Aihearkisto: Futsal – Real Mäntyharju

Avaako Real Mäntyharju pistetilinsä?

Kaakkois-Suomen piirin Futsal-Kolmosessa vajaat kaksi viikkoa sitten debytoinut Real Mäntyharju jatkaa pelejään viikonloppuna jälleen Lappeenrannassa. Tällä kertaa pelipaikkana on Joutsenon sijaan Sammonlahti. Rellu mittaa avausturnauksessa tyystin pisteittä ja myös maaleitta jääneen isäntäjoukkue PEPO Harrasteen sekä viime kauden sarjaykkösen FC Parrun.

PEPO Harraste -ottelu kiiltää silmissä – Selin debytoi
Ensimmäisessä ottelussa Rellulla on oikeasti sauma iskeä voitonsyrjään kiinni. PEPO Harraste oli Joutsenossa marraskuun lopulla sanalla sanoen umpisurkea. Realin pelaajista näki jo tuolloin, kuinka joukkueen katseet suuntautuivat tähän kyseiseen mittelöön. Mäntyharjulaismiehistö tietää faktat ymmärtäen tulevan koitoksen olevan joukkueen (futsal)kauden tärkein.

Mikäli Rellu puolustaa yhtä kurinalaisesti, kun Ryökäleet pelin avausvartilla, on PEPO Harrasteella vaikea sauma avata reittiä Aleksi Saarisen maalille. Lisää haastetta vastustajille tulee aiheuttamaan kivitalon kokoinen Jere Selin. Mikkeliläinen tekee viimein debyttiinsä, hänen pelipaikka on todennäköisesti alakerrassa.

Riittääkö joukkueen vahvuus FC Parrua vastaan?
Toisen pelin Rellu tullee häviämään rumin numeroin. Tätä oletusarvoa ei kierretä joukkueen kopissa, ja hyvä niin. Ensimmäisen kauden vaikeuden ja harjoitusmäärän vähyyden edelleen ymmärtäen ei FC Parru -mittelöstä voi odottaa juuri mitään.

Real Mäntyharjun tärkein tavoite on kyseisessä pelissä taistella kunniakkaasti asti loppuun saakka, oli lukemat taululla mitkä hyvänsä. Santtu Niemisen johdolla Rellu sai siis jo ensimmäisessä turnauksessaan pidettyä yllättävän tiiviin pakkansa kasassa varsin kelvollisesti. Oranssimustapaidat menevät askel kerrallaan eteenpäin, tavoitteenaan luonnollisesti parantaa kokoajan.

Vuosi 2014 paketissa sunnuntain jälkeen
Real Mäntyharjun mennyt vuosi on joukkueen näkökulmasta ehdottomasti ikimuistoisin: Kuntofutiksen kolmas sija, beachfutiksen puppelointi, Mikkelin Piirinmestaruusturnauksen harrastesarjan kuudes sija – kaksi voittoa, tasapeli ja kaksi tappiota sekä kaksi nollapeliä – ja nyt edustuspaikka ensimmäisenä mäntyharjulaisjoukkueena piirin futsalsarjoissa.

Nuori mäntyharjulaisnippu tulee antamaan kaikkensa vuoden viimeisessä turnauksessa, jonka jälkeen pojat pääsevät joulupuurojen ääreen. Sunnuntaina tuloksia päivitetään pikimmiten, noin kello 15:n aikaan.

Realille selkäsauna sarjakauden avauksessa

Real Mäntyharjun taival Kaakon futsalkolmosessa sai odotetun tylyn alun Joutsenossa sunnuntaina. Joukkue otti JiiKoolta lukua 2-8 historian avauspelissään.

Kautta aikojen ensimmäisen mäntyharjulaismaalin teki kippari Eetu Lehtinen Velimatti Lehmusvuoren syötöstä. Toisen osuman värkkäsi Oskari Pekkola Miska Miettisen passista. Joukkue oli kentällä lähes parhaalla mahdollisella miehistöllä.

Rellun parasta antia oli puolustuspelaaminen. Mäntyharjulaiset saivat neliön pysymään kasassa yllättävänkin hyvin Santtu Niemisen johtaessa alakertaa. Realilla oli saumoja iskeä ottelussa vaikka viisi maalia, mutta etenkin Pekkola ja Miettinen kunnostautuivat tuhlailemaan paikkoja.

Toisessa kamppailussa Real taipui Ryökäleille peräti 0-11. Toisessakin koitoksessa mäntyharjulaisilta parasta antia oli lukemista huolimatta tiivis puolustus. Rellu oli 0-4-häviöllä ensimmäisen vartin jälkeen Aleksi Saarisen ottaessa huikeita koppeja.

Joukkue sai pidettyä lukemat siedettävissä pitkän tovin tiiviin alakerran ansiosta. Lopussa Rellu väsähti ja Ryökäleet meni menojaan.

Kaikesta huolimatta tästä on hyvä lähteä parantamaan. Kahden viikon kuluttua Real punnitsee lohkon jumbojoukkueen PEPO Harrasteen ja Parrun. Ensiksi mainittu on sarjan hännillä Realia huonommalla maalierolla. Lappeenrantalaiset eivät tehneet sunnuntaina maaliakaan.

Realin tuki ja turva Santtu Nieminen totesi sunnuntain jälkeen, että PEPO:a vastaan on pakko lähteä hyökkämään rohkeasti. Ryökäleet-pelissä oranssimustapaidat saivat maalia kohti vain kaksi laukausta, mutta PEPO:n otteet nähneenä Realilla on aidosti saumat ensimmäiseen voittoon.

Kiusaako Real Mäntyharju JiiKoota ja Ryökäleitä?

Sunnuntaina Kisalassa historian ensimmäisessä futsalpelissään ristiinalaiselta Ri-Palta melko rumasti pannuun ottanut Real Mäntyharju suuntaa sunnuntaina Lappeenrannan Joutsenoon historian ensimmäisiin sarjapeleihinsä. Kaakon kolmosen itäinen alkusarja pääsee vauhtiin Rellun osalta otteluilla juvalaista JiiKoota sekä Lappeenrannan Ryökäleitä vastaan.

Mäntyharjun Kuntofutiksessa kolmena edellisenä syksynä kolmanneksi päätyneen Realin peli oli sunnuntaina kieltämättä vielä pahasti sekaisin. Joukkue ei ole päässyt treenaamaan yhdessä paljoakaan Mikkelissä elokuussa pelatun Piirinmestaruusturnauksen harrastesarjan pelien jälkeen. Se näkyikin juuri nimenomaan joukkuepelaamisessa suurina puutteina. Joukkueen pelaajista puolet asuvat muualla kuin Mäntyharjussa.

Tämä fakta ei kuitenkaan lannista Rellun miehistöä tippaakaan. Real menee eteenpäin niillä mitä on. Joukkueen ilonaiheita sunnuntaina olivat Henri Kuitusen upeat soolomaalit sekä puoliksi pelanneet maalivahdit Aleksi Saarinen ja Jukka Hujanen. Heidän tärkeydestä Rellulle talven mittaan ei voi kiistellä yhtään. Yksi suurimmista vahvuuksista on myös joukkueen sisällä vellova todella vahva joukkuehenki. Sen kaikki toivovat säilyvän talven ylitse – mahdollisina heikkoinakin aikoina.

– Toivottavasti joukkuehenki säilyy edelleen. Tässä on ensimmäinen futsalkausi alkamassa, joten jokaisella on totta kai paljon opittavaa. Toivottavasti onnistun hyökkääjän tontilta tekemään mahdollisimman monta maalia, ja pitämään kippari-Lehtisen (Eetu) takana maalipörssissä, vuonna 2008 arvostetun Eskon Maljan pokannut Oskari Pekkola virnistää.

Mikkelin kovatasoisessa  jalkapallon Piirinmestaruusturnauksessa elokuussa kuudenneksi sijoittunut Real on tehnyt vielä viime hetken kovia hankintoja. MäJästäkin tuttu Santtu Nieminen sekä paluumuuttaja Santeri Raatarila tuovat RiPa-mittelössä kaivattua jämäkkyyttä ja kovuutta Lehtisen kipparoiman joukkueen alakertaan.

Realin soturien pelipaikat alkavat nyt olemaan kohdillaan. Ne ovat hyvin pitkälti tuttuja jo menneen kesän puulaakipeleistä. Eniten vaihtuvuutta kokeva tontti on maalivahdin paikka, johon on Saarisen ja Hujasen lisäksi tyrkyllä kivitalon kokoinen Jere Selin.

Alkusarjassa Realin tavoin ensikertalaisia ovat aiemmin mainittu JiiKoo sekä lappeenrantalainen PEPO Harraste. Nämä joukkueet ovat mäntyharjulaisnipulle niin sanottuja päävastustajia. Rellulla onkin siis mainio sauma heti avauspelissä järjestää pommi JiiKoota vastaan.

Toi ensimmäinen kausi mukanaan mitä vaan, lähtee Real Mäntyharju ylpeänä ja leuka pystyssä jokaiseen peliin edustamaan historian ensimmäisenä Mäntyharjun futsaljoukkueensa kuntaansa.