Lataa itsellesi kuva tästä. HUOM! Parhaiten saat sen itsellesi napsauttamalla hiiren kakkospainikkeella ”Tallenna kohde levylle”. Jos ei onnistu nii ole yhteydessä jari.sarja@gmail.com
MäJä juhli uskomattomassa trillerissä
Kaipiaisten Kajastus ja Mäntyharjun Jäntevä tarjoilivat noin parillekymmenelle silmäparille huikeaa draamaa jalkapallon Kaakon kutosdivisioonan koitoksessa perjantaina. Viimein kauden ensimmäisen vierasvoittonsa napannut Jäntevä myllytti isännät kumoon kummallisin numeroin 4-7 (1-1).
Paahtavassa 30 asteen helteessä potkittu taisto oli MäJän hallussa läpi illan. Jälleen kerran palloa maltilla maassa pelannut sekä hienosti maalintekopaikkoja rakennellut Jäntevä esitti hyökkäyspäässä hyviä otteita, eikä puolustuskaan ollut varsinaisesti heikkoa neljästä takaiskusta huolimatta.
Kajastuksen jokainen osuma syntyi vastustamattomasti joko riman tai tolpan kautta, eikä vieraiden kassarilla Aleksi Saarisella ollut Kaipiaisissa paras mahdollinen iltapuhde.
Ensimmäiset 65 minuuttia olivat käsittämätöntä draamaa. Aina 3-3-tilanteeseen asti kummatkin joukkueet pääsivät pelaamaan vuorotellen johtoasemassa kivuten ensin maalin tappioasemasta rinnalle ja sitten ohi.
Puhtaan hattutempun iskeneen Iiro Paappasen 3-3-osuman jälkeen kotijoukkue kuitenkin putosi MäJän vauhdista lopullisesti niin kenttätapahtumia kuin numeroitakin katsomalla. Taneli Huttunen, kippari Jari Tikkanen ja Lauri Suokas iskivät Jäntevän vain seitsemässä minuutissa kolmen maalin karkumatkalle.
Näiden jälkeen Kajastus sai balsamia haavoilleen 4-6-kavennuksella, mutta Jäntevä kaatoi vielä kertaalleen isäntien niskaan kylmää vettä Juha-Pekka Tarvaisen toimesta lopputuloksen ollessa siis 4-7.
– Olimme parempia, ja jaksoimme uskoa omaan tekemiseen vaikeinakin hetkinä. Toisella jaksolla meidän fyysisempi peli alkoi näkyä ja Kajastus tippui vauhdista. Meidän hyökkäys oli poikkeuksellisen tehokasta, laitapakin paikalla taas vuorenvarmoja otteita esittänyt Joona Liukkonen summasi.
Perjantain jälkeen sarja jäi parin viikon tauolle, ja nyt kaikki joukkueet ovat pelanneet kertaalleen vastakkain. Seuraavan kerran 22. heinäkuuta Jaalassa pelaavan MäJän saldo näyttää kymmentä pistettä kolmen voiton sekä yhden tasapelin ansiosta. Kolme tappiota kärsinyt Jäntevä on esittänyt nousujohteisia otteita, sillä neljässä edellisessä kamppailussa se on taipunut häviöön vain kerran.
F-junnut Pieksämäellä
Pieksämäellä oli pelaamassa 13 innokasta pelaajaa. Kaikki halukkaat pääsivät mukaan pelireissulle, joka tehtiin ensimmäistä kertaa bussilla yhdessä ”DC-teinien” kanssa.
Mäjän ensimmäinen peli MP-sinisiä vastaan oli totuttelua kenttään, kentän kokoon ja kokonaisuudessa pelaamiseen. Loppua kohden pelaaminen alkoi sujua ja päästiin aina vain paremmin vastustajan maalia kohden. Maalissa ensimmäisessä pelissä teki loistavia torjuntoja Markus Syrjälahti ja Kaapo Turkki.
Toinen peli MP-valkoisia vastaan oli heti ensimmäisen pelin perään. Se passasi meille, koska pelissä näkyi oppia jota oltiin harjoituksissa saatu. Peli sujui aivan toisin kuin ensimmäinen. Pienillä muutoksilla saatiin peli aiempaa toimivammaksi. Ensimmäinen peli lämmiteltiin, mutta toinen peli sujui jokaiselta loistavasti. Maalintekotilanteita syntyi todella paljon, syöttelyt ja usko itseen näkyi pelissä.
MP-valkoisia vastaan peli päättyi MäJän voittoon 4-3. Maalit taituroivat Veeti Hämäläinen, Elias Ojamies sekä kaksi maalia Roosa Turkki. Maalissa pelasi Emil Kähkönen ja Markus Syrjälahti.
Pelaajat oli jaettu kolmeen ketjuun,. Kentällä oli samaa aikaan neljä pelaajaa ja maalivahti. Peleissä pelasivat loistavaa peliä edellä mainittujen lisäksi Senni Partonen, Saana Uotinen, Valtteri Tuovinen, Eetu, Torniainen, Jimi Reponen, Aatu Nikkinen sekä Olavi Karhu.