lähtemään aina ku mahollista. Kyllä kelpaa vikan pelin jälkee sauna iltaa pitää tämän kauden esityksellä,kukaanhan ei meitä suosikiksi sarjaan varmaan asettanut kun mukana LaPe,StU ja RiPa/2. Onnea kahteen seuraavaan peliin,itse en pääse. #2 19.08.2009 Laitalinkeistä Mieleenpainuvimpana muistona se kun Make tylytti muutama vuos sitten Fc Peltirummun maalivahtia Kouvolan tekonurmella rankkarista. Tuomari vihelsi pallon rikkeestä pilkulle ja raapusteli numeroa vihkoon.. Jame huuteli kentän laidalta, että Make vetämään. No kaveri luuli et pitää tulla vaihtoon.. Tajus sit kuitenkin mennä laukomaan rankkaria. Ei turhia ujostellut ja päräytti täyden pommin suoraan maalivahtia päin näköä.. Muuten hyvä, mut tuomari ei ollut vielä antanut lupaa laukoa.. Hirveä kalabaliikkihan tästä syntyi ja tuomari joutui avustavalta kyselemään tilanteen kulkua.. Hässäkkä selvisi ja Make pääsi toistamiseen ampumaan pilkkua, pallo varmasti maaliin ja peli jatkui. Vastustajan molarin naama punoitti vielä loppukättelyssäkin :) 17.08.2009 Ei katsota sarjataulukkoa vaan pelataan. Muuten käy kuten konkareille tänään. Toisaalta myös kunniaa hyvälle vastustajalle, joka valmistautui hyvin ja myös pelasi hyvin.
Täytyy vaan edetä peli ja tilanne kerrallaan ja sitten katsotaan tulos. Toisaalta spekulointi on hauskaa viihdettä - ja mitä urheilu olisi ilman spekulointia?
Perjantaiksi kova jengi kasaan - joo lupaan pysyä pois kentältä (=kova jengi).
Sunnuntaiksi ei taida olla pelaajia. Itselläni silloin valitettavasti jääkiekko.
t. Jari 14.08.2009 Lohkon kakkonen.... ei pääse karsimaan, vaan kärsimään. 14.08.2009 sunnuntai pelailut? onko porukka enään innostunut näistä saunahikivuoroista? Olisi hyvä saaha vähän tuntumaa palloon kun seuraavaksi vasta vikassa pelissä mukana. Jos innostusta niin olisiko nyt sunnuntaina mahdollisuutta pelailuun? #2 13.08.2009 Pakit on äänestetty Aika hyvin nykyinen joukkue pärjäsi, kun valituksi tuli maalivahti ja toppari. Kaksi paikkaa konkareille ja yksi entiselle tähdelle, joka jo jäähdyttelee. Mutta seuraavaksi keskikentän kimppuun.
t., Jari 13.08.2009 Kutonen Voittaja nousee suoraan vitoseen ja sieltä vitosesta vika tippuu kutoseen ensi kesäksi. 6. divaristahan ei kukaan putoa alaspäin.
Terveisin miska 12.08.2009 Sarjataulukko Eli nouseeko lohkon voittaja suoraan vitoseen? Pääseekö kakkonen karsimaan? 12.08.2009 Päällekkäin tapahtumia Mulla menee tänään päällekkäin tapahtumia, joten minulta jää valitettvasti tänään harjoituspeli väliin.
T. Jari S 12.08.2009 En muista Muistan vaan, että 1996 Suikki maalasi 10 kertaa. Tosin luin tänään Pitskarin ja pesäpallon puolella sankareita Heinikainen 36 ja Mävistä Isokuortti ja Konga (44 ja 45 v). Jäntevän sankarikin on jo aika vanha eli Hako (oli mukana jo 1996), mutta Masa taitaa olla vasta 23 jaa taatusti sarjan ykkösmolari, joka mahtuisi ylemmillekin sarjatasoille.
t. Jari 11.08.2009 Maalipörssi-08 Monella maalilla pörssi on viime kesänä voitettu, kun karkimiehillä on nyt noin "vähän" osumia? Hienoa on kuitenkin nähdä, että onnistumisia on laajalti! :) 11.08.2009 Totta horiset kaima Puolustuksen kautta pelataan ja mikä on pelatessa, kun on sarjan paras maalivahti ja kovat pakit. Maaleista tosin sen verran, että Suikilla on 3 - vaparista, kulmasta ja rankkarista. Eli yksi oma maali pois.
t. Jari 11.08.2009 Maali pörssi Jäntevän maalipörssi
J-P Tiusanen 3
J Kuusenhako 3
Lauri Okkonen 2
Sami Pekkanen 2
Marko Kadding 2
Jarmo Savolainen 2
Miska Miettinen 1
Mikko Honkonen 1
Vastustajan oma 1
--------------------------------------------------
Laajalla rintamalla on onnistumisia. Parasta on kumminkin erinomainen puolustus / maalivahtipeli, mikä takaa jokaisessa ottelussa voittomahdollisuuden. 11.08.2009 HUOM! Kutonen: MäJä-StU pe 21.8 ...siis korjaus tuohon edelliseen viestiin: Savitaipale peli vasta ensi viikolla! Conkareilla peli Taipalsaarta vastaan pe 14.8. klo 19! 11.08.2009 14.8
Vs: Kaakkois-Suomi Kuutonen 2009
LaPe 9 O 5V 3T 1H 16 - 11 18pistettä
=================================
StU 8 O 5V 1T 2H 26 - 12 16pistettä
MäJä 9 O 5V 1T 3H 17 - 11 16pistettä
RiPa/2 9O 4V 2T 3H 22 - 15 14pistettä
PePo 9 O 4V 1T 4H 19 - 27 13pistettä
LuPo 8 O 3H 0T 5H 15 - 19 9pistettä
Liry 8 O 0V 0T 8H 7 - 27 0pistettä
--------------------------------------------------
Kaikki kannustamaan perjantai 14.8.2009 Mäjä voittoon StU:sta 11.08.2009 Varma tieto PePo-Lape 1-1
Sarja tiivistyy, mutta otetaan rennosti ja aiheutetaan muille kiusaa jos tilaisuus tulee.
t. Jarppa
09.08.2009 No ei se haittaa jos kerta puolet kuitenkin arvotaan :)
Ei sattunut silmään tänään, mutta käyn vielkä kentällä vaeltelemassa. Ei tiedä vaikka löytys.
t. Jari 09.08.2009 arvonta raha kateissa Huomio....
Elikkäs jos joku on löytänyt 10mk teikkausrahan olisi se ystävällistä palauttaa oikealle omistajalle...Muuten jää tulevissa otteluissa puolet arpomatta.
Kyseinen raha on hävinnyt hajallisesta taskusta MäJä-FC Repaleet pelin päätuomarilta eli Marttinen Juha.
T. Jari Kuusenhako
ps. voi ottaa yhteyttä myös minuun jos se löytyy ja on halua palauttaa se
09.08.2009 Siellä ovat niin selotukset kuin avauskentällinenkin. Ja pelipaita nro 6 (f-jun), sen omistajakin tiedossa. Lisäksi F-junnuille ja futiskerholaisille pelit Ristiinassaa 6.9. Ja akillesjänne vihottelee oikien kunnolla :(
t. JS 08.08.2009 .) Minkälaistakohan ois ollut maaleista tullut selostus jos oisin värityskynää vielä käytellyt xD.
pistähän avauskokoonpanot näkyviin selostuksiin :) ja ihmetellään miltä ne näyttää 08.08.2009 Kyllä ne selostukset tulee niin konkareista kuin eilisestä pelistä. Ne tulevat jo tänään.
t. Jarppa 08.08.2009 jokojoko pelistä on sepustus mut missä viipyy conkarit-repaleet pelin selostus?oli kuitenkin makia voitto 08.08.2009 Loistavaa!! Hienoa osaamista joukkueelta Lappeenrannan vierailulla!! Kaikki siis omissa käsissä vielä mutta ei lähetä isoja paineita kuitenkaan joukkueen hennoille hartioille vielä kasailemaan. Puretaan kautta peli kerrallaan loppuun ja sittenhän tuon lopputuloksen näkee. Mutta hyvältä näyttää.
Ja hienosti oli #30 värittänyt omia suorituksiaan. Ihan välittyi tänne kotikatsomoon asti suoritukset kentältä vaikkei paikalla päässyt olemaankaan :)
Taistelu jatkuu!!
T:junior manager #4 07.08.2009 Pelipaita taitaa olla tästä naapurista eli koppiin vaan niin toimitan perille. Hyvä, että on tarkaavaista porukkaa liikenteessä.
t. Jari 07.08.2009 Nopea analyysi Huolestuttavasti keskikenttä luopui puolustamisesta. Vasen pakki välillä myös ylhäällä. Ihmetopparit Markus ja Tumppi, silkkaa allstars kamaa, hoitivat tonttinsa varmasti. Samalla tuli tuossa kirjoitettua kiilalause :)
Myös vanha herra Gadding puolusti mallikkaasti ja laittoi kommenteillaan ryhtiä peliin. Parannettavaa löytyy vielä pääpelistä ja syöttöpelistä. Kärki ei päässyt paljoa väläyttämään paitsi Maukan maukas passi. Hako ratkaisi pelin hyökkäyspäässä ja Masa takasi meille 0-0 eka puoliajalla. Toinen puoliaika oli Matin osalta silkkaa legendaa. Kaveri vetää elämänsä vedon yläkulmaan ....
Jäntevä oli myös huono pelin alussa, mutta toinen puoliaika kirkkaasti 4-0.
Pari vaihtomiestä keskikentälle olisi tehnyt terää. Ehkä kärkeen myös.
Nuorilla avustavilla tuomareilla ei hävettävää. Eikä Jäntevälläkään - hyvin pysyi peli kuosissa eikä turhista naputeltu ja sittä mun surkeasta aloitussyötöstä kuuluikin naputtaa.
t. Jari (ei se Hako eikä se JP) 07.08.2009 Liry-Mäjä Keskikentän pohjalta löytyi liry-mäjä peliin ratkaisia. Ensimmäinen puoliaika päättyi 0-0 eikä ylärimaa lähemmäksi päästy. Toiselle puoliajalle sitten löytyikin keskikentän pohjalta hyvin uurastanut ratkaisija Jari Kuusenhako joka kävi vapaapotkun jälkitilanteesta tälläämässä 0-1 tilanteen. Hirmukova sisäsyrjä laukaus lähti noin 7m ja ohitti vastuttamattomasti maalivahdin.
Hetkeä myöhemmin oli sama mies taas ottanut vapaata puolustusvelvotteista ja taululla komeili lukemat 0-2. Koko tilanne lähti Mauriitsion hyvästä passista takaviistoon pallovarmalle Kuusenhaolle joka ensin otti oikealla haltuun ja pisti vasemmalla jalalla lähteneen laukauksen vastuttamattomasti riman alle. Tämän jälkeen annettiin jo muille miehille mahdollisuus pistää maaliti auki ja senhän ne teki. 0-3 suikki rankkarista sekä 0-4 J-P Tiusanen. Vielä mahtu tähän peliin yksi epäonnistunut rankkarikin jonka J.Kuusenhako meni vuorostaan möhlimään.
Matti maalissa pelaili taas perus pelin ja pompotteli muutaman pallon vaarallisen olosesti eteen...
Hiukkasen pilkettä silmäkulmaan vai mitä...
T#30
07.08.2009 Vielä on 3 peliä jäljellä Sarjataulu.
Kaakkois-Suomi Kuutonen 2009
1. LaPe 8 ottelua 17 pistettä
2. StU 8 ottelua 16 pistettä
3 Mäjä 9 ottelua 16 pistettä maalit 16-11
4. PePo 8 ottelua 12 pistettä
5. Ripa/2 8 ottelua 11 pistettä
--------------------------------------------------
Hyvä jätkät! stU,LuPo ja LaPe on vielä jäljellä. Kaikki on vielä omissa käsissä. Nähtäväksi jää myös pystyykö PePo sunnuntaina pitämään kotitaikansa. 07.08.2009 F-junnun pelipaita Nro 6 löytyi pekkolan rantsusta, viedään pallokaappiin viikonlopun aikana.. 06.08.2009 Olen tulossa peliin .... järjestelin uudestaan eli olen pelissä mukana. Kaikki pelipaikat käy niin kentällä kuin vaihtopenkillä. Voin peluuttaa tai vain kannustaa, ihan miten vaan.
t. Jari (se vanha pieru) 06.08.2009 Conkarit elämänsä vireessä! Syksyn lähestyessä alkavat conkarit lämmetä huippukuntoon. Noin 11 miehen vahvuudella vastustaja pyöritettiin 23-5 ketoon. Peli käytiin poikkeuksellisesti hiekkakentällä, ehkä sen vuoksi ottelussa nähtiin kauden varminta pallotyöskentelyä. Jokainen jäntevä mies hoiti tonttinsa hienosti, suunsoittoon ei sorruttu kertaakaan. Kapteeni-Kallen johdolla kalkkiviivat pöllysivät, Suikin länget piti, vain tukijalan vierestä singonnut pallo jäi harmittavasti saamatta. Mikalla oli jopa varaa muutaman kerran päästää pallo tahallaan jalkojen välistä, näistä vastustaja kiittää. Myös manageri-Marco jaksoi koko matsin kentän rajojen sisäpuolella. Jasun käsi kävi todella varmasti, tätä toivottavasti ei käy usein muissa conkaripeleissä. Nyt jos veteraanisarjojen managerit ovat tästä innostuneena jo sopimusta laatimassa ensi kaudeksi conkareille, voi kynän laittaa pois kädestä. Conkarit oli mukavaa peliseuraa, ladyt kiittää ja toivoo perinteisen pesismatsin toteutuvan jatkossakin. Ladyjen omalla kotisivulla on käynnissä äänestys jäntevän parhaista pakaroista, käykääpä äänestämässä, myös kuvia sivuilla. Tulokset julkaistaan viikon päästä.
Kiitos! T:edesvastuuton manageri 05.08.2009 En ole tulossa peliin Pelaamisen pitäisi olla hauskaa, mutta se ei ole tuntunut siltä tällä ja edellisellä kaudella. Tästä syystä en todennäköisesti enää ainakaan tällä kaudella pelaa edustuksessa ellei suurin piirtein ihmeitä tapahdu.
Onnea joukkueelle pistejahtiin loppupeleissä, mutta ennen kaikkea nauttikaa pelaamisesta!
Siirryn muihin lajeihin ja kuulostelen sivukorvalla josko se hauskuus viheriöllekin vielä löytyisi.
-ile 04.08.2009 perjantain peli Ukkoa mukaan liry matsiin!!! Nyt on jo varmuudella 3 miestä poissa! Sekä yksi ilmottanut tulevansa myöhässä... Lähteekö Ile pelastamaan tilannetta... Kaikki jotka saa nappikset ite jalkaan ja taipuu nauhat itse solmimaan niin mukaan... tuomarista homma ei jää kii on sama kun ripa pelissä
t.Jari 04.08.2009 Peli Late on kanssa pois perjantain pelistä :)Ottakaahan pisteet pois niin nousu on vielä mahdollista ;) 04.08.2009 Ja livelähetys , joku kerta vielä tänä vuonna koklataan saatasko livenä peli nettiin. Tuntuu tekniikka jo pelittävän :)
t. Jari 04.08.2009 kyllä Jari on varmuudella pois, ku ei ehdi peliin. Väliin jää myös perjantian peli.
t. Jari 04.08.2009 kyllä Jari on varmuudella pois, ku ei ehdi peliin. Väliin jää myös perjantian peli.
t. Jari 04.08.2009 Conkareilla huomenna kauden tärkein peli Vastaan Kiepin hornankattilassa asettuu Virkistyksen LadyPesis ja lajina siis pallonlyönti ja kiinniotto. Odotettavissa kovaotteinen ja tasaväkinen taisto. Omat räpylät mukaan, sano sorsa. Jos on. Jari on luvannut lyödä ainakin viisi, jos ei pelissä niin sitten pelin jälkeen. 04.08.2009 LiRy pelistä tarkennus Peli alkaa Harapaisen kentällä klo 18.30.
Ilmoitelkaa Samille tai Jarille jos menette omilla suoraan.
T: manageri 04.08.2009 Huhut jatkuvat (nyt ne ovat tosia) PePo - StU 4-1 ja lähteenä piirin sivut 04.08.2009 Ei ihme , että nousua tavoitteleva konttaa. Monta peliä on voitettava ja notkahduksia tulee samoin kuin unelmapelejä vastustajalle. Eikä Lape mitenkään vakuuttanut täällä Mäntyharjussa. Tosin ennakkokaavailuissa kärkeen oli ennustettu RiPan kakkojoukkuetta eli kutosessa kaikki on mahdollista.
Vitosesta en sano mitään, kun en ole vitosen pelejä nähnyt.
t: Jari 03.08.2009 Lupo.. ..näytti sen ettei aina voi voittaa, myös meille. 03.08.2009 tiukkaa ja tiukkenee sarja tiivistyy... huhun mukaan sarjajohtaja on kontannut lupoa vastaan 03.08.2009 Kait se on pelaajakortit väsättävä kerta ikuien fani niitä kaipaa.
t. JaRi 03.08.2009 Pelaajakortit Onko niitä tulossa? Etenkin edustusjoukkueesta olisi kiva saada, mutta myös junnarit kiinnostaa! terv. ikuinen jäntevä fani 03.08.2009 Nettikoutsi is back! Kandee kerrata ainakin harhautukset. Nettikoutsi kertoo kohta eri pelipaikoista eli kuka tekee ja mitä.
t. Jari 02.08.2009 Nousu ja allstars Nousu olisi aikamoinen paukku, koska joukkue ei harjoittel lainkaan. Mutta kivahan on muita joukkueita kiusata ja viedä pisteet.
Allstars on nyt jo pakeissa eli etusivulta äänestämään. Tuohon oikealle voi nostaa vain yhden kerrallaan.
t. Jari 02.08.2009 Näin on.. ..sano mum mo ku lumihankee uppos! vakavasti ottaen
, 12 pistettä jaossa eli kaikki on avoinna. 01.08.2009 Asennetta Peliä ei ole vielä menetetty nousun kannalta. 8 peliä pelattu ja ero sarjan kärkeen on vaivaset 4 pistettä. Ja kohtaamatta on vielä meidän yläpuolella olevat savitaipale ja Lape. Loppupeleistä voitot ja katsotaan riittääkö se nousuun. Hyvällä asenteella vaan loppuihin peleihin. T:13 01.08.2009 Nyt se on rykäisty käyntiin tuo all-stars myös äänestyksen osalta. Katso uutispalstaa niin saat pohjatietoa ja tuossa oikealla itse äänestys ja kommnetoitikin on mahdollista. Nyt koko suku äänestämään omaa suosikkia.
t. Jari 31.07.2009 Allstars eikä mikään nostars Laitan kohta äänestykset vireille. Kovasti on Mouhun Pertti saanut ehdotuksia (oisko mies itse laittanut)ja maaliin Masa. Perustelut ovat hieman vaihtelevia eli ei ollenkaan tai sitten on faktaa. Huoltajaa ei kysytyy, mutta koutsit aika tasaista - ei kukaan ole saanut kahta ehdotusta.
t. Jari 31.07.2009 6.8 Kiitos Katja! Pojat saa hyvän haasteen. Toivottavasti ottelusta tulee tasainen T;matti 30.07.2009 allstars saisko allstarista jonkinlaista vihiä kuka on ollut ees ääniharava? jos ei muuta niin antakee ees valmentajan nimeä julki taikka huoltaja :) 30.07.2009 Matille Nicefutikselle sopii pelailu d-poikia vastaan ensi torstaina. (en löytänyt sun sähköpostios. mistään..) Katja 30.07.2009 ...joo Näkäjään tänne tunkee jo jääkiekkoa - oisko vinkkinä, että kandee Jarin pysyä pois kentän laidalta tai ainakin kentältä? :-)
Juu olen tulossa lätkätreeneihin. Lisäksi onnittelut Jäntevän joukkueille superstiistai sujui mallikkaasti.
t. Jari (se vanhin......) 29.07.2009 Jari otas yhteyttä Perjantaina tarvittais aamutreeneihin molaria!
-ile 29.07.2009 Tytöt taistelivat Valkealassa Tytöt ja naisten harrastejoukkue kävivät testaamassa Valkealan Kajon tyttöjalkapallon tason ja totesivat sen kovaksi. Jäntevää kohtasi matkalle lähdettäessä yllättävä pelaajakato. Pienimmistä tytöistä mukaan saatiin vain puolet ja isommistakin tuli useita viime hetken poissaoloilmoituksia. Pahin kato oli käynyt 15 harrastajan Nice-ryhmässä jonka pelaajista vain 7 uskaltautui mukaan.
Jokaiseen otteluun saatiin juuri 7 v 7 ryhmitys aikaiseksi, ja pelit Valkealan huippukuntoisella nurmella pelatuksi kunnialla.
Pienimmät 98-00 tytöt taistelivat mainion maalittoman tasapelin. Jäntevän tasapelin takeena oli maalissa loisto-ottelun pelannut Jenni Lepistö.
Jenni jatkoi maalissa myös 96-97 ryhmän ottelussa ja näin saatiin vapautetukti jopa yksi vaihtopelaaja joukkueen käyttöön. Jenni jatkoi tässäkin ottelussa mainioita otteita muttei voinut kovaa läheltä tulleille maalilaukauksille mitään. Piirisarjassa pelaavan kotijoukkueen tytöt osoittivat ettei harjoittelu ole mennyt hukkaan. Pallo liikkui kiitettävästi ja laukauksia sateli Jäntevän maalia kohti. 6-0 tappiolukemista huolimatta MäJän tytöt taistelivat rehdisti loppuun saakka. Joukkueesta erottui yritteliäästi pelannut, kovasti kesän aikana kehittynyt Marja Rämö.
Nice-Futis harrasteryhmä oli illan iloisin yllättäjä. Joukkueesta löytyi asennetta isolla aalla. Kahdella 96-97 tyttöryhmän pelaajalla täydennetty ryhmä taisteli Katja Kousan johdolla siedettävän pienen 3-0 tappion. Mikäli toinen kentällinen olisi saatu vaihtopelaajia jalkeille olisi Valkealan piirisarjassa pelaavat C-tytöt joutuneet koville. Pelillisesti ottelu oli ajoittain yllättävänkin hyvää. VKajo teki kaikki maalinsa avusjaksolla NiceFutiksen vielä verytellessä jäseniään. Toinen jakso päättyikin sitten tasan 0-0. Paikkoja Jäntevä tasoitusmaaliin luotiin useita mutta niin Katjan kuin Tanja Kinnusenkin jalat hyytyivät ratkaisevalla hetkellä.
Tästä on hyvä jatkaa kahteen elokuun kotiturnaukseen.
29.07.2009 Jäntevän joukkueilla supertiistai Ihastjärven kuljetuskalusto oli eilen tiistaina kovilla kun peräti kolme Jäntevän ryhmä suunnisti maailmalle je lisäksi edustusjoukkue kävi poimimassa pisteet kotiin Ristiinasta. E-junnut Mikkelissä, D-junnut Savitaipaleella ja tytöt/naiset Valkealassa. 29.07.2009 Ehkä toimii ehkä ei Ollikainen
Liukkonen J Liukkonen T Pynnönen Hujanen
No tuolla kuvana:
http://www.janteva.net/jutut.php?id=278
t. Jari 29.07.2009 hitsi höh toi ei toiminut niinkuin oisin luullut.... eli että ois saanut ne näkymään miten oli miehet ryhmitetty kentälle.. no onneksi peli toimi kentällä paremmmin kun toi äskeinen yritys... 28.07.2009 Jälleen kolme pistettä ripa2-mäjä 0-1 Mäjällä kesti kuumassa kesäillassa pelatussa pelissä pää hitusen verran paremmin. Näin ollen tasasen kamppailun voiton vei vierailijat 0-1 lukemin. Hiukan onnekaasti muurista suuntaa muuttanut veto painui ohi ripan kokeneen maalivahdin ja maali taisi olla Kaddingin jo toinen tällä kaudella. Ensimmäisellä puoliajalla oli j-p tiusasella useita paikkoja lisätä mäjän johtoa mutta erittäin loistavista oikean laidan keskityksistä pettymys oli joka kerta yhtä katkera. Myös miikalla olisi ollut paikka hirmuseen tälliin mutta ajotus petti ja pallo ja mies olivat väärissä paikoissa.
Muutama harmiton paikka oli myös ripalla mutta jälleen loistavasti pelannut puolustus hoiti homman ja viimeisenä lenkkinä ollut Masa poimi loput löpsähdykset. Kerran jopa näytti että mies olisi ollut ilmassa 15sek mutta taisi olla hikeä silmässä?
ja lopuksi avaus kokoonpano
Masa
(Kp) (Kp)
(vp) Tumppi - saqu (op)
Jukka - joona
(L) (KK) (L)
jp Olli jari
(KK)
Late
(H)
Miska
(H)
Miika
sekä ratkasevat vaihtomiehet
-maukka
-teemu
-marko 28.07.2009 ja edustus kaatoi RiPan Gaddingin maalilla 0-1. 28.07.2009 Hyvä D:junnut D-junnut lähtivät 9 pojan voimin kohti Savitaipaletta pelaamaan Lappeenrannan Pelipoikia (joukkueet 1 ja 2) vastaan. Helteinen sää ei poikia haitannut, vaikka vaihtopelaajia ei ollutkaan kuin yksi. Ensimmäinen peli päättyi 4-2 Mäntyharjun voittoon; koko joukkue pelasi todella hyvin. Toisen pelin alkuun oli lepoaikaa n.10 min ja siinä alkoi näkyä ensimmäisen pelin rasitus. Tulostaululla oli kuitenkin tasaista; peli päättyikin 4-4. 28.07.2009 Ei häävisti Heti kättelyssä piti etsiä 11 pelaaja kasaan - en ymmärrä mikä mäntyharjulaisia vaivaa :)
Huono alkulämmin ja keskittyminen ja vastustaja 2-0 johtoon. Toisella puoliajalla vähän peliin mukaan ja molarin kämmäillessä 4-0. Lopussa Öka viimeisteli kavennuksen 4-1, jonka jälkeen pääsimme kylmään suihkuun - isoissa kaupungeissa pukukopit ja suihkut ovat mitä ovat.
Vastustaja oli hyvä varsinkin alussa, jolloiin Jäntevän pelaajat pitivät vähintäänkin 20 metrin etäisyyttä palloon, jos se oli vastustajilla. Vaihtopelaajien puute vei terän takaa-ajolta.
28.07.2009 JKKI Kuis konkareiden peli meni eilen? 28.07.2009 Mika Hokkanen 50 vee Lauantaina olimme todistamassa kun luun kova keskikenttämies Mika Hokkanen pääsi puoleen väliin sataa vuotta. Aivan kuten joukkuetapaamisissa yleensäkin vain harvat ja kovakuntoisimmat jaksoivat fyysisesti kovan juhlahumun Nuorisoseurantalolla hamaan valomerkkiin saakka. Valomerkkiin joka saapui noin klo 24.
Kari Mouhu lauloi ja Markku Ruotsalainen lausui Kalevalaa. Siinä muutama ote illan tapahtumista.
Ja Ari Saarinen oli perinteisesti hapoilla.
Onnea Mikalle!
Vielä näin jälkikäteen.
26.07.2009 , mutta kuka unohti uistimen lauteille eli tunki käytettyn ja rikkinäisen kylmäpussin lääkelaukkuun?grrrr...........
t. Jari 26.07.2009 Tiistai 28.7. Tiistai 28.7. näyttää olevan Jäntevän kannalta mielenkiintoinen päivä. 4 eri joukkuetta lähtee hakemaan pisteitä Valkealasta, Savitaipaleelta, Mikkelistä ja Ristiinasta. Mielenkiintoiseksi asian tekee, että kaikilla on yhtäaikaa vieraspeli. Toivottavasti tuodaan reppukaupalla hyviä kokemuksia ja pisteet kotiin. Jos E-junnuilla on runsaasti pelaajia lähdössä Mikkeliin, omasta puolestani heistä pari voisi tulla täydentämään D-junnujen joukkuetta. T:Matti Kuusenhako 25.07.2009 loppukausi.. #2 loppukauden sivussa valtion palveluksen takia. Ilmoittelen pekkaselle jos johonkin peliin pääsen, lupo peli mahdollinen vielä.
onnea loppukauteen,hoitakaa homma kotiin! 24.07.2009 Hyvin tippuu ehdotuksia allstars miehistöön, mutta vielä tarvitaan lisää. Vanhoja pieruja mukaan - ketkä vielä muistaa ja tietenkin nykyisiä sankareita ihan tältä vuodelta.
Huumuria saa olla mukana, ei tämä niin vakavaa ole vaikka itse otankin kaiken vakavasti.
t. Jari 23.07.2009 Juuri noin ..vaikeasta pelistä vaikeuksien kautta voitto. Vielä turhaa hermoilua tuomareiden tuomioista ja omista harhasyötöistä ja ehkä kentällä nähtiin filmitähti - olin toisella puolen kenttää niin en nähnyt kunnolla. Illan plussat Mikon karvaus, josta pallo omille (mikä juoksu), Miskan maali (mikä tahto ja varmuus) ja Ilen katkot (Kontti vapisee jo).
t. Jari 22.07.2009 Mäjä-Pepo 5-2 Paikallistaisto kääntyi oikeutetusti kotijoukkueelle numeroin 5-2. Vieraat pääsivät hyvin otteluun mukaan, kun 6 min kohdalla Tero Hintanen vei pallon ensimmäistä kertaan maaliin. 29 min kohdalla tuomari tuomitsi vapaapotkun n.30m maalista. Pepon Ari Puikkonen pamautti muuria hipoen pallon jo toista kertaan kotijoukkueen maaliin. Siitä kotijoukkue alkoi heräämään ja hetkeä myöhemmin maalista sai maalihanat auki. J-P heitti uskomattoman seinäsyötön eikä J Kuusenhako voinut kuin vetästä pallon etunurkasta maaliin. 1-2 oli näin puoliaikatulos.
Toinen puoliaika alkoi Jäntevän vahvalla painostuksella ja vastustaja alkoi väsymään ja peli olikin tasan 54min kohdalla, kun Mikko Honkonen pääsi tuikkaamaan pallon maaliin. Ottelun voittomaali nähtiin vasta 74min kohdalla, kun hyvin juoksuvoimainen J-P Tiusanen karkasi yksin läpi ja sijoitti pallon varmasti ohi vastustajan maalivahdin. Eikä siintä mennyt kuin 2min, kun J-P oli maalin edessä jatkamassa pallon maaliin. Ottelun viimeinen maali nähtiin rangaistuspotkusta, kun Miska pääsi yrittämään pilkkua onnistuneesti. Näin peli päättyi Jäntevän voittoon 5-2. 22.07.2009 Allstars Nyt sitten vaikuttamaan ja ehdottamaan perustelujen kera. Linkki tuossa oikealla ylhäällä. 20.07.2009 Peli Taisi olla niin että peli meni 7v7. OViesti oli alussa sähäkkä ja vei peliä ja sai useita maalintekopaikkoja ja yhden jumalattoman kovan kudin tolppaan. Sitten Jäntevä 1-0 johtoon - oiskohan ollut Joona. Sitten joku läheltä ja 2-0. Siutten oli aika OViestin kaventaa.
Tauolle lukemissa 2-1. Kuuma päivä ja jotenkin kummallakin hukassa että kuinka pelataan, kun maalit ovat isot ja kenttä pieni.
Toisella puoliajalla Jäntevältä onnistui ainakin Joona kerran ja Miskalta aikamoinen pommi. Sitten oli läheltä Mikko. OViesti teki kaksi. Toisen ihan viivalta ja toisen kaveri laukoi nätisti takakulmaan.
Jotenkin tempo puuttui eikä nähty paljoa perinteisiä jalkapallomaisia otteita kuten kaksinkamppailuja.
t. Jari #1
19.07.2009 Pelit Mites OViesti-peli meni eilen noin lyhykäisyydessään? 19.07.2009 Ei näkynyt Tottia kentällä, eikä saunassa ... No pelit saatiin aikaiseksi vaikka ei näkynyt juuri pelaajiakaan.
t. Alvaro Bautista alias Zlatan alas vanha pieru 18.07.2009 Aina on tilaa yhdelle nilkuttavalle Totille! 18.07.2009 Totti #10 Morjenttas herrat, pääseekö lauantaina saunavuorolle pelkästään? Voisin tulla Jarin selänpesijäksi tai muuten vain huutelemaan Jäntevä-huutoja allas-osastolle.
Olisi kyl ollut hienoa tulla matsiin lauantaina mut murtunut varvas estää ainakin pelisuunnitelmat... 17.07.2009 verkkarit vaihtuneet Katsokaa kutosen mukana olleet lukeeko teidän verkkareissa ILKKA ripustuslenkissä.
Vois vaihtaa... Jos menis edes yks vaihto kauden aikana nappiin! ;)
-ile 16.07.2009 Saatiinhan me pelit aikaiseksi Ja hyvä niin, koska harjoittelemattomuus näkyy. Puolustuksessa ja maalissa hyviä suorituksia, mutta kyllä syötöt ontuu samoin kuin se miten liikutaan ilman palloa - hyvä treeniä silti. Oma peliesitys oli sitten alle tuon edellisen, mikä ei liene yllätys kenellekään. Joonan maali illan parasta antia.
terkuin Jari 16.07.2009 Conkarit - Kutonen keskiviikkona Huomenna kaikki kentälle että saadaan kunnon pelit aikaiseksi!
14.07.2009 Varmistus: MäJä - Otavan Viesti Lauantaina 18.7. klo 15 Jäntevä kohtaa Otavan Viestin urheilupuiston hornan kattilassa. Jos lämpöä on tarpeeksi se kiehuu.
t: manageri 10.07.2009 TKT perui Jäntevän kohisten ja osittain jopa kihisten nousseen kesäkunnon kovuus on ilmeisesti kiirinyt jo Nääsvilleen asti ja paikallisessa Vitosessa pelaava TKT perui tulonsa Mäntyharjuun. TKT:n paikkaajaksi on haussa Otavan Viesti. Asiaan saataneen varmistus viikonlopun aikana.
T: manageri 10.07.2009 KUVIA MIKKELI-TURNAUKSESTA Huomio kaikki F-junnujen vanhemmat ja tukijoukot! Onko kellään kuvia Mikkeli-turnauksesta? Jari lähetti jo jutun, mutta se kaipaisi kuvia. Tiistain lehteen on menossa, joten maanantaiksi pitäisi saada kuvat, mielellään kuvateksteineen (eli kuvassa olevien nimet lähinnä). Pitäjänuutisten toimituksen sähköpostiin voisi kuvat lähettää, jos löytyy. Ja korvauksesta voi sopia päätoimittajan kanssa :D
Tanja 10.07.2009 95% Tampereen vitosen porukkaaan ei nähdäkkään tänä vuonna Mäntyharjussa. 95% varmuudella on tulossa toinen vastustaja Otavasta päin,toivottavasti ne viimeiset 5% saadaan piakkoin varmistuksena.
Saunailta on sitten kummallekkin joukkueelle niinkuin alkuperäissuunitelmassakin.
D-junnuille on suunitteilla harjoitusottelu Nicefutiksen naisia vastaan siinä on pojille haastetta tarpeeksi,nyt pidetään viikon harjoittelutauko t.Matti 09.07.2009 Pisteautomaatti vei Jäntevän pisteet Jäntevä lähti hakemaan Luumäeltä pisteitä kuten viime vuonna, koska LuPo oli voittanut perjantai-iltaan mennessä ainoastaan yhden ottelun. Huono peliin valmistautuminen kostautui sillä a jo 5 minuutin kohdalla kuvitteellisella tulostaululla luki 1-0. Ei mitään hätää tuumivat pelaajat, kunnes samaisella taululla luki 0-2 ja peliä oli pelattu vasta 16 minuuttia. Jäntevä paineli tässä vaiheessa paniikkinappulaa ja suut kävivät nopeammin kuin jalat. Maalipaikkoja luotiin hätäisesti, mutta onneksi vastustaja oli yhtä hätäinen.
Ottelua oli pelattu 38 minuuttia, kun Lauri ”Late” Okkonen teki klingsmannit ja tykitti pallon verkon perukoille. Sitten pian olikin tauon ja puoltenvaihdon aika. Jäntevän pelaajien olisi pitänyt tietää, ettei paitsion pelaaminen nyt kannattaisi, koska avustava tuomari oli kokematon. Pian kuultiin kuitenkin kentältä leukojen lonksumista, samalla kun Matti Ollikainen suoritti loistavia torjuntoja.
Jäntevä ei saanut pelitempoa eikä -tapaa vaihdettua ja Tammisen sääntö piti eli 95 prosentin keskittyminen on 50 prosentin suoritus. Viimeisellä minuutilla LuPo vielä kaunisteli itseään mairittelevat luvut 3-1.
t. tyhjäntoimittaja, joka luki Ilen rapsan ja Lupon rapsan 08.07.2009 Laittaisinhan minä ne tyttöjen kuvat, mutta ei oo mun postissa - pitää tutkia vielä muistitikut. No nyt kuitenkin e-junnareilla kuva.
t. Jari 08.07.2009 hups niinpä olikin konkareiden selostus ja tuli sähköpostillakin muuten, esimerkillistä toimintaa!
mites se edustuksen peli, minä jos kirjoitan niin voi olla karua tekstiä... ja sarjataulukon meinasin laittaa, kun tuo PePokin taisi mennä Jämän ohi...... 08.07.2009 Tyttöjen kuvat Milloinkohan tyttöjen uudet kuvat mahdollisesti tulevat nettiin? 08.07.2009 Harjoituspelejä Ensi viikon keskiviikkona Kutonen-Conkarit.
Lauantaina harjoituspeli klo 15, vastus saattaa muuttua....Sen jälkeen sauna varattu Veljesniemestä.
Osanottoprosentti oltava lähempänä sataa....
T: manageri 08.07.2009 Onhan se konkareiden selostus tuolla ... silmät auki :)
t. Jari 08.07.2009 Edustuksen peli Aika tasaväkistä peliä. Hidas tempo puolin ja toisin.
Yksilötasolla oli pallovarmuus, helpot ratkaisut, reaktionopeus ja itsehillintä vähän hukassa meidän puolelta toisinaan.
Joukkueena uupuivat peliä nopeuttavat seinäsyötöt, hyökkäyksen ja puolustuksen tasapaino, tyhjän tilan hyödyntäminen, lyhyet avaukset jne. mutta ennen kaikkea maalit.
Eli ei mitään mitä ei treenillä ja peluutuksella saisi korjattua. Maalipaikkojakin tuli tarpeeksi, joten potentiaaliakin olisi.
Vastustajan vaparimaali oli ihan järjetön tykki. Onneks Masa ei saanu sormia väliin niin ei mee loppukesä sormet paketissa. Ehkä sijoittumisella olisi voinut blokata, ei se ihan nurkkaan mennyt. Casillas olis saanut kiinni.
Viimeinen maali oli paitsio. Kaveri lähti Maukan selän takaa ja mä näin linjapojan heidän välistään oikein hyvin vaikka olin Maukkaa ylempänä.
Toisenkin paitsiomaalin kuulemma tekivät. Sen paitsioudesta en osaa sanoa mitään kun piti lähteä linjasta paikkaamaan keskikenttää.
Late teki tyylikkään sijoituksen takasivuverkkoon jostain rankkialueen rajoilta sen jälkeen kun oli pistänyt vastustajat ihan kahville Klinsmann tyylisellä pompautuksella.
Peukkuja Latelle maalista ja koko joukkueelle paikkojen luomisesta.
-ile 07.07.2009 Ei ole pajon selostettavaa ainakaan edarin pelista.
Kontin kuti ois ollu mukava napata kiinni.
T:#1/11 07.07.2009 Otteluselostukset konkareiden ja edustuksen peleistä kelpaisivat... 07.07.2009 treeniä Samaa mieltä. Jos toimintaa halutaan kehittää, niin joukkue tarvitsee treeniä ja valmennusta. Koko joukkue. Yhdessä.
Tai sitten pitäisi osata hävitä miehekkäästi. Ei ihme, että on tuomareista pulaa ja joudutaan turvautumaan 10-12v linjapoikiin.
Kellähän on mun verkkaritakki? Ripustuslenkissä lukee mun nimi.
-ile 05.07.2009 Jup No kotona Lupolle kunnolla köniin - tai jos käy toisin niin sitten käy. Mutta jos pallo ei pysy hallussa niin sitten voisi soveltaa Drollon taktiikkaa eli hyökkäys saa kestää vain 13 sekunttia. ja sillä taktiikalla Norja pieksi Brasilian 4-2 ja pääsi mm MM-kisoihin.
Mutta jos halutaan pidempiä hyökkäyksiä niin kaksi kärkeä ja treeniä, treeniä.
terkuin Jari #1 04.07.2009 Jo vähän tulevaa LuPo-Mäjä peliin oli 17 nimeä listassa enään yksipaikka jäi jäljelle.Se on kait parasta tältä illalta. Pelitaktiikka on omasta mielestä ihan sama olkoot sielä 1-2 tai kolme kärkeä jos ei saada pidettyä palloa ylhäällä ja pidettyä palloa sielä.mutta nyt kohti parempaa ja seuraavaksi tulee vastaan la 18.7 Tamperelainen 5div TKT ja sen jälkeen paikallisderby 22.7 PertunmaanPojat. 03.07.2009 Lupo peli jää väliin Pahoitteluni, mutta nyt en saa tuota reissua sattumaan. Akillesjänne sen sijaan alkaa kohta olla terve.
t. Jari (se vanha pieru) 02.07.2009 Hyvä peli junnut Hyvää peliä D-junnuilta. Helteinen sunnuntai 8 pelaajaa mukana ja kaksi hyvää ottelua Lappeenrannassa. Koko joukkue pelasi todella hyvin joukkueelle ja kavereita autettiin sekä hyökkäys että puolustuksessa.
T.Matti K 29.06.2009 Vahvaa on Onhan tuo puolustus vahva jo pelkästään sillä, että Masa on maalissa. Mutta on myös nopeat laitapakit ja kyl Kontti vielä hyvin pärjää keskellä.
Siinä olisi vielä töitä, että peli rakentuisi puolustuksen kautta keskikentälle. Ja hyökkäysvoimaa voisi tuoda kaksi kärkeä. Nyt keskikenttä etsii yhtä ainoata kärkeä. Hyökkäykset ovat lyhyitä em syystä.
Jos yksi kärki niin siinä on linkeille haastetta. Heidän pitäisi olla samalla myös laitureita eli mennä ihan laitaa pitkin. Lisäksi heidän olisi osattava päättää milloin ajetaan keskelle ja milloin taas laitaa pitkin - siinä vasta homma, kun ei sitä Suomen maajoukkueessakaan kukaan osaa.
Mutta meillä keskikenttä pelaa hyvin paljon puolustusken kautta, joten sikäli tilanteita eteen päin tulee vähän. Ja kiitettävästi puolustusvelvoitetta toteutetaan.
Sami kärjessä olisi hyvä target-pelaaja, mutta olisiko hän vielä parempi keskikentän keskellä? Kuka Kontin pariksi: Säisänen, Liukkonen ? Entä jos Kontti on pois?
Ihan miten vaan kunhan pelaaja nauttii ja pelaa joukkueelle. Turha ottaa paineita mihinkään suuntaan eikä nuoret sitä onneksi enään tee. Konkarit eli vanhat pierut saattavat olla siinä suhteessa vielä vähän jäljessä, mutta kyllä nekin kehittyy.
terkuin Jari "Se vanha pieru" 28.06.2009 kyllä vaan,Kontin Mikko hoitaa puolustuksen ja Sami piilokärjen tehtävät.Kantsii kokeilla.Kärkeen jotain uutta.Eihän nämä pelisysteemit ole kiveen kirjoitettu,Jarikin pelaa mokesta kärkkäriksi eikä pahemmin moitetta ole ollu.Tais olla kerran pari jotain,en muista:) 27.06.2009 LaPe peli hallussa Kuusi päästettyä maalia tähän mennessä kertoo että alakerrassa ollaan oltu hereillä. Etenkin puolustuksen uudet tulokkaat Joona Liukkonen ja Jukka Hujanen ovat yllättäneet positiivisesti. Ja 6 tehtyä maalia osoittavat pientä parantamisen varaa hyökkäyspäässä...pitäisikö Peksi siirtää piilokärjeksi?
LaPe-pelissä ei suuria paniikkeja päässyt syntymään. Vastustaja oli taidollisesti sarjan parhaasta päästä mutta ei silti löytänyt avaimia puolustuslukon avaamiseen. Syyskaudesta tulee tätä menoa melkoisen jännittävä.
Kevätkierroksen viimeinen peli vieraissa Luumäkeä vastaan ratkaisee pitkälti sen onko Jäntevä mukana tavoittelemassa lohkon ykkössijaa...Ainahan on hyvä olla jotain tavoitteita, eikös juu.
Kesätauolla on kuitenkin pallotuntumaa pidettävä muutamilla yhteisharjoituksilla yllä.
T: manageri 27.06.2009 Raportti huomenna , vaikka pari kommenttia näin etukäteen.
Vastustaja ihmetteli pinetä kenttää ? Olisivat halunneet, että olisi ollut pelitilaa radalle saakka ? Sitten pitäisi vielä sopia yhden pallon käytöstä ? Ja maalivahdin pitäisi hakea pallot juosten. Jos olisin ilkeä sanoisin, että em selittää miksi LPR:ssa on krooninen tuomaripula.
Mutta paketti hyvin kasassa ja olisi se voitto ollut hyvinkin mahdollinen. Maalipaikkoja tosin ei kummallakaan joukkuella ja ehkä säästä johtuen rauhallinen tempo. Ja tuomareistahan en koskaan sano mitään.
t. Jari 25.06.2009 omat pienpelit Edustuksen "nuoriosasto" höysettynä muutamalla harrastelijalla pelas eilen jotakin puulaakijoukkuetta vastaan! (Kinni?) Oli hyvät pelit, ensviikon keskiviikkona uusiks klo 17, ellei kenttä ole varattu sarjapeleille! 25.06.2009 Tarkkaile postiasi toimittaja siellä on peli ja yksi bonus.
t. Jari 24.06.2009 ei kun nyt se raportti konakreiden pelistä ja e-junnujen eilisestä turnauksesta myös, kiitos. Haluan ja tarvitsen ne perjantaina lehteen.
t. tuittupää toimittaja 24.06.2009 Tänään 24.6. pienpelit klo 17:00 <b>Edustus,konkarit,harrastelijat</b>: Pienpelit klo 17:00. Mukaan mahtuu halukkaita. T: Mikko, Miska, Joona, Jukka, Timo, toinenkin Mikko, + monta muuta pelailijaa 24.06.2009 ,mutta eihän peli ole mitään ilman tunnetta. Katsotaan josko jossain vaiheessa kirjottaisi.
t. Jari 23.06.2009 jarille Jätät tunnekuohu kohtaukset raportista pois niin siitä tulee hyvä kirjoitus:).Kolme avainpelaajaa puuttui,Isokuortti,Suikki ja Rane ainakin ja kyllä se vaan näkyi.Kauppisen Sami oli kuvioissa pitkästä aikaa pelaten hyvän pelin.Tulos 6-0 ei anna täyttä kuvaa pelistä,hyökkäyksiä myös conkareilla,yksi tolppalaukaus ja hyvä yritys mutta Jari kertoo tarkemmin. 23.06.2009 Ei tainnut olla kirjoittaja mukana em pelissä :(
t. Jari 23.06.2009 raporttia konkareiden pelistä repaleita vastaan, kiitos! 23.06.2009 Hmm Näkyy olevan muillakin vanhoja kuvia kuten esim edustus ja konkarit ja E ilman kuvaa. Korjataan tilanne pikimmiten.
terkuin Jari 15.06.2009 Kuva Millos mahtaa ilmestyä tännekkin sivuille se 99-96-tyttöjen kuva, joka oli myös siinä futislehdessä? 15.06.2009 21 miestä jo rinkissä Hyvältä näyttää niin kuin Jari sanoi peli paranee kokoajan ja hyvä niin. Nyt on 4. pelissä käynyt 21 miestä edustamassa Jäntevää, se on todella hyvin. Uutta nostetta on näkyvissä.
- Nyt on edessä 2viikon pelipaussi. Harjoitusottelu mahdollisuus on mutta se pitäisi sopia mahdollisimman pian, jos ei muuta niin ainakin Conkareita vastaan ja tietenkin aina on harjoittelu mahdollisuus,kun kentätkin on parhaimmillaan. Eipä tässä muuta kuin mukavaa juhannusta kaikille. T.Matti 14.06.2009 Raportin kirjoittaja .... Ei oo raporttia pakko kirjoittaa itte. Voitto tuli lukemin 2-1 ja erikoista, että oli vain yksi tuomari - tosin näköjään se toimii niinkin.
Pelillisesti Jäntevällä ei ollut hätää. Peliä päästiin jopa hallitsemaan. Mutta kentän reunalta kuului ohjetta - maata pitkin. Ohje oli oikea. Yleensä hyökkäys katkesi, kun pallo nostettiin ilman. Tosin hyviä keskityksiä ei nähty juuri lainkaan paitsi olikohan Late joka keskitti ja siinä oli 3-1 lähellä.
LiRyn puolustus pyrki jatkuvasti tilanteeseen, jossa pääsevät taklaamaan. Tässä me oltiin heikkoja ei menty ohi vauhdilla ja olkapää vasten olkapäätä hävittiin usein.
Maalipaikkoja ei kummallakaan joukkueella juuri lainkaan ja ottelun tempo oli varsin verkkainen. Hyvin riitti vaihtomiehiä molemmilla
Jäntevän pelaajien turha kommentointi vähenee vähenemistään mikä näkyi 0-1 tappioasemassa. Joukkue syttyi pelaamaan eikä valittanut ja hyvin tulosta tuli vaikka pari paikkaa tuhlattiin. Varsin näppärä voitto, joka oli ennen kaikkea joukkueen voitto. Paikalla oli vähän katsojia, mutta he olivat sitäkin asiantuntevampia.
t. Jari # 1 14.06.2009 Grr noita Macintosh käyttäjiä :)
t. Jari 12.06.2009 Paikalla ollaan Polvituki hankittu ja selkä sekä jalat hierottu / niksautettu, joten mukana ollaan ainakin huoltojoukoissa.
T. Jari 12.06.2009 Mäntyharjulaisen palloilun superlauantai Huomenna lauantaina Virkistyksen pesispeli klo 15 ja Jäntevä liittyy peliin mukaan isommalla pallolla klo 16. Väliajalla pullaa ja kahvia, ja tietysti makkaraa. Nyt kaikki penkkiurheilijat ja muut punnertajat viettämään palloilupäivää! 12.06.2009 Tytöt pelasivat Ristiinassa Yhteensä 25 pientä ja vähän isompaa tyttöä teki harjoituspelimatkan Ristiinan Pallon vieraaksi.
Ensimmäisessä pelissä 98-01 syntyneet ottivat mittaa toisistaan. Jäntevän pikkutyttöjen, ilman vaihtopelaajia pelannut ryhmä esitti yllättävän hyvää peliä. Pelaajat osasivat pitää pelipaikkansa melko hyvin ja palloa syöteltiin joukkuekaverille mallikkaasti. Etenkin ensimmäinen jakso oli Jäntevän tyttöjen selvää hallintaa. Maalinteossa onnistuttiin vain kerran. Siiri Krakaun komea tykki upposi vastustamattomasti RiPan maalin jakson puolessavälissä.
Toisella jaksolla peli tassantui huomattavasti ja RiPa onnistui rakentamaan muutaman tasoituspaikan, niissä kuitenkaan onnistumatta. Siirin maali jäi siis tasaisen ottelun ainoaksi. Tehoseitsikko Pinja Gärdstöm, kapteeni Saija Inkinen, Emma Lahtinen, Siiri Krakau, Noora Taumala, Katri Pekkola ja maalissa Veera Myyryläinen hurmasi pirteällä peliesityksellään koko Jäntevän kannustusjoukon.
Toisessa pelissä areenalle astuivat 96-97 tytöt. Pienten tyttöjen tapaan myös tämä ryhmä joutui tällä kertaa pelaamaan ilman vaihtopelaajia. Ristiinan hieman isokokoisempi ja kokeneempi tyttöryhmä vyörytti pelin vastustamattomasti Jäntevän maalille. 10 minuutin pelin jälkeen tilanne oli jo 4-0 kotijoukkueelle. Vasta sitten Jäntevän tytöt uskaltauttuivat mukaan peliin ja loppujakso mentiin melko tasaisesti pelaillen.
Toisella jaksolla vaihtopelaajien puute näkyi selkeästi. Vastustaja käytti hyväkseen kahden kentällisen vaihtoylivoimaa ja kaunisteli numeroiksi 7-0. Kokonaisuudessa peli oli kuitenkin tytöiltä ihan kelpo suoritus. Hyökkäyspäässä Petra Hokkanen oli ainoa joka uskalsi haastaa RiPan pelaajat lähitaisteluissa. Myös Sofia Rautio osoitti selvää kehitystä edellisvuoteen verrattuna.
Illan huipennuksena nähtiin molempien seurojen yli 15 vuotiaiden tyttöjen ja naisfutisharrastajista koottujen ryhmien yhteenotto. Jäntevän NiceFutis-ryhmä osoitti yllättävää venymista. Vaikka suurin osa ryhmästä näki ensimmäistä kertaa toisensa yhdessä kentällä, toimi syöttöpeli ajoittain varsin mallikkaasti. Maalivahtia näytellyt Eija Inkinen otti roolinsa ihan tosissaan ja suoritti muutaman näyttävän torjunnan. Kotijoukkue väänsi lopulta niukan 2-1 voiton mutta se ei pirteästi esiintyneitä raitapaitarouvia ja tyttöjä masentanut. Jäntevän naisjoukkueiden historiallisen ensimmäisen maalin laukoi konkari Katja Kousa. Tästä on hyvä jatkaa harjoittelu elokuun uusintaoteelua kohti. 12.06.2009 Piste tuliaisina Lappeenrannasta Jäntevän E-junnut eivät tehneet ihan turhaa reissua Lappeenrantaan. Turnauksen ensimmäisessä pelissä Joutsenon Kultsu otti selvän 4-0 voiton mutta toisessa pelissä pienet raitapaidat venyivät 1-1 tasapellin Lappeenrannan Veiterää vastaan.
Avausottelussa pojat hieman arkailivat vastustajan muutamaa isompikokoista pelaajaa eikä omaa peliä saatu rakennettua muutamaa hajahyökkäystä lukuunottamatta. Ottelusta Kultsua vastaan tuli selkeä puolustustaistelu jossa onnistuttiin sen verran hyvin ettei vastusta neljää maalia enempää pystynyt tekemään.
Toinen ottelu Veiterää vastaan oli jo huomattavasti pirteämpää koko joukkueelta. Tasavahvat joukkueet tarjosivat molempien joukkueiden kentän laidalle majoittuneille kotijoukoille runsaasti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Verneri Toijonen siirsi Jäntevän ensimmäisellä jaksolla 1-0 johtoon. Tilanteita ja mahdollisuuksia useampaankin osumaan olisi ollut. Toisella jaksolla Veiterä onnistui tasoittamaan ja kun Toni Kongan tukijalka rangaistuspotkussa ratkaisevalla hetkellä sopivasti petti, tasattiin pisteet lopulta.
Etenkin ensimmäisessä pelissä Jäntevän tasavahvasta ryhmästä erottui edukseen maalia vartioinut Kemal Foric. Veiterää vastaan kaksikko Joni Saarinen ja Lauri Paavola erottui edukseen.
...............
Laitoinpa jutun tänne kun en edelleenkään onnistunut sitä tuonne juttulistaan saanut näkymään...otsikon kylläkin.
T: varacoutsi
10.06.2009 Seuraavasta pelistä Tuukka ei myöskään pääse seuraavaan kahteen viikkoon peleihin. 10.06.2009 Kadonneita tavaroita Jos joltain on hävinnyt savitaipale pelin jälkeen tavaraa mm. verkkatakkia, paitaa, pipoa,hanskaa ym. ym. niin voipi käydä lunastamassa mäjän pukukopista! sopivaan hintaan... kaikki tuotto menee hyvään tarkotukseen suoraan seuralle.
t.tavaroiden keräilijä #30
ps. seuraavaan peliin äipät mukkaan :) 09.06.2009 Mäjä-Liry Nyt seuraavaan peliin pitää saada pelaajista lista täyteen.. kaikki nyt jos ja kun tietää ajoissa ettei pääse Lauantaina tietoa ajoissa Samille.
J-P on varma pois jäänti 09.06.2009 Futislehti ilmestynyt Ellet ole vielä omaasi saanut, kauppojen lehtitelineistä se löytyy. Kevään odotetuin juttujättipotti. Hae omasi, ennen kuin loppuvat! 09.06.2009 conkarit hyytyi neljänneksi,suurimpana syynä ns.legendojen turnauskestävyyden pettäminen.Edellis päivän maalintekijät ei paljo maaleja sylkeneet.Tampereen yöelämä otti veronsa.Pulkan Ranen kuljetus ja muu järjestely toimi moitteettomasti,ammattimies,siitä kiitos 09.06.2009 Savitaipaleen kaatoon lähtijä Olethan muistanut ilmoittaa mukaan tulosi Samille.
T: manageri 09.06.2009 Huhu ampereelta kertoo että Conkarit olisivat pudonneet Tampereella kirvelevästi mitaleilta neljänneksi. Uutista ei ole vielä varmistettu... 07.06.2009 Conkareitten maalintekijät Tampereella Jaakko Penttinen 2
Jarmo Savolainen 4
Mika Hokkanen 2 06.06.2009 Conarit jyrää Tampereella Conkareitten iskuryhmä pelaa tänä viikonloppuna TUL:n Liittojuhlien ikämiesturnauksessa Tampereella. Lauantain alkulohkon ottelut sujuivat joukkueelta odotetusti. Kova harjoittelukausi ja Kari Mouhun palaaminen vahvistamaan Jäntevän ennestäänkin tehovoimaista hyökkäyspäätä näyttää tuottaneen toivottua tulosta.
Conkareitten lauantain pelitulokset:
MäJä - AKT 3-1
MäJä - FC Aztecas 2-2
MäJä - TPV 3-1
Jäntevä sijoittui alkulohkossaan kakkoseksi ja jatkaa huomenna kohti mestaruutta ja eurokenttiä...tai ainakin pistesijoitusta. 06.06.2009 Edustus ja konkarit harkat Tulevalla viikolla harkat ja pelailua torstaina klo 19.30.
Harjoitukset jatkossa tiistaisin klo 19.
Lauantain pelailuvuoro klo 16.
Tapahtumat palstalla tarkennuksia.
T: MarkoHoo 06.06.2009 Konkarit ovat huomenna Tampereella eli montaa ei jää paikkakunnalle. Mutta vuoro on! Toisaalta voisi olla tarkemmin tietoa ja minä ainakin koitan päästä mukaan aina kun pääsen.
t. Jari 05.06.2009 Edustuksen harkat? En oikein pysy kärryillä, milloin harkkoja on.
Tiistain ilmoitus tuli nettiin aikalailla myöhässä. Torstaina ei sitten kaatosateessa ollut ketään (edustus) paikalla.
Onko huomenna lauantaina klo 16:00 edustuksen ja konkareiden yhteisiä pelailuja?
Entäpä sunnuntai-illan pelailut, onko niitä? 05.06.2009 Mouhu & Leppä iskussa Jäntevän legendaarinen Kari Mouhu viiletti tänään kentällä siihen mallin, että huh huh. Viimeistely ja oveluus edellen oma luokkaansa. Nyt aisapariksi on nousemassa Jasu, joka tietää miten maalit tehdään, jos ollaan sillä etäisyydellä, että nähdään maalivahdin silmämunat. Jäätävä ulkosyrjäkärkkäri ja moke haro tyhjää kuin poikamies, jonka tyyny on tiipunut lattialle.
t. ettepäs tiedä 04.06.2009 harkat olin ristiinassa aet:nä c-junnujen pelissä, joten treenit jäi väliin. #25 02.06.2009 Pahus Paikat ehyenä ja vasta nyt luin Laten viestin. Grrrr skarppaan jatkossa ja jos paikat ehyet niinolen paikalla ja jos tarvii muutoin niin olen pallopoikana.
terveisin laiska punkero, jonka sormien läpi Kouvolan kympin veto suorastan holahti maaliin 02.06.2009 Treeneihin Edustuksella treenit tänään klo 19.00. Kaikki paikalle jotka pääsee. T: Late 02.06.2009 Pahus Tuo peli jää väliin:
Ti 9.6. StU - MäJä
Jatkossa sitten huoltajana pyrin olemaan paikalla, mutta tuolloin olen Hangossa puhumassa viisaita,
t, Jari 31.05.2009 Katso Ripan sivuilta Siellä on etusivulla suorat linkit
http://www.ri-pa.net/
t. Jari 31.05.2009 lisenssin maksu hoituu palloliiton sivuilta,pelaajamaksu/lisenssit.Löytyy kaavake jonka täyttää ja maksaa tai tulostaa kuitin ja maksaa pankkiin,vakuutus ei ole pakollinen 31.05.2009 Lisenssit Moi
Olen hieman epätietoinen, miten lisenssit hoidetaan? Mihin siis maksan, että voin pelata?
Kyselee eräs konkari 31.05.2009 Harjoituksista Jos ei se vielä ole selväksi tullut niin kerrataan, että Kouvolan kymppi ja kaikki muut entiset tai tulevat maradonat, konkarit/Kutonen -vuorolla ja maradonnat torstaisin ovat tervetulleita harjoituksiin, sekä vapaisiin että pakonomaisiin.
T: MarkoHoo 28.05.2009 Joo Lentopalloilijat vetävät hyviä treenejä esimerkillisesti, mutta voisivat varata siihen myös kenttää tai ilmoitella aiemmin, vaikka hyvin sinne mahtuu ja lentopallosta käy kaikki jalkapalloon paitsi se käsillä pelaaminen. Monet pompputreenit vailla vertaa puhumattakaan päkijöillä liikehdinnästä ja taisipa tänään olla jopa kuntopallo - vähän esimerkkiä siitä miten perusteellisesti voidaan harjoitella.
Eikä se olisi pahitteeksi pelata jalkapalloa pesikentällä jalissäännöillä. Siinä huomaa äkkiä monta asiaa kuten mm sen kuinka hitaasti pallo kulkee ja miten käy jos syöttää kymmenen metriä harhaan. Ja olisihan paikkakunnalla tarjolla valtakunnan tasolla ykkösluokkaista judoosaamista - salama- ja pikavoimaa parhaimmillaan.
Eikä se jalkapallo vaikeata ole Norja voitti joskus brassit 4-2 Drillo Olsenin taktiikalla, jossa hyökkäys sai kestää vain 13 sekunttia.
Kouvolan kymppi .... Jäntevän yksi parhaimmista potkutekniikan omaavista pelaajista ja loistava tulevaisuus pakkina .... onko todella niin, että entisellä kympillä on Jäntevässä vain menneisyys vaan ei tulevaisuutta? Nyt terästä selkärankaan mies! Mukaan mahtuu toki aina ja ihan kohtuullisesti siellä pelataan. Ja onko kymmpipaita jo palautettu?
Puulaaki kaipaa uusia tuulia, mutta se ei ole Jänetvän huoli. Jäntevän huoli on vastata kysyntään, joka on nyt hyvässä nousussa. Ikäryhmät pienenee silti jalkapalloa harrastavien määrä kasvaa vuosi vuodelta.
Kohta ilmestyy futislehti, joka on tietysti jokaisen Mäntyharjulaisen tavoitelluin lehti ensi viikolla.
t. Jari 28.05.2009 Mukavaa kesälomaa! Hienoa nähdä,että kenttä on käytössä.
Kentälle mahtuu hyvin 3-4 ryhmää kerralla.Siinä sitten voi saada hyviä vinkkejä muitten harjoitteista.
Etenkin tänään lentopallotyttöjen harjoitteista on kaikki jalkapalloon soveltuvia harjoitteita.
Nyt vain junnut innolla harjoituksiin,kun koululaisetkin on hyvin ansaitulla kesälomalla. Mukavaa kesälomaa! t.Matti 28.05.2009 Puulaakista Puulaaki-turnauksena ehdottomasti. Eikait kylält nykyään löydy oikeasti tarpeeksi väkeä, jotta voidaan pelata tyyliin 8 perjantaina puulaakii. Maailma muuttuu, muuttukaamme siis mukana... Ja paljon kivempi pelata pari/kolme matsia päivässä ja lähteä oluelle kuin vain yksi matsi, jossa peliaika esim 40minsaa. Ajatus pleijaireista runkosarjan päätyttyä olisi myös syytä pitää mieles...
Ja minusta tuo sarjapelaaja sääntö (mikä joskus ainakin on jo ollut) on jo hivenen aikansa elänyt. En usko et hirveän paljon eroa löytyy 6-divarin ja puulaakin väliltä. Ja sitten ulkopaikkakuntalaiset mukaan vaan. En usko, että silloinkaan haittaa tulisi tuon sarjapelaaja-säännön kanssa tulisi. Tai jos joku joukkue miehiä Veikkausliigasta hommaisi niin so what, kivaahan se olisi testata taidot heitä vastaan. Ei liian vakavaksi puulaakia (huumori ja hauskuus puulaakiin, kuten myös jalkapalloon ylipäätänsä).
Ja ilman muuta joukkueita vaikka pertunmaalta mukaan jos vaan halukkuutta löytyy pelata... Ja sanaa kiertämään ilmoittautumisista kun päätetään millä säännöillä pelataan.
Onko muuten mahdollista tulla launtaina kokeilemaan taitojaan urheilupuistoon?? En ole yhtä paikallista puulaaki matsia lukuunottamatta pelannut vuoteen (ainakaan selvinpäin) et tatsi varmaan kyl ihan hukas... Saattepahan hyvät naurut ainaki :D
Kesäisin terveisin,
Kouvolan Kovin Mäjä-fani(luulisin ainakin)ja Ex#10 28.05.2009 KuntoFutis treenivuoro Sunnuntaisin klo 18 jälkeen vapaa WarmUp- vuoro.
Virallisesti siis Jäntevän vuoro.
Harrastepalloiluvuoroksi voidaan täten muuttaa.
Sinne siis. Omat pallot mukaan.
T: MarkoHoo 27.05.2009 kuntofutikseen treenivuoro Eikös kuntofutiksen kannattais harkita kaikille joukkueille yhteistä treenivuoroa per viikko johon sais osallistua kaikista joukkueista ne jotka kynnelle kykenee? Pelit sekajoukkuein paikallaolijoiden mukaan. Ainakin se palvelis vähän paremmin sitä kuntopuolta kuin kerran vuodessa järjestetty viikonlopputurnaus.
-ile 26.05.2009 Konkarit ja edustus harkat Tänään klo 19.
Hippokisat saattaa jatkua aina puol 8 asti mutta jotain soveltavaa voi tehdä, ja Jari K oli tulossa vetämään... 26.05.2009 Hippokisat? Onko tänään Edustuksella treenejä klo 19?
-Mikko H- 26.05.2009 juup ihan hyvältä kuulostaa nuo ideat! 26.05.2009 vs. kuntofutis Täällä kans turnausmuotoisen systeemin kannalla. Helpompi kasata porukkaa yhteen turnaukseen kuin erikseen joka perjantaille.. Mahd. enemmän joukkueita/pelaajia mukana turnaus-systeemillä.
ESN #75 26.05.2009 Kuntofutis Tai järkevintä olis järjestää se turnaus vaikka yhtenä tai kahtena viikonloppuna. Kyllä se on jo nähty että ei joka perjantaille joukkueille riitä pelaajia. Sit onkin sellaisia pelejä että toinen joukkue ei saa pelaajia ollenkaan. Varmaan olis enemmän osallistujia kun tietäis jo etukäteen viikonlopun jolloin pelattais. 26.05.2009 Kuntopotkupallo Sähköpostiviestissä oli ihan hyviä ideoita..Oisko yksinkertanen runkosarja ja sen jälkeen vaikka lopputurnaus neljälle joukkueelle, jossa pelataan esim. välierät ja sitten mitalipelit? Nähtäis mahdollisesti kultasiamaaleja. :) 26.05.2009 11 v 11 Kentällä nähtiin peliä 11 v 11 ja paikalla jopa yleisöä. Ottelu päättyi 2-2. Konkareiden maalit tekivät Matti & Miska ? Toiseen päähän Affenainen ja Mikko H (en muista).
t. Jari 23.05.2009 Katsotaan vielä Nuo kenttävarauksien aikataulut muuttuvat vielä pikkaisen. Kaikki oli paperilla jo talvella, mutta pientä säätöä vielä - eikä se ole ongelma jos välillä kentällä 3 joukkuetta. Muualla mahtuu jopa 4.
terkuin Jari 23.05.2009 MITKÄ IHMEEN KENTTÄVUOROT NUO ON? Marko, eikö se ollut selvin sanoin sovittu että tytöillä on treenit sekä tiistaisin ja torstaisin 18-19 pienet ja 19-20 isot?
Tästä lähtien otan kaiken kirjallisena.... 22.05.2009 Vanhaa vuodelta 2006 Tuollaista joskus:
http://www.grapheine.com/bombaytv/v2/play.php?id=33044
http://www.grapheine.com/bombaytv/v2/play.php?id=33345
http://www.grapheine.com/futeboltv/play.php?id=3626
t. Jari "tikulla silmään sitä, joka vanhoja maaleja muistelee"
22.05.2009 Maalinteon mallia voi katsella tuolta:
http://www.janteva.net/videot/maalit.php 21.05.2009 Siellähä ne tiedot kenttävuorojen osalta. Samalla tiedoksi, että kaikki, joilla tunnus tiedossa niin voivat kirjoittaa uutisia etusivulle. Kone nappaa otsikon ja 150 merkkiä.
Näin saadaan kaikki uutiset talteen ja etusivulle aina kolme uusinta. Ja kyllä minä vielä sen Markon Macin tutkin :)
Mutta ilmoitelkaa virheistä niin koitan vähitellen korjailla sivuvut kuosiin. Tuo oikealla oleva palsta on sponsoreille ja vedetään flashillä jahka ehdin ja saan materiaalia.
Miesten pelaajakortit tulossa ja sinne maalit ja varoitukset.
t. Jari 21.05.2009 Päivitetyt kenttävuorot Aivan oikein. Hyvä että henkka tarkkana. Tässä korjattu. Jokohan nyt täsmäisi...
Voitko Jari tästä napata korjausversion tuonne linkkiin...
T: MarkoHoo
KENTTÄVUOROT 2009
Nurmikenttä:
Tiistai:
17-18 Tytöt pienet (Marko)
18-19 E-junnut (Ari)
18-19 D-junnut (Matti)
19-21 miehet + conkarit (Sami, JariK, Mika)
Torstai:
17-18 F-junnut (Jari)
18-19 Tytöt pienet (Marko)
18-19 E-junnut (Ari)
19-20 D-junnut (Matti)
19-20 tytöt isot + futismammat harraste
Lauantai:
15-17 varaus (harjoituspelit yms)
Sunnuntai:
16-17 FutisKerho (Jari, Katja, Timo Kuoksa)
17-18 F-junnut (Jari)
18-20 vapaa vuoro: harraste 21.05.2009 Taitaa ne mahtua ...enemmän on kyse siitä, ettei kaikille riitä maaleja.
t. Jari 21.05.2009 Treeneistä Mites tiistaina voi olla E- ja D-pojailla sekä tytöillä samaan aikaan (18-19) treenit? Ei se kenttä nyt sentään niin iso ole... T: Henkka 21.05.2009 + Hieno yläbanderolli, junnut tsemppaa ja ohjaa koko seuraa!
-ile 21.05.2009 Sivuja menee uusiksi Siksi voi olla kaikkea kummallista juuri tänään helatorstaina. 20.05.2009 Kenttävuorot näytille KENTTÄVUOROT 2009
Nurmikenttä:
Tiistai:
18-19 E-junnut (Ari)
18-19 Tytöt pienet (Marko)
18-19 D-junnut (Matti)
19-21 miehet + conkarit (Sami, JariK, Mika)
Torstai:
17-18 F-junnut (Jari)
18-19 Tytöt pienet (Marko)
18-19 E-junnut (Ari)
19-20 D-junnut (Matti)
19-20 tytöt isot + futismammat harraste
Lauantai:
15-17 varaus (harjoituspelit Kutonen-Conkarit yms)
Sunnuntai:
16-17 FutisKerho (Jari, Katja, Timo Kuoksa)
17-18 F-junnut (Jari)
18-20 vapaa vuoro: harrastevuoro, kaikille vapaa
Ottelut ja turnaukset ohittavat aina nämä vuorot.
Vaihtoehtoisia vuoroja muillekin päiville voi hätätapauksessa sopia, ellei kentällä muuta toimintaa. 20.05.2009 MäJä- RiPa 2 otteluseloste ristiinalaisittain http://www.ri-pa.net/jutut/jutut3.php?id=52
....ja muutakin naapuriseuran toimintaa sieltä löytyy 20.05.2009 Sarjatilanne Kutonen Löytyy sitten täältä:
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/600P.htm 20.05.2009 Kausi alussa ja pisteitä fifty-sixty Mikäs sitä toppari väsyttää?...levännyt koko kevään, niin kuin koko joukkue. Nyt olisi aika herätä horroksesta, talviunilta.
Rivit järjestykseen ja vauhtia koneeseen. Kyllä se siitä. Näyttää lupaavalta. Paikkoja saadaan luotua. Vain tekijät puuttuu...
Pitkä tauko seuraavaan peliin. Nyt olisi aika harjoitella. Pallotuntumaa pitää kaikille saada lisää. Harjoituspeli lauantaina.
Ja ensi viikon tiistaina klo 19 ihan oikeat harjoitukset jotka pitää Jari (jompikumpi niistä) tai Sami (junior manager).
Seuraavaan kotiotteluun (LiRy) lauantaina 13.6. suunniteilla yhteisprojekti Virkistyksen pesisjoukkueen kanssa. Pelit samana päivänä. Pesis alkaa klo 15, futis klo 16. Limitetään pelit ja jotain oheistoimintaa alueelle, kioskitoiminnan lisäksi.
Avauskokoonpano hakee vielä ryhmitystään joten kaikki siihen tahtovat antamaan harjoituksiin näyttöjä.
T: senior manager 20.05.2009 PePo pelistä vielä Ehkä koko joukkue pelas hyvin, paikkoja luotii ja näin päin pois, mutta viimeistelyy ja hyökkäykseen terävyyttä, luulisin.. :) 20.05.2009 lisäystä.. ja eipäs hei unohdeta hyvän pelin pelanneita laitapuolustajia!!
T: (väsynyt) toppari #4 20.05.2009 Hyvin nähty Eipä tuohon kaiman kirjoitukseen lisättävää ja kausi on tosiaan vasta alussa. Samaan aikaan uusi sukupolvi syrjäyttää lähes kokonaan konkarit.
t. Jari
20.05.2009 pepo-mäjä 2-1 (1-0) Kauden toisessa pelissä mäjän porukka hallitsi ja loi roppakaupalla paikkoja pepon maalille. Mutta tuloksetta. Pelin ensimmäisillä minuuteilla oli j-p loistava paikka viedä vierasjoukkue 0-1 johtoon mutta umpi kierolle oikea jalkaselle miehelle pallo ajautui sitten väistämättä vasemmalle jalalle ja veto meni karkeasti ohi.
Mäjän ankarasta hallinsta huolimatta pepon miehet pääsivät heittämään yhden pitkän pallon keskialueelle ja siitä puolenkentän juoksulla pallo maaliin puoliaika tilanteeksi 1-0. Mäjän kavennus ei tolppaa lähemmäksi osunut
Toisella puoliajalla ei tilanteita sitten puuttunut... Kulmapotkusta rikottiin Samia pilkun arvosesti. Muuten ihan kelpopelin pelannut Late veti kesyn rankun jo valmiiksi pötköttäneen molarin syliin ja se kavennus paikka jäi käyttämättä....
Vähän tämän jälkeen koettiin pelin ihmeellisin tilanne. Tuomari sekoili sanomalla rankkari, osotti pilkkua , puolustavalle joukkuelle keltanen kortti mutta tarkoitti maalipotkua. Siinä sitten kaikkien ihmetykseksi puhalsi vielä pelin käyntiin ja siitä sami pisti varmasti pallon maaliin mutta mitä ihmettä tilanne jatku maalipotkulla?
pelin 81min mäjäläisten ankaran painostuksen jälkeen pepon miehet pistivät sitten lopulta pallon omaan maaliin. Laidalta keskityksen antoi Savolainen. Heti perään oli tasotus ihan milleistä kii mutta jälleen jalka oli väärässä asennossa ja kenelläpä muulla kun joukkueen kapteenilla samilla.. hyvin tilannetta seurasi myös j-p. Pallo saatiin samassa rytäkässä ylähirteen joka varmaan vieläkin tärisee
Mäjä hallitsi ja loi varmaan 20 maalinteko paikkaa mutta ei saanut palloa mistään sisään.
Maalissa loistavasti pelasi Matti joka torjui kaikki mitä kiinni vai voi ottaa. Puolustusta tuki loistavasti "Tamminen" sekä Mikko. Hyökkäyspäähän huomattavasti joka miehelle lisää kovuutta niin kyllä ne pallot siitä kääntyy sinne verkon perille.
näin pelin näki #30 20.05.2009 konkarit voittivat 4-1 ja maalissa Kari Mouhu. Petelle hattutemppu ja Raunio volleystä-
t. jari, joka juhli Killen mestaruuksia ja sammui 19.05.2009 JKKI35 Kuinka päättyi Conkarit vs TsV ? 19.05.2009 PePo pelistä Peli alkaakin vasta klo 19. Lähtö kuitenkin ilmoitettu tuohon etusivulle 17.15 joten pysytään siinä. Kerrankin ollaan ajoissa paikalla. Ja kunnon lämmittelyt. Osanottoilmoitukset Samille.
T: manageri 19.05.2009 PePo pelistä Laitoin lähdön klo 17.15. Alkamisajankohtaa en jostain syystä ole vielä saanut. Oletuksena 18.30.
Ja käytettävissäolevat, muistakaa ilmoittaa tekstarilla Samille.
T: manageri 17.05.2009 tiistaista.. ..sen verran, että monelta on pertunmaalle lähtö edarien pelii? ei lue tuossa etusivulla.. 17.05.2009 Pah Kuten sanoin niin pari ylitystä, vaikka sääntö on ihan per...seestä. Voit sanoa latinaksi mistä lystää. Liekkö sitten tuomarinkin korvia vaikuttaneet paikallisest vaikuttajat, joilta E-Savossa ei voi välttyä - mutta hyvää mieltä saa lukemalla vaikka kirjan "Vaikuttajat korvissammae".
T.jarppa 17.05.2009 Vaikkua korvissa,niin Jarilla kuin tuomarilla,monta monta korttia nolla toleranssin ylityksestä.Kentällä monia "tuntemattomia" kykyjä,hyvä näin,yhteispelillä se sujuu. 16.05.2009 Katsomo Valitettavasi katsomokulttuuri on Mäntyharjussa suoraan Etelä-Savosta eli ihmiset istuu katsomossa jupisemassa itsekseen "miksi se tonne syötti". Mutta kun määrä lisääntyy ja pankkivirkailija Kouvolasta tulee näyttämään mallia Kymeenlaaksosta niin tiedä mihin vielä kulttuuri muuttuu.
Tosin siinä on jo kulttuuria, että junnareita oli kentän laidalla ja heti kun oli tauko niin olivat pelaamassa. Ja Jäntevän pelaajilta ei kuulunut ainuttakaan kirosanaa tai muuta typerää eli esimerkillistä toimintaa.
Tuohon kommentti "olihan se suoraan sanottuna hirveen näköstä peliä". Henkilö ilmeisesti ilmoittaa asiansa savolaisittain kierosti, kun kerta sanoo "suoraan sanottuna". Mutta olihan siellä nähtävää
1) Matin torjunnat ja mitkä avaukset.
2) Kaaripalloja vähän.
3) Pelaaminen joukkueena ja joukkueelle.
Vastustajaa kunnioitettiin ja hyvällä huumorilla oli RiPan miehet liikenteessä, vaikka parilla pelaajalla olikin vammoja eikä oma peli lähtenyt kulkemaan. - No tosin pari nollatoleranssin ylittävää kommenttia tuli Ripalta eli pientä turhautumista.
Mutta hyvä näin ja minkä pakin Jäntevä onkaan saamassa oikealle laidalle.
t. Jari 16.05.2009 Hyvä MäJä Loistavaa MäJä!! Huhut loistavasti pelatusta avausottelusta ovat kantautuneet jo lähes metropoliksi kasvaneeseen Kouvolaan. Taktisesti erittäin fiksua esittää harjoitusmatseissa toisenlaista asennetta ja systeemiä kuin harjoituspeleissä... Näin se homma etenee. Tänää kaikki kuppia nostamaan ja voitonjuhlat jatkukoon!! Ole...
Täytyy kyllä piakkoin matkustaa Forza-Mäjä faniryhmän kanssa Urheilupuiston pyhätölle matsia katsomaan. Huhut kertovat tunnelman katsomossa olevan jotain täysin hullua. Kai vielä jostain saisi lippuja ostettua vaikka syyskierrokselle?? Jeah hyvä pojat, näin se homma etenee!!
T:Pankkivirkailija #10 16.05.2009 D-junnuille esimerkkiä Huomenna pisteet kotiin!
Verkot tötterölle ja jäätelöä syömään...
T: fani 15.05.2009 noh noh ! olihan se suoraan sanottuna aika hirveen näköstä peliä. Mutta tuosta ei voi muutakuin pelillisesti parantaa. Olihan sieltä muutama avainpelaaja kotijoukkueelta poissa, että siihen nähden tulos on loistava mutta peli ei.1 15.05.2009 Reilu mutta perinteinen paikalliskamppailu Kiitos myös vastustajalle reilusta taistelusta. Syyskierroksella uusinta edessä. Siihen asti harjoitellaan. Kevätkierros.
Kokonaisuutena positiivinen yllätys. Joukkue ja pisteet.
T: manageri (senior) 15.05.2009 1-0 Mäjä oli kehitellyt salasessa piilopirtissä uskomattoman taktiikan ristiinalaisten kaatoon. Mikä tärkeintä taktiikaa noudatettiin 86 min. Vain muutaman minuutin oli tilanne sekasorron partaalla, mutta fiksusti jari (joka sai uuden lempinimen vaasan Tamminen) sai tilanteen jälleen kontrolliin
Uskomatonto mutta totta 1-0 syntyi erittäin hienon oman pään avauksen jälkeen kun oikea laitalinkki kävi säätämässä 84 m potkulla pallon vastustajan kulmalipun tuntumasta ulos. siintä syntyneen rajaheitosta iskettiin aivan uskomattoman voimakkaalla prässillä josta saatiin hankittua vapaapotku josta Savolainen kävi täräyttä pallon vastuttomasti verkkoon...
Ristiinalaisten pallonhallinasta huolimatta ei kovinkaan vaarallisia tilanteita tullut mäjän maalille. Ja jos niitä sattui tulmaan niin käsittämättömän varmaotteinen Matti napsi pallot kii... Matinkin peliin pientä terävyyttä ja pallot joita nyt ohjailtiin yli päätyrajasta olisi voitu liimata mihin on aikasempina vuosina totuttu!
Ei olisi ollut suuri vääryys vaikka J-P olisi vienyt pallon erinomasesta paikasta maaliin mutta useampikin yritys ei tuottanut tulosta. Sen verran hyvin mies jaksoi ylhäällä raataa. Tähän on painotettava aivan taktiikan mukaisesti.
toinen jakso olikin sitten mäjäläisille perushommaa... Sen verran on edellis kausista opittu että 1-0 tuloksella saa yhtä monta bojoa kun 5-0 voitolla ja ruvettiin varmistelemaan vain vankkaa johtoasemaa. Ilman suurempia hätiä tästäkin selvittiin. Perusvarmojen puolustajin ansiosta (Säisä, Mikko ja hyvin puolustusta auttanut Olli)
Erinomaisesti pelasi koko mäjän joukkue ja senhän voi tulostaululta jokanen käydä lukemassa jos ei muuten uskota
#30 15.05.2009 SELVÄ VOITTO??? Selvästä voitosta voimme olla eri mieltä.
Mutta ASENNE JA HYVÄ TAKTIIKKA toivat voiton kotijoukkuelle.
Vanha sanonta "keskimääräisesti voitto on hienompaa, kuin tappio, tyylipisteitä ei jaeta" pitänee paikkansa.
ONNITTELUT KOTIJOUKKUEELLE
T: RiPa:n vanha herra #23 15.05.2009 RiPa kaatui asenteella Jarmo Savolaisen savolaisen kiero banaani yllätti eka jaksolla RiPan maalivahdin ja kun vierasjoukkue ei toisen jakson yhtämittaisesta vyörytyksestä huolimatta saanut palloa Matti Ollikaisen leveiden hartioiden taakse otti Jäntevä selvääkin selvemmän 1-0 kotivoiton kauden ennätysyleisön edessä. 15.05.2009 Huhuja Katsomot täyttyy tasaseen tahtii ja pelin alkuvihellykseen on aikaa vain 2½h. Kokoonpanoa ei ole julkistettu vastustajan hämäämisen vuoksi.
Jäntevän parantuneet peliotteet on huomattu huhujen mukaan palloliitossa ja sieltä on povailtu paikkaa suoraan 2 sarjasta suljetun rakuunoiden tilalle.
Ovatko nämä kaikki vain huhuja? Nyt paikanpäälle katsomaan onko jutuissa minkäänlaista perää? 15.05.2009 Ja konkareita kans Harjoituspelit oli ja on edelleen tarkoitettu myös konkareille.
T: manageri
14.05.2009 pelimiehiä toivottavasti pelaaminenkin alkais viimeistään
huomenna kiinnostamaan myös nuorempaa
ikäluokkaa. olis mahdollista pelata jatkossakin
Pepoa vastaan treenipelejä.olis ehkä tässä tilanteessa aivan järkihomma.jos vain porukkaa
kiinnostaa? t:Iwalo 14.05.2009 Liput loppu Taktisista syistä edustuksen kokoonpano pysyy salassa perjantaihin asti. A2 katsomoon varattu aidattu VIP-alue Jäntevän entisille pelaajille. 13.05.2009 Kausi alkaa... Onko kaikki liput myyty jo perjantain sarja-avaukseen? Jos hajapaikkoja on vielä jäljellä niin voi muutaman lähettää tänne Espoon suuntaan. Ketäs tänä vuonna pelaa edustuksen poppoossa?
-Miikka 13.05.2009 Mimmifutiksesta Kerron heti minä päivänä ja mihin aikaan pelataan, kun saan tietää, milloin isoilla tytöillä on treenit ruoholla... 12.05.2009 Kahvi ja kakki pannaan , kun ei kerta peliin enemmän jaksanut. Mutta hyvin kulkee 10-0, 3-1 ja nyt jo 4-4. Loppukaudesta Jäntevä pieksee minkä jengin tahansa 12-0 :)
t. Jarppa 11.05.2009 pepo-mäjä 11.5 pelatun pelin lopputulos oli 4-4. Liekkö äitien päivän raju juhlinta verottanut pelaajia kummaltakin puolelta sillä peli pelattiin 8+1 kummankin joukkueen osalta...
Isolla kentällä käydyn pelitilan käytti pepon miehet paremmin hyödyksi vaikka jäntevä 0-1 johtoon menikin.¨35 min pelin jälkeen vetäydyttiin erätaolle jäntevän 1-2 johtoasemassa.
Varsin tasaista vääntöä liukkaalla kentällä nähtiin vaikka pepon pari taitavaa kaveria peliä varsin näyttävästi välillä pyöritti. Silti jäntevän johti joka kerta peliä ja parhaillana 1-3, mutta yx kaks yllättäin peli olikin taas tasan 3-3. Miska punnersi vielä yhden maalin jäntevälle tilanteeksi 3-4 mutta sekään ei riittänyt vaan vielä kerran pepo tuli tasoihin illan komeimmalla laukauksella suoraan yläpesään.
Nousujohteisesti sujuneet harjoituspelit antavat odottaa tiukkaa vääntöä kauden avaukseen.
T.jari 11.05.2009 Tanjalle kysymys Oletteko vielä miettinyt kumpana päivänä (ti vai to) haluaisitte saada vanhempia mimmejä pelaamaan tyttöjen kanssa, mihin aikaa harkat on nurtsilla? 10.05.2009 RISUTALKOOT JATKOAJALLE Ensi lauantaina joudutaan ottamaan vielä yksi parin tunnin puserrus risujen keräämisessä. Eli nyt kaikilla niillä, jotka eivät vielä mukaan ole ehtineet, mahdollisuus tulla mukaan. Lähtö Kisalan edestä klo 12.
T: RisuManager 10.05.2009 Mukana Jari & Kille jälleen mukana risusavotassa. Muulta osin menevät peli meikäläiseltä ohi - nuorille tilaa ja vanha pieru huilimaan kohti kiekkokautta.
t. Jari 08.05.2009 Asennetta No jos nyt ette häviäis kauden molempia ekoja pelejä niin lähetään sit tavotteleen tosissaan nousua vitoseen ;).. Numero 13 ilmottautuu sitte tosissaan nousutalkoisiin mukaaan ;). 08.05.2009 Huhu Huhu kertoo että Jäntevä juoksuttaa ensi perjantain avauksessa kovakuntoisen ryhmän kentälle. Joukkueen todellinen iskukyky on pyritty tarkkaan pitämään vastustajilta salassa ja kuten harjoituspelien tuloksetkin kertovat, siinä on jokseenkin hyvin myös onnistuttu.
Jäntevä on perinteinen seura. Seuran perinteisiin kuuluu myös ettei Ristiinalle hävitä, ainakaan kotikentällä.
Joten kannattaa tulla ajoissa paikalle. A-katsomo on jo loppuunmyyty.
T: FunnyFani 08.05.2009 TALKOOOOOOT JATKUUUU Edellislauantain heikko osanottoprosentti johti siihen että yksi hyökkäys risukasojen kimppuun on vielä tehtävä. Huomenna lauantaina kaikilla vielä viimeinen mahdollisuus osallistua hyötyliikuntaan ja nauttia talkookahvit luonnon helmassa. Sanomattakin on selvää että talkootuotto kohdennetaan eri joukkueitten osanottoprosenttien mukaisesti. Mukaan voi tulla myös klo 10 jälkeen. Talkookohteen osoitteen saat soittamalla 045-6302309.
Conkareillekin hyvä alkulämmittely ennen harjoituspeliä.
RisuManager 08.05.2009 Mimmifutisjoukkue pystyyn? Jäntevän isompien tyttöjen joukkue tarvitsisi pelivastustajia paikkakunnalta ja nyt kaivataan kasaan mimmifutisjoukkuetta!
Ideana olisi, että kaikenikäisistä naisista tulee porukka, joka kävisi kerran viikossa pelaamassa tyttöjä vastaan eli tyttöjen toiset harkat olisivat aina pelaamista.
Joukkue tehdään aina harkkojen alussa niistä jota sattuu paikalle.
Ja ei tartte osata pelata, into korvaa taidot! Kaikki äidit ja siskot ja kummit ja kaikki kentän laidalla roikkuvat naiset kentälle siis.
Mitään varsinaisia ilmoittautumisia ei tartte ja kaikki voi tulla silloin kun ehtii ja huvittaa.
Toiveena olisi että saatas homma pyörimään kun päästään nurmella eli varmaan tuossa parin viikon päästä (???) päivä on tiistai tai torstai, selviää möyhemmin.
Laittakaa sana kiertämään!
Tanja 07.05.2009 Tasaista vääntöä PePoa vastaan Jäntevän konkari ja edustusyhdistelmäjoukkue joutui tunnustamaan Pertunmaan paremmakseen lauantaina keväthelteisessä Kiepin hiekkasaharassa käydyssä harjoituspelissä. PePo voitti pelin 3-1. Ensimmäinen jakso oli molemmilta joukkueilta kohtuullista pelaamista ja jopa muutamia syöttökuvioita nähtiin. Pallovarmuus PePolla ainakin tässä vaiheessa kautta oli luokkaa perempi. Kotijoukkue harrasti enemmän vappupalloilua ja nuo ilmapallot leijuivat useimmiten vastustajan jalkoihin.
Toisella jaksolla molempien ryhmien harjoittelemattomuus näkyi juoksuvoiman romahtamisena ja pelin tempo putosi pörssikurssien lailla. Aina lamaan asti.
PePo oli selkeästi parempi laukaisuvoimaltaa ja tarkkudeltaan. Komeita kaukolaukauksia nähtiin useita ja Jäntevän maalissa Juha Ahtiainen sai hyvää torjuntaharjoitusta. Selkeitä maalipaikkoja kotijoukkueella oli runsaasti, mutta viimeistely tuotti tuskaa.
Molemmat joukkueet saivat joka tapauksessa tärkeää pelituntumaa parin viikon päästä alkavaa sarjakautta ajatellen.
Kotijoukkueen osalta positiivisinta oli se, että vaihtopenkillä oli miehiä jopa tungokseen asti.
Jäntevän nuoremmille uusille kavereille lisää rohkeutta kaksinkamppailuihin ja muutamia pallonhallintaharjoituksia ennen sarjakautta niin hyvä tulee. 03.05.2009 Kohta räjähtää! Eli sivut uusiksi. Vähän leveyttä ja vielä enemmän uskollisuutta oranssille värille. Lisäksi raitapaita näkyviin ja nais/tyttöjalkapallo.
Myös mainostajille isompi tila ja flash mukaan.
t. Jari 02.05.2009 Saivartelija jos peli paranee ei se ole terve vaan sairas ...
t. Kaikkien alojen asiantuntija 30.04.2009 Kauden parasta peliä Mun mielestä ainakin oli kauden parasta peliä! Ja paranee varmasti kauden mittaan. Syyskierroksella ei löydy enää vastusta. Hienoa että uusia kavereita ringissä.
T: Fani kentän laitapuolelta 28.04.2009 Jup Joo katsoin eka puoliajan lähes kokonaan. Ei siinä paljoa eroa. Tosin Jäntevällä loistava paikka kulmasta noin 3 minsan kohdalla. Siitä pallo häkkiin niin eri peli.
Kentän laidalta ei tehdä päätöksiä, mutta olisin laittanut Tuukan ja Samin keskelle. Lisäksi vielä enemmän olisin pelannut lyhyttä. Vieläkin oli yritystä antaa ratkaisusyöttö puolustuksesta käsin. Se ei onnistu ikinä! Toisaalta välillä jopa hyökkääjät odottivat moista ihmettä.
Joo kentällä oli ainakin yksi uusi kasvo, jolta minä odotan paljon. Eikä ollenkaan huonoa, vähän treeniä lisää ja selkeämmin lyhyiden syöttöjen kautta. Sama myös hyökkäyspäässä, jossa välillä meni liian pieneksi tai välillä sitten loistopaikasta älytön roikku toiseen laitaa.
Lisäksi vielä linjamiehet kehiin niin selkeyttää puolustuspelaamista. Mutta kyllä se siitä lähtee jahka vähän tuntumaa.
t. Jari (se vanhin) 27.04.2009 matsi Ei se ollenkaan huono matsi kokonaan ollu vaikka numerot aika tylyt vieraitten hyväksi olikin. Peliä yritettiin pelata hyvin maata pitkin eikä sorruttu turhaan roiskimiseen. Yrityksestä siis pisteitä vaikka se ei tulostaululla näkynytkään. Ja ainakin kauden uudet tulokkaat esittivät varsin pirteitä otteita jo näin kauden alussa. Lupa on siis odottaa mahtisuorituksia kesän mittaan!
Pääasia oli se, että saatiin porukka kasaan ja tarjottua pientä peliä ristiinan porukallekin. Lauantaina PePo peliin vaan kaikki innolla ja isolla aktiivisuudella mukaan niin tulos varmasti näyttää jo paremmalta. Ja sarja-avauksessa ollaankin sitten jo valmiita :)
Jatketaan työstämistä ja parannetaan tuloksia! Niin ja pepo matsin jälkeen General Manager varannut saunan veljesniemestä, joten josko siitä lisää motivaatiota tekemiseen.
T: toppari/junior manager #4 27.04.2009 Mäjä-ripa2 Mäjä-ripa2 0-10. Kauden ekaksi tapahtumaksi odotetut numerot. Ristiinalaiset olivat joka osa-alueella edellä. Mutta onneksi on vielä aikaa kauden alkuun. Sitten toivottavasti avauksessa vähän tiukempi vääntö ja myös toisen joukkueen maalihanat saadaan väänneetyä auki
Lisää miehiä mahtuu joukkueeseen vaihtopenkiltä löytyi ekalla puoliskolla 3 miestä ja toisella vain 2. Jonka seurauksena hitaasti liikkuneet mäjäläiset liikkuivat vielä hitaammin loppua kohti
t.jari 26.04.2009 Risusavotassa hiki virtasi Risunkeräystalkoisiin osallistui 10 aikuista ja 6 lapsityövoimaksi luettavaa. Enemmänkin olisi metsään porukkaa mahtunut. Isäntäväki tarjosi talkooväelle maittavat sapuskat ja talkookahvit. Tarjoilu oli ehkä jopa liiankin hyvää....tehot laskivat porukalla selvästi eka ruokapaussin jälkeen. Aurinko paistoi ja hiki virtasi. Noin puolet urakasta saatiin thetyä. Ensi lauantaina lähdössä savottaan uusi hyökkäysryhmä johon toivottavasti ilmoittautuu mukaan ainakin sama määrä. Lähtö Kisalan pihasta klo 10. Mikkelin suunnsat tulevat edustuksen pelaajat voivat ottaa alkulämpimät tulemalla talkoisiin klo 12....
T: talkoolainen 25.04.2009 HARRASTEFUTISTA TARJOLLA MUKAAN POTKIMAAN
Miesten ja konkareitten harjoitusvuorolla mukaan voivat tulla kaikki harrastepelaamisesta kiinnostuneet. Mukaan tulo ei siis edellytä edustuksen peleihin osallistumista. Toki toivottavaa on että mahdollisimman moni tämän kokeilun kautta löytää oman sisäisen Kutosminänsä ja vetää raitapaitahaarniskan päällensä.
Katso Tapahtumia-kalenterista harjoitusajat ja harjoituspelit ja tule mukaan!
T: manager 20.04.2009 Aksulle ja muille harrastajille Aksun ja kaikki muut 15 ja kaikki sitä vanhemmat kaverit toivotetaan tervetulleiksi miesten/harraste -ryhmän harjoituksiin. Luvassa muutamat ihan oikeat harjoitukset ja harjoituspelailua. Asiasta innostuneet voivat lunastaa pelaajalisenssin ja pelata edustuksen Kutosen peleissä.
Harjoitusajankohdat ilmestyvät kotisivujen etusivulla ryhmän "Edustus+Konkarit" kohdalle.
Rohkeasti mukaan!
T: MarkoHoo 19.04.2009 Onko Aleksi "Aksu" Miettinen mukana? Mäntyharjulle muutti pari vuotta sitten täällä Lappeenrannassa PEPO:ssa pelannut 1994-syntynyt lupaus Aleksi Miettinen. Hän oli vuosien 2005-2006 aikana piirin sarjoissa koko Kaakkois-Suomen piirin suurimpia lupauksia jalkapallossa. Onko hän siellä Mäntyharjussa jalkapallossa mukana? Oli suuri harmi ettei hän jatkanut Lappeenrannassa. Toivottavasti hän on edelleen jalkapallossa mukana. Jos ei ole, pyytäkää ihmeessä mukaan. 18.04.2009 Jup Jari ilmoittautuu myös ja toteaa, että erotuomarit kenttäjaksolle ehdottomasti, kyllä talkoolaisia löytyy.
Jossain vaiheessa nettisivut runnotaan uuteen kuosiin. Tavoite olla entistäkin trendikkäämpi.
t. Jari 16.04.2009 talkoot Tuukka ilmoittautuu 25.4 talkoisiin. Seuraavana viikonloppuna olen menossa ristiäisiin, joten se ei käy. Porukkaa tarvittaisiin paljon, koska aluetta ja risuja riittää. Huutoon pitää vastata, kun sellainen on tarjolla. 16.04.2009 Seeproja tulossa Niin että tiedoksi vaan kaikille, että tulevana kesänä ei sitten voida enää tuomareitakaan syyttää tappioista, meinaan kun on omia miehiä koulutettavana tuomareiksi, ihan siis kurssilla. Kolme rohkeaa miestä osallistuu Mikkelissä erotuomarikurssille. Nimiä ei vielä paljasteta, ettei kotirauha häiriinny. 16.04.2009 25.4. ois erotuomarikoulutuksen kenttäkoulutus.. t.miska 16.04.2009 Wanhan Hywän ajan Talkoot tiedossa... Seuralle tarjottiin talkootyöksi noin 3 hehtaarin harvennushakkuun risujen raivausta kasoihin. Hyvää hyötyliikuntaa ja tässä tapauksessa myös tuottavaa talkootyötä tiedossa. Yhden päivän talkoisiin tarvittaisiin vähintään 15 aikuista. Alustava ehdotus on että edustusjoukkueen ja conkareitten pelaajat muodostaisivat tuon iskuryhmän. Lisäksi kutsu käy D-junnuille ja tytöille sekä heidän vanhemmilleen ja ohjaajilleen.
Tauoilla talkookahvit ja makkaran paistoa nuotiolla! Innokkaimmat voivat myöt järjestää talkootanssit työpäivän päätteeksi.
Päivä olisi lauantai, joko 25.4. tai sitten vapun jälkeinen lauantai 2.5. Lopullinen varmistu päivästä ilmestyy Tapahtumia-palstalle tällä viikolla. ...jos jollain tiedossa joitain tapahtumia mitkä saattaisivat haitata jomman kumman lauantain soveltuvuutta talkoopäiväksi, ilmoitelkoon tässä palstalla hetkohta...
Ennakkovaroitus siis annettu!
Raivausalue 6 km päässä keskustasta, Pyhäveden rannalla.
Otin pienen riskin hyväksyessäni tarjouksen, sillä perinteisen pienellä poppoolla tästä ei selvitä. Tämän parempaa yhteistä tekemistä tuskin vähään aikaan on tarjolla! Joten alkakaa jo varautua henkisesti.....Samikin voi antaa siellä Mikkelin suunnassa liikekannallepano-käskyn.
Terveisin MarkoHoo
14.04.2009 Normilauantai kuulemma on äksöniä klo 19.
-ile 09.04.2009 lauantai onkos lauantaina pelit kisalassa normaalisti?
#2 07.04.2009 Jäntevälle pronssia Pesismiehet osoittivat hallitsevansa hyvin palloa jaloillaankin ja voittivat Jäntevän järjestämän sisäfutisturnauksen. Turnauksen vauhdikkainta peliä nähtiin RiPa kakkosjoukkueen ja PesisTiimin välisessä 2-2 päättyneessä koitoksessa. Tuomarikaksikko Tuomo Vänttinen, Juha Marttinen suoriutui myöhäisillan urakastaan mainiosti. Sovellettuja futsal-sääntöjä sovellettiin sopivasti. Ainoa huolestuttava seikka oli se että kotijoukkueen vaihtopenkillä olisi ollut tilaa useammallekin pelaajalle. 21.03.2009 Futsalturnaus 20.3., Kisala Tulokset:
RiPa/2 - MäJä 2-1
MäJän maali: Kuusenhako
MäVi-Pesis - RiPa/2 2-2
MäJä - MäVi-Pesis 2-5
MäJän maalit: Miettinen, Savolainen 21.03.2009 Conkarit mukaan Päädyttiin kolmen joukkueen turnaukseen. Kutosen tiimissä pelaamaan lupautuneet Conkarit mukaan turnaukseen.
20.03.2009 Perjantai.. Tänään muita suunnitelmia, eikä auton keula osoita kohti Mäntyharjua.. Ihmettelen vaan, että miksei Conkarit osallistu turneeseen kerran veivät viime lauantaina "edustus"-porukkaa 100-0.
-Miikka 20.03.2009 Miikka hoi ...perjantaina pelikamat ja kentälle! 16.03.2009 Sisäfutisturnaus 20.3 Tavoitteena aloittaa heti kun paikat saadaan kuntoon eli heti klo 19 jälkeen. Pelaajat paikalle siis ajoissa. 15.03.2009 Sisäfutis Alkaakos tuo perjantain turnaus klo 19. vai 19.30? etusivulla lukee että 19 mutta sähköpostissa luki 19.30. eli kumpi on alkamisaika?
T: #25 13.03.2009 Läheltä katsottuna näyttää toiselta Mistä kuvakulmasta lie Affenainen pelejä katsellut. Joskus kannatta katsoa tarpeeksi läheltä, jotta näkisi totuuden kuten seuraava vieokin todistaa:
http://www.kossan.se/roliga-filmer/snygg_brud_i_bikini.htm
Se on faktaa, etten koske palloon ennen kuin kiekkokausi on ohi. Polvi pitää pitää kunnossa. Sitten onkin vuorossa Ivalon maalivahtikoulu ja matin jos vaan Masa järjestää. Kille on luvannut neuvoa sieni reseptin, jolla kunto nousee kuin Vainion Martilla ja kanuuna lähtee (siis jos sellainen sattuu sunnuntaina olemaan). Jasun painonpudotuskoulu voisi myös tehdä terää.
t. jarppa 11.03.2009 Panokset kovenee.. Onhan se lauantaina tultava katsomaan kuinka J.Sarjan räjähtävä lähtönopeus on kehittynyt sitten viime näkemän.
Kyllähän tuohon tulevaan turnaukseen yksi conkari-painotteinen joukkue kannattaa kasata.
-Miikka 11.03.2009 Joo Mielenkiintoista, tarvitaan vaan enään paljon pelaajia. Puuttuu vielä titoa kuka mukana ja millä panoksella. Taidan vetää omankin panoksen pois, että pääsee nuoremmat nokittelemaan.
t. jarppa 09.03.2009 Futsalia tiedossa Perjantaina 20.3 klo 19.30 alkaen luvassa korkeatasoista sisäfutista Kisalassa.
Toisistaan mittaa ottavat talvihorroksesta heräilevä Jäntevän edustusjoukkue, Ristiinan Pallon kakkosjoukkue ja ilman mailoja tällä kertaa pelaava Virkistyksen PesisTeam.
Mikä on Sam Pakinpahin kevätkunto? Onko Jari Kuusenhako ajanut itsensä ylikuntoon? Kuka Jäntevän maalissa? Onko Pertti Mouhu avauksessa? Onko syntymässä ajolähtötilanne? Siinä kysymyksiä joista osa saattaa jäädä vaille vastausta mutta kannattaa silti tulla toteamaan tilanne. 09.03.2009 Lis Miikasta ei tietoa mutta iki-ihana Kille, tuo sienimetsien sankarin, kaikkien bongareitten isän, voi takuuvarmasti bongata kesän peleissä Conkareitten pelinrakentajana ja joskus purkajanakin. Kannattaa Joan ja niinojen yms tulla kauempaakin katsomaan. 06.03.2009 Mietinpä yön yksinäisinä tunteina. Onko Miikka A. vielä kuvioissa mukana. Ainakin pari vuotta sitten oli... ihana mies ja tosi kova peluri.
Jos tämä silmäkarkki on mukana taidan eksyä kesällä kentän laidalle.
t. Joa 05.03.2009 Suomen Cup Eiköhän Conkarit osallistu cup peleihin,tosin otteluita ei taida tulla kuin yksi mutta se ei kait haitta? 03.03.2009 Pöh Numeron neljän otteita seurattuani .... mieshän on elämänsä kunnossa. Hirvittää, jos se tuota vielä nousee. Muu jengi samalle tasolle niin vastustaja on ihmeissään.
t. Jari (se yksi niistä, vanhin :) 25.02.2009 lohkojako ym. Näyttää kutosen kesän lohkojako realistisesti arvioituna sille, ettei mikään mahdottomuus olisi nousta ensi kauden jälkeen pelaamaan sarjaporrasta ylemmäksi. Tämä tietysti vaatii pelaajilta aktiivisuutta pelien osalta sekä hyvää taisteluhenkeä koko kesän ajan. Ja jos nousua ei joku uskalla ajatella niin hyvää tuossa lohkojaossa oli myös se ettei pelimatkat muodostu mahdottoman pitkiksi suuntaan eikä toiseen. Ei siis muuta kun kaikki mukaan reippaalla asenteella talkoisiin ja pikkuhiljaa kasvattamaan huippukuntoa kesän koitoksiin. Siis tarkoitan meitä joilla se ei vielä huipussaan ole... :)
T: peksi #4 25.02.2009 Suomen Cup väliin Edustusjoukkueen kuntohuippu on ajoitettu Kutosen sarja-avaukseen, eikä Suomen Cup tänä vuonna valitettavasti sovi kevään tiiviseen viimeistelyharjoitusjaksoon.
Tämä kaikille faneille tiedoksi.
T: funny 23.02.2009 Conkarit piirisarjaan tietysti Totta kai Jäntevän Kuninkaallinen Conkariryhmä osallistuu Kipsissä Kaiken Ikää- 35 -sarjaan (KKI-35) tänäkin kesänä. Ja edellisvuosien tapaan tavoitteena on lohkovoitto ....Ilmoittautuminen vielä vaiheessa, mutta heti kun saadaan linjat kuntoon niin raitapaidat ilmestyvät listalle.
T: conkari 23.02.2009 Tietääkö kukaan, että osallistuuko MäJän edari Suomen Cuppiin? 23.02.2009 KKI-35 Tervehdys täältä Lappeenrannasta!
Onkos Jäntevän ikämiehet osallistumassa ikämiespalloiluun ensi kesänä?
Terv. K.Vättö/ Keltun Pojat ry. 23.02.2009 Huhuken mukaan tulossa olisi jopa kovia pelimiehiä, jos jengi vaan sitoutuu harjoittelemaan ja keskittyy pelaamiseen.
t. Hevostyttö 19.02.2009 ensi kaudesta #2 mukana sen minkä intiltä kerkiää. 08.02.2009 Maalivahti Jari "the hämähäkki" Sarja on lupautunut alustavien huhujen mukaan huippukunnossa ja valmiina tarvittaessa tositoimiin maalissa...ellei sitten mene ylikunnon puolelle 06.02.2009 Vahvistamaan Ilmoitan että olen varmaan loppukesästä muutaman pelin Jäntevän mukana. Tarkoitus oli siirtyä ristiinaan pelaan, mutta nilkka vamma estää. Kevät ja alku kesä menee nilkkaleikkaukseen ja kattellaan sen jälkeen milloin kerkee pelikentille. Terveisin: 13 06.02.2009 :) Jes! 05.02.2009 Kyllä! Edustus on ilmoitettu kutoseen. Mukaan pääsee helpoiten tulemalla lauantaisin höntsävuorolle pelaamaan klo 19.
-ile 04.02.2009 ?? Eli miten on sen edustusjoukkueen kanssa, tuleeko sitä vai ei? Terveisin: Ihan pihalla 04.02.2009 Kutonen 2009 Näyttäisi olevan 12 joukkuetta Kutoseen ilmoittautunut.
Mukana myös FC Jäntevä.
Kausilippujen myynti voidaan siis jo aloittaa. 03.02.2009 VaajaCup Futsal-turnaus Jyväskylässä Moi!
Tervetuloa Jyväskylään hiomaan kesän kuvioita futsalin merkeissä perinteisessä VaajaCupissa 14.-15.3.
Turnauksen infolehtinen löytyy tästä: http://www.ksetk.fi/documents/ksetk_futsalturnaus_09.pdf
Terveisin
Paavo Komppa
Keski-Suomen Erotuomarikerho 03.02.2009 ei ihan sattunut arvaus taisteluryhmästä 2 ja konkareita 9,lotto on vetämässä!Ja Arskalle,lomalla ei pöllömpää. T:#4 02.02.2009 kutonen Tänä iltana "harkat" klo 19.00.Luulen taisteluryhmäläisiä eli kutosen pelaajia olevan paikalla n.2.Konkareita löytyy 10.Se siitä. 31.01.2009 Miehet Kutoseen? Huhu kylällä kiertää että Jäntevä saisi sittenkin kokoon taisteluryhmän Kutoseen...
nimmerk Hevosmies 30.01.2009 Lama Ei täällä mitään lamaa ole. talvella vaan on hiljaisempaa
t. Jari 26.01.2009 neloselle kesää kohti...sano entinenkin pelimies 25.01.2009 lama on iskenyt myös Jäntevän vieraskirjaan,vai mitä on mieltä Arska Mynttilästä? T:#4 23.01.2009 No niin Tässä se vuosi vaihtui! Eli kortit pöytään heti kättelyssä. Minulle ensi vuonna 00-01 valmennus ja ikämiespelit. Jos hyvin käy niin vielä se nuorempien ryhmä ja pari peliä edustuksessa. Jos oikein hyvin käy niin jossain vaiheessa myös sivut päivittyy.
T. jarppa, tällä hetkellä HC Crusadresin mies, mutta kun kesä tulee niin taas jalkapallo vetää puoleensa kuin.... 31.12.2008 Hyvää Joulua naapurikunnan perinteikkälle seuralle ja
menestystä hyvässä yhteishengessä vuodelle 2009
t Ripa 24.12.2008 Ensi kaudesta Miesten joukkueen peluuttamiselle löytyy valmius. Raitapaidat odottavat pestyinä varastossa. Tarvitaan vain tarpeeksi paljon innokkaita pelaajia. Tulevalla kaudella miesten joukkue pitää muodostua enemmän "itseohjautuvaksi": joukkueen sisältä pitää löytyä yhdyshenkilö ja muut tarvittavat taustatoimijat. Seura siis tarjoaa edelleen puitteet harrastukselle ... joten laittakaa sana kiertämään ja kerätkää poppoo kasaan! Tammikuun alussa pidetään palaveri ja katsastetaan tilanne. Tarkemmasta ajankohdasta laitan sähköpostia joulun jälkeen ja siitä tulee ilmoitus tuohon "Tapahtumia" -palstalle.
HAUSKAA JOULUA!
...niin Maradonnalle kuin muillekin seuran toiminnassa mukana olleille
Toivottaa Marko Hokkanen 21.12.2008 next year Onko ensi kaudeksi vielä suunniteltu kuvioita edustusjoukkueen osalta?? Alkaa keväthanget kohta jo sulamaan.. :)
T:Mikkelin maradona #4 21.12.2008 Jup Vai on Okkonen hukassa - kumpikohan niistä? Tosin löytynee helpoiten numerotiedustelun kautta.
Salbandyä, no miksipä ei, koska taas löytyi ruotsalaisten hallitsema laji, jossa Suomi voitti.
T. Jarppa 21.12.2008 Kaamosajan piristykseksi SALIBANDYÄ Kannattaa käydä katsastamassa Virkistyksen mainioita kotisivuja (www.mavisb.com ) ja kaikki kannustamaan kotiturnauksiin Kisalaan! ..ja kahvia juomaan ja pullaa syömään.
T: MarkoHoo 19.12.2008 Kuningas Millo Okkonen on pelaa ko se on nii söpö?
t: salainen ihalija 17.12.2008 Lauantain pelailuvuorosta SaunaHiki-vuoro aina klo 19 lauantaisin ellei toisin ilmoiteta.
T: MH 29.11.2008 SaunaHiki Kaikki yli 15-vuotiaat halukkaat lauantaina pelailemaan! 07.11.2008 Moikka Hyvät sivut!
t. Masa 23.10.2008 la? onko lauantaina vuoroa? 09.10.2008 Huono homma ...tuo RiPan putoaminen. Toisaalta kaikkea ei vielä ole nähty eli paljon on vielä auki. Yleensä joukkueita luopuu sarjapaikastaan.
t. Jari 04.10.2008 RiPan kakkosjoukkue putosi sittenkin Kutoseen Simpeleen Urheilijat nousi hyväksytyn protestin mukanaan tuoman kolmen lisäpisteen ansiosta Ristiinan ohi ja pudotti näin RiPa kakkosen sittenkin Kutoseen. Yllättävä käänne mutta pykälien mukaan mentiin.
Lopullinen sarjatilanne (Vitonen / itälohko)
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/500I.htm 04.10.2008 Lauantain SaunaHiki-vuorosta Tänä lauantaina ei SaunaHiki-vuoroa. Vuoro voitaisiin aloittaa ensi lauantaina jos kysyntää on. Ja mikäli sali saadaan klo 19 käyttöön. Varmistus tilanteesta ensi viikon aikana. Tapahtumat-palstalle ilmestyy ilmoitus mikäli vuoro alkaa. Ja pelaamaanhan saavat siis tulla kaikki halukkaat, ei ihan vauvasta vaariin mutta 15-vuotiaasta ylöspäin. Siis kaikki sisäfutiksesta kiinnostuneet. Ei vaadi aiempaa Jäntevän toiminnassa mukana oloa. Tarkoitettu harrastevuoroksi, tyyliin katsotaan ketä on paikalla ja jaetaan porukka kahdeksi joukkueeksi ja pelaillaan.
T: Marko Hoo 04.10.2008 jahas.. Onkohan mahdollisesti lauantaina pelailuvuoroa Kisalassa? 03.10.2008 ripa ja näin kävi sitten ripallekkin
http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarja.php?toiminto=sarjatoiminta&sivu=sarjatoiminta 02.10.2008 Juu Hyvä homma et junnu sai maljan... ja junnuille se kuuluukin... edarille sitä ei ois moneen vuoteen pitänyt antaakaan jos on motivaatioon ja tekemisen meinikiin katsominen. T:Makkarakojun sliippaletti 29.09.2008 Joo mä tiesin tän jo pari päivää sit, et joku junnu niinku valitaan. Hevosmiesten toimisto on joteski aina asioista perillä.
t. toimiston jäsen 28.09.2008 Oskari Pekkola ....tiedotus ontuu :) 28.09.2008 Eli... Kuka? 28.09.2008 Hyvä valinta Eskon maljan saajaksi. Muitakin hyviä olisi taatusti, mutta kiva kun puolustaja nousi otsikoihin ja ansaitusti.
t. Jari 28.09.2008 Futsal Jatkuukos lauantai-illan futsalvuorot vielä ens talvena?? 27.09.2008 hevoset ja hevoset järjestelytoimikunta ilmoittaa et saaja on juniori joukkueesta.Rahalla saa ja hevosella pääsee 26.09.2008 Eskon Malja Se kuuluis kylllä aika monelle pelaajalle... 26.09.2008 En usko Veikkaisin hieman vanhempaa ja vielä suurempaa vastuuta kantanutta pelaajaa, joku Miska ?
t. Hevosmiesten tietotoimisto 25.09.2008 pokaali Eskon Malja kuuluu kaverille jonka kuva on etusivulla,luulen mä tai arvaan tai tiedän? 25.09.2008 Eskon Malja 2008 ....kenelle? Kauden päättäjäiset lähestyvät. Kenestä kauden pelaaja? Kuka saa tämän vuoden Eskon Maljan...sitä voi jo alkaa arvailemaan. Sen verran voidaan paljastaa että kyseessä on juniorijoukkueen pelaaja, tyttö tai poika. Viime vuoden palkittu Juha Ahtiainen saa luovuttaa Maljan seuraajalleen, mutta kenelle? Sunnuntaina suuressa futisgaalassa klo 14 sen näet ja kuulet. Videoita joka joukkueen peleistä. Vanhemmille tarjolla pullakahvit. Tule varaamaan paikkasi ajoissa. 150 ensimmäiselle voimme taata istumapaikan.
Terveisin järjestelytoimikunta 23.09.2008 3vs3 http://keski-suomi.palloliitto.fi/kilpailu/minisoccer_3v3_2008/
19.09.2008 Kiitos Joo kiitos tiedosta! :) 18.09.2008 Päättäjäiset Sanatarkasti näin:
Perinteiset päättäjäiset Kinossa su 28.9 klo 14.
- limua, popcornia, videoita kesän peleistä ja palkitsemiset joukkue kerrallaan
- tilaisuuden kesto noin 1 tunti
Laittakaa sana kiertämään.
Kitoos!
T: marko
t. Jari Sarja 17.09.2008 Päättäjäiset Onkos ne kaikkien joukkueiden päättäjäiset millon Kinossa? Onko kellää tietoa?
T: Kiinnostunut 17.09.2008 tarkistin tunkiolla ei ollu ketään,yllätyn itsekkin #"4 13.09.2008 Hieno peli Nättejä maaleja ja paljon. Hyvää kahvia ja pullaa ja runsaslukionen yleisö kannustamassa. Late saapuu suoraan armeijasta ja laukoo alkutahdit 1-0. Jäntevän maaliin ei pallo mene milläänn, koska alueen ykkösmolari Matti saapui Helsingistä. Isokuortti aina yhtä röyhkeä ja vahva vääntäjä. Liukkonen aina aikaa - hän osaa sen taidon. JP juoksee enemmän ja kovemmin kuin vinttikoira Hynönen. Kun vielä tuomareilla silmät kunnossa ja mukavan lämmin syksy niin ei voisi paremmin olla - valittajat istukoon tunkiolla :)
T. Fanittaja 10.09.2008 Yhteenveto MäJä sarjan toiseksi viimoinen. Onneksi ei voi tippua seiskadivariin. 10.09.2008 Pirteä kauden päätös Jäntevä takoi kauden päätösottelussa pesäpallopitäjän perinteitä kunnioittavat pesäpallonumerot. PePo kaatui 7-0. Pertunmaa joutui otteluun huonolla valmistautumisella, pelaajia tippui paikalle viime tipassa eikä vaihtopenkilläkään ollut tungosta. Silti joukkue jaksoi kiitettävästi pelata ja taistella loppuun asti. Avausjakson jälkeen Jäntevä johti 3-0. Toisella jaksolla kotijoukkueen täysi vaihtopenkki ja vaihtoruletti tuotti tulosta. Vauhti pysyi kohtuullisena, pallo liikkui ja väsynyt PePo putosi lopullisesti kyydissä. PePolle tarjoutui mahdollisuus kuparisen rikkomiseen rankkarista mutta Matti Ollikainen venyi näyttävään refleksitorjuntaan.
Tylyistä loppunumeroista huolimatta peli pysyi siistinä loppuun asti eikä turhanpäiväiseen roiskimiseen sorruttu missään vaiheessa.
Tappiostaan huolimatta PePo pysyi Kutosen lopputaulukossa pisteen Jäntevän edellä.
Tasainen, tasoltaan yllättävänkin hyvä ja ihan mielenkiintoinen Kutonen saatiin näin pakettiin molempien joukkueiden osalta. 09.09.2008 Tsemiä matsiin Tsemppiä pojat illan Pepo-koitokseen. Ottakaahan pisteet pois ja huomenna sitten kaikki joukolla stadikalle juhlistamaan Mäjän ja Huuhkajien voittoja!!!
T:KVL:n Mäjäfani 09.09.2008 Jäntevällä maalivahtiongelma PePo pelissä Valmennusjohto ei vielä iltapäivällä osannut antaa varmistusta kumpi maalivahdeista Jari Sarja vai Matti Ollikainen aloittaa PePo-pelissä maalissa. Jarin lukuisat nollapelit painavat vaakakupissa...vai painavatko? Nähdäänkö Jari sittenkin vasempana pakkina Pertti Mouhun puuttuessa kokoonpanosta? Näihin ja moneen muihin mieltä askarruttaneisiin futiskysymyksiin saadaan vastaus muutaman tunnin kuluttua, suorassa lähetyksessä, Mäntyharjun keskuskentän nurmella. 09.09.2008 Mainio kausi pojilla Kaikki D12-pelejä keväästä asti seuranneet varmaan totesivat miten poikien pelikäsitys ja henkilökohtaiset taidot paranivat läpi kauden. Jokaisella. Tästä on hyvä jatkaa ensi kaudella. Kauden päättäjäisissä nähdään.
T: markohoo 09.09.2008 Jojo kiittää D12-poikien kausi saatiin kunniakkaast pakettiin, vaikkei viimeiselle reissulle Loviisaan lähtenyt kuin kahdeksan pelaajaa. Voitto lohkesi värikkäiden vaiheiden jälkeen 4-1. Tunteetkin hieman kuumenivat Loviisan yllättävän lämpöisessä, jos ei suorastaan kuumassa kelissä. Mutta näitähän sattuu. Joukkue kasvoi hienosti kauden mittaan ja syyskierroksen seitsemästä pelistä tuli vain yksi tappio. Suuri kiitos valmentajille Jussille ja Matille ja tietysti kaikille pelaajille! Ensi kaudella jatketaan!
T: Henkka 06.09.2008 MäJä-PePo ottelu managerin näkökulmasta MäJä hävinnyt pelihistoriansa aikana 2 kertaa sarjapelin PePolle, molemmat
tällä kaudella. Eihän kolmatta kertaa voi näin käydä. Häpeän pelko ajaa
kotijoukkueen ilmiömäisiin suorituksiin. Joukkueen aina iskukykyinen
konkariosastokin nuortuu ainakin 10 vuotta näin tärkeässä ottelussa, joten
joukkueen henkinen keski-ikä putoaa jo alle kolmenkymmenen.
Ja jollei PePo kaadu, manageri uhkaa jättää joukkueen tämän kauden osalta. 05.09.2008 Viimeinen matsi Tätähän se on, kun parhaaseen peliaikaan heinäkuussa ei pelata ollenkaan ja sitten venytetään kautta syksyyn. Tosin tämä lauantainen koulupäivä on osunut ainakin kolmesti pelipäivän kanssa samaan ajankohtaan, koulutoimi voisi sijoittaa sen tohon syyskuun loppuun, silloin on futiksen sarjapelit ohi, eikä lentopallon ja salibandyn ole vielä alkaneet. Mutta kuten Jari totesi, peliin kyllä vapaata koulusta saa, jos vaan on intoa lähteä. Toivottavasti tarpeeksi monella on.
Henkka 05.09.2008 Liikuntapäivä eikö silloin pitäs automatik saada vapaa päivä peliä varten. Vaikka muutoin olen sitä mieltä koulussa pitää olla joka ikinen päivä ja koulutus kannattaa aina.
t. Jari kasvatustiteen lisenssiaatti 04.09.2008 Lauantai peli Lauantain peliä ei voida enään siirtää
elikkä laitetaan tänne ilmouttauneet ketkä pääsee peliin.. toivottavasti saadaan peliporukka kasaan:t matti
Peleltä jäi Barras paita otin sen mukaan 04.09.2008 Hyvä peli D-pojilta Hyvä peli junnuilta.. paljon maalipaikkoja ainut virhesattui pelin ekalla puoliajalla hetkellinen nukahdus vastustaja sai ainoan paikan ja maalin...
Me taas hukasimme maalipaikat rimavetoihin tai sitten vastustajan maalivahti sai torjuttua sen. Silti todella hyvää liikettä jäntevän junnuilta hienosuoritus kaikilta.. pääpystyy vain
Viimeisestä pelistä pitääkin laittaa tänne jo tekstiä,oli toiveita että peliä saataisiin siirrettyä edes muutomalla tunnilla,niin että pääsis koululaiset peliin.Ku se sattumoisin on koulujenliikuntapäivä.. 04.09.2008 Hyvä Pitskari nyt vaan kaikki kahville eiku Pepon pakki kahville. Nyt kahvia saa pilkkahintaan, joten ketä sitä tänään pilkkaisi. Mutta jee hyvä juttu.
t. Jari 04.09.2008 MäJä-PePo ottelu lähestyy... Tiistaina taistellaan lähialueen herruudesta. Pitäjänuutiset toimii otteluisäntänä ja sponsoroi puoliajalla katsojille pullakahvit! Kannattaa tulla ajoissa: pullaa riittää tuhannelle ensimmäiselle.
Ottelu samalla Pitäjänuutisten levikkialueen mestaruusottelu.
T: manageri 04.09.2008 LuPolla hyviä kuvia Mattihan siellä lentää upeasti:
http://jalisukot.googlepages.com/lupo-m%C3%A4j%C3%A48.7.082
t. Jari 03.09.2008 Ilmiselvä paitsio! "VKajokin iski maalin paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen" - ei se haissut vaan suorastaan lemusi niin, että silmiä kirveli.
t. Jari, jolla meni fiilis pelata kyseisen tilanteen jälkeen 02.09.2008 Saunailta viimeisenpelin jälkeen Veljesniemeen on varattuna sauna.. Kaikki mukaan viimeiseen peliin voittamaan Pertunmaata
ja pelin jälkeen saunaan
T.Matti 02.09.2008 MäJä nöyryi Valkealassa Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue vieraili Valkealassa syyskuun 1. päivänä. Ottelu alku pelattiin kaatosateessa ja pimeässä säässä. MäJä aloitti ottelun tapansa mukaan hyvin ja painosti kotijoukkueen maalia. Toivottua tulosta ei syntynythyvistä paikoista huolimatta. VKajo iski yllättäen avausmaalin, kun Tero Heiskanen pääsi iskemään kotijoukkueen johtoon. Jäntevä jatkoi hyvien tilanteiden luomista ja kapteeni Petri Isokuortti tasoitti maalinedushässäkästä. Avasupuoliajalla maaleja ei nähty enempää ja näin tilanne oli 1-1. Toisella puoliskolla Heiskanen iski jälleen Kajon johtoon. MäJän kapteeni Iskouortti toi vierailijat myöhemmin jälleen tasoihin. Ottelu pyöri tasaisesti ja kummallakin joukkueella oli paikkansa, Miska Miettinen tykitti kulman jälkeen pallon tyhjästä paikasta päin VKajon pakkia ja jälki tilanteesta ikinuori Mika Hokkanen ampui poikkipuuhun. Lopussa vierailijat ehikä väsähtivät jonkin verran ja VKajo iski kaksi maalia, Tero Heiskanen kruunasi iltnsa hattutempulla ja Miikka Hintsanen laittoi viimeisen naulan arkkuun. Lopputuloksesta huolimatta ottelu oli vierailijoilta hyvä näytös. Jari Tikkanen sai pallon verkkoon, mutta maali
hylättiin ehkä turhan takia ja kun VKajokin iski maalin paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen, olisi lopputulos voinut olla aivan muuta. Mutta lopputulos ei muutu jossitteluista huolimatta. Pakki Jaska Penttinen pelasi vakuuttavasti, niinkuin myös ensimmäiset takaiskut maalilla tänä kesänä kokenut Jari Sarja, eikä sovi myöskään Iskuortin panosta moittia. MäJän kausi päättyy 9. syyskuuta utrheilualueen nurmella, jolloin paikallisderbyssä vastaan asettuu PePo.
02.09.2008 MäJä nöyrtyi Valkealassa (Tää on parempi versio) :) Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue vieraili Valkealassa syyskuun 1. päivänä. Ottelu alku pelattiin kaatosateessa ja pimeässä säässä. MäJä aloitti ottelun tapansa mukaan hyvin ja painosti kotijoukkueen maalia. Toivottua tulosta ei syntynyt hyvistä paikoista huolimatta. VKajo iski yllättäen avausmaalin, kun Tero Heiskanen pääsi iskemään kotijoukkueen johtoon. Jäntevä jatkoi hyvien tilanteiden luomista ja kapteeni Petri Isokuortti tasoitti maalinedushässäkästä. Avasupuoliajalla maaleja ei nähty enempää ja näin tilanne oli 1-1. Toisella puoliskolla Heiskanen iski jälleen Kajon johtoon, mutta kapteeni Iskouortti toi MäJän myöhemmin jälleen tasoihin. Ottelu pyöri tasaisesti ja kummallakin joukkueella oli paikkansa, Miska Miettinen tykitti kulman jälkeen pallon tyhjästä paikasta päin VKajon pakkia ja jälki tilanteesta ikinuori Mika Hokkanen ampui poikkipuuhun. Lopussa vierailijat ehikä väsähtivät jonkin verran ja VKajo iski kaksi maalia, Tero Heiskanen kruunasi iltansa hattutempulla ja Miikka Hintsanen laittoi viimeisen naulan arkkuun. Lopputuloksesta huolimatta ottelu oli vierailijoilta hyvä näytös. Jari Tikkanen sai pallon maaliin vapaapotkun jälkeen, mutta maali hylättiin ehkäpä ihan turhan takia ja kun VKajo iski maalin paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen, olisi tulos voinut olla aivan jotain muuta. Mutta numerot eivät muutu mihinkään jossitteluista huolimatta. Pakki Jaska Penttinen pelasi vakuuttavasti, niinkuin myös ensimmäiset takaiskut maalilla tänä kesänä kokenut Jari Sarja, eikä sovi myöskään Petri Iskuortin panosta moittia. MäJän kausi päättyy 9. syyskuuta utrheilualueen nurmella, jolloin paikallisderbyssä vastaan asettuu PePo. 02.09.2008 MäJä nöyrtyi Valkealassa Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue vieraili Valkealassa syyskuun 1. päivänä. Ottelu alku pelattiin kaatosateessa ja pimeässä säässä. MäJä aloitti ottelun tapansa mukaan hyvin ja painosti kotijoukkueen maalia. Toivottua tulosta ei syntynythyvistä paikoista huolimatta. VKajo iski yllättäen avausmaalin, kun Tero Heiskanen pääsi yllättäen iskemään kotijoukkueen johtoon. Jäntevä jatkoi hyvien tilanteiden luomista ja kapteeni Petri Isokuortti tasoitti maalinedushässäkästä. Avasupuoliajalla maaleja ei nähty enempää ja näin tilanne oli 1-1. Toisella puoliskolla Heiskanen iski jälleen Kajon johtoon. Jari Tikkanen sai pallon maaliin vapaapotkun jälkeen, mutta maali hylättiin paitsion takia. Tämä ei raitapaitoja lannistanut, kun kapteeni Iskouortti toi MäJän jälleen tasoihin. Ottelu pyöri tasaisesti ja kummallakin joukkueella oli paikkansa, Miska Miettinen tykitti kulman jälkeen pallon tyhjästä paikasta päin VKajon pakkia ja jälki tilanteesta ikinuori Mika Hokkanen ampui poikkipuuhun. Lopussa vierailijat ehikä väsähtivät jonkin verran ja VKajo iski kaksi maalia, Tero Heiskanen kruunasi iltnsa hattutempulla ja Miikka Hintsanen laittoi viimeisen naulan arkkuun. Lopputuloksesta huolimatta ottelu oli vierailijoilta hyvä näytös. Pakki Jaska Penttinen pelasi vakuuttavasti, niinkuin myös ensimmäiset takaiskut maalilla tänä kesänä kokenut Jari Sarja, eikä sovi myöskään Iskuortin panosta moittia. MäJän kausi päättyy 9. syyskuuta utrheilualueen nurmella, jolloin paikallisderbyssä vastaan asettuu PePo. 02.09.2008 sIT KU EI oo muuta tekemistä niin tukilla seilaamaan:
www.avkymppi.net/puuskankoski_1.exe
t. Jarppa 01.09.2008 No joo saihan konkariporukka hieman sparrausta. Välillä aika moista potkimista ja peli pelattiin hä märällä kentällä. Vastustajan eka maali törkeä paitsiomaali. Välillä ihan kivan näköistä pelaamista, mutta molemmat joukkueet väsyivät loppua kohden eli liike loppui. Samalla Jäntevä sai taas ajettua uuden juniorin mukaan miesten peleihin. Jaska hämmästytti jälleen kerran. Kunto on rautaa, mutta nyt nuorempi vastustaja hävisi myös juoksunopeudessa.
t. Jarppa 01.09.2008 Hyvä peli Vahvasti konkaripitoinen kotijoukkue juoksutti LuPoa miten tahtoi ja korjasi kolme pistettä. Pelina ottelu Jäntevän osalta huonompi kuin viikon takainen Voikkaa-peli, mutta niin oli vastustajakin. Tilanteisiin nähden maaleja olisi pitänyt tehdä ainakin 5 ja silloinkin olisi päästy vasta 50 prosentin onnistumisprosenttiin. Maanantaina Valkealassa saadaan kunnon sparrausta kauden tärkeimpään koitokseen...ja sehän on tietysti kauden päätösottelu Pertunmaata vastaan.
T: manageri 29.08.2008 Joo meni Pitskariin Eli nopeaa on nykyään toiminta. Juttu syntyy pelin jälkeen ja nyt etusivulla ja kohta lehdessä.
Hyvä peli kaikin puolin. Kiva kun oma joukkue luo paikkoja ja hallitsee peliä. Lisäksi usein tilanteet rakennettiin alhaalta saakka - eikä se näyttänyt edes riskipelaamiselta. Dumareilla oli paitsion kanssa nollatoleranssi eli olivat tarkkoina ja vastustaja pelasi reilusti, vaikka äänekkäästi ihmettelikin välillä paitsioita.
t. Jari (heh kukahan niistä) 29.08.2008 Torjunta Sarjalta ihan uskomattomia torjuntoja! Kuten lupon yksi parhaista tilanteista kun #30 puski kohti alakulmaa ja sieltähän se vaan kätöset eteen venytti!! Oli siinä kyl muitakin huipputorjuntoja!
t.Puskija 29.08.2008 Help! voisko joku lähettää tuon Lupo-pelin selosteen pitäjänuutisille koska mun sähköposti ei toimi.. t.miska 29.08.2008 MäJä kukisti LuPon MäJä kohtasi Luumäen Pojat kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussaan 29. elokuuta. Ottelu pelatiin hyvin koleassa säässä, tosin auringonpaisteessa. MäJä aloitti ottelun ryminällä ja paikkoja syntyi solkenaan. Jarit Tikkanen ja Säisänen hukkasivat pari maalintekopaikkaa, mutta vedot eivät osuneet tolppien väliin. LuPo ei paikkoja kummemmin saanut ja kun isännätkään ei maalinteossa onnistuneet olivat taululla numerot 0-0 avauspuoliajan jälkeen. Toisen kolmevarttisen alussa MäJän paluumuuttaja Markku Konga iski puolittaisen läpiajon päätteksi jänteväläiset johtoon. Peli pysyi kokoajan Luumäen kenttäpäädyssä, mutta maalit jäivät puuttumaan. Toinen ja pelin viimeinen häkki syntyi LuPon puolustukset sähellyksen kautta, kun Konga iski jo toisen. Näihin numeroihin peli myös päättyi, ottelu oli koko joukkueelta hieno näytös. Ehdottoman hyvän pelin pelasi jälleen maalivahti Jari Sarja. Pelit jatkuvat MäJän osalta jo 1.9. Valkealassa.
Sarjataulukko:
VoPpK/2 12 8 1 3 38 - 14 25
VKajo 12 6 3 3 39 - 20 21
LuPo 13 6 2 5 24 - 29 20
PePo 12 4 3 5 27 - 38 15
MäJä 13 4 2 7 20 - 26 14
JaVo 12 2 3 7 16 - 37 9 29.08.2008 Opiskelemassa... Matti Ollikainen syventyy kirjojen fantastiseen maailman talven ajaksi (=talviuni). Ilmoittelen jos satun olemaan käytettävissä peleihin, muutoin voi olettaa etten tule. viime pelissä tämä ei ilmeisesti ollut selvä, vaikka asian jo pari viikkoa sitten ilmoitin. Pitäkäähän lippu salossa! 27.08.2008 Partio vetäytyy Partio vetäytyy pääsääntöisestä valmentajan roolista ja siirtyy 2-valmentajaksi loppukauden ajaksi, matin ottaessa päävalmentajan tehtävät. Koulun alku ja muu sotkevat runsaasti valkun tehtäviä, mutta pyrin tulemaan kentän laidalle aina kun tilaisuus saapuu. Kiitokset D-12 pojille jo tässä vaiheessa loistavasta kaudesta, mutta muistakaa ettei lepsuilua sallita loppukaudestakaan. Täysillä loppuun asti, meillä on loistava joukkue kasassa!!
Muutkin halukkaat voivat käydä ihailemassa sarjatilannetta: http://www.kaakkois-suomi.palloliitto.fi/sarjatoimintaala/sarjat/D210L.htm
Edustuksen pojille kanssa tsemppiä! Oma polvi ei vielä kestä pelaamista kunnolla ja tätä menoa jäävät loppukauden pelit väliin. Kentän laidalle ilmestytään jos aika&kunto antavat mahdollisuuden. 24.08.2008 MäJä taipui Voikkaalle Mäntyharjun Jäntevä ja Voikkaan Potkipallokerhon kakkosjoukkue kohtasivat toisensa 22. elokuuta. MäJä aloitti ottelun ryminällä ja loi tilanteita kokoajan. Avausmaalin iski kotijoukkueen kapteeni Sami Pekkanen avauspuoliajan lopulla näyttävällä tykillä. MäJän Jari Säisänen hukkasi pari loistopaikkaa. Toisella puoliajalla Voikkaa paransi peliään jatkuvasti ja tuloksena oli neljä maalia. Potkupallokerhon upein maali oli reilusti yli kuudentoistarajan takaa lauottu, maatapitkin vasemman tolpan viereen suuntautunut veto. MäJän peli oli melko hyvin kuosissa ja paikkojakin syntyi, mutta aivan viimeinen silaus jäi puuttumaan. Maalilla Petri Isokuortti pelasi kaikesta huolimatta hienosti, hänethän on kuitenkin totuttu näkemään kentällä. Veräjänvartrijan lisäksi Jäntevästä voi mainita Pekkasen ja Jarmo Savolaisen nimet. Mäntyharjulaisten vaihtopenkillä ei nähty pelaajia yhtään ja se on negatiivinen asia, kun kyseessä on kuitenkin kotipeli. Jäntevän teoreettinenkin nousumahdollisuus sai viimeisen sinetin, mutta pelit jatkuvat 28.8. kotiottelulla, jolloin vastaan asettuu Luumäki.
22.08.2008 Harjoittelu kannattaa.... Kuten D-junnujen peleistä on nähty; harjoittelu kannattaa.
Tsemppiä loppupeleihin!
T: fani 22.08.2008 Hyvä junnut! Hyvä junnut hieno suoritus kaikilta 0-5 voitto!!
21.08.2008 Joo Voikkaalla on paineita kuin .... no jaa. Onhan siellä joukkueessa se kapteeni, joka oli aikanaan nostamassa Voikkaan joukkuetta kolmoseen eli tuskin sortuvat paineeseen. Se oli sitä aikaa, kun joukkueessa pelasi vielä Mika Kovinsippi - taisi kerran latoa Jäntevää vastaan 5 maalia viidestä. Samassa pelissä Rämä latoi nyrkillä mahaan. Yhden konkaripelaajan pelit loppuivat Voikkaalle eli ambulanssilla sairaalaan. Mutta kertaakaan Jäntevä ei ole voittanut Voikkaata. Nyt olisi tietty siihen sauma, mutta pistepotti ei lähde helpolla. Voikkaan kentällä Jäntevä on kyllä voittanut. Silloin vastassa PaPen ikäriporukka joka hävisi 3-2 ja otti sen verran heidän hyökkääjää luonnolle, että nimitti joukkeemme aina kaupungissa asunutta pelaajaa "jyväjemmariksi".
t. Jarppa 18.08.2008 voikkaa on paha mut eipä meillä ole enää kauheesti panosta nousuun eikä putoamiseen(heh).voppkille elintärkeitä noi loppupelit.voikkaalaiset taitaa kyllä nousta 5seen,se heille suotakoon.mutta koitetaan paineettomasti painaa päälle. 18.08.2008 Siellähä ne videot katsokaa linkki etusivulta
t. Jari 17.08.2008 Maalivahdit videolla Maalivahdeille tiedoksi, että yritän runnoa videon tänään verkkoon.
t. Jari 16.08.2008 MäJä kukisti JaVon Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue vieraili Jaalassa jalkapallon kutosdivisioonan ottelussa perjantaina 15. elokuuta. Ottelu pysyi MäJän hienoisessa hallinnassa kokoajan. Vierailijat loivat paikkoja paremmin kuin Jaala, mutta viimeistely ontui. Jäntevän paras paikka oli kapteeni Sami Pekkasen pusku Jari Tikkasen loistavan kulmapotkun päätteeksi. JaVo ei saanut avauspuoliajalla yhtään laukausta Jäntevän maalia kohti ja kun MäJäkään ei maalia onnistunut tekemään, oli tilanne tauolla 0-0. Toisen puoliajan alussa kotijoukkue sai pienen myllytyksen MäJän maalille, mutta laukaukset suuntautuivat selvästi ohi tai yli. Jälkimmäisen 45 minuuttisen aikana MäJä sai pelistä otetta sen vanhetessa, mutta tuloksetta. Ottelun ainut maali oli tosiasia vasta 83. minuutilla, kun Jari Tikkasen hyvän syötön sisään tuikkasi Miska Miettinen. Tämä riitti vierailijoille ja näin lukemat olivat 0-1 (0-0). MäJän edustusjoukkueen paidassa nähtiin uusi nimi. Vasta 14-vuotias Mikko Hännikäinen pelasi noin puolituntia pelissä. Joukkueen vanhempaan kaartiin kuuluneet Jari Sarja ja Rauno Pulkka pelasivat ottelussa hienosti, niinkuin koko joukkue. Jäntevät pelit jatkuvat kotipelillä 22.8. Voikkaan kakkosjoukkuetta vastaan.
16.08.2008 Voikkaa Voikkaa on eri tason jengi kuin Jaala. Voikkaata vastaan soisi näkevän Isokuortin, joka väkisin tekee kaksi maalia. Yhtä lailla kovat puolustajat Kuusenhako ja Mouhu. Jaskan pelille olisi myös kysyntää samoin kuin TV:stä tutun Samin juoksuinnolle ja Jussin armottomalle painimiselle, jossa vastusta ei saa mitään ilmaiseksi. Masa taitaa olla jo opintojen kimpussa, mutta olisi vahvistus.
Eilen kieltämättä Miska vakuutti ja Sami P yhtä vakuuttava kuin aina. Unohtaa ei myöskään sovi Ilen vahvaa panosta. Lisäksi tempo oli niin hidas, että konkaritkin pärjäsivät. Rane ei tosin paljoa väläytellyt pääpeliään. Kontti ja Maukka ... ei mitään näyttävää, mutta hoitavat hommansa. Kontilta soisi vielä näkevän pari pitkää nappisyöttöä, koska siihen taito on. JP ja Marko olivat vähän vaajaakäytöllä, kun peliä puskettiin oikeajlkaisten toimesta aina oikealle. Siellä olisi ollut juokusvoimaa. Tikkanen taas juoksi itsensä väsyksiin, mutta oli silti syöttämässä maalia. Juhalle kauden eka nollapeli ja hyvin kesti, vaikka konkaripeliaajat ja maalivahtikoutsi narisivat vastaantuloista. Sitten meidän 14-vuotias, joka vielä tunnusteli ilmapiiriä eli "Mikko"? Ei ihan helpoin paikka aloittaa peliä erämaassa ja ottelussa, jossa peli on aina vaan 0-0 eikä joukkueen syöttöpeli toimi kuin silloin tällöin.
Erityismaininta koutsille eli Matille, joka siirtyi pelaamaan kolmella kärjellä, kun vastustaja siirsi toisen kärkensä alemmas pelaamaan.
Kiitos ja anteeksi! T. fani 16.08.2008 Jaalasta pisteet kotiin 11 rohkeaa miestä sai Jäntevä jalkeille Jaalaa vastaan, mutta se riitti kolmeen sarjapisteeseen. Jos kaverit ovat kovassa kunnossa ei vaihtomiehiä tarvita. Miska Miettinen tykitti taas ratkaisevan maalin. Vanhat maestrot Jari Sarja ja Rauno Pulkka pääsivät taas tositoimiin. Ja eikös se ollut niin että voittanutta kokoonpanoa ei vaihdeta. Ei ainakaan seuraavassa kotiottelussa Voikkaata vastaan...
Nimmerk. "4 voittoa jäljellä olevista neljästä pelistä tekee 12 laskujeni mukaan 12 sarjapistettä" 15.08.2008 LadyPesis yllätti LadyPesiksen futishaasteeseen vastannut yhdistelmä Tanja Kinnusella ja Eija Inkisellä vahvistettuna yllätti sekä itsensä että tuhatpäisen katsojajoukon. Ladyt jyräsivät harjoitusottelussa Jäntevän isompien tyttöjen yhdistelmän maalein 2-0. Edes puolueellinen, roimasti kotiinpäin tyttöjen puolesta viheltänyt tuomari ei tappiota voinut estää.
Kokonaisuutena hyvä, tasainen ja yleisöön menevä ottelu.
Tyttöjoukkue vetäjineen kiittää LadyPesistä urheasta esityksestä!
MH 15.08.2008 Täh ...onhan tasapeli keksitty, niin ei tu paha mieli kummallekaan! 15.08.2008 tuomarikoulu Jalkapallo ei ole koskaan kaikille kivaa. Aina toinen häviää ja vain toinen voi voittaa - oli se asenne sitten mikä tahansa.
t. negatiivinen ja huono häviäjä 15.08.2008 en pääse peliin Tuukka ei pääse peliin. 15.08.2008 Nettikoutsin erotuomarikoulu osa I Jokaisen pelaajaan pään sisällä on kaksi keskustelijaa. Toinen on sisäinen höpöttäjä, joka puhuu ”mihin sun lasit jäi, kun et näe syöttää 5 m syöttöä” tai ”me hävitään varmasti tää peli tuon p…n tuomarin vuoksi”. Toinen keskustelija on ”mukava juttelija”, joka on myönteinen ja kannustava. Tämä keskustelija puhuu ”hyvä yritys, seuraava menee” tai ”tehdään pienetkin asiat paremmin kuin kukaan muu”.
Valitettavan usein tuomarit ruokkivat sitä negatiivista keskustelijaa. He ovat mu…ja ja nauttivat siitä, kun saavat olla oikeassa ja pelaaja väärässä. Kaupan päälle he vielä haukkuvat pelaajat, seuran ja lehtikirjoitukset. Näitä tuomareita on ja tulee olemaan. Siksi tarvitaan keinoja, joilla se mukava keskustelija on se jota pelaaja, pelikaveri seura, huoltaja ja valmentajat ruokkivat enemmän. Lisäksi siitä voi saada tyydytystä, ettei tuomari saanutkaan sitä, mitä hän lähti hakemaan ja jonain päivänä hänkin luopuu siitä omasta negatiivisesta keskustelijasta. Sitten jalkapallo on kaikille kivaa!
Mutta tässä vinkit pelaajille ja seurajohdolle, jotka perustuvat nettikoutsin haastatteluun S-Marketin parkkipaikkalla.
Kaiken ydin on FLOW, zone tai suomeksi keskittynyt tietoisuuden kenttä. Tietoisuuden kentässä ihminen on läsnä ja tekeminen on sujuvaa ja lopputulos usein huippuluokkaa. Mutta kuinka FLOW saadaan aikaan? Tähän lääke löytyy kolmesta kulmakivestä:
1) Hyväksyminen. Ei tarvitse alkaa uhriksi tai heittää hanskoja tiskiin, mutta hyväksytään se mikä on tehtävä, vaikka se olisi ikävää ja tuskallista. Lisäksi valitetaan ja manataan vähemmän. Huonoa tuomaria on siedettävä 90 minsaa. Häntä ei voi vaihtaa, eikä tuomari voi vaihtaa ainuttakaan tuomiota. Lisäksi dumari näkee ja tuomitsee paremmin, kun hänelle ei höpötetä.
2) Keskity tekemiseen ja olemiseen.
Kun teet mitä tahansa teet sen ainutlaatuisen hyvin. Peli koostuu pienistä rutiineista kuten purkupalloista, sivurajaheitoista ja paitsioansojen välttämisestä. Tee omat hommasi keskittyen ja kunnolla. Hiljalleen myös tulokset paranevat. Voit opetella läsnäoloa myös tuomarien suhteen. Anna heille täysi huomiosi - näin olet valpas läsnäolija ja dumari tykkää! Kohta istutte jo saman tuopin tai limun äärellä.
3) Myönteisen sisäisen puheen painottaminen
Myönteinen sisäinen puhe tuo läsnäoloa ja kielteinen sisäinen puhe hajoittaa läsnäoloa. Kyse on enää vain siitä kumpaa keskustelijaa ruokit.
Toisessa osassa nettikoutsi kumoaa kaiken edellä mainitun. Mutta siihen saakka pelaajat voivat opetella valmentajiensa johdolla em kolmea kulmakiveä.
t. Nettikoutsin kirjoittajaorja 14.08.2008 jaala en pääse jaala peliin.
#2 12.08.2008 tuomareista tuomareita on yleensä mielestäni kolmenlaisia:
HUONOJA, joilla ei onnistu pelissä mikään ja selvätkin tilanteet jäävät näkemättä eikä pilli pysy suussa vaikka se kuinka siihen teipattaisiin (MäJän edellinen kotipeli).
sitten on KESKITASON tuomareita, jotka rutiinin omaisesti viheltävät pelin alusta loppuun eikä tuomaria edes huomata kentällä..pääosin siis moitteetonta toimintaa.
ja lopuksi on myös muutama HYVÄ tuomari (mielestäni esim pepo peli), joilla peli pysyy otteessa koko ajan ja jotka tarpeen vaatiessa pystyvät puuttumaan rikkeisiin pelin vaatimalla tavalla, jotta peli pysyy edelleen jalkapallona. Hyvä tuomari on siis jämäkkä, asiansa osaava sekä hitusen huumorintajuinen (varsinkin alasarjoissa).
Että näin..tässä vuodatusta kerrakseen tuomareista..tai ainakin mielipide..
T:peksi #4 (ainakin mikkelin tuomareita seurannut) 12.08.2008 tuomari on aina oikeassa,ihminen on erhtyväinen ja lehmä märehtiväinen.Silloin kun tuomaria ei pelissä huomaa on tuomari onnistunut tehtävässään mutta onhan niitä "pillipiipareita" 09.08.2008 PePo-MäJä 4-3 (1-1) PePo jälleen parempi
Pertunmaan Ponnistajat ja Mäntyharjun Jäntevä kohtasivat toisensa kutosen paikallisderbyssä elokuun 7. päivänä. Vierasjoukkue MäJä aloitti maalinteon jo seitsemän peli minuutin kohdalla Jari Säisäsen ansiosta. Ponnistajien Jarmo Hannula tasoitti kuitenkin vartin pelin jälkeen. Peli näytti ajoittain hienolta kummankin joukkueen osalta. Avauspuoliajalla MäJän kapteeni Jari Kuusenhako ja Matti Ollikainen hankkivat keltaiset kortit. Muutenkin peli vaikutti ehkä jonkin verran puolueelliselta pertunmaalaisille. Toisella kolmevarttisella maalihanat aukesivat oikein kunnolla. Miska Miettinen tuikkasi uransa ensimmäisellä miesten maalilla mäntyharjulaiset johtoon. MäJän johto kesti vain alle yhdeksän minuuttia, kun kotijoukkueen Riku Liukkonen tasoitti pelin. Heti tämän jälkeen Jäntevä rakenteli mahtavan tilanteen, Jari Säisäsen loistava syöttö löysi Miettisen ja näin MäJä siirtyi jälleen johtoon. Mutta Jäntevälle tutuksi tullut kaava jatkui, aivan lopussa Pertunmaa iski kaksi, ehkä hieman helppoa maalia. Ensiksi Juuso Kousa veti mäntyharjulaiset kebab-kioskille ja laukoi tarkasti pallon sisään. Viimeisellä peliminuutilla PePon Hannula ratkaisi paikallistaiston pertunmaalaisten hyväksi. MäJälle jaettiin kolme korttia kun Sami Pekkaselle nostettiin keltainen 76. minuutilla. Pelin tunteet kiihtyivät välillä melko kuumiksi ja tuomaritoiminta ihmetytti vähän myös toisella puoliskolla. Jokatapauksessa pelit jatkuvat PePon osalta kotiottelulla 14.8. Luumäkeä vastaan ja mäntyharjulaiset pelaavat jo seuraavana päivänä Jaalassa.
07.08.2008 D-junnut voittivat Haminan! Mainio suoritus pojilta, ainakin tuloksen valossa. Itse en ehtinyt valitettavasti peliä katsomaan. Peli tuntuisi aina vaan paranevan mitä enemmän pelejä saadaan alle. Tsemppiä loppusyksyn peleihin!
T: fani 03.08.2008 KORJAUS: PePo - MäJä TORSTAINA! Siis ensi torstaina 7.8 seuraava peli Pertunmaata vastaan vieraissa klo 19. 03.08.2008 jeesni Näin katsomosta seuranneena, ei Jäntevällä ollut yhtään sellaista maalipaikkaa, mistä he olisivat maalin voineet iskeä. 03.08.2008 MäJä - VKajo 0-3 Paljon puhetta ja vähän tekoja nähtiin Kutosen syyskierroksen avausottelussa perjantaina. Molemmat joukkueet pyrkivät puheillaan ohjaamaan milloin tuomaria, milloin vastustajaa. Etenkin toisela jaksolla nähtiin paljon vaaralliseltä näyttäviä taklauksia ja läheltä piti tilanteita. Vierasjoukkue Valkela hölmöili vähemmän ja teki tarvittavat maalit. Valkealan nuori joukkue oli Jäntevää edellä pallovarmuudessa ja nopeudessa. Toisaalta Kajolla oli avausjaksolla tasan yksi maalipaikka josta se maalinsa sitten tekikin. Muuten palloa liikuteltiin aika tasavahvasti keskialueella. Jäntevä prässäsi avausjaksolla melko hyvin mutta Valkelan isokokoinen puolustuslinja onnistui välttämään virheet. Purkupallot lähtivät kauas ja ajoissa.
Ottelussa testattiin molempien joukkueiden hermokontrollia ja lopputuloksen perusteella Valkeala näyttäisi selvinneen testistä paremmin. Pelillisesti ottelu ei varmaan ollut kummankaan joukkueen kauden parasta. Kotijoukkueen otteissa paistoi selvä hermostuneisuus ja vain ajoittain päästiin liikkeessä ja syöttelyssä sille tasolle jota harjoitusotteluissa nähtiin.
Seuraavaksi Jäntevä lähtee testaamaan naapurijoukkue Pertunmaan syyskunnon ensi perjantaina. 03.08.2008 Tulos Tulos oli tappio 0-3. Yleensä tuolla etusivulla aina heti pelin jälkeen tulos näkuvissä. Nyt viipyi.
t. Jari 02.08.2008 tulos? Nii paljonkas se peli päätty?
02.08.2008 Ktasoin alun Eli ensimmäiset 30 minsaa. Siinä Jäntevällä oli hyvä ote ja peli vastustajan päädyssä. Sitten tuli virhesuma. Linjamies jätti lipumatta paitsion ja siitä tuloksena kulma. Jäntevä selvitti kulman hienosti ja keskialueella Markus palloon ja vastustaja hyppäsi selkään. Tuomari katseli kenkiään. Sitten sivuraja heti perään ja Matin hutipotku. Kukaan puolustajista ei varmistanut eli turhan helposti pääsi läpi. Tarkka sijoitus ja Juha voimaton. Peliin nähden ei oikeutettu maali, mutta en tiedä miten sitten jatkossa meni. Jäntevällä oli ainakin kulma ja Suikki laittoi paikkaan, josta ainakin Late olisi laittanut pörsään. Nyt siellä ei ollut ketään.
Ja ehkä hyvä vastus sai Jäntevän lopulta heikoksi - en tiedä kommentoikaa sieltä katsomosta. Siellä oli asiantuntemusta paikalla yllin kyllin. Yksi kaveri jopa SM-sarjatason pelaaja.
t. Jarppa 02.08.2008 luokatontonta Olipas sitten kertakaikkisen huonoilta pelata jalista koko porukalta! no eiköhän nosteta seuraavaan peliin vähän tasoa taas ja tapellaan sarja loppuun kunnialla
t.jari #30 01.08.2008 Ai niin pankaa nimi alle, koska näen ne kuitenkin :)
t. Jarppa 30.07.2008 Jup Just noin. Hyvää harjoitusta Kinnille ennen puulaakin play-offeja. Veikkaan jo varmaa loppuottelupaikkaa Kurkipotkua vastaan. Tosin puulaakin taso on tippunut, koska viime vuoden rämpijä HCC ikämiesjengi voitti koko *****n :)
Tosin järkyttävää miten edustuksen pelaajien pelikuri kulkee laidasta laitaan. On aivan loistavia esityksiä ja sitten ihan surkeita. Tosin eipä konkareilla sen paremmin kaksi viimeistä peliä ja 7 maalia ja taitavat kaikki olla läpiajoista. Mutta aina on vara parantaa.
t. Jarppa 30.07.2008 keskiviikko Juurikin näin! (: 30.07.2008 Pöh Ei tietenkään pelivuorot mene mistään ohi - paitsi sarjapelit. Mutta näppärästihän tuossa saadaan pelit aikaan kun yhdistellään Edustus, Konkarit, Partsimaa ja Kinni. 30.07.2008 Keskiviikko Mutta eikös ne pelitapahtumat mene harjoitusvuorojen ohi... 30.07.2008 kenttävuoro Quote: "Keskiviikkoisin kenttä olisi käsittääkseni käytössä kl0 18-20."
Kenttä varattu Partsinmaan Iskulle klo 19 eteenpäin!
Huomioidaampa tämä kun suunnitellaan harjoituspelejä! 29.07.2008 HOT Kuuma vinkki nettikoutsilta. Vanhemmille pelaajille kolme kertaa viikossa 10 km lenkki matalalla sykkeellä. Siinä kunto nousee ja nopeus säilyy.
t. Jarppa 25.07.2008 Tulos Näköjään tulos ilmestynyt, että RiPa voitti MyPan. Lukekaa RiPan sivuilat selostus:
http://www.ri-pa.net/jutut/jutut3.php?id=41
Sieltä selviiää miksi tulos näillä sivuilla. Osa kunnasiat kuuluu Mäntyharjulle. Eilen olisi kyllä videokameralla ollut paikka: Tuukan veto oppikirjoihin, samoin Suikin tykki ja Tikkasen veto 16 rajalta. Ehkä muutama muukin maali mukaan. Taidan tosin jättää kuvaamatta loputkin pelit niin maaleja tulee :)
t. Jari, joka vähitellen toipuu eilisestä vähäisestä ja hitaasta liikkumisesta 25.07.2008 9-1 oikea tulos 9-1, eli maalit muuten oikein paitsi säisä osui myös kertaalleen.. 24.07.2008 Korjauksia taisi MiKi pelata kahden vajaalla. Meikäläisen pelisesitys on sen verran luokaton, että olin vain haittana - ois pitänyt kävellä pois kentältä. Hukkasin kaksi maalipaikkaa ja katselin aitiopaikalta naalintekoa ja muuten niin ***** peli, että pitää jättää urheilu nuoremmille... tai miten se Juice laulaa "kun ei mitään synny on turha yrittää, pidä tauko".
Maalit sinänsä nättejä, mutta tehdäänkö niitä, kun on kiire? Toisaalta, ehkä Jäntevä on aloittamassa valtavan menestyksekästä syksyä luunkovan puolustuksen turvin. Näyttää tosin siltä, että hyökkäyskin samoin kuin keskikenttä pääsee hommasta jyvälle. Toisaalta kutonen on tänä vuonna kova sarja.
t. Jarppa, joka naulailee urheiluvarusteita varaston seinille 24.07.2008 Pieni korjaus edelliseen Tikiltä yksi maali pois ja laitetaan se oikealle Jarille Säisäselle. komea nosto moken yli ja kädet pystyyn.. Nyt on vielä yksi harjoituspeli ensiviikon keskiviikkona Edustus vastaan conkarit ja perjantaina alkaakin syyskieros.Toivottavasti saadaan keskiviikoksi täydet joukkueet,että tulisi kunnon peli. T.matti 24.07.2008 Edustuksella maalintekoharjoitukset Komeita maaleja ja laiskaa liikettä tarjosivat MäJä ja MiKi kakkonen keskinäisessä harjoituspelissään. Jäntevä onnistui nyt kaikissa niissä maalipaikoissa jotka kevätkierroksella jäivät käyttämättä. Joskin vastustajan luvattoman heikko puolustuslinja edesauttoi murskalukemien syntymistä. MiKin joukkuetta jouduttiin myös pelaajapulan takia täydentämään kahdella Jäntevän ikärillä.
Hyvä maalintekoharjoitus joka toisella jaksolla latistui puulaakipotkiskelun tasolle. Eka jaksolla Jäntevä upotti pallon viidesti MiKin verkkoon.
Jäntevän maalit: Jarmo savolainen 3, Jari Tikkanen 3, Jari Kuusenhako 1 ja ehkä illan komeimmasta osumasta vastasi Tuukka Forsell jonka kaukolaukaus kilahti nätisti ristikkoon. 24.07.2008 Kuin myös... jää matsi väliin. Parantelen vielä olkapäätäni, että olis iskussa sit tärkeemmissä peleissä.
Onneks ei vaikuta joukkueen peliin kun on nuori maalivahtilahjakkuus käytössä.
T:11/1 eli MaSa 22.07.2008 ilimootus peksi varmuudella pois torstain miki-pelistä työkiireiden takia...
tsemiä matsiin ja pistepotti edellisten koitoksien tavoin kotiin!! 21.07.2008 Harkkaottelusta vielä Ilmeisesti E-junnut tauolla samoin kuin työtöt eli silloinhan kentällä olisi tilaa kello 17 ja kello 18. 18.07.2008 Mäjä..Ripa2 Kyllä uskon että jos vain tytöillä tulee harjoituspelejä niin kenttä on käytössä
D-12 pojatkin ottelee mielellään tyttöjä vastaan, jos vain tytöille käy..
Eilinen harjoituspeli oli jäntevän kannalta todella hyväpeli pelaahan vastustajan edustus jopa 2 sarjatasoa ylempänä ja 2joukkue yhtäporrasta ylempänä.. Nollan pelaaminen vaatii joukkueelta aina sen 90 min keskittymisen peliin, eilen joukkue pelasi sen jo toisen kerran perään.. T.matti 16.07.2008 MäJä-RiPa Tuolla RiPan otteluraportti:
http://www.ri-pa.net/jutut/jutut3.php?id=40
Tuomaritoiminta oli kieltämättä hyvää ja muutenkin reilua pelaamista puolin ja toisin.
t. Jarppa 16.07.2008 Ei täällä mitään sotaa ole vaan ihan rauhallista meininkiä. Tai hetkinen raapiiko joku tikkuja just tuossa mökkini kulmalla?
t. Jarppa 16.07.2008 johan on sota Hyvä Henkka!
Jos sovin tytöille pelin edustuksen harjoitusten aikaan, väistävätkö äijät?
Ai niin, eihän niillä ole harjoituksia, ne harjoittelee vaan peleissä. 16.07.2008 Jäntevä voitti RiPan kakkosjoukkueen Jäntevän miesten joukkue testasi Vitosen lohkossaan sarjapaikastaan taistelevan RiPa kakkosen kesäkunnon. Tasainen vääntö päättyi lopulta MäJän yllättävän selvään 3-0 voittoon. Puoliajalle mentiin Jari Tikkasen tekemällä maalilla numeroissa 1-0. Useampaankin maaliin oli aineksia. Toisen jakson alussa Jari Sarja piti muutamalla oikeaaikaisella vastaantulollaan kotijoukkueen maalin koskemattomana ja samalla RiPan suurin rynnistys laantui. Tällä kertaa vastustaja hyytyi toisen jakson loppupuoliskolla kotijoukkuetta pahemmin ja Jäntevä pääsi kaunistelemaan numeroita. Jari-Pekka Tiusanen tuikkasi kaksi todellista tahtomaalia. Myös RiPalle avautui muutama mahdollisuus maalitilin avaamiseen, mutta terävyys viimeistelyssä puuttui.
Tiusasen lisäksi Tuomas Liukkonen ja Sami Pekkanen saivat ottelusta kiitettävät paperit. Kaikilla muillakin yritystä riitti kasi plussan edestä loppuun asti.
Hyvä pelirytmiä ylläpitävä kesätauon harjoituspeli. Molemmille joukkueille. 15.07.2008 No joo jos kenttä on varattu Partismaan Iskulle niin ei se silloin vapaa ole - parhaimmillaan siellä kuitenkin toistakymmentä pelaajaa.
Konkareille ei kova harjoittelu sovi - ovat siinä iässä, että täkeintä on pitää kroppa ehyenä. Junnareilla tietysti on se riski, että kova treeni leipäännyttää (tarvitaan vaihtelua ja menestystä) ja jos harjoitellaan väärin niin vammoja tulee.
Toisaalta fysiikka on vain yksi osa jalkapalloa.
t. Jarppa 13.07.2008 kenttävuoro Quote: "Keskiviikkoisin kenttä olisi käsittääkseni käytössä kl0 18-20."
Kenttä varattu Partsinmaan Iskulle klo 19 eteenpäin! 13.07.2008 kait kait sitä pitää lentopalloilijoiden reenata hieman sitä voimaa jos meinaavat menestyä. Taso taitaa olla Suomessakin sen verran kova että menestyäkseen täytyy harjoitella ja kovaa useampi kerta viikossa. Tekisi varmasti Jäntevänkin hieman vanhemmille junnuille ihan hyvää. Conkareiden ei kyllä tarvitse enään paljoa pelillisiä asioita harjoitella koska heillä on jo sen verran harjoituksia takana;) 13.07.2008 Jup Mappi ööhön ja ja äkkiä konkareiden peli, vaikka itseäni muistuttaa kaksi mustelmaa ja uusiintunut vesipolvi. Tämä on hyvä opetus, että sarjatauko on sarjatauko, eikä silloin pitäisi pelata. Toivottavasti edustuksen harkkaottelut menevät putkeen, ainakin kahdessa viimeiseesä pelissä edustuksella hieno ote.
Mutta pitäs tässä vielä ehtiä katsoa junnujen pelejä ja RiPan pelejä ja Mp:n pelejä ihan vaan siltä kantilta, että tietää missä jalkapallo tällä seudulla makaa. Tosin harmittaa vietävästi, ettei MP pelaa sarjaporrasta tai kahta ylempänä. Toisaalta alemman divarien peleissä tapahtuu enemmän.
t. Jarppa, vieläkin ehyt jääkiekonkin jälkeen 12.07.2008 tulos 2-5,tosi surkee peli konkareilta.Eka puoliajan mv. Jarin teilauksesta alkanut suun soitto pilasi pelin.Välillä pelattin hyvin mut sitten kopisi taas jalkoihin ja suut kävi.Pientä napinaa niin "tuomari" uhkasi punaisella kortilla, heh ja höh.Noh, peli on jo pelattu 12.07.2008 Tiistai Mahtava homma että ollaan saatu 2 harjoitusottelua kesätauoksi.Toivottavasti Ristiina saa hyvän porukan mukaan tiistaille,että tulisi hyvä harjoituspeli.
Harmillista on että tällä kertaan menee tiistaina junnujen harjoitukset.. jos ei sitten junnuille keksi jotain muuta harjoitteita. T. Matti 12.07.2008 Konkarit-Kopa Mikä tulos? 12.07.2008 Kirjoitan minäkin Aloitetaan Potkupallokerhosta ihan voikkanmiehen kiusaksi. On sen verran kova jengi, että sen kuuluukin olla kärjessä - häpeä, jos jokin muu sijoitus. Rämäkin on kapteenin vastuun myötä esittänyt miehekkäitä otteita. Se entinen numero 8 nykyinen 21.
Edustus taisi vahingossa valita huonot päivät harjoituspeleilleen tai sitten oli ajatus, että yleisurheilijat harjoittelevat keskiviikoisin. Tosin alunperin oli virhe olla varaamatta koko kenttää - nyt taitaa olla vain puolikas. Mutta treeniä kieltämättä edustus kaipaa samoin kuin konkarit.
Junnarit kaipaavat treenejä ja melkein neuvoisin, että heidän treeneihin vähemmän sitä höntsää. Treenien perumisen sijaan voisi kokeilla tekniikkaharjoituksia, niitä tehdään liian vähän kuitenkin. Toinen hyvä olisi askel- ja koordinaatioharjoitukset. Moket taas voivat treenat hyvinkin pienellä suikaleella. Litmanen juoksi tiettävästi aikanaa kuntoradalla pallo mukana - alamäki on vaikein.
Mallia voisi myös ottaa lentopalloilijoista, jotka treenaavat tartaanilla tosi kovaa. Samanlaista pompputreenejä niin johan pääpeli sujuu puhumattakaan juoksunopeudesta tai laukausten voimasta. On rankan näköistä, kun treenaavat - toivottvasti paikat kestää, mutta jos kestää niin tulosta tulee.
Harjoituspelit ovat hyviä, jos niissä ei höntsäillä. Tosin jos vastassa Ripa ja Miki niin ei siinä ainakaan Mäjällä ole varaa höntsäillä. Tosin kumpikin vastusta myös pahasti alavireinen, että saa nähdä millaisella porukalla ovat liikenteessä.
t. jarppa, vieläkin ehyt (huomenna jäillä ja varmasti rikki)
11.07.2008 Just joo Ei riso mikään. Hyvähän se on että pelejä riittää, mutta ihan vastaisuuden varalta voitais funtsia peli- ja harjoituspäiviä vähän pitemmällä tähtäimellä. Kun piiriin keväällä laitetaan ne toivepäivät peli-illoiksi, niin voitais laittaa jotkut muut kuin harjoituspäivät. Kisalassa ainakin pelit syrjäyttävät aina treenit, oli siellä mikä jaosto tai ryhmä tahansa eli ei tarvitse pelätä, jos nurmella moukarinheittäjien vuoro jää futismatsin alle.
T: Henkka 11.07.2008 reeniä reeniä Mikäs sitä Henkkaa nyt oikee risoo ku miehet nimeomaa harjottelee niissä peleissä. on se niillekki tärkeetä vähän reenata ja pelaamaan oppii vain pelaamalla. 11.07.2008 Ei voisi Nyt on kyse harjoituspeleistä eli se tärkeys on vähän niin ja näin. Junnut sentään treenaavat, toisin kuin miehet, joten ikävä se on kundien harjoituksia perua sen takia, että ukot pääsee höntsäämään. Tiistai ja torstai valittiin harjoituspäiviksi siksi, että keskiviikkona jätkillä on muita harrasteita. Ja voivathan mäntyharjulaiset mennä pelailemaan niitä harjoituspelejään vieraskentille, matkailu avartaa.
T: Henkka 11.07.2008 voikkaa keulille voppk ansaitusti piikkipaikalla! 10.07.2008 Voisiko olla... että vastustajalle ei käy muut ajankohdat. Eivät tule tänne niin innoissaan että peruuttaisivat omat menonsa, vain päästäkseen mäntyharjuun pelaamaan. Pelit tarkeämpiä kuin harjoitukset. harjoitukset voi myös siirtää ko. keskiviikolle... eikö? 10.07.2008 Harkkapeleistä Kivahan se on, että miehillä on tauon aikana harjoitusmatseja, mutta miksi ihmeessä ne pitää sijoittaa junnujen harjoitusvuoroille (ti ja to). Keskiviikkoisin kenttä olisi käsittääkseni käytössä kl0 18-20.
T: Henkka / D12 10.07.2008 tietääkö? tietääköhän kukaan miten tuo JaVo-LuPo peli 1.7 on oikein päättynyt? kun piirin sivuilla ei vieläkään tulosta tuosta.. 10.07.2008 Miesten joukkueen kesätauko-ohjelma TERE
Kevätkierros pulkassa, nousujohteisesti. Toivottavasti kiito jatkuu syksylläkin ja pelaajia riittää.
Kesätauon sovitus harjoituspelit:
ti 15.7 klo 19 MäJä - RiPa 2
to 24.7 klo 19 MäJä - Miki 2
ke 30.7 klo 19 Kutonen-Conkarit
Muut harjoitukset:
- katso kotisivujen Tapahtumista
T: manageri
10.07.2008 Korjaus tulokseen Ladonta- ja laskuvirhe pomppasi tyttöjen pelijuttuun. Eli isommat tytöt hävisivät 2-0. 10.07.2008 Jup joo Voikkaan miehelle terveisiä. Onnittelut myös tyttöjoukkuille, joilla peli on uomissaan.
LuPo pelissä edustuksella oli rento ote, mutta silti joukkue pelasi tosissaan ja hyvin kurinalaisesti. Lisäksi Tikkasella ja Liukkosella onnistumisprosentti maalipaikoissa 100 %.
t. Jarppa,joka kohta ihan varmasti loukkaantuu :) 09.07.2008 Tyttötiimit Ristiinassa Tytötkin saivat kauan odottamaansa pelituntumaa tiistaina. Molemmat ryhmät, sekä nuoremmat että vanhemmat matkasivat Ristiinan vieraaksi harjoitusotteluun.
Pienempiä Tehotyttöjä vastaan asettui RiPan keski-iältään hieman nuorempi ryhmä ja ottelusta tuli hieman liian epätasainen. Jäntevän tytöillä oli sen verran kokoeroa ja vuoden harjoittelun mukanaan tuomaa taitoakin että loppunumerot 0-8 kuvasivat hyvin pelitapahtumia. Toisaalta ensimmäistä kertaa tytöt todella syöttelivät keskenään ja aivan oikeasti loivat maalipaikkoja. Myös muutama ihan mainio kaukolaukausmaali nähtiin. Seuraavaa kotiotteluun RiPaa vastaan täytyy Jäntevänkin saada kaikki 98-00 syntyneet, käytettävissä olevat tytöt mukaan jotta nähtäisiin tasaisempi koitos. Siniset ristiinalaiset jaksoivat kuitenkin kiitettävästi taistella loppuun asti.
Isompien tyttöjen koitos olikin sitten paljon tasaisempi ja jännittävämpi. Tyttöjen ennakkoluuloton asenne ja hyvä taistelu yllätti jopa kaikki MäJän ohjaajat. Harmittavasti muutama loukkaantuminen sotki toisen puoliajan peluutusta ja joukkue joutui lopulta taipumaan 3-0 tappioon. Mutta pirteän peliesityksen jälkeen. maalipaikkoja Jäntevällä oli vähintään yhtä paljon kuin RiPallakin. Syksymmällä odotettavissa vieläkin tasaisempi vääntö kotiottelussa.
Sopivan tasoisia tyttöryhmiä etsitään vastustajiksi myös Mikkelin suunnalta. 09.07.2008 Hyvä tulos 2-0 voitto sarjan kärkipäänporukasta!
Hieno suoritus kokojoukkueelta.
09.07.2008 MäJän kevätkierros päätökseen Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue vieraili Luumäellä heinäkuun 8. päivänä. Aiemmin keväällä LuPo korjasi pisteet kotiin numeroin 2-1, joten MäJällä oli kalavelkoja maksettavana. Ottelu alkoi tasaisena vääntönä päästä päähän. MäJä sai oikeastaan yhden loistavan maalipaikan, Sami Pekkasen keskitys suuntautui loistavasti Jarmo Savolaiselle, joka oli päineen välissä, mutta viimeistely ontui. Jäntevän maalivahti Matti Ollikainen loukkasi kätensä ja maaliin tauon jälkeen asteli Jari Sarja. Kun kotijoukkuekkaan ei palloa maaliin avasupuoliajalla saanut, oli tilanne tauolla 0-0. Toisella puoliajalla oikein kunnon maalipaikkoja sitten alkoikin tulemaan. Luumäki rakenteli loistavan paikan, mutta aivan maalin edestä lauotun pallon Sarja torjui aivan käsittämätömän hienosti. Tästä tilanteesta jänteväläiset saivat rutkasti itseluottamusta. Peli alkoi pyöriä yhä enemmän isäntäjoukkueen päädyssä. Savolainen laukoi pallon aivan maalin edestä oikealla karvan verran ohi. Ensimmäinen maali oli tosiasia vasta 76. minuuntilla, joka oli Tuomas "Tumppi" Liukkosen käsialaa. Hieno, maata pitkin suuntauntunut laukaus upposi Luumäen maalin vasempaan alanurkkaan. Jäntevä puolusti maalin jälkeen koko joukkueena hienosti ja vain vähän myöhemmin Jari Tikkasen löysä pusku kohti taivasta yllätti LuPon maalivahti Mikko Karjalaisen ja näin tilanne oli jo 0-2. LuPo haki kavennusta, mutta puolustus toimi hyvin ja näin pisteet matkasivat Mäntyharjulle. MäJän parhaana palkittiin maalintekijä Liukkonen, mutta myös maalivahdit Ollikainen ja Sarja pelasivat hienon pelin. Kolmen viime ottelun saldo on Jäntevällä upea: 2 voittoa ja 1 tasapeli. Ottelutauko tuli harmittavasti parhaiten pelejä suosivan kuukauden aikaan, ja seuraavan kerran voitosta taistellaan urheilualueella 1. elokuuta, kun vastassa on Valkealan Kajo. Tauolla on harjoitusotteluita alustavasti 17. ja 24. päivä. RiPan ja MiKin kakkosjoukkueet vierailevat Mäntyharjulla.
09.07.2008 kiva lukea se on mukava huomata että nää keskustelufoorumit pyörii mukavasti vaik sarjatasona on 6 divari.tsemiä vaan kaikille toivoo mies voikkaalta. 09.07.2008 Kiitos jätkät kiitos jätkät hyvästä pelistä. Kerrankin kestettiin pelata täydet 90min kärsivällisesti.
Nyt on kesätauko.. Harjoitusottelut Mäjä-Ripa2 on varmistunut että se ainakin on ja onhan sitten noita conkarit toivottavasti.. Omasta mielestä noi viikkoharjoituksista voitasiin luopua ja koittaan saada harjoitukset launtaille,sitäkautta porukat kuntoon.. 08.07.2008 Harjoitus Noi harjoitukset pitäisi alkaa samaan toiminaan
ei ole mitään järkeä muutoman tulla Mikkelistä asti katsomaan tyhjää kenttää..
Jos jollain on hyviä ehdoksia miten ne saadaan vireille niin ne otetaan vastaan..
Nyt on ehotettu että edustuksella alkais harjoitukset puolituntia aikasemmin kuin conkareilla ja sitä kautta pelailulla tulisi harjoitus.. T.matti 03.07.2008 Joo Kyllä varmaan käytössä kerta luvattu täksi päivää käyttöön - katso E-10.
t. Jarppa 03.07.2008 Kenttä Onko kenttä käytössä/kunnossa? 03.07.2008 Hyvä Mäjä GoGO jäntevä. Hyvä et on peli saatu kuntoon...
Hei, oliks lauantaina pelailuvuoroo?? Porukkaa ihmees sinne sitte, kai sinne mahtuu??
Ex #10 02.07.2008 Joo Jäi mainitsematta, että puolustus oli hyvä. En nähnyt yhtään hasardia, Vielä kun auttavat toisiaan niin se olisi piste i;n päälle. Mouhu oli jo toisessa pelissä peräkkäin joukkuueen parhaimmistoa - aika sälli, ei ole mies ollut moneen vuoteen tuollaisessa kunnossa.
t. Jarppa 02.07.2008 No johan Jos kerran Jarppakin kehuu täytyi pelin olla ehdottomasti tämän kauden parasta...ja Pertunmaakin nappasi Valkealalta pisteen: 4-4 02.07.2008 Jup Oli hieno peli kentän laidalta katsottuna. Maalit olivat kaikki tekomaaleja - vaparimaali oli upea, mutta ainakin yhtä oli Peten 0-1 johtomaali. Vastustajan vaihtopenkki kehui Jäntevän pelipanosta varsin monisanaisesti. Muutenkin siistiä meininkiä eli peliä puhumisen sijaan.
Mukana oli laaja rinki, mistä plussaa. Joukkueessa onneksi myös pari juoksukonetta, jotka toivat kaivattua lisäpuhtia peliin. Ja Masan avaukset ovat sitä luokkaa, ettei niitä nähdä edes ylemmillä sarjatasoilla.
t. Jarppa 02.07.2008 MäJälle karvas tasapeli Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkueen pelit jatkuivat heinäkuun ensimmäisenä päivänä Voikkaalla. Ottelu alkoi kotijoukkue VoPpK/2:sen hallinnalla. Voikkaa sai heti alkuun pari kulmapotkua, joista se avausmaali oli jo syntyä. Ottelun painopiste siirtyi pikkuhiljaa kuitenkin MäJän kannalta oikeaan päätyyn ja avausmaalin teki puolustajia pujottelukeppeinä tilanteessa käyttänyt Petri Isokuortti. Vierasjoukkue iski heti perään toisen, kun Jari Tiusasen hieno pyssy upposi verkon perukoille. Kolmas maali syntyi laidasta nousseen Jari Tikkasen0 etutolpalle suuntautunen oivan syötön päätteksi, jonka sisään ohjasi jälleen Isokuortti. Maali saattoi mennä myös Voikkaan oman pelaajan jalasta, mutta tilanne jokatapauksessa Jäntevälle jo 3-0. Vaikka sarjataso on kutonen, niin hienoja maaleja nähtiin paljon. VoPpK/2:n vapaapotkusta syntynyt kavennus oli todella näyttävä. Pallo ammuttiin suoraan Jäntevän maalin vasempaan ylänurkkaan. Tauolle mentiin mäntyharjulaisten 3-1-johdossa. Voikkaalaisten toinen maali syntyi Jäntevän puolustuksen epäonnen kautta ja tasoitusmaali oli tosiasia upean puolivolleylaukauksen päätteeksi. Täysosumia ei enää tämän jälkeen nähty ja näin pisteet tasattiin 3-3-tuloksella. Ottelu oli MäJältä ehdottomasti kauden parasta, mutta tasatulos on kuitenkin oikeutettu, sillä kummallakin joukkuueella oli oma 45 minuuttinen. Seuraavan kerran pisteitä on jaossa 8. heinäkuuta Luumäellä.
01.07.2008 VoiPPk - MäJä 3-3 Jäntevä johti ottelua jo 3-0 mutta taipui lopulta pistejakoon... 01.07.2008 kaikki mukaan Voikkaan pallokenttä, Koulutie on osoite klo 18.30 pitäisi alkaa peli
t.matti 01.07.2008 Voikka Eikö peli ole Voikkaalla? Suunnistan suoraan sinne kärkkymään paikkaa vaihtopenkin päästä.
t. Jarppa (uudet nappikset) 01.07.2008 kyytilöistä Mikkelin poppoo lähtee työntelemään täältä rantinhoviin, josta kovalla todennäköisyydellä hyppäävät joukkueen kyytiin jos bussilla mennää..muuten työnnellää omalla koko matka..
T:sami, jari & muut hurjat 01.07.2008 Onneksi olkoon! D12-joukkue onnittelee E10-poikia ja valmentajia hienosta menestyksestä Mikkelissä! Eskon Maljan seuraava osoite alkaa olla sitten selvä...? 29.06.2008 Tuomari mokasi Jäntevän F-8 kntän laidalle ilmestyi kolme raitapaitaa kannustamaan "Jäntevä, Jäntevä...." ja kaupan päälle vielä hyviä neuvoja pelaajille. Ehdottomasti vihreän kortti paikka jokaiselle tai jos niitä oli neljä niin kaikille neljälle.
t. Jarppa 28.06.2008 Neljä joukkuetta MiKi turnauksessa Vai olenko nyt ajan tasalla, mutta ainakin lähelle osui veikkaus. Huomenna kaikki Mikkelin Raviradalle kannustamaan E-junnuja ja muita Jäntevän nappuloita. Eskokin menee. Tarjolla iso liuta EM-loppuottelun esiotteluita...ja makkaraa.
Raitapaidat jyrää!
T: fani 27.06.2008 Ilosanomaa Joo puulaakipeleihin etsittiin huippupalloja, mutta ei löydetty. No onneksi Select piti kutinsa. Tosin pelin taso tippuu vuosi vuodelta, nyt jopa HCC avasi maalitilinsä ensimmäisessä ottelussa.
Mutta hyvä, että pallot tallessa. Huomenna sit Mikkeli-turnaukseen yksi joukkue lisää Eskon kera (legenda). Siellä junnut vm 98 tavoittelevat jo mitalipelejä. Miehille pitäs joo laittaa jokin potku per..lle. Koitan itse ehtiä mukaan huoltajan hommiin.
t. Jarppa 27.06.2008 Kadonneet pallot Me ei saatu eilen palloja koppiin
ku joku innokas oli laittanut ovet kiinni.
Elikkä 3 kpl 5.n palloa löytyy
sekä 3..n pallopussi
ja 4.n pallopussi t.matti 27.06.2008 Mitä?? Joka viikonloppu treenipeleissä mukana vaikken joukkueeseen kuulukkaan :) Se on kyllä totta et jos ei harjoituksissa pelaajia ole niin eipä siinä kukaan kehity ja pelitilanteissa ei pärjää. Näin em-kisojen aikaan harjoittelevat pelimiehet hakevatkin kuntopohjaa telkkarin äärestä. Mäntyharjussa kuitenkin hyvät olosuhteet harjoitella..!
-Miikka 27.06.2008 Miesten harjoitus into... Eli miesten harjoitusinto.. tai sen puuttuminen tällä hetkellä. Kauden alussa oli mielestäni paljon porukkaa tulossa pelaamaan. Tällä hetkellä harjoituksiin on enää 2 innokasta... Peleihin jotkut jopa vaivautuvat.
Ei paljon motivoi peleihin lähteä, kun ei joukkueena harjoitella. Onko kaikki muut kuin nämä 2 taistelijaa vain niin hyviä, ettei harjoitella tarvitse?
-partio 27.06.2008 Miehille avausvoitto Jaalan Voima joutui kovaan pyöritykseen Jäntevän kevätkierroksen viimeisessä kotiottelussa. Jäntevä lahjoitti vierasjoukkueelle perinteisen avausmaalin mutta tiivisti sen jälkeen ryhmitystään ja otti lopulta selvän, kauden ensimmäisen voiton.
Tasoitusmaalin 1-1 laukoi pirteästi läpi ottelun pörrännyt Tuomas Liukkonen. Toisen jakson ensimmäisen osuman täräytti Jari Kuusenhako ja lopullisen sinetin niittasi Sami Pekkanen. 3-1 Voitto oli pelitilanteisiin nähden aivan liian pieni. Toisella jaksolla sade pehmensi kentän ja vastustajan jalka alkoi painaa entistä enemmän. Jäntevä jaksoi pitää pallon kiitettävästi liikkeellä lyhyillä maasyötöillä ja maalipaikkoja syntyi tiuhaan tahtiin.
Viimeistelyprosentti oli kuitenkin edelleen turhan heikko, ehkä noin 25 kun vastustajalla se nyt oli melkein sata. Positiivista oli se että laukauksia lähti nyt aiempia pelejä terävämmin ja useammin.
Palkintoraati katsoi tällä kertaa kotijoukkueen parhaaksi topparin tonttinsa lähes virheittä hoitaneen konkarin, Pertti Mouhun. 24.06.2008 Kommentteja Itse legendaarinen Tepu - ei nettikoutsi vaan legenda katsoi peliä ja totesi hyvinhän ne pojat pelaa. Toinen puoliaika kiletämättä ajoittain näyttävää ja aikamoiset maalit. Ja kentän paras oli se vanha sarjajyrä Pertti Mouhu - vaikka hurjalta näytti kun vanha mies pelasi jatkuvasti 1 v 1 tilanteita.
t. Jarppa 24.06.2008 Vasen pakki Asettakaa konkarille päällystakki,
niin lujaa juoksee ja laukoo vasen pakki.
Pitämään ei riitä hentosäärinen sakki,
vasen pakki on heille liian kova nakki.
Valmentaja riehuu kuin äkäinen rakki,
ja tuomari jo melkein hosuun kakki,
niin kova oli vasen pakki.
t. Jarppa
24.06.2008 vasen pakki Spurtti oli 5m ja pallo etualakulmaan 24.06.2008 Ilmoittautumisesta Jep. Ilmoittautuminen kuitattu...jotain häikkää siis tuossa linkissä. Huomenna klo 18 pukukopissa tilanne päivittyy.
T: manageri 23.06.2008 ilimootusta.. Ei tuo ilmottautumiskenttä toiminu ni työntelin tänne messagea..
toppari #4 mukana huomisessa jaala-pelissä. työt loppuu klo 19 mut yritän päästä lähtemään aikasemmin jotta kerkeisin ihan pelin alkuun..
T:peksi 23.06.2008 Tasapeli juhannuksen kunniaksi Juhannuksen kunniaksi nuoremmat ja vähän vanhemmat palloilivat tasapelin, hieman sekalaisin mutta ei sekapäisin joukkuein. Tulos ei kuitenkaan ole tilastointikelpoinen. Konkareilla oli vahvistuksena kaks nuoremman polven Hansonin vai oliko ne Ikosen veljeksiä joista vanhempi täräytti jopa yhden maalin. juhannuksen sulattelu futiskentällä näytti muutenkin olleen mökkiläisten ja paikallisten maradoonien ja myös maradonnien suosiossa sillä ainakin juhannuspäivänä kentällä kävi kova kuhina ja ähinä.
EM-kisaotteluiden tapaan ottelun tuomaroinnista keskusteltiin vielä pitkään ottelun jälkeen, joten kaiken kaikkiaan siis onnstunut tapahtuma.
23.06.2008 Tasapeli Edustus tasoitti lopussa, tarkkaa tulosta en tiedä.
T: pohjevammainen jarppa 23.06.2008 Mites Mites kävi eilisessä edustus vs conkarit-pelissä?
23.06.2008 KYLLÄ 50m, vai oliko se 100m spurtti ja pallo ylämummoon! 23.06.2008 Pitääkö paikkaansa , että konkareiden vasen pakki olisi ollut tänään laitalinkkinä ja tehnyt maalin ekasta hyökkäyksestä?
t. jarppa 22.06.2008 Tänään pelaamaan klo: 19.00 Kaikki kynnelle kykenevät!! Nestetankkauksesta ei pitäisi osanotto jäädä kiinni!!
-Miikka 22.06.2008 Nyt meillä on telkkari http://www.janteva.net/videot/index.php 20.06.2008 Tepun sivuille mars Eli tuonne opettelemaan harhautuksia. F ja G-junnut aloittivat noiden opiskelun tänään.
http://www.janteva.net/koutsi/harhautukset.php
t. Jarppa, joka rakentaa Jäntevän sivuille telkkaria ja parantelee koipeaan 19.06.2008 Pelistä Joo olikohan PeKan vai Heinolan valmentajat jotka pelien jälkeen ihmettelivät tuomarointia. En kuullut mikä miletä kalvoi, mutta teki mieli sanoa, että dumarit olivat Mikkelistä. Tosin väkisinkin tuomari tekee virheitä, kun pitää huomioida myös paitsio. No ei ne kuitenkaan ratkaise.
Pelit sinänsä vaikuttivat viihdyytäviltä. Paljon hyviä suorituksia ja eka peli jopa videolla tallessa maalien kera eli katsotaan mihin kaikkeen sieltä materiaalia raavitaan. Ainut mikä harmittaa oli, että söin ennen pelejä kotona eli jäi nauttimatta perinteinen makkara. Mikäs sen mukavampaa kuin katsoa VIp-katsomosta huippupeliä ja mussutta makkaraa.
t. Jari, joka tänään tapasi MäJän legendaarisen kärkimiehen Paaden - no en kerro missä 19.06.2008 D-junnut jyrää D-junnuilta kaksi hyvää peliä tänään kotikentällä. Toisessa väsymys hieman painoi, maalipaikkoja kuitenkin ainakin yhtä paljon kuin Peli Karhuilla. Hyvää taistelua ja syötötkin alkavat lähteä tarpeeksi ajoissa. 18.06.2008 Maalivahtiharkat hyvät, sanoi hän Matti Ollikainen veti kaikille junnujoukkueiden maalivahdeille harkat tiistaina ja palaute oli hyvää. Jatkoa seuraa. Ensi viikon torstaina klo 18. Hanskat heilumaan! 18.06.2008 Masterplan Sarjan Jari ei ollut se mystinen laukoja, joka reväytti reitensä sillä vedot osuivat poikkeuksetta maalipuiden väliin. Tosin huhut kertovat, että mies olisi kärkkymässä avaukseen paikkaa takaportin kautta eli ensin huoltajaksi ja sit jos pelaajia puuttuu niin lisenssi kuntoon ja kentälle ja keuhkot eiku ... Copa Mundialit vinkumaan.
T. Nettikoutsi 18.06.2008 Kutonen - Conkarit harjoituspeli Harjoituspeli sunnuntaina klo 19.
Kutonen: MäJä - JaVo tiistaina klo 19.
18.06.2008 Mites harkkapeli? Olikos meillä sitä peliä tänään vai ei?
-ile 18.06.2008 HEH! Sarjan Jariko? 18.06.2008 No ei hätää Tänään esiintyi kentällä Jäntevän uusi kärkimies. Harmi vaan, että hän reväytti etureitensä - mutta SP-Fysio paikkaa ja kohta mies taas kärkkymässä paikkaa avauksesta.
t. Man with the golden shoe 17.06.2008 No joo ei pelannut jäntevästä kukaan omalla tasollaan. kävelypeli, pelaajat juoksi ainoastaan puoliajalla ja pelin loputtua pois ketältä. niin vastustaja kuin vieraskin. 17.06.2008 PePo parempi Kutosen jumbofinaalissa MäJä- PePo 1-4 (1-1)
Pertunmaa kyykytti Jäntevää miesten Kutosen jumbofinaalissa. Joukkue käytti hyvin kotijoukkueen nukahdukset hyväkseen ja takoi taululle historiallisen suuret voittolukemat.
Maalipaikkoja Jäntevä loi vähintään yhtä paljon kuin Pertunmaa mutta PePon hyvin pelannut maalivahti ja uhrautuva puolustus selvitti tilanteet. Avausjaksolla tilanne näytti vielä valoisalta kun Jäntevä siirtyi varttitunnin jälkeen 1-0 johtoon. PePon onnekkaan tasoituksen jälkeen joukkueeseen iski kuitenkin kokovartalokipsi joka ei lauennut koko ottelun aikana.
Kotijoukkueen pelaajista Miska Miettinen ja Jari Säisänen pelasivat omalla tasollaan. Muille joudutaan kisapassiin leimaamaan yksi tai useampi lampaankuva.
Perjantain ja 13 päivän piikkiin voidaan laittaa paljon epäonnisia tapahtumia mutta näin suuria tappionumeroita ei sekään yksistään selitä. Kotijoukkueelta puuttui liike, yritys ja puolet normaaliryhmityksen pelaajista. 15.06.2008 Pahimmat vatkaajat Kouvolan suunnalla Ilen huomio on oikea, jostain syystä kentällä ei mussutettu (saa tulkita niin, että kentällä oli vain ei mussuttavia pelaajia). IP puolestaan kertoo, että eniten tuomaroinnista kirjoitettiin Kouvolan suunnasta. Konkaripelin jälkeen tuomarit erikseen kiittelivät, että olipas tyylikästä pelaamista. Eli taitaa nyt jollakin sihti pettää ... itseäni ei keskustelu edes kiinnosta. En ollut koko pelissä ja jäi ketuttamaan, että Laten 2 maalia jäivät sen varjoon mitä tuomarit tekivät. Vielä suurempi oli hämmästys huomata, että tuomarista keskustelivat muut kuin jänteväläiset.
T. Jarppa, joka kaikkien harmiksi on taas oikeassa - mutta kestän sen yhtä lailla kuin Partsimaan Maradona tämän päiväisen loukkaantumisen treenissä 14.06.2008 Vatvomisesta Ei sitä tuomarointia enää kukaan täällä vatvo, oli ja meni. PePo pelistä semmoinen positiivinen huomio, että mussutusta ei juurikaan kentällä kuulunut. Siitä hatunnosto molemmille joukkueille.
-ile 14.06.2008 Hei Hei pojat oikeesti miksi te vatvotte tuomarointia?? Kaipa se on helpoin tapa etsiä syyllisiä... Nykyään en oikein pidä tuosta ajattelutavasta mitä monet jänteväläiset harrastaa. Olen piens maistis mut zilti kyl se on niin et joukkueet sen pelin ratkaisee... Toi tuomariajattel ny pois poikien mielest ja tsemii hei loppupeleihi..
T:Edelleeen Kouvolan suurin Mäjä-fani 14.06.2008 tulos tai ulos miten päätty peli eilen? 14.06.2008 No niin Jarin pallo on Markolla tallessa. Koko ilta oli koordinaatio ja askelharjoituksia. Lajissa loistivat erityisesti konkarit - jopa valmennusmiehet Marko ja Ari. Työtöillä erityisesti rytmi hallussa eikä muillakaan huonosti mennyt. Miesten treeneihin lisää jengiä, mutta nyt se 4-2 näytti hyvältä. Ai niin maalivahdit Matti ja tero olivat aika kovia luita näissä lajeissa eli koordinaatio hallussa. Pienimille junnuille luvassa muuta lisätreeni (vain muutama - älkää huolestuko kyllä me pelataankin).
Mutta miksi koordinaatio? No siksi, että se on kaiken a ja o. Jos koordinaatio pelaa on ihan sama mitä harrastat aina onnistuu. Jos taas koordinaatio heittää niin hirveästi annetaan tasoitusta - katsokaa TV:stä kun Litmanen tai Forssell harjoittelee.
Kouvola peli. Jos late iskee kaksi maalia kylmiltään niin on noloa, jos moinen suosritus jää sen varjoon mitä tuomari teki tai ei tehnyt. Muutenkin hyvä peli. Kuten eräs viisas konkari sanoi: "ymmärtäisivät, että tuomarin päätöksiin ei voi vaikuttaa" - hän vittasi eri lajiin ja eri joukkueeseen. Tuomarit tekevät virheitä ja ovat joskus puoluellisa - se on jalkapalloa ja pelataan sen mukaan. Päivän kysymys kuullukin miksi MP ollut mestari kaudella 1991? Kaiken ratkaisi yksi rankkari, joka tuomitttiin MP:n pelaajan pelatessa jälipeliä. Tuomarilta oli kieltämättä moka olla viheltämättä ekaa virhettä. Tai voistashan tässä kaivaa tuomarimokia vaikka kuinka kuten esim Maradonan käsimaali. Ja ollaanhan me kieltämättä hyvässä asemassa, meitä ei koskaan voi syyttää, että tuomari ratkaisi, koska yleensä aina tuomarit muualta tai ainakin kaksi niistä. Toista se on esim Mikkelissä, jossa varmasti aina oma tuomari. Eli MäJän on voitettava pelaamalla, enkä näe esteitä sille miksei se onnistuisi - joukkue täynnä kovia sällejä - ei muuta kuin pelaamaan!
t. Jarppa
12.06.2008 Niinpä Vielä kun positiivisuusviikolla muistettas kehua hyvästä kritiikistä ja luovasta kettuilusta :)
t. Jarppa 12.06.2008 Positiivisuutta Soon kato mukavaa välillä kehuakin jotain, ettei mee ihan negatiivisen puolelle, nuo palautteet. Kokeile vaikka ite kotona.
T: positiivisuusviikon viettäjät 12.06.2008 RiPan junnut? Siis mitäs tää RiPan junnujen kehuminen täällä oikein on? RiPan C-junnut ovat pelanneet tosin voitokkaasti, mutta piirin kolmoslohkossa eli piirinmestaruudesta pelaamiseen on pari lohkoa matkaa... 12.06.2008 Lapanen Joo on syytäkin pelätä jarpan sensuuria :) Tai ehkä se Kouvolan erotuomarijupakka olisi pitänyt kaivella pohjamutia myöten - no ei se niin paha ollut kuin Loviisassa, jossa tuomari kutsui kapteenit luokseen "ja meidän kapteeni kans tänne". No siitäkin jo 10 v aikaa joten kait sitä uskaltaa jo muistella ja kun videot alkavat olla 10 v vanhoja niin pyöritellään erotuomarivirheitä verkossa :)
Joo RiPan junnuilla taitaa mennä lujaa. Ykkönen välillä pätkii - Puni teki niitä vastaan maalin - konkareita vastaan ei maalia ainakaan niitten kotikentällä. Reservissä taas välillä miehistöä uppuu samoin kuin asennetta. Tosin kaksi ripalaista kävi konkareitten riveissä näyttämässä mallia ja hyvin he pelasivatkin. Mutta joo treenata pitäisi mäjänkin - varsinkin junioreitten. Konkarit ovat jo menetettyjä lupauksia. Ja ehkä jarppakin tästä piakkoin ilmestyy treenaamaan :)
t. Jarppa 11.06.2008 RiPa on paras. Ottakaas pojat vähän mallia tuolta ripasta ne on hyviä.LEIJJUKAAA! Ripalla on syytäki leijua.. tai siis ei kaikilla niillä mutta junnuilla.
11.06.2008 Harjoitukset 4(3) taistelijaa jaksoi eilen raahautua harjoituksiin uhmaamaan vesisadetta. Homma on livennyt pahasti lapasesta ja tekisi muutama voimasana pamauttaa, ellei Jarpan Sensuurikouran pelko olisi niin suuri =). Nyt vähän asennetta ja treeneihin mukaan. Ei vie kuin kolmisen tuntia aikaa viikosta!!! 11.06.2008 Joo En kestä sitä, että jotain yksittäistä tilannetta käydään jauhamaan näinkin yleisellä foorumilla eli jos sisältöä ei ole muuta kuin eipäs juupas niin poishan se lentää 07.06.2008 heh ei kestä totuutta? ;) 07.06.2008 Vähän siivosin alkoi olla liikaa juupas eipäs haista keskustelua. Pysykää vastededes asialinjoilla olitpa siten pelaaja, tuomari tai katsoja tai muuten vaan surffaaja.
t. Jarppa (pientä rajaa noihin heittoihin ...per...na) 06.06.2008 5.6. 2008 VKajo - MäJä 3-2 (0-1) MäJälle jälleen karvastappio
Mäntyharjun Jäntevän edustusjoukkue matkasi Valkealaan sarjakärki Kajon vieraaksi. Ottelu alkoi Jäntevän osalta hyvin, kun kapteeni Lauri Okkosen korkea ja upea vippi putosi valkealalaisten maaliin. Kotijoukkueen maalivahtia tilanteessa häiritsi suoraan silmiin paistanut aurinko. Peli pysyi tasaisena vääntönä, mutta MäJäkin sai pari loistotilannetta, joista tulosta ei syntynyt. Ensimmäinen 45 minuuttinen vierasjoukkueelle siis 1-0. Toinen puolikas pelistä alkoi mäntyharjulaisten kannalta taas hyvin, vaikka VKajo tasoittikin rankkarista 51. minuutilla. Ja vain vartti myöhemmin VKajon päätyn syntyi tilanne, josta pallo kimpoili kajolaisten pakin käteen ja tilanteesta seuranneen rankkarin sisään laittoi toistamiseen loistavasti pelannut Okkonen. Vain kymmenen minuuttia myöhemmin VKajo nousi jälleen tasoihin ja todellisen tummia pilviä mäntyharjulaisten yläpuolelle nousi Jari Kuusenhaon saatua toinen keltainen ja ulosajo. Myös Jari Säisäsen ja Sami Pekkasen loukkantumiset tuskastuttivat Jäntevän osakkeita, sillä mäntyharjulaiset joutuivat pelaamaan peräti kahden miehen alivoimalla. Aivan pelin lopussa Kajo iski kolmannen maalin, pelin tilanne 3-2. Matsissa tunteet kävivät kummankin joukkueen osalta kuumina, josta hyvä esimerkki oli seitsemän keltaista korttia. Mutta yksi asia joka mietitytti, oli tuomaritoiminta, sillä kotijoukkueen selvät rikkeet jätettiin viheltämättä, mutta Jäntevän niin sanotut jälkitilanteet tuomittiin ja tällaisesta tilanteesta Kuusenhako toisen keltaisen ja suihkukomennuksen sai. Mutta jossittelut on jossitteluja ja seuraava peli on Mäntyharjun Urheilupuistossa 13. kesäkuuta, jolloin vastaan asettuu paikallisvastus PePo Pertunmaalta.
Terveisin: Hyökkääjä #25 :) 06.06.2008 jee helppo peli 06.06.2008 Harmi Vastassa joukkue, jolle Jäntevä hävisi joskus jopa 10-0. Nyt sit jo lähellä - vaihtomiehiä mukan niin siinähän se. PePoa vastaan pari kovaa konkaria riveihin (en minä - meillä on jo sarjan ja koko alueen paras maalivahti) ja homma on siinä. Ja yleensä ne punaisen kortin miehet pelaavat entistä ehompana.
RiPa voitti myös tänään - ja hyvää jälkeä siellä. Tosin vastus OViesti alkaa jo pahasti vanhentua, mutta ehkä nekin piristyy vielä.
t, Jarppa 05.06.2008
|