Jäntevä kauden avausvoittoon

Alkukauden kokoonpano-ongelmien kanssa paininut MäJä lähti metsästämään avauspisteitään helatorstaina Valkealasta, missä vastaan asettui Kajon kakkosjoukkue. Tällä kertaa mukana oli lähes paras mahdollinen miehistö, mikä näkyi myös kentällä.

Kauden kahdesta aiemmasta tappiollisesta ottelusta poiketen MäJä panosti ottelun alkuun. Se tuottikin tulosta heti ensiminuuteilla, kun Taneli Huttunen ja Marko Pöyry juonittelivat upean avausmaalin vain seitsemän minuutin pelin jälkeen. Pitkän syöttöketjun päätteeksi Huttunen pääsi sijoittamaan pallon varmasti maalin vasempaan alakulmaan.

Johtomaalin jälkeen Jäntevä jatkoi pelaamista kovalla asenteella, voittaen kaksinkamppailut kerta toisensa jälkeen. Kajo vastaavasti pyrki rakentamaan peliä nopeilla vastahyökkäyksillä, mutta koko puolustuslinja oli erinomaisella pelipäällä. Etenkin topparina pelannut Niko Purtonen piti välillä vastustajan hyökkääjiä pilkkanaan kaksinkamppailuvoimansa ansiosta. Kaikesta joukkueen tekemisestä kentällä näkyi, että oranssimustille kelpasi kotiinviemisiksi vain täydet kolme pistettä.

Sami Krakaun maali ratkaisi
Sami Krakaun maali ratkaisi

Sami Krakaun puolentunnin pelin kohdalla viimeistelemän kylmänviileän 2-0 osuman jälkeen kaikki alkoikin näyttää hyvältä. Vastaantuleva maalivahti joutui hölmistyneenä vain seuraamaan katseellaan, kun Krakaun nosto painui vastustamattomasti verkon perukoille. Tähänkin maalin syötön tarjoili keskikentän moottori Marko Pöyry.

Toisella puoliajalla pelin luonne ei muuttunut. Kuitenkin ensimmäisestä puoliajasta poiketen myös kotijoukkue Kajo alkoi pääsemään maalipaikoille. Jäntevän veräjänvartija Jukka Hujanen joutuikin venymään muutamaan kertaan todellisiin huipputorjuntoihin. Hujanen oli lopulta voimaton, kun 60 minuutin pelin kohdalla vieraiden epäonneksi pallo lipui maaliin oman pelaajan jalan kautta. 1-2. Kavennusmaalin jälkeen MäJä alkoi tilkitsemään huolellisemmin puolustuspäätään, ja Kajo pidettiin pois todellisilta maalintekopaikoilta. Toisessa päässä MäJällä oli omat paikkansa tehdän ratkaiseva kolmas maali, mutta tällä kertaa joukkueen kippari Jari Tikkanen ei onnistunut maalinteossa parista maukkaasta tekopaikasta huolimatta. Viimeiset 15 minuuttia Kajo painoi kovaa päälle, mutta kotijoukkueen otteista alkoi näkymään pienoisia turhautumisen elkeitä, kun pitkät pystysyötöt päätyivät kerta toisensa jälkeen päätyrajasta yli. Kiri jäi torsoksi, joten MäJälle kauden avauspisteet ehjän 90-minuuttisen jälkeen.

Jäntevän ottelut Kutosessa jatkuvat perjantaina 6.6 kotiottelulla MYPA FC:tä vastaan. Ottelun alkuvihellys Urheilupuistossa klo 18:30.

One thought on “Jäntevä kauden avausvoittoon”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *