Aihearkisto: Uutiset

Jäntevällä lupauksia antava kevätkausi

Mäntyharjun Jäntevän miesjoukkue porskuttaa Kaakon Kutosen pohjoislohkossa kohti syksyn pelejä sarjan viidennellä sijalla. Kesän vaisusti aloittanut, mutta oteittaan jatkuvasti petrannut mäntyharjulaisnippu on kerännyt kymmenen pistettä kolmen voiton ja yhden tasapelin myötä. Myös tappiosarake näyttää kolmea kevätkauden jälkeen.

Oranssipaitojen pelilliset otteet ovat kohentuneet sitä mukaan, mitä enemmän MäJä on otteluita pelannut. Etenkin edelliset mittelöt VKajon kakkosjoukkuetta sekä Kajastusta vastaan kertoivat tästä faktasta, kun esimerkiksi pallo pysyi tasaiseen tahtiin maassa ja syötöt löysivät toistuvasti omille. Alkukaudella joukkue tuskaili etenkin maalinteon sekä keikkapelien kanssa, mutta Kaipiaisissa isketyt seitsemän häkkiä muuttivat tätä käsitystä positiivisempaan suuntaan.

Jäntevällä on matkaa sarjan kärkijoukkue KPonsiin yhdeksän pistettä. Kaiken kaikkiaan nousu Vitoseen tuntuu utopistiselta, mutta silti mäntyharjulaisten leirissä uskotaan siihen, että syyskaudella myös kärkimiehistöt voivat kaatua.

– Jäntevällä on ollut ylä- ja alamäkiä, kuitenkin viimepelit ovat näyttäneet Mäntyharjun miehitykselle positiivista suuntaa kohti sarjan kärkipaikkaa, Kajastuksen verkkoon uransa ensimmäisen maalin tuikannut Lauri Suokas jutteli.

Kun joukkue on saanut maalinteon viimein uomiinsa ja miehiä myös vieraspeleihin, näyttää tuleva selkeästi valoisammalta. MäJän alakerta on ollut 23 takaiskusta huolimatta hyvällä tasolla maalivahti Aleksi Saarisen johdolla. Keltanokkaveskari on torjunut jo kaksi nollapeliä, ja tästä kiitos kuuluu puolustuslinjastolle. Etenkin laitapakki Joona Liukkonen sekä topparin tontilla luutivat Marko Skippari, Mikko Haverinen ja Santtu Nieminen olivat viimeisissä koitoksissa juuri ennen taukoa rautaisessa vireessä.

Näiden positiivisten asioiden lisäksi myös onnistuminen yläkerrassa on ollut laajaa. Taneli Huttunen on osunut tolppien väliin neljästi, Kaipiaisissa puhtaan hattutempun paukuttanut Iiro Paappanen ja Juha-Pekka Tarvainen kolme kertaa Miska Miettisen ja Jari Tikkasen maalattua kahdesti. Lauri Suokkaan lisäksi myös Mikko Siekkinen sekä Timo Kiilunen ovat heiluttaneet reppua kertaalleen.

Jos MäJä jatkaa siitä, mihin se VKajon kakkosjoukkuetta sekä Kajastusta vastaan jäi, ei syyskaudella mäntyharjulaisilla pitäisi olla suurempia ongelmia.

– Ollaan näytetty, että omalla pelillä ja kunnon kokoonpanolla pystytään voittamaan lohkossa kenet vaan, Taneli Huttunen kertoi painottaen vaihtomiesten tärkeyttä.

Jäntevän kausi Kaakon Kutosessa jatkuu keskiviikkona 22. heinäkuuta JaVon vieraana. MäJällä on varmasti hampaankolossa, sillä kauden avausottelussa pisteet jaettiin 2-2-tuloksella isäntien menettäessä kahden maalin karkumatkan. Seuraavan kerran Mäntyharjussa puolestaan on tarjolla huippufutista heinäkuun viimeinen päivä, kun HiHi saapuu Sippolasta vieraaksi. Tästä on hyvä jatkaa.

MäJä juhli uskomattomassa trillerissä

 

Kaipiaisten Kajastus ja Mäntyharjun Jäntevä tarjoilivat noin parillekymmenelle silmäparille huikeaa draamaa jalkapallon Kaakon kutosdivisioonan koitoksessa perjantaina. Viimein kauden ensimmäisen vierasvoittonsa napannut Jäntevä myllytti isännät kumoon kummallisin numeroin 4-7 (1-1).

Paahtavassa 30 asteen helteessä potkittu taisto oli MäJän hallussa läpi illan. Jälleen kerran palloa maltilla maassa pelannut sekä hienosti maalintekopaikkoja rakennellut Jäntevä esitti hyökkäyspäässä hyviä otteita, eikä puolustuskaan ollut varsinaisesti heikkoa neljästä takaiskusta huolimatta.

Kajastuksen jokainen osuma syntyi vastustamattomasti joko riman tai tolpan kautta, eikä vieraiden kassarilla Aleksi Saarisella ollut Kaipiaisissa paras mahdollinen iltapuhde.

Ensimmäiset 65 minuuttia olivat käsittämätöntä draamaa. Aina 3-3-tilanteeseen asti kummatkin joukkueet pääsivät pelaamaan vuorotellen johtoasemassa kivuten ensin maalin tappioasemasta rinnalle ja sitten ohi.

Puhtaan hattutempun iskeneen Iiro Paappasen 3-3-osuman  jälkeen kotijoukkue kuitenkin putosi MäJän vauhdista lopullisesti niin kenttätapahtumia kuin numeroitakin katsomalla. Taneli Huttunen, kippari Jari Tikkanen ja Lauri Suokas iskivät Jäntevän vain seitsemässä minuutissa kolmen maalin karkumatkalle.

Näiden jälkeen Kajastus sai balsamia haavoilleen 4-6-kavennuksella, mutta Jäntevä kaatoi vielä kertaalleen isäntien niskaan kylmää vettä Juha-Pekka Tarvaisen toimesta lopputuloksen ollessa siis 4-7.

– Olimme parempia, ja jaksoimme uskoa omaan tekemiseen vaikeinakin hetkinä. Toisella jaksolla meidän fyysisempi peli alkoi näkyä ja Kajastus tippui vauhdista. Meidän hyökkäys oli poikkeuksellisen tehokasta, laitapakin paikalla taas vuorenvarmoja otteita esittänyt Joona Liukkonen summasi.

Perjantain jälkeen sarja jäi parin viikon tauolle, ja nyt kaikki joukkueet ovat pelanneet kertaalleen vastakkain. Seuraavan kerran 22. heinäkuuta Jaalassa pelaavan MäJän saldo näyttää kymmentä pistettä kolmen voiton sekä yhden tasapelin ansiosta. Kolme tappiota kärsinyt Jäntevä on esittänyt nousujohteisia otteita, sillä neljässä edellisessä kamppailussa se on taipunut häviöön vain kerran.