Aihearkisto: Futsal – Real Mäntyharju

Tuska kasvaa MäJä/Realin leirissä

Kaakkois-Suomen piirin futsalin kolmonen jatkui lauantaina Joutsenossa. Orastavaan tappioputkeen ajautunut MäJä/Real kaatui jälleen turnauspäivän kummassakin ottelussa.

Selkeää ennakkosuosikkia FC Atomeita vastaan mäntyharjulaisjoukkue pysyi mukana ensimmäisen kymmenen minuutin ajan tiivin nelikkopuolustuksen ansiosta. Yhdellä vaihtomiehellä matkassa ollut MäJä/Real kuitenkin putosi hiljalleen loviisalaisten kyydistä lopputuloksen ollessa tyly 0-10 (0-5).

Toisessa taistossa vastaan asettui MYPA FC. Ottelussa oranssipaidat sortuivat taas perisyntiinsä, eli helppoihin henkilökohtaisiin virheisiin. Ensiminuuteilla kolmen maalin karkumatkalle rynninyt kouluvolalaislauma korjasi pisteet numeroin 5-3 (3-2).

MäJä/Real sai pelistä sen edetessä paremmin kiinni, mutta vimmattu kiri pysähtyi heikkoihin viimeisteilyihin sekä maalitolppiin. Mäntyharjulaisten pisteistä vastasivat Santtu Nieminen (2+1), Velimatti Lehmusvuori (1+0), Taneli Huttunen (0+1) ja maalivahti Aleksi Saarinen (0+1).

Jos joukkueen debyyttikaudella mäntyharjulaiset onnistuivat vääntämään tiukat pelit poikkeuksetta itselleen, niin nyt ne eivät tunnu kääntyvän millään eduksi. MäJä/Real on tehnyt pitkin talvea helppoja virheitä, jonka lisäksi myös hyökkäyspeli on ollut luvattoman tahmeaa.

Mäntyharjulaisjoukkueella on aikaa kääntää kurssi paremmaksi vielä kahden turnauksen ajan. Seuraava sauma on historian ensimmäisessä kotiturnauksessa Kisalassa sunnuntaina. Vastaan asettuvat Lappeenrannasta tuleva PEPO sekä Imatralta saapuva Edustus IPS.

Futsaljoukkueella vaikea turnaus Korialla

 

MäJä/Realin talvi Kaakkois-Suomen piirin futsalin kolmosdivisioonassa jatkui lauantaina Korialla. Tuomisina kotiin oli lähinnä pettyneitä miehiä, sillä joukkue taipui tappioon kummassakin pelissä äärimmäisen tiukasti.

KPonsia vastaan oranssipaidat olivat avauspuoliajan totaalisen kohmeessa, mutta toisella kaksikymppisellä se vei kenttätapahtumia oikeastaan miten tahtoi. Aivan toisen erän alussa tullut neljän maalin takaa-ajo osoittautui kuitenkin liian haastavaksi, sillä turnauksen isäntäjoukkue kuittasi Realin vimmatusta kiristä huolimatta pisteet itselleen lukemin 5-3.

Turnauksen avausottelun loppumiinuteilla mäntyharjulaisjoukkueella oli kaikki saumat nousta rinnalle, mutta tällä kertaa heikko viimeistely maalipaikoissa kolahti omaan nilkkaan.

Toinen kamppailu PEPO:a vastaan oli vuoristoratamaisia otteita esittävälle MäJä/Realille vaikea. Ottelu oli viimeiselle minuutille 2-2-tilanteessa, mutta juuri ennen summeria lappeenrantalaiset varmistivat historian ensimmäisen voittonsa oranssipaidoista 3-2-numeroin. MäJä/Real voi ottaa yhdellä vaihtomiehellä matkassa olleen PEPO:n kaikki kolme osumaa omaan piikkiin, vaikka vastustaja voittonsa ansaitsikin fiksun puolustuspelaamisensa myötä.

Korialla MäJä/Realilta pisteille ylsivät Lauri Suokas (2+1), Jere Uusitalo (1+2), Miska Miettinen (1+1), Taneli Huttunen (1+0) ja Santtu Nieminen (0+1). Aleksi Saarinen torjui maalillaan sen, mitä otettavissa oli koko päivän pahasti rakoilleen nelikkopuolustuksen alla.

Korian ainoaksi pelilliseksi ilonaiheeksi jäi avauskamppailun jälkimmäinen puolisko. Muuten turnauksessa MäJä/Real teki harmittavan paljon henkilökohtaisia virheitä hyökkäys- ja etenkin puolustuspäässä.

Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Joutsenossa, jossa mäntyharjulaisjoukkue kohtaa Loviisan FC Atomit sekä kouvolalaisen MYPA FC:n.

Futsaljoukkue sai maalihanansa kunnolla auki

MäJä/Realin vuosi alkoi futsalin Kaakkois-Suomen piirissä alaloppusarjan ensimmäisellä turnauksella sunnuntaina Lappeenrannassa. Joukkue koki turnauspäivälle tuttuun tapaan ruman tappion jonka vastapainoksi se otti tyylikkään voiton.

Loviisalaista FC Atomeita vastaan mäntyharjulaiset jäivät pahasti puolustuskannalle heti pelin alussa. Oranssipaidat jättivät kentälle kaiken, mutta taitavasti palloa liikuttanut alaloppusarjan suurin suosikki kuittasi silti pisteet rumin 10-0-numeroin.

Toisella jaksolla MäJä/Real sai lukuisia hyviä maalipaikkoja FC Atomien löysättyä selkeästi otettaan turvallisessa johtoasemassa.

Lappeenrannan turnaus päättyi kohtaamiseen Edustus IPS:ää vastaan. Syyskaudella ensimmäisessä keskinäisessä katkerasti taipuneet mäntyharjulaiset jyräsivät imatralaisten yli jopa näyttävän syöttöpelin sekä musertavan tehokkaan viimeistelynsä ansiosta luvuin 10-5.

Oranssipaitojen kannalta maalihanojen sekä tehojen jakautuminen jokaiselle pelaajalle oli ehdottoman tärkeää, sillä alkusarjassa joukkue oli onnistunut tekemään vain seitsemän maalia.

Imatralaisnippua vastaan maaleista vastasivat Miska Miettinen (4+2), Jere Uusitalo (3+2), Taneli Huttunen (2+1) ja Joona Liukkonen (1+1). Myös kahden syötön Lauri Suokas ja Velimatti Lehmusvuori ylsivät tehopisteille.

Jos edellinen vuosi päättyi Taavetissa surkeaan esitykseen, niin IPS Edustus -peli oli parasta Realia vähään aikaan. Runsaan maalimäärän ja upean hyökkäyspelin lisäksi nyt myös syötöt löysivät kiitettävän usein oman pelaajan. Puolustuspään toiminta oli myös kelvollista Lehmusvuoren johdolla, vaikka lopussa mäntyharjulaiset sortuivatkin hieman ylihyökkäämiseen.

Joukkueen kausi alaloppusarjassa jatkuu lauantaina Korialla, jossa se kohtaa Kaakon kutosen jalkapallosta tutut KPonnen ja MYPA FC:n. Historian ensimmäinen kotiturnaus puolestaan pelataan Kisalassa 7. helmikuuta.