Aihearkisto: Uutiset

Konkareille toinen kotivoitto

Jäntevän konkarit nappasivat toisen kotivoittonsa, kun FC Repaleet kaatui Urheilupuistossa lukemin 2-0. Jäntevä aloitti vahvasti ja sai aikaiseksi ottelun ensimmäiset kulmapotkut. Toinen kulmapotku tuotti tulosta, kun sen jälkitilanteesta Tuukka Forsell laukoi vasurillaan. Maalivahti torjui yläkulmaan suuntautuneen laukauksen, mutta vasen puolustaja Jarkko Leppä oli noussut tilanteessa maalintekoon. Leppä sijoitti pallon varmasti maaliin.

Maalin jälkeen Jäntevä jatkoi hyvää puolustamista, joka alkoi usein jopa vastustajan kenttäpuoliskolla. Kun vielä puolustajat pysyivät linjassa, oli paketti valmis. Lisäksi Jäntevä siirteli pallo mallikkaasti ja vaarallisia hyökkäyksiä tuli sekä oikealta että vasemmalta.

Toisella puoliajalla FC Repaleet sai aikaiseksi kolme laukausta koti maalivahti Rauno Pulkkaa. Laukaukset tulivat kuitenkin Ranen sektorille ja hän torjui ne varmasti. Jäntevällä oli lukuisia paikkoja kasvattaa johtoaan, mutta laukaukset suuntautuivat hieman ohi tai sitten maalivahti nappasi ne näyttävillä torjunnoillaan.

Ottelun loppuhetkillä Jäntevä teki toisen maalinsa. Jarmo Savolainen sai pystysyötön ja hän karisti puolustajat kannoiltaan. Napakka vasemman jalan laukaus ja jälleen maalivahti torjui, mutta pallo ei pysynyt hänen hyppysissä. Teemu Översti haistoi maalipaikan ja oli ensimmäisenä paikalla, pallo hallitusti maaliin.

MäJä taipui taas vieraissa

Mäntyharjun Jäntevä jatkoi taivaltaan Kaakon kutosen pohjoislohkossa perjantaina, kun joukkue matkasi Korialle KPonnen vieraaksi. Puhtaalla pelillä sarjassa jyräävät isännät kaatoivat MäJän niskaan kylmää vettä lyömällä vieraansa lopulta 5-0 (1-0).

Avausjakson esitys oli lähellä jopa mustaoranssien kauden parasta. Hyviä maalintekopaikkoja luonut Jäntevä sai myös pidettyä korialaisten vaaralliset hyökkääjät kurissa napakan keskikentän turvin.

Kuuman ja varsin tunteikkaan ensimmäisen nelivitosen avausmaali nähtiin aivan sen lopussa pienen merkkausvirheen jälkeen. Kahdella vaihtomiehellä matkassa ollut Jäntevä esitti silti avausjaksolla oikein mallikasta jalkapalloa Aleksi Saarisen toimittua viimeisenä lukkona joukkueen tolppien välissä.

Toisella jaksolla lukemat sitten repsahtivat totaalisesti tuloksen ollessa siis 5-0. Eniten mäntyharjulaisia kurmotti KooKoossa jääkiekon Mestistä kaudella 2009-2010 pelannut Kalle Cihangir. Isokokoinen maalilinko ampui Saarisen selän taakse kaksi näyttävää täysosumaa.

MäJälläkin oli hetkensä hyökkäyspäässä. Parhaat tontit siunaantuivat vaarallisia vapareita lähettäneelle ja keskikentällä sähäkästi esiintyneelle Sami Krakaulle sekä Miska Miettiselle, jonka ampuman rankkarin KPonnen veskari otti upeasti kiinni.

Tulosta on kunnioitettava, mutta paremmalla viimeistelyllä Jäntevä olisi voinut horjuttaa isäntiä etenkin ensimmäisellä kolmevarttisella. Ansiokkaasti taistellut MäJä oli kenttätapahtumia ja eritoten hyökkäyspeliä katsomalla jopa niskan päällä ajoittain.

Jänteväläiset pääsevät nyt juhannustauon viettoon. Seuraavan kerran joukkue on tulessa 26. päivä kesäkuuta, kun pohjoislohkon hännillä keikkuva Valkealan Kajon kakkosjoukkue saapuu Mäntyharjuun.