Kaakkois-Suomen piirin futsalin kolmosdivisioonan alkusarjat pelattiin päätökseen lauantaina. MäJä/Realin osalta vuoden viimeinen turnaus oli totaalinen mahalasku niin pelillisesti kuin tuloksellisestikin, sillä joukkue hävisi kaikki kolme taisteluaan.
Ensimmäinen ja viimeinen koitos olivat mäntyharjulaisille todellista tervanjuontia, kun avausottelussa selkeä ennakkosuosikki Ryökäleet antoi oranssipaidoille kyytiä uskomattomin 18-0 -numeroin. Päivä myös päättyi rumaan tappioon, sillä turnauksen isäntäjoukkue LuPo piti täyden pistepotin kotonaan lukemin 9-0.
Näiden otteluiden välissä MäJä/Real pelasi Edustus IPS:ää vastaan. Lauantain tasaisimman taistelun mäntyharjulaisjoukkue hävisi 3-4 ollen kuitenkin tappiolla ainoastaan kerran, kamppailun loppupuolella.
Vaikka MäJä/Real peliä pitkään johtikin, oli tappio varsin ansaittu. Kaikkiaan lauantain turnausrupeamasta on vaikeaa löytää positiivisia asioita, sillä esimerkiksi Edustus IPS:n kolme täysosumaa syntyi jänteväläisten karmeista harhasyötöistä tai pallon menetyksistä.
Heikkojen pelillisten esitysten lisäksi myös keskittyminen epäolennaisiin asioihin sotki mäntyharjulaisten päivää, kun esimerkiksi päätösottelussa LuPoa vastaan Jukka Hujaselle näytettiin suoraa punaista korttia.
MäJä/Realin maaleista Taavetissa vastasivat pisteet 1+1 tehnyt Jere Uusitalo, Henri Kuitunen ja kapteeni Taneli Huttunen.
Mäntyharjulaisnippu keräsi syksyn alkusarjassa viidestä pelistä yhden voiton, joka tarkoittaa sitä, että ottelut jatkuvat ensi vuoden puolella kuuden joukkueen kaksinkertaisessa alaloppusarjassa. Otteluohjelma ja vastustajat selviävät myöhemmin.