MäJä taipui tasapeliin

 

Mäntyharjun Jäntevän kausi Kaakkois-Suomen piirin kutosen pohjoislohkossa alkoi perjantaina Urheilupuistossa Jaalan Voimaa vastaan. MäJä sai jalkeille kesän avaukseen ilahduttavasti oikeastaan parhaan mahdollisen kokoonpanonsa.

Pelin alku oli varsin tunnustelevaa, ja etenkin syöttöjen laadusta huomasi kyseessä olevan sesongin ensimmäinen mittelö. MäJä sai kuitenkin verkot saman tien tötterölle, kun viime vuosina maalilingoksi osoittautunut Taneli Huttunen vei kotijoukkueen 1-0-johtoon.

Yhdellä vaihtomiehellä matkassa ollut JaVo oli alakynnessä, ja vaarallisimmat maalipaikat se loi nopeista vastaiskuista. Vieraiden pahin paikka syntyi loistavasta vaparista noin 20 metristä, mutta debyyttinsä tehnyt torjuja Aleksi Saarinen venyi huikeaan pelastukseen. Lopulta tauolle poistuttiin kenttätapahtumia ja pallokontrollia hallinneen MäJän 1-0-johdossa.

Myös toisen jakson ensimmäiset minuutit olivat varovaista pelaamista, vaikka esimerkiksi Saarinen joutui venymään pariin näyttävään torjuntaan pitäen isännät johdossa. Näistä oranssipaitojen itseluottamus kasvoi joukkueen rynniessä kahden osuman karkumatkalle. Miska Miettinen pinkoi puolittain läpi Ari Maastovaaran upeasta pystysyötöstä iskien kotijoukkueelle toisen maalin.

Tämän jälkeen puolustuskannalle jääneen Jäntevän ote herpaantui harmittavasti. JaVo piti painetta tasaisesti Saarisen maalilla nousten lopulta 2-2-tasapeliin. Sekä ensikertalainen Saarinen että jaalalaisten maalivahti pitivät hienoilla torjunnoillaan huolen siitä, että lisäosumia ei enää nähty hyvistä tekopaikoista huolimatta.

– Peli oli hyvää taistelua koko joukkueelta 90 minuuttia. Minulle tuli pari onnistumista ja pari mokaa, mutta näistä opitaan. Pakit oli koko ajan pelin hermolla ja ilman loistokkaita pakkeja omissa olisi soinut vielä enemmän. Etenkin (Timo) Kiilunen  katkoi hyökkäyksiä mainiosti, upean debyytin tehnyt Saarinen summasi.

Jäntevän kauden alku oli ehdottomasti lupauksia antava, vaikka johtoasema sulikin. Joukkue rakenteli hyökkäyksiä maltilla, jonka lisäksi myös puolustuspeli oli hyvällä tasolla. Saarisen lisäksi MäJän riveistä ylitse muiden nousivat keskikentällä raatanut Jere Selin sekä topparin tontilla loistavasti luutinut Eero Siekkinen.

NiceFutis valeheinällä

Jäntevän joukkueet eivät viime vuosina ole talvisin harjoitelleet. Satunnaisesti jokin joukkue on saattanut pelailla futsalia. NiceFutis on ollut poikkeus tässä suhteessa, ja se ehti tänä vuonna nurmikentälle ensimmäisenä. Tosin kyseessä oli kansankielellä ”valeheinä” eli Mikkelin kuplan tekonurmi. Kutsu harjoitusotteluun tuli naapuriseura RiPalta ja peli saatiin järjestettyä loistavissa olosuhteissa. Ottelussa oli virallinen tuomari ja kenttä mainiossa kunnossa.

Jäntevä oli liikkeellä laajalla roosterilla eli se pelasi kahdella kentällisellä eli pelaajia oli mukana kiitettävästi. Ensimmäinen puoliaika oli varsin tasaista vääntämistä ja Jäntevän pelissä puolustuspeli toimi. RiPan hyökkäykset ohjattiin poikkeuksetta kulmalipulle. Jäntevän harmiksi myös RiPan puolustuspeli toimi, eikä aikaa ollut juuri lainkaan. Jäntevän pari maukasta maalipaikkaa keskisektorilta kuivui kokoon juuri RiPan pelaajien loppuun saakka pelaamisen vuoksi. Jossakin toisessa lajissa voitaisiin puhua takakarvauksesta, eli juuri kun olet laukomassa, takaa tulee pelaaja ja vie pallon.

Toisella puoliajalla Ripa oli hyvin aktiivinen ja hallitsi palloa, mutta edelleenkin hyökkäykset päätyivät kulmalipulle. Kaksi vaarallista tilannetta tosin syntyi keskisektorilta, mutta molemmat olivat paitsioita. Tosin yhdellä tuomarilla tällaiset tilanteet on hankala nähdä. Peli jatkui pitkään tilanteessa 0-0 ja maalin tehnyt joukkue olisi voittaja. Toisen puoliajan puolivälissä se maali sitten tuli. Ripa sai katkon aikaiseksi ja vastahyökkäys, joka oli taas matkalla kulmalippua kohden. Mutta laukaus sieltä tuli ja maali.

Jäntevä lähti hakemaan tasoitusta, mutta ei päässyt edes laukaisupaikoille. Sitten tuli vapaapotku puolesta kentästä. Hyvä laukaus näytti jo painuvan yläkulmaan, mutta lopulta se meni hieman yli. Jos vapaapotku olisi ollut puoli metri taaempaa, peli olisi ollut 1-1. Lopussa RiPa kaunisteli loppulukemat 2-0 parin Jäntevän hutipotkun avittamana.

Koutsi Jari Sarja analysoi peliä seuraavasti. ”NiceFutiksen parasta puolustuspeliä mitä olen nähnyt. Hyvä vastustaja ei päässyt kunnollisille maalintekopaikoille. Kaksi kentällistä ja lyhyet vaihdot, silti pelaajat koko ajan pelissä hyvin mukana. Pelin avauksessa emme olleet hyviä, koska hieman hankala on sitä Kisalassa harjoitella. Muutenkin puolustussuuntaan autettiin kaveria kiitettävästi, hyökkäyssuunnasta samanlainen apu puuttui”.

Real päätti kautensa mallikkaasti

Real Mäntyharjun taival futsalin Kaakon kolmosessa päättyi lauantaina Lappeenrannassa. Joukkue kohtasi kolmannen kerran tänä talvena PEPO Harrasteen sekä uuden tuttavuuden KyAMK Jäntevän.

PEPO kaatui kolmannenkin kerran
Kauden aikana kaksi kertaa PEPO:sta niskalenkin vääntänyt Real otti isäntiä vastaan ohjat samantien käsiinsä pitäen palloa ja luoden nopeita hyökkäyksiä. Talven toiseksi viimeinen ottelu oli joukkueen koko kauden paras, sillä Rellu oli vastustajaansa selkeästi parempi.

Yllättävän hyvin toiminut pallokontrolli ja syöttöpeli taisi yllättää itse mäntyharjulaisten lisäksi myös PEPO:n. Maalipaikkoja runsaasti luonut oranssipaitainen joukkue vei taiston lopulta ansaitusti lukemin 4-2.

KyAMK Jäntevä jäi tyylikkäästi jalkoihin
Futsalkauden viimeinen kamppailu käytiin ennakkoon jopa heikommaksi arveltua KyAMK Jäntevää vastaan. Voittajasta ei ollut koko taiston aikana mitään epäselvyyttä loppunumeroiden ollessa Real Mäntyharjun hyväksi upeasti 7-0.

Kakkosta pelanneen Santtu Niemisen panos kentällä oli valtaisa, sillä hän ei päästänyt muiden puolustajien Joona Liukkosen ja Henri Kuitusen tavoin kotkalaisia lähellekään Aleksi Saarisen vartioimaa maalia.

Pisteitä laajalla rintamalla
Henkilökohtaisella tasolla onnistumisia tuli viimeisessä turnauksessa laajalla rintamalla, kun jokainen kenttäpelaaja pääsi tuulettamaan vähintään yhtä maalia. Joukkueen tehokkain oli Jere Selin lukemin 4+1. Muut pistemiehet olivat Santtu Nieminen (3+1), Miska Miettinen (1+2), Joona Liukkonen (1+2), Henri Kuitunen (1+1) ja Jukka Hujanen (1+1).

Myös nollapeliin venynyt veskari Saarinen saalisti syöttöpisteen heitettyään pallon PEPO-pelissä Selinille, jolla oli helppo työ pukata nahkakuula reppuun. Saarisen loistokkaan oivalluksen ansiosta syntynyt osuma oli ehkä Realin koko sesongin näyttävin.

Kauden loppu erittäin pirteä
Alaloppusarjassa peräti toiseksi sijoittuneen joukkueen historian ensimminen futsalkausi sujui nousujohteisesti. Kuudessa viimeisessä koitoksessa vain kahdesti hävinnyt Real voitti talven aikana neljästi sekä pelasi kerran tasan. Tappioita tilille kertyi yhteensä seitsemän.

Tulevaisuuden kuviot auki
Ensi talveen on vielä aikaa, joten tulevaisuuden futsalin pelikuviot ovat vielä auki. Epävarmuutta lisää myös se, että tällä kaudella Real Mäntyharjun vakiorosterista yksikään mies ei asunut Mäntyharjussa. Joka tapauksessa futsalkausi jäi monellakin tapaa mieleen positiivisena. Uusi lajikokemus, kaverit, kuntoilu, yllättävän hyvä menestys…

Kesän aikana suurin osa pelaajista edustanevat Mäntyharjun Jäntevää Kaakon kutosessa.