Jere Uusitalon kauden kolmas maali takasi Mäntyharjun Jäntevälle 1-1-tasapelin tiistaina, kun oranssimustapaitainen miehistö isännöi Savitaipaleen Urheilijoita jalkapallon Kaakkois-Suomen piirin kutosen pohjoislohkossa.
Joukkueiden kesän kolmas kohtaaminen päättyi toisen tapaan tasapeliin, ensimmäinen puolestaan meni keväällä StU:lle 2-0-numeroin Mäntyharjussa.
Jatkuvasti kohti syksyä mentäessä otteitaan parantanut MäJä sai pidettyä vieraiden nopeat laitalinkit ja hyökkääjät kurissa varsin hyvin lukuunottamatta tilannetta, josta StU avausosuman nakkasi pelin kahdeksannella minuutilla. Isäntien vastaus näki päivänvalon viitisen minuuttia ennen taukoa Jere Uusitalon sivallettua nahkakuulan vastustajan puolustajan kautta savitaipalelaisten maaliin.
Laitalinkkinä pelanneen Uusitalon täysosuman lisäksi alakerran kautta peliä rakentaneella MäJällä oli muutamia oivia mahdollisuuksia myös lisäosumiin, mutta tasaisesti koko kesän päävalmentaja Jarmo Hämäläisen suojatteja piinannut maalinteko-ongelma jatkui vähintäänkin lievästi myös tiistaina kotinurmella.
Toisaalta MäJän hyvyydeksi on listattava alakerran pelaaminen, joka toimi puolustuslinjan Janne Lamberg–Marko Skippari–Niko Vesalainen sekä peliajan puoliksi jakaneiden oikeiden laitapakkien, Jukka Hujasen ja Miska Miettisen johdolla varsin kelvollisesti.
Edellisten lisäksi valokeilaan totuttuun tapaan nousi keskikentällä mallikkaasti vääntänyt Marko Pöyry, sekä miesjoukkuedebyytissään muutamat minuuttinsa ihailtavan rohkeasti pelannut 15-vuotias Oskari Tähtinen. Nuorukaisen ensimmäinen kosketus nahkuulaan sekä syöttö omille on kovalla tasolla jo nyt.
Ennen tiistain peliä Jäntevä vieraili 7. päivä Lappeenrannassa sarjakärki FC LaPan vieraana häviten koitoksen numeroin 2-4. Mäntyharjulaisten maaleista vastasivat kippari Taneli Huttunen pilkulta sekä Pöyry.
MäJän sesonki jatkuu tiistaina kesän viimeisellä vieraspelillä Lappeenrannassa Amiksen tekonurmella, jossa vastaan asettuu mäntyharjulaisille tutun maalivahdin Juha Ahtiaisen TsV.