Huttusen maali laiha lohtu

Jäntevä koki kotikentällään tappion 1-7 hyvin pelanneelle Korian Ponnelle. Tosin Jäntevä antoi runsaasti tasoitusta, koska se aloitti ja lopetti ottelun yhden vajalla. Koria siirtyi 0-1 johtoon jo ottelun alkuvaiheessa, mutta Jäntevä tasoitti 8 minuutin kohdalla. Maalin teki armoitettu maalintekijä Taneli Huttunen. Toiselle puoliajalle mentiin kuitenkin Korian johtaessa 1-2.

Toisen puoliajan Jäntevä aloitti pirteästi ja puolustuskin toimi, koska Korian pelaajat olivat jatkuvasti paitsiossa. Eikä turhalta huutelulta vältytty sen asian tiimoilta. Vähitellen paine lisääntyi kohti Jäntevän päätyä ja muutaman hutikudin jälkeen tilanne oli 1-3. Tässä vaiheessa Jäntevän eväät olivat loppu. Jäntevä ei enää päässyt kunnon maalipaikoille. Kponsi jyräsi jäntevän, koska tuoreita jalkoja löytyi jatkuvasti ja Kponnen puolustuksessa oli yleensä se tilanne, että yhtä Jäntevän pelaajaa oli vastassa peräti neljä Kponnen pelaajaa. Yksi kuva kertoo kaiken. Kaksi käy kiinni, yksi tukee ja neljäs varmistaa.

kponsi

Tavallisessa jalkapallo-ottelussa Jäntevällä olisi ollut saumoja pärjätä, mutta edestakaisten vaihtojen ollessa voimassa ei kukaan kutosdivarissa ole 90 min pelikunnossa. Notkahduksia tulee väkisinkin. Jatkossa Jäntevän vaihtopenkin on oltava enemmän kuin ei yhtään.

Futisturnaus Toivolassa

Mäntyharjun Jäntevä järjesti koulujen välisen futisturnauksen Toivolassa. Toivolan koulu tarjosi loistavat puitteet turnaukselle, koska käytössä oli kaksi hyväkuntoista kenttää. Lisäksi alueelta löytyi hyviä fasiliteettejä kuten WC ja ja sähkö.

Turnaus ei tosin olisi ollut mahdollinen ilman Ihastjärven linjan tukea, joka hoiti kuljetukset. Ruokailu hoitui SAK:n ja Toivolan tuella. SAK huolehti, että tarjolla oli hernerokkaa ja Toivola huolehti tulella paistetut makkarat. Jäntevä hoiti tuomaroinnin, selostuksen ja aikataulutuksen.

Sitten tarvittiin vain pelaajat ja niitä löytyi. Erityisen kiitoksen ansaitsevat tyttöpelaajat, jotka pelasivat poikien seassa tosi hyvin. Erityismaininta menee sillä osastolla Varpasen koulun tyttömaalivahdille, joka esitti päivän näyttävimmät torjunnat.

Osaamista jalkapallon suhteen oli joka koululla eli selvästi jalkapalloa on pelattu usein. Tosin mikään tapahtuma ei ole mitään ilman kunnon faneja. Tällä osastolla kunnostautui varsinkin Toivola, jolla oli omat kannatuslaulut. Lisäksi Toivola oli valmistanut pelipaitojensa painatuksen itse! Kun kysyin, kuka teidän pelipaidat valmisti, oli vastaus “me itse… tai no tytöt ne teki”. Ja logon suunnitteli oman koulun oppilas eli jälleen joku tytöistä. Ei ihme, että Toivola vei voiton, kun oli kyse kannustuksesta.

voittoJa kuinka sitten lopulta kävi? Kun laskettiin yhteen pienempien tulokset ja isompien tuloksen ja vielä kannustus. Voittajaksi selviytyi Kirkonkylän koulu, joka pokkasi kunniakirjan. Tosin Toivolalle meni sitten palkinto fanituksesta, joka osoittaa huikeata osaamista. Lue siitä lisää koulun blogista.

Katso turnauskuvat.

Rumpu FC tyly isäntä kauden avauksessa

Jäntevän miesten kausi Kaakkois-Suomen Kutosessa pyörähti käyntiin maanantaina vieraspelillä Kouvolassa. Vastaan asettui lohkon suurin ennakkosuosikki Rumpu FC, joka toimii kolmosessa pelaavan FC Peltirummun  reservijoukkueena. Rummun riveistä löytyy sarjataso huomioon ottaen kovia pelimiehiä, nimekkäimpänä Veikkausliigassakin 250 ottelussa 63 maalia takavuosina iskenyt Mauri Keskitalo. Viisinkertainen Veikkausliigan hopeamitalisti on parhaimmillaan sijoittunut pääsarjatason maalipörssissä jaetulle kolmannelle sijalle -90-luvulla. Keskitalo on myös valittu ensimmäisten joukossa vuonna 2007 Veikkausliigan Legendoihin. Jatka lukemista Rumpu FC tyly isäntä kauden avauksessa

Mäntyharjun Jäntevän jalkapalloaiheiset websivut