NiceFutikselle niukka tappio

NiceFutis kohtasi kotikentällään Heinolan naisjoukkueen tiistaina. Heinola aloitti pelin vahvasti ja siirtyi 1-0 johtoon, mutta tasoitus oli lähellä. Saara Lappi pääsi hyvän syöttöketjun päätteeksi laukomaan. Kova laukaus osui tolppaan, jonka seurauksena maalipuut tärisivät ainakin ensimmäisen puoliajan. NiceFutiksella on pari muutakin hyvää maalipaikkaa, mutta pallo ei mennyt maaliin saakka. Heinola hyödynsi sen sijaan paikkansa ja teki peräti 4 maalia.

Toisella puoliajalla NiceFutis tiivisti puolustuspelaamistaan, joka näkyi kanssapelaajan auttamisena. NiceFutis pääsi myös hyvin ykköspalloihin, jonka seurauksena paine omassa päässä helpottui. Ja sitten se kavennus tuli. Saara Lappi sai hyvän pystysyötön ja laukoi tilanteeksi 1-4. Tässä vaiheessa tapahtui NiceFutisen otteen herpaantuminen. Heinola pääsi maalintekoon miltei suoraan aloituksesta ja tilanne 1-5.

NiceFutis ei maalista lannistunut vaan jatkoi maltillista pelaamistaan. Tulostakin tuli, Maarit Heinlahti kavensi lukemiksi 2-5 ja Saara Lappi 3-5. Lisäksi NiceFutis sai lopussa aikaiseksi tilanteita Heinolan maalille, mutta tuomarin viheltäessä pilliin olivat loppulukemat edelle3n 3-5.

NiceFutiksen valmentaja kommentoi peliä ottelun jälkeen seuraavasti. ”Meitä ehkä hieman hämäsi poikkeavat säännöt, koska peliaika oli 2 x 40 minuuttia ja kentällä pelasi 7 ja maalivahti. Meille olisi ehkä sopinut paremmin 6 plus maalivahti ja 2 x 30 minuuttia kolmen pallon systeemillä. Ja kieltämättä Heinola pelasi hyvin ottelun alun. Meidän vahvuus oli kahdessa kentällisessä ja se näkyi sitä enemmän mitä pidemmälle peli eteni. Ja erityisen tyytyväinen olen siihen, että kaveria autettiin pelaamalla tilanteet loppuun ja varsmistuspelikin sujui. Lisäksi loppua kohden syöttelymaltti löytyi.

MäJälle kauden avaustappio kotinurmella

Aleksi Saarinen on jälleen kerran MäJän parhaimmistoa.

Mäntyharjun Jäntevä koki perjantaina kuluvan kesän ensimmäisen kotikenttätappion Kaakon Kutosen pohjoislohkossa. Sarjakärjessä marssiva Korian Ponsi löylytti oranssipaidat rumin 0-6 (0-2) -lukemin.

Isäntäjoukkueen näkökulmasta perjantainen ottelu oli ehkä koko kauden surkein. Vierailijat paukuttivat kaikki täysosumansa joko läpiajoista tai puolittaisista sellaisista. Jäntevän puolustuslinjasto repesi luvattoman helposti liian moneen kertaan. Toisaalta minkään pelipaikan pelaajaa ei voi osoittaa syyttävällä sormella, sillä koko joukkue epäonnistui kauden toiseksi viimeisessä kotiottelussa pahasti.

Jälkimmäisen jakson alku oli kotijoukkueelle synkkää aikaa, kun korialaiset paukuttivat kolme nopeaa maalia. Näiden jälkeen Jäntevä oli oikeastaan lyöty, kun esimerkiksi henkilökohtaisia virheitä sattui nahkakuulan kanssa luvattoman paljon.

MäJän parhaat hetket ajoittuivat ensimmäisen nelivitosen alku- sekä loppuminuuteille. Raitapaidat lähentelivät vieraiden maalia, mutta viimeistelyt korialaisten veskarin edessä olivat perjantaina pahasti jäässä. KPonsi pääsi varsin helposti katkomaan jänteväläisten muutamat tekopaikat pitäen isännät nollilla melko kepeästi.

Rumasta selkäsaunasta huolimatta MäJä pelaa Kaakon Kutosen pohjoislohkon kolmannesta sijasta. Tällä hetkellä joukkue on HiHin kanssa jaetulla kolmannella tilalla 19 pisteen turvin, kun kaksi peliä on pelaamatta. Lauantaina oranssipaidat matkaavat Valkealaan Kajon vieraaksi, sesonki puolestaan päättyy syyskuun 4. päivänä Urheilupuistossa Kajastus-mittelöön.

MäJä tyly vieras Myllykoskella

Mäntyharjun Jäntevän urakka jalkapallon Kaakkois-Suomen piirin kutosessa jatkui torstaina Myllykoskella. Alkukesästä oranssipaidat nollasivat MYPA FC:n kotonaan, nyt jumbojoukkue puolestaan taipui tappioon lukemin 1-6 (1-2). Voiton myötä MäJä kipusi pohjoislohkossa takaisin kolmannelle sijalle.

Edellisen ottelunsa Pertunmaalla Rumpu FC:lle vajaamiehisenä 1-8-luvuin hävinnyt MäJä oli torstaina isojen katsomoiden edessä jatkuvasti isäntiä edellä. Ottelun räväkästi aloittanut mäntyharjulaisnippu jäi oikeastaan kertaalleen hieman alakynteen, kun MYPA FC sai  ensimmäisellä puoliajalla 1-1-tasoitusmaalistaan selkeästi peliinsä virtaan. Muuten vierasjoukkue oli tasaiseen tahtiin hallitsevampi osapuoli.

– Tämä oli meiltä loistava peli, nuori Lauri Suokas summasi lyhyesti päätöspillin soitua.

MäJä avasi maalihanat pelin seitsemänellä minuutilla, kun Miska Miettinen puski pallon häkkiin paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkeen. Isännät olivat siis 1-1-tasoituksensa jälkeen ottelussa hetken aikaa hyvin mukana, mutta Jukka Hujasen 41. minuutilla iskemä osuma lannisti kotijoukkuetta.

Toisella jaksolla kentällä oli yksi joukkue. Peli pyöri tasaisesti väsyneen MYPA FC:n puolustusalueella, ja isäntien paras tontti syntyi läpiajosta. Huikean nopea pakki Joona Liukkonen kuitenkin juoksi kotijoukkueen hyökkääjän kiinni, eikä Aleksi Saarinen joutunut maalillaan antautumaan enää toista kertaa.

Mäntyharjulaisittain ottelun loppu oli hurja, kun joukkue nakutti toisen jakson loppupuolella peräti neljä maalia. Miettinen täydensi kahdella osumalla hattutemppunsa, myös Mikko Haverinen osui kahdesti lopputuloksen ollessa siis 1-6 (1-2).

– Peli oli aika helppo oikeastaan. Ensimmäisellä jaksolla vastustajalla oli pari vaarallista paikkaa. Toisella puoliajalla ei enää tarvinnut juurikaan hikoilla, kun kotijoukkueella taisi olla enemmän paitsioita kuin laukauksia, puolustajan tontilla luutinut Liukkonen jutteli.

Jäntevän kausi jatkuu perjantaina kotona kärkipelillä, kun pohjoislohkon ykkösenä kiitävä KPonsi saapuu Mäntyharjuun.