Aihearkisto: Uutiset

Avaako Real Mäntyharju pistetilinsä?

Kaakkois-Suomen piirin Futsal-Kolmosessa vajaat kaksi viikkoa sitten debytoinut Real Mäntyharju jatkaa pelejään viikonloppuna jälleen Lappeenrannassa. Tällä kertaa pelipaikkana on Joutsenon sijaan Sammonlahti. Rellu mittaa avausturnauksessa tyystin pisteittä ja myös maaleitta jääneen isäntäjoukkue PEPO Harrasteen sekä viime kauden sarjaykkösen FC Parrun.

PEPO Harraste -ottelu kiiltää silmissä – Selin debytoi
Ensimmäisessä ottelussa Rellulla on oikeasti sauma iskeä voitonsyrjään kiinni. PEPO Harraste oli Joutsenossa marraskuun lopulla sanalla sanoen umpisurkea. Realin pelaajista näki jo tuolloin, kuinka joukkueen katseet suuntautuivat tähän kyseiseen mittelöön. Mäntyharjulaismiehistö tietää faktat ymmärtäen tulevan koitoksen olevan joukkueen (futsal)kauden tärkein.

Mikäli Rellu puolustaa yhtä kurinalaisesti, kun Ryökäleet pelin avausvartilla, on PEPO Harrasteella vaikea sauma avata reittiä Aleksi Saarisen maalille. Lisää haastetta vastustajille tulee aiheuttamaan kivitalon kokoinen Jere Selin. Mikkeliläinen tekee viimein debyttiinsä, hänen pelipaikka on todennäköisesti alakerrassa.

Riittääkö joukkueen vahvuus FC Parrua vastaan?
Toisen pelin Rellu tullee häviämään rumin numeroin. Tätä oletusarvoa ei kierretä joukkueen kopissa, ja hyvä niin. Ensimmäisen kauden vaikeuden ja harjoitusmäärän vähyyden edelleen ymmärtäen ei FC Parru -mittelöstä voi odottaa juuri mitään.

Real Mäntyharjun tärkein tavoite on kyseisessä pelissä taistella kunniakkaasti asti loppuun saakka, oli lukemat taululla mitkä hyvänsä. Santtu Niemisen johdolla Rellu sai siis jo ensimmäisessä turnauksessaan pidettyä yllättävän tiiviin pakkansa kasassa varsin kelvollisesti. Oranssimustapaidat menevät askel kerrallaan eteenpäin, tavoitteenaan luonnollisesti parantaa kokoajan.

Vuosi 2014 paketissa sunnuntain jälkeen
Real Mäntyharjun mennyt vuosi on joukkueen näkökulmasta ehdottomasti ikimuistoisin: Kuntofutiksen kolmas sija, beachfutiksen puppelointi, Mikkelin Piirinmestaruusturnauksen harrastesarjan kuudes sija – kaksi voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota sekä kaksi nollapeliä – ja nyt edustuspaikka ensimmäisenä mäntyharjulaisjoukkueena piirin futsalsarjoissa.

Nuori mäntyharjulaisnippu tulee antamaan kaikkensa vuoden viimeisessä turnauksessa, jonka jälkeen pojat pääsevät joulupuurojen ääreen. Sunnuntaina tuloksia päivitetään pikimmiten, noin kello 15:n aikaan.

Realille selkäsauna sarjakauden avauksessa

Real Mäntyharjun taival Kaakon futsalkolmosessa sai odotetun tylyn alun Joutsenossa sunnuntaina. Joukkue otti JiiKoolta lukua 2-8 historian avauspelissään.

Kautta aikojen ensimmäisen mäntyharjulaismaalin teki kippari Eetu Lehtinen Velimatti Lehmusvuoren syötöstä. Toisen osuman värkkäsi Oskari Pekkola Miska Miettisen passista. Joukkue oli kentällä lähes parhaalla mahdollisella miehistöllä.

Rellun parasta antia oli puolustuspelaaminen. Mäntyharjulaiset saivat neliön pysymään kasassa yllättävänkin hyvin Santtu Niemisen johtaessa alakertaa. Realilla oli saumoja iskeä ottelussa vaikka viisi maalia, mutta etenkin Pekkola ja Miettinen kunnostautuivat tuhlailemaan paikkoja.

Toisessa kamppailussa Real taipui Ryökäleille peräti 0-11. Toisessakin koitoksessa mäntyharjulaisilta parasta antia oli lukemista huolimatta tiivis puolustus. Rellu oli 0-4-häviöllä ensimmäisen vartin jälkeen Aleksi Saarisen ottaessa huikeita koppeja.

Joukkue sai pidettyä lukemat siedettävissä pitkän tovin tiiviin alakerran ansiosta. Lopussa Rellu väsähti ja Ryökäleet meni menojaan.

Kaikesta huolimatta tästä on hyvä lähteä parantamaan. Kahden viikon kuluttua Real punnitsee lohkon jumbojoukkueen PEPO Harrasteen ja Parrun. Ensiksi mainittu on sarjan hännillä Realia huonommalla maalierolla. Lappeenrantalaiset eivät tehneet sunnuntaina maaliakaan.

Realin tuki ja turva Santtu Nieminen totesi sunnuntain jälkeen, että PEPO:a vastaan on pakko lähteä hyökkämään rohkeasti. Ryökäleet-pelissä oranssimustapaidat saivat maalia kohti vain kaksi laukausta, mutta PEPO:n otteet nähneenä Realilla on aidosti saumat ensimmäiseen voittoon.

Kiusaako Real Mäntyharju JiiKoota ja Ryökäleitä?

Sunnuntaina Kisalassa historian ensimmäisessä futsalpelissään ristiinalaiselta Ri-Palta melko rumasti pannuun ottanut Real Mäntyharju suuntaa sunnuntaina Lappeenrannan Joutsenoon historian ensimmäisiin sarjapeleihinsä. Kaakon kolmosen itäinen alkusarja pääsee vauhtiin Rellun osalta otteluilla juvalaista JiiKoota sekä Lappeenrannan Ryökäleitä vastaan.

Mäntyharjun Kuntofutiksessa kolmena edellisenä syksynä kolmanneksi päätyneen Realin peli oli sunnuntaina kieltämättä vielä pahasti sekaisin. Joukkue ei ole päässyt treenaamaan yhdessä paljoakaan Mikkelissä elokuussa pelatun Piirinmestaruusturnauksen harrastesarjan pelien jälkeen. Se näkyikin juuri nimenomaan joukkuepelaamisessa suurina puutteina. Joukkueen pelaajista puolet asuvat muualla kuin Mäntyharjussa.

Tämä fakta ei kuitenkaan lannista Rellun miehistöä tippaakaan. Real menee eteenpäin niillä mitä on. Joukkueen ilonaiheita sunnuntaina olivat Henri Kuitusen upeat soolomaalit sekä puoliksi pelanneet maalivahdit Aleksi Saarinen ja Jukka Hujanen. Heidän tärkeydestä Rellulle talven mittaan ei voi kiistellä yhtään. Yksi suurimmista vahvuuksista on myös joukkueen sisällä vellova todella vahva joukkuehenki. Sen kaikki toivovat säilyvän talven ylitse – mahdollisina heikkoinakin aikoina.

– Toivottavasti joukkuehenki säilyy edelleen. Tässä on ensimmäinen futsalkausi alkamassa, joten jokaisella on totta kai paljon opittavaa. Toivottavasti onnistun hyökkääjän tontilta tekemään mahdollisimman monta maalia, ja pitämään kippari-Lehtisen (Eetu) takana maalipörssissä, vuonna 2008 arvostetun Eskon Maljan pokannut Oskari Pekkola virnistää.

Mikkelin kovatasoisessa  jalkapallon Piirinmestaruusturnauksessa elokuussa kuudenneksi sijoittunut Real on tehnyt vielä viime hetken kovia hankintoja. MäJästäkin tuttu Santtu Nieminen sekä paluumuuttaja Santeri Raatarila tuovat RiPa-mittelössä kaivattua jämäkkyyttä ja kovuutta Lehtisen kipparoiman joukkueen alakertaan.

Realin soturien pelipaikat alkavat nyt olemaan kohdillaan. Ne ovat hyvin pitkälti tuttuja jo menneen kesän puulaakipeleistä. Eniten vaihtuvuutta kokeva tontti on maalivahdin paikka, johon on Saarisen ja Hujasen lisäksi tyrkyllä kivitalon kokoinen Jere Selin.

Alkusarjassa Realin tavoin ensikertalaisia ovat aiemmin mainittu JiiKoo sekä lappeenrantalainen PEPO Harraste. Nämä joukkueet ovat mäntyharjulaisnipulle niin sanottuja päävastustajia. Rellulla onkin siis mainio sauma heti avauspelissä järjestää pommi JiiKoota vastaan.

Toi ensimmäinen kausi mukanaan mitä vaan, lähtee Real Mäntyharju ylpeänä ja leuka pystyssä jokaiseen peliin edustamaan historian ensimmäisenä Mäntyharjun futsaljoukkueensa kuntaansa.

Real Mäntyharjun futsalkausi alkaa

Kaakkois-Suomen piirin futsalkolmosessa debytoivan Real Mäntyharjun sarjakausi alkaa ensi viikon sunnuntaina 30. päivä kuluvaa kuuta Joutsenossa. Avausturnauksesta tulee tarkempaa ennakkoa ensi viikolla.

Sarjassa pelataan ensiksi kaksi viiden joukkueen kaksinkertaista alkulohkoa, jonka jälkeen ensi keväänä vuorossa ovat ylä- ja alaloppusarjat. Rellun kanssa samassa alkulohkossa pelaavat lappeenrantalaiset PEPO Harraste, Ryökäleet ja FC Parru sekä juvalainen JiiKoo.

Ennen sarjakauden avausturnausta joukkue pelaa kuitenkin harjoitusottelun ristiinalaista Ri-Paa vastaan tämän viikon sunnuntaina. Kisalassa pelattava ottelu pääsee alkamaan klo 14. Kaikkien kiinnostuneiden kannattaa tulla paikalle, sillä Real ei pelaa ainakaan alkusarjassa yhtäkään kotiturnausta.

Jalal Al Saifi sai Eskon maljan

Mäntyharjun Jäntevän perinteiset päättäjäiset kokosivat Työväentalolle jälleen paikalliset jalkapallon ystävät. Ohjelmassa oli kuluneen kauden muistelua ja palkitsemisia munkin ja mehun voimalla.

jalal4
Jalal Al Saifi saa Eskon maljan puheenjohtaja Timo Kuoksalta

Seuran kiertopalkinto Eskon malja ojennettiin tällä kertaa Jalal Al Saifille. Saifin valinnan perusteluissa painoi erityisesti osallistuminen, koska hän oli mukana kauden aikana niin pelaajana, ohjaajana, tuomarina kuin myös talkoolaisena.

Ensimmäistä kertaa jaettiin Timo Kuoksan nimikkostipendi, jonka sai Tenavakerhon ohjaaja Tapio Hämäläinen.

TenavaTiimi Ristiinassa

Jäntevän nuorin junnuryhmä, TenavaTiimi on koko kesän harjoitellut jalkapallon perusasioita ja joukkueena toimimista. Maanantaina 4.8. Ristiinassa käydyssä lähialuesarjan junnuturnauksessa joukkue pääsi ensi kertaa testaamaan opittuja asioita käytännössä.

F8-sarjan otteluissa maalivahdin lisäksi oli 4 kenttäpelaajaa. Jäntevän joukkue jaettiin kahteen tasavahvaan kentälliseen jotka molemmat pelasivat kummassakin ottelussa yhden jakson.

Ihan helpointa starttia ryhmä ei peliuralleen saanut sillä illan kahdessa ottelussa vastaan asettuivat Mikkelin Palloilijoiden 8-vuotiaiden kaksi erillistä ryhmää. Kun MäJän ringistä löytyy myös useita 6- ja 7-vuotiaita, sekä yksi rohkea tyttö, pelättiin ennakkoveikkailuissa tasoerojen nousevan liian suuriksi.

Pojat ja yksi tyttö, Senni Partonen, eivät ennakkoasetelmia säikähtäneet, vaan pallon kimppuun hyökättiin ennakkoluulottomasti. Jokaiselta pelaajalta tuntui löytyvän, uusia, aiemmin harjoituksissa visusti piilossa pidettyjä ominaisuuksia. Kentän laidalle kerääntyneet kannustusjoukot saivat ihailla upeita syöttöjä, hienoja kuljetuksia ja ennen kaikkea pirteää pelaamista. Myös maalivahtipestin puoliksi jakaneet Kaapo Turkki ja Olavi Karhu hoitivat hommansa mallikkaaksi.

Illan ensimmäisessä ottelussa MP:n punaisia vastaan, pienen alkujännityksen lauettua, MäJä pääsi hyvin peliin mukaan ja maaleja tehtiin vuorotahtiin. Vielä pari minuuttia ennen loppuvihellystä oranssiraidat johtivat 3-2, mutta punaryhmä punnersi väkisin tasoihin. Markus Syrjälahti, Iiro Sappinen ja Kaapo Turkki vastasivat MäJän maaleista.

MP:n siniryhmä oli hieman punaisia teknisempi ryhmä ja avausjakson rynnistyksen jälkeen vastustaja näytti karkaavan murskavoittoon. Taukotilanne 0-4 ei kuitenkaan raitapaitoja lannistanut. Markus Syrjälahti punnersi kaksi todellista tahtomaalia ja loppunumeroiksi tulostaululle jäi siedettävä 2-5 tappio.

Edellä mainittujen nimien lisäksi TenavaTiimissä kirmasivat Erno Hahl, Jooa Maczulskij, Pauli Mäntynen, Antti Uotinen, Valtteri Luiskala, Emil Kähkönen ja Veeti Hämäläinen.

Joukkueen ohjauksesta vastaavat Jalal Alsaifi, Tapio Hämäläinen ja Marko Hokkanen olivat TenavaTiimin esitykseen enemmän kuin tyytyväisiä. Joukkue pelaa vielä syksyn aikana yhden lähialueturnauksen Mikkelissä ja muutaman harjoitusottelun kotikentällä.

Konkareille kauden avausvoitto

Mäntyharjun Jäntevän konkareiden pelit ovat tällä kaudella kulkeneet mollivoittoisesti. Ennen kotipeliä StU:ta vastaan oli joukkueen saldona vain yksi tasapeli. Lisäksi StU oli pieksänyt Jäntevän konkarit kotikentällään peräti 5-2. Pelin jälkeen konkareilla oli vaikeuksia löytää takaisin Mäntyharjuun.

Kotikentällään konkarit kuitenkin venyvät kuin vaarin raappahousun kuminauhat. Joukkue siirtyi kulmatilanteen jälkitilanteesta 1-0 johtoon Marko Hämäläisen maalilla. Sitten Jarmo ”Suikki” Savolainen tuikkasi lukemiksi 2-0 eikä peli ollut edes kunnolla alkanut.

Illan erikoisin tilanne nähtiin, kun Mikko Kontin pitkä syöttö tavoitti Kari Mouhun. Kari Mouhu yksin läpi ja seuraus näistä tilanteista on aina maali, niin nytkin. Suikki tavoitteli hattutemppua laukomalla illan toisen maalin. Ja illan tyylikkäin maali syntyi, kun Marko Gadding ohjasi pallon kulmatilanteesta maalin Zlatan -tyylisesti ulkosyrjällä.  Loppunumerot 6-1 viimeisteli läpiajosta Tuukka Forsell.

StU:n ainut maali synti rangaistupotkusta. Maalivahti Jarmo Sievänen torjui rangaistuspotkun, mutta paluupallosta StU pääsi tuikkaamaan pallon maaliin.

Partsimaan Iskun bussitaktiikka toi mestaruuden

Partsimaan Isku toi puulaakipeleihin uuden taktiikan eli maalin eteen parkkeerattiin bussi. Sikäli kyseinen taktiikka ei ole ihme sillä onhan joukkueessa peräti kaksi bussikuskia, jotka taatusti osaavat laittaa linja-auton parkkiin. Joukkueen taktiikka toimi ja samalla katkesi FC Kurkipotkun valtakausi mäntyharjulaisessa jalkapalloilussa.

Puulaakipelien playoffit alkoivat kello 13 ja tuomarina oli itseoikeutetusti Mikkelin erotuomarikerhon erotuomari Kalevi Murtonen. Sillä varmistettiin puolueettomuus ja tuskin kukaan paikallinen olisi erotuomariksi suostunut. Ensimmäisessä ottelussa runkosarjan ylivoimainen ykkönen FC Kurkipotku kohtasi KP:n. Ottelun alkuhetkillä haiskahti siltä, että ilmassa olisi yllätyksen makua. KP:n riveissä pelasivat junnusarjoissa kautta aikain eniten maaleja Jäntevässä laukonut Janne Parta ja sportti-ihme Eetu Louhivuori .

Yllätyksen haju hälveni nopeasti sillä FC Kurkipotku oli tyly ja joukkue johti puoliajalla peräti 4-0. FC Kurkipotkun manageri Jorma Ikonen näytti KP:n managerille Henri Parralle anteeksipyytävää ilmettä. Ja niinhän sinä kävi, että lopulta FC Kurkipotku otti jalan pois kaasulta ja antoi KP:n päästä lukemiin 4-2. Finaalipaikka oli varma ja joukkueen valmistautuminen oli ensiluokkaista, jopa vanhat mariannepaidat oli poltettu ja tilalla olivat uudet viininpunaiset paidat, joiden rinnuksissa komeili kautta aikain Männyssä nähty komein logo.

Toisessa ottelussa kohtasivat runkosarjan kakkonen ja kolmonen. Tässäkin oli haistettavissa yllätystä sillä Real Mäntyharjun nuori joukkue pääsi haastamaan edellisvuoden kakkosen Partsimaan Iskun.  Lisäksi Real Mäntyharjussa pelasi Eskon maljan voittanut Oskari Pekkola ja Männyssä nopein koskaan nähty pelaaja heti Petri Tantun jälkeen eli Joona Liukkonen.

Ottelu oli pitkään tasainen, mutta sitten Partsimaan Iskun puolustaja Mikko Kontti pääsi laukomaan vastapalloon rangaistusalueen rajalta. Jälkikäteen voidaan kysellä missä oli Real Mäntyharjun hyökkääjä. Kontti laukoi vastapalloon voimalla ja seurauksena päivän komein maali.

Johtoasemassa Partsimaan Isku pelasi fiksusti ja käsikirjoitus oli valmis. Real Mäntyharju yritti tasoitusta riskillä. Joskus riskinotto kannattaa, tällä kertaa ei. Jarkko Leppä tylytti Real Mäntyharjua laukomalla lukemiksi 0-2.

Tässä vaiheessa oli vuorossa jumbofinaali eli taistelu sijoista 5-6. Odotetusti tässä ottelussa koettiin päivän komeimmat tunnepurkaukset. Mäntyharjun raittiusseura nappasi viidennen sijan ja FC Jäntex jäi viimeiseksi.

Sitten oli vuorossa pronssipeli. Siinä kohtasivat Real Mäntyharju ja KP. Tiukka peli päättyi 0-0. Sitten 10 min jatkoajalla tapahtui jotakin käsittämätöntä eli Real Mäntyharju takoi peräti 4 maalia voittaen lopulta 4-0.

Sitten oli vuorossa finaali. Partsimaan isku parkkeerasi bussin maalin eteen ja yksinäisenä kärkenä kaukana muista hääri Jarkko Leppä. Lisäksi Partsimaan etuna oli Mäntyharjun puulaakipalloilun erikoinen sääntö, jonka mukaan kentällä saa olla viiden kenttäpelaajan lisäksi myös kaksi naista. Tästä syntyi erikoinen yhtälö, jossa Partsimaan yksinäistä kärkeä piti yksi FC Kurkipotkun pelaaja ja loput 4 hyökkäsivät. Näitä neljää pelaajaa oli kuitenkin vastassa 6 Partsimaan Iskun pelaajaa.

Sitten tarvittiin vielä se avausmaali. Partsimaa hyökkäsi ja Jarkko Leppä syötti poikittain. Niko Vesalainen ei onnistunut laukomaan ykkösellä palloa vaan pallo jäi kiinni jalkaan. Maalivahti heittäytyi, puolustaja peitti ja sitten viimein tuli se laukaus ja juuri vastakkaiseen suuntaan. Partsimaa johtoon 0-1.

Sitten Partsimaan Isku tarvitsi mestaruuteen sitä kuuluisaa bussia eli puolusta, puolusta ja viimeisenä lukkona hääri Samuli Vesalainen. Lisäksi Partsimaan Isku tiivisti peluutusta eli vanhimpia ja nuorimpia pelaajia ei finaalissa nähty kentällä lainkaan. Ja tietenkin paikalla oli Mäntyharjulaisen jalkapallon grand old man eli Teuvo Mouhu, joka pelasi Partsimaan Iskussa 40 vuotta.

Lopuksi tarvittiin vielä hieman epäonnea. Päivän komeimman laukauksen esitti Niko Mutanen. Saksipotku sivuttain meni vain hiukan ohi maalin. Partsimaa juhli mestaruutta puulaakissa, joka kaipaa uudistumista. Enää on vain viisi joukkuetta mukana (Jäntex kokoaa väkisin lisäporukan) ja pelipäiviä on vain kourallinen.

Mestaruusjoukkueessa pelasivat:
Vesalainen Jouko, Vesalainen Hannu, Vesalainen Niko, Vesalainen Samuli, Vesalainen Johannes, Vesalainen Akseli, Pulkka Rauno, Kontti Mikko, Leppä Jarkko, Leppä Miika, Lahti Aila, Inkinen Eija, Kousa Katja, Mouhu Pertti ja Mauri Taipale.

partsimaa

F-junnut Helsinki Cupissa osa 3

Ensimmäiseen peliin asettui vastaan Honka. Pelin alku oli nihkeää, mutta vastustajakin oli hyvä. Kovan väännön jälkeen tuloksena oli 2 – 2 tasapeli. Mieleen painuvin tilanne oli kun Atte Kuhanen antoi kovan matalan kulmapotkun, josta Aapo Koivunen tinttasi pallon maalin yläkulmaan – jo harjoituksissa useasti harjoiteltu kuvio. Toisesta maalista vastasi Lauri Pulkka.

Viimeisessä pelissä pelattiin HALKua vastaan, peli oli tyypilliseen tapaan tiukkaa vääntöä. Jäntevä oli loppuun asti voiton syrjässä kiinni, mutta vastustajan puolustaja potkaisi puolesta kentästä korkean kaaripallon, joka putosi juuri ja juuri yläriman edestä maaliin. Peli päättyi tasapeliin 3 – 3 Jäntevän maaleista vastasivat Sisu Salmela, Lauri Hämäläinen ja Atte Kuhanen. Maalissa pelasi Kaikki pelit Eliel Nielikäinen.

F-9 lähti hakemaan tiukkoja pelejä ja niitä se myös sai. Helsinki Cupissa pelasivat Atte Kuhanen, Mikael Ojamies ,Aapo Koivunen, Eetu Koivunen, Sisu Salmela, Eliel Nielikäinen, Lauri Pulkka, Lauri Hämäläinen ja Tuomas Kokkola.

Iso kiitos joukkueen osallistumista tukeneille eli Veisto, Kuoma, SP-Gym ja Tmi Joona Mäntynen.

pulkka
Aapo solmii Laurin kengännauhat